Kaupunkikehittäminen jakaa mielipiteitä Turussa ja maailmalla



Kaupungit muuttuvat kaupungistumisen kautta nopeammin kuin ehkä koskaan. Myös eurooppalaisen kaupungistumisen jälkijunassa kulkevat suomalaiset kaupungit. Maan vanhimmassa kaupungissa osa väestöstä vastustaa muutosta, toiset haluavat nopeuttaa muutosta. Päätöksenteko edellyttää aina kompromisseja, mutta Turussa ainakin konservatiiviset ja edistysmielisemmät voimat ovat olleet jo pitkään törmäyskurssilla, kun kaupunkia kehitetään.

Kehitys ja edistys ovat kiistanalaisia käsitteitä, kuten Harvard-professori Steven Pinker tuoreessa kirjassaan Enlightenment Now (2018) toteaa. Maapallon johtavien ajattelijoiden joukkoon useasti nostettu kanadalainen psykologi ja kognitiotieteilijä korostaa hieman turkulaisen avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan tavoin tieteen merkitystä ja ihmiskunnan myönteistä kehitystä, joka jää valitettavan usein sotien, väkivallan ja vääryyden hallitseman uutisvirran varjoon. Uutiset julkaistaan siitä mitä tapahtuu, ei asioista, jotka eivät tapahdu, Pinker kirjoittaa. Turkulaisessa kaupunkikehittämisessä tämä tarkoittaa, että toriparkki, funikulaari, Logomon silta ja raitiotie hallitsevat uutisointia ja somekeskustelua, ja aikataulussa etenevät hankkeet kuten Aunelan monitoimitalo tai Ylioppilaskylän uudet asuinkorttelit jäävät huomattavasti vähemmälle julkiselle huomiolle.

Itämeren alueen järjestöjen verkosto kokoontuu joka kevät kansainväliseen foorumiin eri isäntäkaupungin järjestämänä. Tänä keväänä foorumi järjestettiin Riiassa Latviassa ja kaupunkikehittäminen sekä ennen kaikkea asukasosallisuus hallitsivat keskustelua. Turun tapaan monessa Itämeren kaupungissa kansalaisyhteiskunnan ja paikallisjärjestöjen edustajat kokevat turhautuneisuutta kaupungistumisen ja täydennysrakentamisen uhkien alla sekä suppeiden vaikuttamismahdollisuuksiensa rajoittamina. Isäntäkaupunki Riian haasteista kertoi vuodesta 2012 kaupunginosien allianssia johtanut Alija Turlaja.  Turussa kulttuuripääkaupunkivuodesta lähtien toiminutta Kaupunginosaviikot -verkostoa muistuttava Riian allianssi on törmännyt toiminnassaan hyvin samankaltaisiin haasteisiin kuin paikallistoimijat Turussa. Osallisuutta ja kansalaisvaikuttamista tuodaan toki esiin juhlapuheissa ja kaupunkistrategioissa, mutta järjestöjen ja asukkaiden asiantuntemusta ja näkemyksiä harvemmin hyödynnetään kaupunkikehittämisessä.

Riian NGO foorumissa kuultiin kuitenkin myös rohkaisevia esimerkkejä kansalaisvaikuttamisesta ja kaupunkilaisten aktiivisesta osallisuudesta kaupunkikehitystyössä. Aktiivisesta, ja solidaarisuusliikkeen kautta jopa vallankumouksellisesta kansalaisyhteiskuntahistoriasta tunnettu Gdansk esitteli omaa avoimen yhteiskunnan ja asukasosallisuuden malliaan, joka on myös johtanut konkreettisiin tuloksiin. Gdansk on jo vuodesta 2013 aktivoinut kaupunkilaisia osallistuvalla budjetoinnilla sekä avannut päätöksentekoa ja havainnollistanut talouslukujen vaikutuksia Open data -ohjelman avulla. Kaupunkilaisille kerrotaan käytännön esimerkkien tavoin, kuinka suuri vaikutus suunnitellulla liikenne- tai rakennushankkeella on yksittäisen asukkaan panokseen kaupungin kulurakenteessa. Turun ystävyyskaupunki Gdansk käyttää myös aktiivisesti asukaspaneeleja kansalaismielipiteen ja kaupunkisuunnittelun tukena.

Kaupungit, mutta myös väestökadosta kärsivät maaseutupaikkakunnat elävät suurta yhteiskunnallista murrosta, jossa vetovoimaiset sekä asukkaidensa viihtyvyyteen panostavat paikkakunnat menestyvät ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutumaan kykenemättömät kaupungit taantuvat. Harvardin professori käyttää kirjassaan käsitettä ”progressophobia”, jota voi tulkita tapana vastustaa väistämätöntä muutosta, mutta myös korostetun negatiivisena suhtautumisena tulevaisuuteen.  Uskossaan ihmiskunnan hyvyyteen, Pinker siteeraa myös Abraham Lincolnin sanoja ”The better angels of our nature” ja ehkä globaalissa, yhä monimutkaisemmassa ja monitasoisessa maailmassa, päättäjien ja kansalaisten tulisi antaa luonteensa parempien enkelien ottaa suuremman roolin kaupunkien ja kaupunginosien kehittämistyössä.

Turussa eri paikallistoimijat järjestävät toukokuun puolestavälistä alkaen jälleen Kaupunginosaviikkoja eri puolilla kaupunkia ja pyrkivät näin lisäämään asuinalueensa viihtyvyyttä ja edistämään elinympäristönsä kestävää kehitystä.

 

* Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa alio-artikkelina 17.5.19. https://www.ts.fi/mielipiteet/aliot/4578755/Puheenvuoro+Kaupunkikehittaminen+jakaa+mielipiteita+Turussa+ja+maailmalla . Artikkelikuvassa Länsi-Turun Ympäriajoon 16.5. osallistuneita kaupunkilaisia tarkastelemassa paljon julkisuutta saaneen Logomon sillan etenemistä Turun ratapiha-alueella. Ympäriajo on osa keväisin järjestettävää Länsi-Turun Viikkoa, jolloin läntisen Turun paikallistoimijat pyrkivät lisäämään vuropuhelua asuinalueensa kestävästä kehittämisestä ja asukasosallisuudesta.

 

 

Artikkelikuvassa
Mainokset

”Meidän peli”

 

Pallopelejä harrastaa tsiljoona ihmistä. Ja toinen mokoma seuraa ja haluaisi itsekin harrastaa. Pääsääntöisesti jaloilla pelattavaa, mutta myös pään ja sydämen herkkää käyttöä edellyttävää peliä kutsutaan kuningaslajiksi. Myös Suomessa, vaikka Kanadan jälkeen ehkä jäälajeista innostunein kiekkokansa olemmekin.

Viime syksynä iltapäivälehdissä ja televisiostudiossa käytiin kiivasta keskustelua futisjunnujen valinnoista treeniryhmiin ja ennen kaikkea valmennuksen ja seurajohdon tavoista viestiä valinnoista pettyneille nuorille ja näiden vanhemmille[i]. Jakolinjana tuntui olevan valmentajan työrauhaa korostava ”vanhan liiton” futisväki ja avoimempaa keskustelukulttuuria vaativien vanhempien leiri.

Juniorijalkapalloilun suunnasta ja synneistä väitellään varsin samankaltaisilla jakolinjoilla myös sosiaalisessa mediassa. Vaikka vaikutusvaltaisimmat valmentajat, valmennuspäälliköt ja seurajohtajat pääsääntöisesti puuttuvat Facebookin Suomalaisen junnufutis -ryhmän keskusteluista, käydään yli kuudentuhannen junnufutisystävän foorumilla säännöllisesti kiihkeää vääntöä nuorten pelaajiemme puutteista ja varsinkin valmennuksen vaihtelevista linjoista.

Viime viikolla suomalaisessa junnufutisryhmässä käytiin keskustelua niin sanotun ”persepalloilun” vaaroista ja sopivuudesta osana junnufutiksen arkea. Ja muutamaa päivää myöhemmin samalla foorumilla heitettiin ilmaan ehdotus kypärän käyttöönotosta juniorijalkapallossa.  Suhtaudun itse samanhenkisiin kannanottoihin mielestäni ymmärryksellä ja uteliaisuudella, mutta pelkään, että vanhempien keskuudesta esitetyt ”turvallisuushakuiset ja keskinäistä kilpailua suitsevat uudistukset” koetaan konservatiivisessa jalkapallomaailmassa monesti liian jyrkkinä ja saattavat johtaa kaikille haitalliseen valmennus-vanhemmat -vastakkainasetteluun.

Vaikka itse uskon valmentajana vahvasti yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen sekä seurojen tiiviiseen yhteistyöhön, arvostan myös perinteisempään valmennusfilosofiaan liittyviä arvoja, joissa vanhemmat antavat joukkueelle työrauhan ja jossa valmennus sekä pelaajat muodostavat pitkäjänteisen arkityön ytimen, jota ei ehkä tarvitse arvostella tuomitsevasti tai hehkuttaa ylikorostetusti sosiaalisessa mediassa.

Päättyneen viikon lopulla Ylen keskusteluohjelmassa haastateltiin äskettäin MM-finaalissa tuskaisen, ja monen mielestä epäoikeudenmukaisen tappion kärsineen jääkiekkomaajoukkueen kapteenia Jenni Hiirikoskea. Hämäläisen hillitysti esiintyvä Hiirikoski kertoi suorasanaisesti kisatuntemuksistaan ja pelaajahistoriastaan, mutta valotti myös kilpaurheilun perinteellisempiä lainalaisuuksia sekä juniorimaailman motivaation lähteitä. ”Raha ei ole itselle ole ollut se motivaation lähde vaan ennemmin se, minkälaisessa ympäristössä pääsee itseään toteuttamaan ja tekemään.”[ii].

Vaikka haastattelun otsikko – Hankalia akkoja vai äijäurheilun rohkeita haastajia? – on kovin provosoiva, huokuu maajoukkuekapteenin puheista vahva keskinäinen kunnioitus sekä Lempäälän lapsuusvuosien poikapelikavereita että rakennusmaalarin työelämästä tuttuja raksaäijiä kohtaan.

Keskinäistä kunnioitusta ja jaettua vastuuta korostettiin joukkueen keskuudessa jo ennen Naisleijonien kotikisamenestystä. Päävalmentaja Pasi Mustonen ja kapteeni Jenni Hiirikoski kertoivat kotikisojen alla viime talven olympiakisoissa ensi kertaa käyttöön otetusta maajoukkueen toimintatavasta, jossa pelaajista koottu kymmenen hengen johtoryhmä keskustelee valmennuksen kanssa ja käy läpi myös käytännön asioita. ”Yleensä niihin asioihin ihmiset sitoutuu, jotka on yhdessä päätetty”, johtoryhmän yksi jäsenistä tiivistää. [iii]

Pitkään Ruotsissa asunut valmentaja Mustonen ennustaa suomalaisen naispalloilun suurta läpimurtoa ”kansanjoukkueiden” kautta. Urheilun tasa-arvokehitys liittyy tietysti läheisesti naisten ja tyttöjen asemaan urheilukentillä, mutta jos Suomessa haaveillaan Pohjolan suurseuroihin liittyvästä laajapohjaisesta, sukupolvia toisiinsa kytkevästä palloilu- ja seurakulttuurista, pitää meidän saada myös juniorit viihtymään paremmin ja pitempään lajin parissa.

Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraili 6.5.19 rap-artisti Pastori Pike. Kongolaisjuuret omaava räppäri kasvoi Helsingin Mellunmäessä ja ajautui yläkouluiässä rikosten teille. Tänä päivänä Pike kiertää kouluissa puhumassa koulukiusaamista vastaan ja valmentaa futisjunioreita. Gnistanissa koutsaavalle räppäävälle isälle futis opettaa paljon: ”Se antaa luottamusta nuoria kohtaan ja auttaa ymmärtämään nuoria ja auttaa kannustamaan, viemään ylöspäin. Se on ollut sikasiistiä valmentamisessa.”[iv].

Ja kun kysyttiin tulevan äitienpäivän suunnitelmista, Pastori Pike vastaa – me lähdetään futiskentälle, koko perhe, se on meidän juttu.

 

[i] https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/junnun-pettymykset-futisisa-mikki-kauste-1007605

[ii] https://areena.yle.fi/1-4589822 Hankalia akkoja vai äijäurheilun rohkeita haastajia?, 4.5.19

[iii] https://areena.yle.fi/1-50064983 Urheiluhullut, 25.3.19

[iv] https://areena.yle.fi/1-50145910 Pastori Pike vastaa vihaan ja rasismiin rakkaudella, 6.5.19

Oodi lähiluonnolle ja kansalaisten kohtaamispaikoille

Uutisissa kerrotaan, että eduskuntavaaliehdokkaita uhkaillaan ja ahdistellaan. Eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja muistuttaa, että suomalaista yhtenäisyyttä on aiemminkin uhannut kansan kahtiajako, joka itsenäisyyden alkuaikoina yltyi aseelliseen yhteenottoon, jonka nimikkeestä kiistellään vielä sata vuotta sotimisen jälkeen. Riippuen puhujan suomalaisuuden sävyistä, vuoden 1918 välirikkoa kutsutaan kansalaissodaksi, vapaussodaksi, sisällissodaksi tai peräti punakapinaksi ja luokkasodaksi.

 

Kansan kahtiajakautuminen ei kuitenkaan ole yksin kotimainen kysymys.  Trumpin tviitit avautuvat vain osalle amerikkalaisista, brexit on saanut britit pyörälle päästään, keltaliivit kuumentavat tunteita Pariisissa ja tv-koomikko pitää piikkipaikkaa Putinin puristuksessa presidentinvaaleja käyvässä Ukrainassa. Ja Lähi-idän vuosisatoja jatkunut vihanpito on tietysti oma tuskallinen tarinansa, vaikka vaikutukset heijastuvatkin maahanmuuton ja pakolaisvirtojen mukana yhä yllättävämmissä maailmankolkissa.

 

Mielipide-erot ja erilaisten ismien alleviivaaminen eivät tunne valtio-, sukupuoli tai edes ikärajoja. Naisten ja tyttöjen eriarvoinen asema, mutta myös ikäihmisten yksinäisyys sekä syrjäytyneiden miesten elämän näköalattomuus ovat yhä universaalimpia yhteiskunnallisia ongelmia, jotka eivät ratkea erilaista näkemystä edustavia ihmisiä demonisoimisella.

 

Huomattavasti useammin ongelmat ratkeavat tai ainakin helpottavat, kun ne tunnustetaan ja kohdataan avoimesti. Suurin piirtein näin sanoi presidentti Paasikivi, joka varmasti joutui tunnustamaan yhden, jos toisen ongelman sodanjälkeisen Suomen johtajana.

WP_20170915_17_24_40_Pro

 

Kävin eilen, maaliskuun viimeisenä päivänä pääkaupungissa katsomassa juniorijalkapalloa. Ennen ottelun alkua kävelin Keskuspuistossa, missä kaupunkilaiset nauttivat lähiluonnosta ja latasivat akkuja alkavaan arkiviikkoon. Sunnuntaisauvakävelijöiden ja perhepyöräilijöiden virta ulottui Ruskeasuon ratsutiloilta Urheilukadun pallokentille ja Töölönlahden kulttuurimaisemaan.

 

 

Arkkitehti Bertel Jung oli saanut idean suurpuistosta viime vuosisadan alkuvuosien Berliinin matkoillaan ja Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi myöhemmin myös Turun kaupunkikehitykseen merkittävästi vaikuttaneen arkkitehdin suunnitteleman vuonna 1914.

 

Etelässä keskeltä kaupunkia Töölönlahdelta alkava tuhannen hehtaarin laajuinen Keskuspuisto ulottuu Haltilalaan ja Vantaanjoelle, Helsingin pohjoisrajalle. Puiston pohjoisosassa sijaitsee neljä luonnonsuojelualuetta: Pitkäkosken rinnelehto, Haltialan aarnialue, Niskalan puulajipuisto ja Ruutinkosken rantalehto. Uuden luonnonsuojelualueen, Vantaanjoen törmän, suojelu on vireillä.

 

 

Eduskuntatalon edessä, Kansalaistorilla, helsinkiläisiä palvelee uusi keskustakirjasto Oodi. Muodoltaan siltamainen ja julkisivultaan puinen rakennus avattiin joulukuussa ja miljoonan kävijän raja rikkoutui 26.3.19[i]. Kävijöitä kirjaston ensimmäisen kvartaalin aikana on ollut päivittäin keskimäärin noin 9000 ihmistä.

 

 

Suuren suosion saavuttanut keskustakirjasto edustaa uuden ajan julkista, helposti saavutettavaa tilaa, jonne on helppo tulla ja jossa eri-ikäiset kaupunkilaiset voivat opiskella, työskennellä tai oleskella yhdessä.  Kaikille avoin, ei-kaupallinen kaupunkitila on suunniteltu helsinkiläisiä kuunnellen. Kirjaston toteutuksessa on testattu ns. osallistavaa budjetointia, jossa kaupunkilaiset päättivät pilottikokeilujen käyttökohteista ja jossa asukkailta on kerätty ideoita kirjaston jatkosuunnittelutyötä varten[ii].

 

 

Suomessa ja muualla maailmassa järjestetään kevään edetessä tärkeitä vaaleja, joissa valitaan päättäjiä ratkomaan yhä suurempia yhteiskunnalliseen kehitykseen sekä myös ympäristön ja koko planeetan kantokykyyn liittyviä ongelmia.  Jotta voisimme löytää vaikeisiin kysymyksiin viisaita vastauksia, pitää tulevien päätöksentekijöiden kyetä rakentavaan yhteistyöhön sekä kuuntelemaan niin kansalaisia kuin eriävää mielipidettä edustavaa kanssapäättäjää. Omasta poterosta tai samanmielisten somekuplasta huuteleminen ei edusta vastuullista vaikuttamista, saati edistä yhteistä etua.

 

 

Kun kaupungistuminen sekä maalta- ja maahanmuutto ajavat myös Suomessa ihmisiä asumaan yhä tiiviimmin yhdessä, tarvitaan kaupungeissa ja kaupunginosissa Oodin kaltaisia kansalaisten kohtaamispaikkoja sekä Bertel Jungin henkisiä keskuspuistoja ja lähiluontoa. Yhteiset julkiset tilat lisäävät kansalaisten viihtyvyyttä Ja yhteiskunnallista osallisuutta, mutta tarjoavat myös päättäjille korvaamattoman kanavan vuoropuheluun, jonka avulla voidaan yhteistyössä ratkoa ongelmia ja kehittää yhteistä elinympäristöä.

 

IMG_2665 (2)

[i] https://www.oodihelsinki.fi/oodin-miljoonan-kavijan-raja-menee-rikki-tanaan/

[ii] https://www.oodihelsinki.fi/mika-oodi/kayttajat-mukana-suunnittelussa/

 

Lähiluonto, liikenne ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka Länsi-Turun talviparlamentin kärkiteemoja

Länsi-Turun suuralue sekä siellä kaupunkilaisten etuja ja yleistä hyvinvointia ajava Länsi-Turun asukasyhdistys ry ovat turkulaisen kaupunkikehityksen heijastuma. Vuonna 2009 perustettu asukasyhdistys pyrkii edistämään nopeasti kasvavan ja täydennysrakentamisen tiivistämän kaupunkiseudun asukkaiden viihtyvyyttä ja palvelutarjontaa – samalla kuitenkin lähiluontoa kunnioittaen. Maaliskuun ensimmäisenä lauantaina Länsi1:ssä ensi kertaa järjestetyn talviparlamentin tavoitteena oli ylläpitää keskustelua Länsikeskuksen ja alueen asukkaiden palvelujen kehittämistarpeista sekä tukea ennen kaikkea jokakeväisen kaupunginosaparlamentin kautta kanavoitua vuoropuhelua kaupungin päättäjien kanssa.

 

Maarian torpparien takamaasta hipsterien elämysalueeksi?

Vaikka Suomi kulkee kaupunkirakenteen tiivistymisessä eurooppalaisen kehityksen jälkijunassa, koki pääkaupunkiasemansa menettänyt Turku kaupungistumisen teollisia aaltoja jo 1870-luvulla, kun autonomian ajan elinkeinovapaus- ja muuttovapauslait sekä myös vuonna 1876 tapahtunut liitos maan rautatieverkkoon kannustivat väestöä muuttamaan maaseudulta kaupunkeihin. Teollistuvan maan vanhimmat kaupungit olivat porvarien ja käsityöläisten asuttamia, joten maaseutujen tilattomalla väellä ei ollut varaa eikä mahdollisuuksia muuttaa asemakaava-alueen sisälle[i].

Ratkaisuksi kehittyi eräänlainen torpparijärjestelmä kaupunkia ympäröivien maatilojen alueilla. Senaatissa hyväksyttiin vuonna 1898 asetus niin sanotuista taajaväkisistä yhdyskunnista, joille valtiovalta määräsi tiettyjä velvoitteita, mutta myönsi myös rajoitettua itsehallinto-oikeutta. Turussa tätä varhaista ”esikaupunkien itsehallintomallia” edustivat kaupungin länsi- ja pohjoispuolella Maarian kuntaan kuuluva Raunistula sekä Aurajoen itäpuolella silloisen Kaarinan Nummenmäki ja Vähä-Heikkilä.

Muun muassa poliisi-, rakennus-, palo- ja terveydenhoitojärjestyksiä organisoimaan asetetut taajaväkisten yhdyskuntien järjestelmä oli eräänlainen aikakautensa sote-uudistus, joka sekään ei kuitenkaan yltänyt pysyväksi hallintoratkaisuksi. Vuonna 1913 Maarian esikaupunkikomitea anoi kunnalta yhdyskunnalle oikeutta päättää omassa keskuudessaan asioistaan, mutta yhdyskunnan toiminta jäi käytännössä kovin passiiviseksi. Se kokoontui tiettävästi vain kahdesti, ja sen aikaansaannoksista on jäänyt ainoaksi jalkakäytävän rakentaminen Aninkaisten tullista rautatien ylikäytävälle[ii].

Köydenpunojankatu Pohjolassa vuonna 1955 ja 2019. Kaksikerroksiset 132 asuntoa käsittäneet rakennukset valmistuivat syksyllä 1921 ja ovat Turun kaupungin ensimmäiset vuokra-asuntotalot. (Kuvat: Turun kaupungin historia 1918-1970 ja tp)

 

Kun senaatin asetuksen mahdollistama lähidemokratiamalli ei saanut tuulta purjeisiin ja esikaupunkeja hallinnoivien ympäryskuntien taloudelliset toimintaedellytykset heikkenivät, nousivat alueliitokset esikaupunkiongelmien ratkaisuvaihtoehdoksi. Helsingissä Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelman valmisteluun osallistunut Bertel Jung saapui Turkuun vuonna 1919 ja ajoi 20-luvun alkupuolella asemakaava-arkkitehtina kunnianhimoisia kasvuvisioita, joiden toteutumiseen hän piti esikaupunkialueiden liittämistä välttämättömänä. Alueliitoksista ensimmäisenä toteutettiin Pansion alueen siirtäminen Raision kunnasta vuonna 1931 ja Maariaa heikommassa taloustilanteessa olevasta Kaarinasta liitettiin vuoden 1939 alusta Turkuun mm. Haritun, Ilpoisten, Koivulan, Kuralan, Nummen, Peltolan Uittamon, Vähä-Heikkilän ja Lausteen kyliin kuuluneita alueita.

Turun laajentuminen karttojen muodossa. Vasemmalla ylhäällä ote Maanmittausylihallituksen yleiskartasta vuodelta 1906. Kartasta näkyy, kuinka nykyisen Länsi-Turun suuralueen kaupunginosien ja muiden tänä päivänä käytössä olevien paikannimien juuret kytkeytyvät Maarian ja Raision kylähistoriaan. Myös Satakunnantien hallitseva asema alueella on selvästi havaittavissa. Oikealla Turun 30- ja 40-lukujen alueliitokset. Vasemmalla alhaalla kaupunginosajakoa 1960-luvulta, kun entiset esikaupunkialueet olivat laajentaneet merkittävästi Turun pinta-alaa. (Kartat Kotiseutuopas Vanha ja Uusi Turku -kirjasta vuodelta 1961) 

 

Nykyisen Länsi-Turun suuralueen asuinalueita koskevista alueliitoksista Maarian eteläosat liitettiin Turkuun vuonna 1944 ja mm. Metsäkylän, Mälikkälän, Pahaniemen, Suikkilan ja Teräsrautelan alueet siirtyivät Raisiosta vuoden 1949 alusta. Eli tämän päivän Länsi-Turku muodostuu maarialaisista ja raisiolaisista kylistä, jotka ovat sulautuneet taajaväkisen yhdyskuntakehityksen ja esikaupunkiliitosten kautta osaksi laajenevaa Turkua.

 

 

Tuoko täydennysrakentaminen länteen palveluja vai viekö lisääntyvä liikenne viheralueet?

Länsi-Turun asukasyhdistys ry perustettiin vuosikymmen sitten edistämään alueellista vetovoimaa, yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta sekä myötävaikuttamaan paikallispalvelujen kehittämistä. Yhteistyön tarpeen nostatti pinnalle Hepokullan puiston eli Kalmasvuoren luontoalueen rakentamissuunnitelma. Asiasta nousi laaja kansalaisliike myös nettiadressin muodossa[iii], jossa muistutettiin puiston merkityksestä lähialueiden asukkaille sekä lähistön kouluille ja päiväkodeille turvallisena virkistys-, opetus- ja leikkialueena.

Rakennusyhtiön suunnitelma kariutui vastustukseen ja Hepokullan puisto pysyi kaupunkilaisten virkistyskäytössä, mutta varsinkin vuonna 2012 valmistuneen kuntien maankäyttöä ohjaavan Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035:n[iv] myötä täydennysrakentaminen on kiihtynyt Länsi-Turun alueella.

Vaikka ”Luonto, Liikunta, Länsikeskus” -sloganilla Länsi-Turun viihtyvyyttä ja kehitystä vuosikymmenen ajanut asukasyhdistys on korostanut työssään alueensa poikkeuksellista lähiluontoa ja viherverkostoa, on jokakeväisessä kaupunginosaparlamentissa systemaattisesti lobattu myös Länsikeskuksen kauppakeskuksen kehittämisen puolesta. Asukasyhdistys on jopa liputtanut alueella korkean rakentamisen puolesta, mitä myös Turun kaupungin korkean rakentamisen selvitys puoltaa Länsikeskuksen läheisyydessä[v].

Jo keväällä 2012 paikallisparlamentissa heräteltiin henkiin Arkkitehtitoimisto Siggen, Hesburgerin toimeksiannosta piirtämiä Länsikeskuksen kehittämis- ja kattamisvisioita[vi]. Samassa tilaisuudessa vieraili myös ympäristöministeri Ville Niinistö esittelemässä silloista Paras-hankkeen nimellä valmisteltua kuntauudistusta. Ministeri tunnusti paikallistason vaikutuskanavien puuttumisen suomalaisen lähidemokratian valuvikana ja nosti yhdeksi ratkaisuvaihtoehdoksi Ruotsissa käyttöön otetut kaupunginosalautakunnat.  Valitettavasti paikallistason asukasosallisuuteen ja vaikuttamiseen ei kuitenkaan olla Turun kaupungin päättäjissä suhtauduttu yhtä myönteisesti kuin muissa suomalaisissa kaupungeissa[vii].

Seudullisessa rakennemalli 2035:n loppuraportissa esitellään useita vaihtoehtoisia aluekehitys- ja maankäyttömalleja, mutta niistä jokaisessa Satakunnantie edustaa merkittävää liikenne- ja kasvukäytävää[viii]. Ja tämä linja näkyy myös Turun viime vuosien kaupunkikehityksessä ja kiihtyneessä täydennysrakentamisessa. Asuinrakentaminen käy kuumana Satakunnantien molemmin puolin ja kaupunkirakenteeltaan tiivistyvän suuralueen asukkaat kokevat ymmärrettävästi uhkaa viihtyvyytensä, viheralueidensa ja pientalomiljöönsä puolesta[ix].

 

Länsi-Turun ensimmäinen talviparlamentti kutsuttiin koolle tiivistämään turkulaisten ja päättäjien vuoropuhelua sekä alueellista yhteistyötä

Jokakeväinen paikallisparlamentti on tarjonnut länsiturkulaisille tervetulleen foorumin kohdata päättäjiä, mutta yhdeksän vuoden kokemus vuoropuhelusta on osoittanut, etteivät asukkaiden ja paikallistoimijoiden aloitteet etene riittävän tehokkaasti kerran vuodessa järjestettävän kuulemistilaisuuden pohjalta. Niinpä Länsi-Turun asukasyhdistys ry sekä alueen eri toimijat paikallisista päättäjistä yrittäjien edustajiin päättivät yhteistyössä kutsua koolle ensimmäisen Länsi-Turun talviparlamentin.

Talviparlamentti järjestettiin kauppakeskus Länsi1:ssä lauantaina 2.3.19 ja elävää, mutta silti asiapitoista ja moniulotteista keskustelua veti vahvalla ammattitaidolla kaupunkilehti Aamusetin päätoimittaja Lasse Virtanen. Tilaisuudessa käsitellyt teemat olivat suoraa jatkoa viime kevään Rieskalähteen koulun keskusteluista, mikä yhdessä päättäjien aikaisemman paikallisparlamenttikokemuksen myötä mahdollisti ajoittain varsin syvällisen keskustelun Länsi-Turun ja Länsikeskuksen kehittämisestä.

IMG_0911 (2)

Kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoi Mikaelinseurakunnan keinoista kohdata kaupunkilaisia ja liputti lämpimästi länsiturkulaisten oman kohtaamispaikan puolesta

 

Varsinaista keskustelua edelsi kaksi asiantuntija-alustusta. Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoi oman seurakuntansa aktiivisesta roolista etenkin Pansio-Pernon alueella, mutta myös yhteistyöstään Portsan paikallistoimijoiden kanssa. Kaupungistumiseen ja asuinalueiden eriarvoistumiseen läheisesti liittyvän syrjäytymisen uhan torjuminen on luonnollisesti kirkon keskeisiä tehtäviä ja nuoruusvuosina Nättinummessa asunut kirkkoherra korostikin ihmisten erilaisten kohtaamispaikkojen – ”alueellisten olohuoneiden” – merkitystä.  ”On paljon yksinäisyyttä, sen takia on tärkeää järjestää mahdollisuus ulos neljän seinän sisästä, vaikka lukemaan lehteä”,

 

Ympäristö- ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalo kertoi Turun kasvavan vuosittain noin 2000 ihmisellä ja uskoi kaupungistumisen jatkuvan, koska halu asua kaupungeissa ja työpaikat houkuttelevat ihmisiä. Eduskuntavaaleissakin mukana oleva Vihreiden ehdokas muistutti myös Turun kunnianhimoisesta ilmastosuunnitelmasta ja tavoitteesta saavuttaa hiilineutraalin kaupunkialueen asema vuoteen 2029 mennessä. Turun itäpuolella asuva valtuutettu kertoi Länsi-Turussa rakennettavan paljon asuinrakentamista, ja tiedosti täydennysrakentamisen haasteellisuuden. ”Superlautakunnan” puheenjohtaja korosti kuitenkin rakennusten väliin jäävien alueiden merkitystä sekä kehui läntisen Turun paikallisjärjestöjen aktiivisuutta Turussa hyvän vastaanoton saaneen Mälikkälä-Kuninkojan luonnonsuojelualuehankkeen moottorina. Saara Ilvessalo kannustikin asukkaita aktiivisuuteen ja muistutti Jouni Lehikoisen tavoin kokoontumispaikkojen, puistojen ja viheralueiden merkitystä kaupunkilaisten viihtyvyyden edistäjinä.

 

Alustuksia seuranneessa parlamenttikeskustelussa Suikkilassa kasvanut ja yhä asuva Turun Kokoomuksen puheenjohtaja Sini Ruohonen peräänkuulutti Länsikeskukseen samanlaista yhteispalvelupistettä kuin kauppakeskus Skanssissa itäturkulaisia palveleva Monitori.  Demareita tilaisuudessa edustanut Turun SDP:n varapuheenjohtaja Nina Kallio oli samaa mieltä yhteispalvelupisteen tarpeesta, mutta muistutti myös Länsi-Turun suuralueen maantieteellisestä laajuudesta ja erilaisesta infrasta. TYKS:ssä teho-osastolla sairaanhoitajana toimiva kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston jäsen kysyi myös edustaako perinteinen nuokkari nykypäivää, ja toivoi että nuoria kuultaisiin, kun nuorisopalveluja kehitetään.

 

Vihreitä parlamentissa edustanut Mari Kousa-Kuusisto tuki niin ikään ajatusta yhteispalvelupisteestä ja piti Kodin1:n lähtöä seuranneen hiljaiselon jälkeen täydellisesti uudistettua kauppakeskus Länsi1:stä upeana tilana, jota pitäisi hyödyntää. Samoin tulisi hyödyntää jo olemassa olevia palveluja. Alueella asuva Turun Vihreiden puheenjohtaja kertoi kokemuksistaan Turun ystävyyskaupunki Aarhusista, jossa julkisia tiloja käytetään laajemmin muun muassa paikallisjärjestön toimesta esimerkiksi kädentaitotyöpajatoimintaan.

 

Perussuomalaisten valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mikael Miikkola oli kirkkoherra Lehikoisen linjalla muistuttaen tarpeesta saada ihmiset ulos. Tähän tarvitaan monitori. Nuorten tarpeisiin vastaamisen lisäksi veteraanipoliitikko näki tärkeänä huomioida väestön ikääntyminen. Myös Miikkola näki hyödyntämättömiä mahdollisuuksia koulujen ja muiden julkisten tilojen yhteiskäytössä ja sotilasurallaan laivaston komentajakapteenina palvellut poliitikko komensi samalla kaupungin virkamiehet jalkautumaan alueille sekä kannustamaan ja motivoimaan ihmisiä. Tähän Sini Ruohonen lisäsi, että myös poliitikotkin voisivat jalkautua kansan pariin useammin.

Vasemmistoliittoa Länsi-Turun kaupunginosaparlamenteissa useita kertoja aiemminkin edustanut Elina Sandelin korosti erityisesti lähiluonnon ja lähipalvelujen merkitystä. Kun Kallio ja Ruohonen kehuivat alueella käytössä olevaa kirjastobussipalvelua, muistutti Itä-Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja kirjaston olevan muutakin kuin kirjojen lainaamista: ”Se on myös julkinen tila, jossa voi tehdä läksyjä ja viettää aikaa käyttämättä rahaa.”.

 

Luonto, liikunta ja Länsikeskuksen kohtaamispaikka vahvasti Länsi-Turun tulevaisuuden visioissa

Parlamenttikeskustelujen lomassa yleisöä viihdytti Turun Nuoren Teatterin näyttelijäryhmä ja taukoliikuntaa tarjosi kuntokeskus Movet. Ensimmäistä kertaa Länsikeskuksessa järjestetty Länsi-Turun talviparlamentti päättyi päättäjien hissipuheisiin, joissa päätoimittaja Virtanen haastoi osallistujat visiomaan Länsi-Turun tulevaisuuden tilaa.

Turkulaispoliitikot näkivät alueen kehityksen poikkeuksetta valoisana. Sini Ruohonen nosti luonnon ja liikunnan vahvuuksiksi, joiden kautta asukkaiden hyvinvointi paranee. Täydennysrakentamisen hän ennusti jatkuvan, mutta pientaloalueiden pysyvän entisellään. Nina Kallio näki Länsikeskuksessa toimivan digitaalisen palvelukeskuksen ja paikalla toimivan aktiivisesti yhteisöllisiä ryhmiä myös kolmannesta sektorista. Mari Kousa-Kuusisto uskoi myös yhteisötiloihin, joissa monet paikallistahot toimivat yhdessä. Tunnettu urheilumies Mikael Miikkola kehui Länsi-Turun liikenneyhteyksiä ja loistavia harrastusmahdollisuuksia, jotka houkuttelevat tulevaisuudessa alueelle myös hotellipalveluja. Elina Sandelinin visioissa Länsi-Turun pienemmätkin viheralueet on säästetty kaupunkilaisten keitaiksi ja kirjastopalveluissa yhdistyksillä on omat yhteiset tilat ja asukkaille on tarjolla jopa pienimuotoista terveyspalvelua.

Voimakkaasti väkimäärältään kasvavan ja täydennysrakentamisen myötä yhä lähemmäs ydinkeskustaa sulautuvan Länsi-Turun palveluvajeet tuskin korjautuvat yhden talviparlamentin avulla, mutta toivottavasti päättäjien ja länsiturkulaisten välillä tiivistyvä suunnitelmallinen vuoropuhelu helpottaa alueen erityispiirteet huomioivien kehittämispäätösten tekoa.

 

Viime perjantaina 15.3.19 tuhannet suomalaiset koululaiset – mukana myös länsiturkulaisia lapsia – osoittivat mieltään ympäri maata vaatien päättäjiltä ilmastotekoja[x]. Viime kesänä Suomen Turku julkisti kunnianhimoisen tavoitteensa, jonka mukaan maan ensimmäinen pääkaupunki tähtää hiilineutraaliksi alueeksi vuoteen 2029 mennessä. Tämä edellyttää laajoja uudistuksia erityisesti energia- ja liikkumisjärjestelmissä sekä kaupungin, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan toiminnassa. ”Liikkumisen päästöt pyritään puolittamaan nykyisestä vuoteen 2029 mennessä. Tähän pääsemiseksi kehitetään vahvasti pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita sekä kestävää liikkumiskulttuuria. Joukkoliikenteestä tehdään kokonaan hiilineutraali palvelu.”[xi].

IMG_1527

15.3.19 kolmisensataa turkulaista koululaista osallistui Vähätorilla Greta Thunbergin innoittamaan mielenilmaisuun kestävien ilmastopäätösten puolesta

 

Länsi-Turun asukasyhdistys ry käynnisti viime syksynä yhteistyössä useiden muiden järjestöjen kanssa kuntalaisaloitteen Mälikkälä-Kuninkojan ikimetsän kohottamisesta luonnonsuojelualueeksi[xii]. Suosittua virkistys- ja ulkoilualuetta uhkaa kaavailtu uusi ajotie Myllyn kauppakeskukseen. Länsi-Turussa on myös useita muita turkulaisille tärkeitä viher- ja ulkoilualueita, joiden nykytilaa, jopa olemassaoloa uhkaa täydennysrakentaminen ja liikennesuunnittelu.

IMG_20181104_134957

Marraskuussa noin 130 luonnon ystävää tutustui Turun yliopiston eläinmuseon luontoasiantuntija Ari Karhilahden opastuksella Mälikkälä-Kuninkojan aarniometsään, jonne läntisen Turun asukas- ja paikallisjärjestöt esittävät uutta luonnosuojelualuetta. Aarniometsän ja suositun luonto- ja virkistysalueen tulevaisuutta varjostavat suunnitelmat rakentaa uusi tieyhteys Satakunnantieltä Myllyn ostoskeskukseen.

 

Esimerkiksi Vakka-Suomentieltä lähes Maarian historiallisen kirkon ympäristöön ulottuva yhtenäinen viherkäytävä on ollut vuosikymmenet ensin ns. ”Turpiina-tien”[xiii] ja nyt viimeksi Pukkilan alueelle rakentuvan uuden asuinalueen tielinjauksen uhkaamana. Asukasmääriltään jopa Kakolan alueen suuruusluokkaiseksi arvioitu Pukkilan asuma-alue tarvitsee luonnollisesti toimivan liikenneratkaisunsa, mutta myös sellaisen, joka kunnioittaa monimuotoista lähiluontoa, kulttuurihistoriallisesti arvokasta kaupunkimiljöötä ja alueen asukasviihtyvyyttä.

Länsi-Turun ja Raision välissä Mälikkälä-Impivaaran kaupunkipuisto tarjoaa todella monipuoliset liikunta- ja virkistysmahdollisuudet, mutta myös lähempänä ydinkeskustaa löytyy upeita ympärivuotiseen ulkoiluun sopivia viher- ja pienvesistökäytäviä. Pitkään ns. Turpiinatien ja viimeksi Kähärin puistotien nimissä kaavaillun autotien sijasta ilmastoystävällisempi ja myös innovatiivisempi ajatus voisi olla Pukkilan uudelta asuinalueelta ”Vanhan Maarian puistotietä” pitkin Koroisiin ja Maarian kirkolle ja Aurajoen toiselle puolelle Ylioppilaskylään kiertävä kevyen liikenteen kehätie?

 

Turun ilmastosuunnitelman tavoin kunnianhimoisia tavoitteita sisältävän seudullisen rakennemalli 2035:n loppuraportti korostaa sekin kestävää kehitystä:

”Turun kaupunkiseudusta rakennetaan jalankulku- ja joukkoliikennekaupunkia. Tilavat ja turvalliset pyöräparkit sekä sujuvat pikaraitiotie-, bussi- ja paikallisjunalinjat kytkeytyvät yhteen koko Turun seudun kattavan verkon muodostamisessa. Kun henkilöautoilta jää kaista- ja pysäköintitilaa, jalan ja pyörällä liikkujille jää reilusti tilaa omille kaistoilleen sekä penkeille, pyöräkatoksille ja vaikkapa katukahviloille. Toimiva liikenneverkko mahdollistaa myös autottoman elämän ja säästää aikaa joka arkipäivä.”[xiv]    

 

Jos ja kun eurooppalainen kulttuurikaupunki Turku pyrkii kasvamaan kestävästi, on tärkeää, että kaupungin asukkaat ja eri paikallistoimijat saadaan mukaan kaupunkikehitystyöhön. Turun kaupunki onkin toteuttanut useita alueellisia hankkeita ns. pilottiperiaatteella, jolloin tukitoimia on keskitetty tietyille suuralueille. Varissuon kehittämiseen panostettu merkittävästi mm. Itä-Turun EU-hankkeen kautta[xv] ja tällä vuosikymmenellä erityisesti Runosmäen, Nummi-Halisen sekä Pansio-Pernon suuralueet ovat olleet mittavien aluekehityspanostusten kohteena monivuotisen EVIVA -toimintaohjelman kautta:

”Toiminta keskittyi keväällä Runosmäen pilottialueelle, jossa aluetiimin toiminta sekä kaupungin toimijoiden verkoston kokoontumiset olivat alkaneet jo vuonna 2012. Kevään ajan alueella toimi vielä lisäresurssina alueellinen vapaa-aikaohjaaja. Nummi-Halisten alueella jatkettiin Kuralan Kylämäen palveluiden kehittämistä. Alueelle alettiin myös suunnitella koko suuraluetta koskevaa yhteistyötä. Toiminta käynnistyi myös Pansio-Perno alueella, jonne koottiin aluetiimi. Alueella aloitti myös maaliskuussa alueellinen vapaa-aikaohjaaja.”[xvi]

 

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.1.19 mittavan toimenpideohjelman syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen ehkäisemiseksi.  Ohjelman toimenpiteet ovat osin jo käynnistyneet ja alueiden eriarvoisuutta torjutaan esimerkiksi lähiöiden täydennysrakentamisella, Varissuon ja Pansion uudistuksilla ja perustamalla asukkaiden kohtaamispaikat kaikille suuralueille[xvii].

 

Kuten Länsi1:n talviparlamentissa suorastaan yksimielisesti todettiin, myös voimakkaasti kasvavan Länsi-Turun alueen asukkaat tarvitsevat oman kohtaamispaikkansa. Laajemminkin läntistä Turkua päivittäisasioinnissa palveleva Länsikeskus olisi varmasti luonteva sijaintipaikka tällaiselle kohtaamispaikalle. Länsiturkulaiset arvostavat myös lähiluontoaan. Ehkäpä seitsemän koulun sekä lukuisten luontoalueiden ja pienvesistöjen suuralue sopisi Turun ilmasto-ohjelman paikalliseksi pilottialueeksi?

Länsiturkulaiset jatkavat aluekehitystyötään tuttuun tapaan toukokuussa Länsi-Turun Viikon ja kaupunginosaparlamentin muodossa. Kaupunginosaviikko järjestetään 13.-19. toukokuuta.

[i] http://www.siirtolaisuusinstituutti.fi/files/pdf/webreport/webreport_027.pdf

[ii] Veikko Laakso, Turun kaupungin historia 1918-1970. s. 14, 1980

[iii] https://www.adressit.com/pro-hepokullan-puisto

[iv] https://www.turku.fi/rakennemalli2035

[v] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_korkean_rakentamisen_selvitys_id_74071.pdf

[vi] https://www.turkulainen.fi/kumppanit/lansi-turun-asukasyhdistys/110998-kestava-kaupunkirakenne-ja-paikallisdemokratia-puhuttiva

[vii] https://suburbanturku.wordpress.com/2019/01/07/suomalaiskaupungit-budjetoivat-rahaa-asukasosallisuuteen-heraako-turku/

[viii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//rm35_loppuraportti_02042012_final.pdf

[ix] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/05/17/lansi-turkua-kaavoitetaan-ja-tiivistetaan-huomioimatta-lansikeskuksen-kehittamista-ja-paikallistoimijoiden-osallisuutta/

[x] https://yle.fi/uutiset/3-10689655

[xi] https://www.turku.fi/uutinen/2018-06-07_turulle-maailman-karkeen-lukeutuva-ilmastosuunnitelma

[xii] http://www.lansi-turku.net/kuntalalaisaloite-malikkala-kuninkojan-ikimetsa-turun-ja-raision-luonnonsuojelualueeksi-0

[xiii] https://www.ts.fi/lukemisto/1074005311/Aimo+Massisen+kyselypalsta+Aimo+Annos+Tuliko+Turpiina+Turkuun

[xiv] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//rm35_loppuraportti_02042012_final.pdf

[xv] https://www.ts.fi/aihe/1074028738/23+Varissuo+Varissuo+pyristeli+irti+slummin+maineesta

[xvi] http://ah.turku.fi/kh/2014/0526012x/Images/1316527.pdf

[xvii] https://www.turku.fi/uutinen/2019-01-25_turku-toimii-kunnianhimoisesti-syrjaytymisen-ehkaisemiseksi

Kakolan funikulaari – turkulaisen joukkoliikenne- ja kaupunkikehittämisen ilmapuntari?

Joukkoliikennekysymykset ja infrainvestoinnit puhuttavat vanhassa pääkaupungissa. Kaupunkikehittämiseen liittyvän kuohunnan myönteisenä moottorina on toiminut positiivisen rakennemuutoksen ruokkima rakentamisbuumi, jonka myötä Turussa on rakennettu viime vuosina kerrostaloja ennätystahtiin[i].

 

Kakola, Linnanfältti, Kupittaa, Itäharju, Pukkila, Ratapihan elämyskeskus…Täydennysrakentaminen näkyy ympäri kaupunkia nostokurkien, mutta myös puutteellisen projektihallinnan ja voimistuneen kansalaiskritiikin muodossa. Enemmistö turkulaisista todennäköisesti suhtautuu myönteisesti kaupungin kasvuun, mutta rakennus- ja infrastruktuurihankkeiden toistuvat erheet ja roimat budjettiylitykset sekä asukasviihtyvyyttä yhä useammassa kaupunginosassa uhkaava täydennysrakentaminen herättävät epäilyksiä jatkuvan kasvun autuudesta.

 

Luvattua huomattavasti kalliimmaksi käyneet taidemuseon ja kaupunginteatterin peruskorjaukset ovat aiheuttamastaan voimakkaasta kritiikistä huolimatta parantaneet kaupungin kulttuuritarjontaa, mutta varsinkin ikuisuusprojekti toriparkki ja jo ennen ratapihan kunnianhimoisen elämyskeskuksen suunnittelukilpailua käynnistetty Logomon siltaprojekti tuntuvat monen turkulaisen mielestä vaikeasti perusteltavilta hankkeilta.

 

Verrattuna käyttötarkoitukseltaan varsin mystiseen sekä huolestuttavasti kohonneilla kustannuksilla ja viiveellä valmistuvaan Logomon siltaan[ii], Kakolan rinnehissin rakentaminen on kuitenkin perusteltua. Kun kaupungin poliittinen johto on päättänyt muuttaa vanhan vankilamiljöön asuinalueeksi, tarvitsevat Kakolanmäen asukkaat kulkuvälineen, jonka avulla kukkulalle kulkevat. Turkulaisen ylpeyden Förin luonnollisena jatkeena, funikulaari tullee myös saavuttamaan suosiota kaupunkilaisten, vierailevien ulkopaikkakuntalaisten sekä Kakolaan valmistuvan kylpylän asiakkaiden keskuudessa.

 

Ja vaikkei funikulaari ole varsinainen joukkoliikenneratkaisu, tarjoaa rinnehissi pilkallisista kabiinikirjoitteluista huolimatta mahdollisuuden harjoitella rakentavaa keskustelua Turun kaupunkikehityksestä. Turun kaupunginhallituksen kokousagendalla on 11.2.19 suuri turkulainen joukkoliikenneratkaisu. Kuten likimain legendaarisen toriparkin tapauksessa, turkulainen mielipide raitiotien palauttamisesta on voimakkaasti jakaantunut.

 

Olen itse seitsemän vuotta sitten Turkulaisen kumppanikirjoituksessa[iii] kysynyt, josko pikaraitiotie olisi johdonmukainen askel kehittämään tiivistyvää kaupunkiseutua ja tuomaan palvelut lähemmäs kaupunkilaisia. Noin seitsemän kuluneen lihavan vuoden aikana täydennysrakentaminen on jo voimakkaasti muuttanut turkulaista kaupunkikuvaa, mutta ainakin joukkoliikenneratkaisun ydinalueella Länsi-Turussa, tiivistyvän asuinalueen asukkaat yhä odottavat lähipalvelujaan.

 

Aina silloin tällöin auringonlaskun alaksi luokitellun laivanrakennusteollisuuden vetovoimalla kasvanut Turku on varsinaisen Suomen teollinen, kulttuurillinen, koulutuksellinen ja sosiaalinen sydän. Kotikaupungistaan ja kulttuurihistoriastaan ylpeät turkulaiset eivät ole tunnettuja päätöksenteko- tai yhteistyökyvystään, mutta ovat kohta kahdeksan vuosisadan ajan osanneet kehittää kaupunkiaan suomalaisten sillanpääasemana Pohjolaan ja keskiseen Eurooppaan.

 

Raitiotien kohtalonkysymyksenä näkevät korostavat ratikkalinjan kaupunkikehityksellistä merkitystä ja välttämättömyyttä eurooppalaisen kulttuurikaupungin perustana. Olen itse asunut ja siinä ohessa ajanut ratikalla Baijerissa, Pohjois-Saksassa, Baltiassa ja Britanniassa, mutten koskaan kuullut Augsburgissa, Lyypekissä, Riiassa tai Manchesterissä kenenkään korostavan raitiotien kaikkivoipaisuutta samalla tavalla kuin ratikkafanit täällä Turussa, tai ainakin somessa.

 

Panostaminen joukko- ja myös raideliikenteeseen on Turussa kuten kaikissa kasvavissa kaupungeissa tärkeä asia, mutta mielestäni sen tulisi tapahtua nykyistä suunnitelmallisemmin seutuyhteistyön kautta sekä kaupunginosien ja alueiden alati muuttuvat kehitysnäkymät huomioiden. Yhteiskuntakehityksen pehmeämmän sektorin asiantuntija lääkintöneuvos Heikki Pälve ilmaisi tuoreessa mielipidekirjoituksessaan[iv] epäilyksensä Turun kaupungin kyvyistä hallita infrainvestointihankkeitaan.

 

Kun huomioidaan, että Turku ja ympäryskunnat ovat viime vuosina tiivistäneet varsin onnistuneesti Föli-yhteistyötään ja myös valtakunnallinen Tunnin juna-raideliikennehanke vaatii varsinaissuomalaisten vaikuttamista, pitäisin viisaana, että Turun kaupunki etenisi joukkoliikenneuudistuksessa maltillisesti, mutta aiempaa suunnitelmallisemmin sekä seudullista lähijunaliikennettä kehittäen. Ja edustaako suomalaisen sisämaan kaupungin raitiotieratkaisun kopioiminen sittenkään eurooppalaisen kulttuurikaupungin edistyksellistä ja innovatiivista kaupunkisuunnittelua?

 

Artikkelikuva: Liettulaiseen funikulaarikulttuuriin voi tutustua Kaunasissa, jonne Wizz Air tarjoaa Turusta suoran lentoyhteyden.

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/11/28/herattaako-kaupungistuminen-paattajat-kuulemaan-kaupunkilaisia/

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-10442858 Turun Logomon sillan kustannusarvio nousi jo yli 13 miljoonan.

[iii] https://www.turkulainen.fi/kumppanit/lansi-turun-asukasyhdistys/94696-investoinnit-edellyttavat-panostusta-liikenneyhteyksiin

[iv] https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4474957/Lukijalta+Funikulaari+sanoo+ratikalle+ei?fbclid=IwAR0-x_mmYxUGZC5GUQfAR_dlYScM9F-Wk6xOydf4T5dX2YMH_ujuhvqcV80

 

 

Suomalaiskaupungit budjetoivat rahaa asukasosallisuuteen – herääkö Turku ?

Vuosikymmen sitten Turussa harjoitettiin ns. aluekumppanuus-toimintaa ja kaikilla yhdeksällä suuralueella oli kaupungin toimesta nimetty vastuuhenkilö, jonka puoleen kaupunkilaiset ja paikallisjärjestöt voivat kääntyä esittäessään aluettaan koskevia puutteita tai kehittämisehdotuksia. Aluekumppanuus kuitenkin ajettiin alas vuonna 2009 ja siitä lähtien turkulainen kansalais- ja aluevaikuttaminen on hakenut muotoaan.

Kulttuuripääkaupunkivuonna käynnistetty Kaupunginosaviikot-toiminta antoi kaupunginosien toimijoille muutamaksi vuodeksi uskoa, mutta viimeistään vuosia kestänyt ja tammikuussa 2018 KHO:ssa tappioon päätynyt kiista Turku 2011-säätiön valtionavustuksen käytöstä romutti Kaupunginosaviikkojen kehittämisedellytykset.

Kun Turussa asukkaiden osallisuus ja vaikuttaminen on jäänyt lähinnä äänestämisen ja strategiaviittausten varaan, ollaan muualla Suomessa otettu merkittäviä askeleita asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien edistämiseksi. Helsingissä kaupunkilaisten osallisuutta edistämään on palkattu seitsemän stadiluotsia. Jokaiselle luotsille on nimetty oma alue, joissa hänen tehtävä on vauhdittaa helsinkiläisten aloitteita sekä auttaa alueellisia verkostoja löytämään toisensa. Pääkaupungin asukasosallisuus otti syksyllä seuraavan suuraskeleen, kun pääkaupungin toimintaan tuotiin osallistuva budjetointi. Vaikka Helsingin mallia on kritisoitu byrokraattiseksi ja eriarvoistavaksi, on 4,4 miljoonan euron suuruisen rahamäärän kohdentuminen aluekohtaisten hankkeiden valmisteluun merkittävä askel suomalaiselle lähidemokratialle.

Myös Tampereella on ymmärretty, että konkreettinen aluekehitys ja asukasosallisuus edellyttää pysyvää jalkautumista kaupunginosiin. Kaupungin aluetyön organisointi on jaettu kolmen aluekoordinaattorin sekä yhden suunnittelijan maantieteellisiin vastuualueisiin, jolloin aluetyöntekijä pystyy keskittymään inhimillisen kokoiseen alueeseen sekä väkimäärään ja kaupunkilaiset tietävät kenen puoleen kääntyä.

Oulussa kokeillaan paraikaa osallistuvaa budjetointia. Asukkaiden päättämiin tasa-arvoon ja turvallisuuteen liittyviin tarkoituksiin on varattu 20 000 euroa ja ideoita on haettu kuntalaisten kanssa työpajoissa, joissa toteutettavat ehdotukset valitaan äänestämällä. Ja keväällä Satakunnassa Porin kaupunki laittoi 150 000 euroa jakoon ”Rakkaudella porilaisille” -nimellä kulkevan hyvinvointirahan muodossa. Kaikille porilaisille avoimen haun teemoina olivat liikkuminen, kaupunkivihreä, yhteisöllisyys tai yhteinen tekeminen ja hanke oli porilaisten tapa pilotoida osallistavaa budjetointia.

Asukasosallisuuden edistämisen merkitykseen ollaan herätty laajemminkin. Kansallisella tasolla varsinkin mielipiteitä vahvasti jakava sote- ja maakuntauudistus on nostattanut etenkin suurissa kaupungeissa huolta päätöksenteon karkaamisesta yhä kauemmas kansalaisista. Maaseutuja poliittisesti hallitsevan Keskustan johdolla valmisteltua hallintouudistusta voimakkaasti vastustava Hjallis Harkimon, Mikael Jungnerin ja muiden mediavaikuttajien Liike Nyt ei puhu politiikan sisällöstä, vaan päätöksenteon tavasta. Liike haluaa lisätä vuorovaikutusta ja saada ihmiset osallistumaan omaa elämäänsä koskevien päätösten tekemiseen. Ja mieluummin aktiivisemmin kuin äänestämällä kerran neljässä vuodessa.

Turku on kautta historiansa ollut mannermaisten ja pohjoismaisten ajatusten ja ideoiden portti suomalaisille, mutta asukasosallisuuden kehittämisessä vanha pääkaupunki on kiistatta jäänyt jälkeen niin kansainvälisestä kuin kansallisesta kehityksestä. Turun kaupunginhallitus hyväksyi jo joulukuussa 2012 oman osallisuuden ja vaikuttamisen toimintamallinsa, mutta kovin vähäisiksi ovat paikallistoimijoiden vaikuttamismahdollisuudet käytännössä jääneet.

Viime viikkoina turkulaispuolueet ovat julkistaneet kevään eduskuntavaaliehdokkaitaan ja näiden ohjelmia. Kansalaisten kuunteleminen on perinteisesti poliittisen retoriikan keskiössä puolueesta riippumatta, mutta 16.11.18 Turkua pitkään hallinneen kaupunginjohtajapuolueen paikallisjärjestö julkaisi konkreettisen aloitteen ehdottamalla osallistuvan budjetoinnin käyttöönottoa Turussa. Toivottavasti avaus saa vastakaikua poliittisella kentällä ja vuosikymmenen aluekumppanuusunta nukkunut Turku herää hyödyntämään asukkaiden sekä paikallisjärjestöjen mittavaa alue- ja asiantuntemusta.

Kirjoitus on julkaistu 7.1.19 alioartikkelina Turun Sanomissa
https://www.ts.fi/mielipiteet/aliot/4437679/Puheenvuoro+Suomalaiskaupungit+budjetoivat+rahaa+asukasosallisuuteen++heraako+Turku+

 

Kuva: kaupunginjohtaja Aleksi Randell osallistumassa Länsi-Turun kaupunginosaparlamenttiin toukokuussa 2017

Urheiluelämän suuri murros – ymmärretäänkö seuroissa yhteiskunnallinen vastuu?

”Jalkapalloseuran johtaminen on tullut entistä vaativammaksi. Seuroja johdetaan edelleen luottamushenkilöpohjalta, jota tukemaan on operatiivisella tasolla tullut entistä enemmän päätoimisia seuratoimijoita. Tämä tuo seurojen luottamusjohdolle myös lisää vastuuta mm. johtamisen, työnantajavelvoitteiden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Päätoimisten määrän kasvusta huolimatta suomalaisten seurojen toiminta perustuu edelleen vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin muuttunut vuosien varrella perinteisestä talkootyöstä projektinomaiseksi tekemiseksi. Tämä asettaa uusia vaatimuksia myös seuran johtamiselle.”

Jalkapalloseurojen laatujärjestelmä[i]

 

Loppuvuosi on suomalaisessa jalkapallomaailmassa palkintojen, try outien ja toimintalupausten aikaa. Maajoukkuetoiminta on tauolla, mutta seurat valmistautuvat uuteen kauteen houkuttelemalla mukaan uusia pelaajia, valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Tarve vahvistaa omia joukkoja ei rajoitu vain seuran edustusjoukkueeseen vaan verkkoja heitetään myös yhä nuorempien juniori-ikäluokkien vahvistamiseen.

 

Vuoden 1980 EM-sankari ja 2000-luvun menestyksekäs Saksan nuorisomaajoukkueiden valmentaja Horst Hrubesch kummasteli äskettäin nuorten pelaajien yhä varhaisemmin tapahtuvaa ammattimaistumista, jossa jo 14-vuotiailla voi olla agentti ja viikonloppuina yläkouluikäiset juniorit saattavat matkustaa satoja kilometrejä erilaisiin kilpailutapahtumiin[ii]. Eikä Suomessakaan ole harvinaista, että D- ja C-juniorit pelaavat koulupäivän iltana klo 20 alkavassa ottelussa parin tunnin ajomatkan päässä ja palaavat kotiin puolen yön jälkeen.

 

Kilpailun kiristyessä ja kunnianhimon kasvaessa seurat sekä myös juniorien vanhemmat hakevat lisäosaamista ja kilpailuetua erilaisesta oheisharjoittelusta ja junioritoimintaan yhä näkyvämmin levittäytyvistä koulutus- ja konsulttipalveluista. Maailman kilpailluimmassa urheilulajissa tiedonjano lajikehitystä kohtaan on luonnollisesti tärkeää tavoitteelliselle kilpajoukkueelle ja -valmentajalle, mutta kehityksen kääntöpuolella voimistuva kustannusten kasvu sekä voimistelu- taitoluistelumaailmasta tuttu lapsitähtiä tuottava ”pelaajakehitys” edellyttävät tarkkaavaisuutta seurajohdolta.

 

Junnufutiksessa harrastajamäärät ovat jatkaneet kasvuaan, mutta pelaajisto on samanaikaisesti sirpaloitunut yhä monitasoisempien sarjaportaiden sekä varhaisemman aloitusiän myötä. Esimerkiksi poikien D- tai C-ikäluokassa tasoja saattaa olla laskutavasta riippuen jopa yli puolitusinaa. Lyhyemmän aikaa harrastaneille löytyy piirisarjatasolta Ykköstä ja Kakkosta, näitä ylempänä Liigataso, josta tavoitteellisimmat juniorit pyrkivät ponnistamaan yleisesti kilpasarjoiksi laskettuun Alueliigaan ja eräänlaisena eliittisarjana pidettyyn Etelä-Länsi liigaan. Ja pari vuotta sitten tehty, varsin hyviä kokemuksia tuonut ELL:n jako syyskaudella kuuden joukkueen mitali- ja jatkosarjoihin tuo käytännössä kuudennen tason saman ikäluokan pelaajille. Eli pelaajia on suomalaisessa juniorijalkapallossa paljon ja myös pelaajien taito-, fysiikka- ja motivaatioeroja tasaavia harrastusportaita on riittävästi, mutta silti kenttien laidoilla kuohutaan ja aivan liian monen intohimoisen junnufutarin pelaajapolku päättyy lopettamiseen tai lajin vaihtoon.

 

Vaikka Palloliitto on tuonut lajiin tärkeitä harrastusportaita ja aloittanut myös Seurojen Palloliitto -uudistusprosessin, on Suomifutis edelleen pitkällä takamatkalla, jos verrataan Euroopan huippumaihin ja myös usein rinnastettuihin Pohjoismaihin. Syitä takamatkaan on varmasti monia, mikä on myös vaikeuttanut keskeisten ongelma-alueiden hahmottamista sekä omiin olosuhteisiin istuvien korjausliikkeiden systemaattista tekemistä ja suomalaisen lajikulttuurin kehittämistä. Espanjalaiset ekkono-opit tai edes islantilaiset uudistukset eivät välttämättä istu sellaisenaan suomalaisiin oloihin.

 

Uudistuksia on kuitenkin Suomessakin tehty ja ainakin osa on niistä ollut ilmeisen onnistuneita, koska harrastajaluvut ovat pysyneet korkeina, nuorisomaajoukkueiden menestys parantunut ja A-maajoukkue päätti Kansojen liigan ottelut historiallisesti lohkoykkösenä. Rohkaisevalta ovat myös näyttäneet nuorisomaajoukkueiden laajapohjaiset alueleiritykset sekä suurelle pelaajamäärälle ja jopa alue- ja seuravalmentajille annettu mahdollisuus osallistua maajoukkueotteluihin ja muihin tapahtumiin.

 

Vanhempien vaatimukset ja harrastusmaksujen nousu haastavat seurat uudistamaan ja avaamaan toimintatapojaan  

Suomalaista urheilua rakentavan kriittisesti luotaavassa Ylen Urheiluhullut -ohjelmassa väitettiin syksyllä ”urheiluseuran johtamisen olevan Suomessa lähes mahdoton tehtävä – osa urheilevien lasten vanhemmista tekee siitä vielä hankalampaa.”[iii]

 

Tätä junioriurheilun laajaa, mutta varsin vaikeasti hahmotettavaa problematiikkaa sivuttiin myös muusikko Mikki Kausteen twitter-päivityksen herättämissä keskusteluissa, joissa osa futisväestä tuomitsi seuran toiminta- tai ainakin viestintätavat ja toiset puolustivat valmentajan oikeuksia mediapeliä käyvien vanhempien hyökkäyksissä. MTV3:n aamustudiossa Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen toisti kokeneiden valmentajien monesti lausuman lajiviisauden – ”Ei kukaan maailmassa pysty vielä edes 18-vuotiaasta sanomaan millä tasolla tämä tulee pelaamaan kuuden vuoden kuluttua.”[iv] – mutta silti yhä nuorempia talentteja tai akatemiapelaajia nimetään myös suomalaisseuroissa ja kenttien laidoilla kuohutaan kuin Kuopiossa.

 

”Monet kokevat, että KuPSissa junioreiden kilpajoukkueet rakennetaan liian nuorella iällä ja liian pienelle pelaajamäärälle. Suuria harrastajamassoja liikuttavista kaupunginosajoukkueista osa on tuuliajolla, ja ryhmät jäävät vaille seuran tukea ja kiinnostusta.”. Savon Sanomien haastattelemien jalkapallovanhempien mukaan valtaosalla juniorikupsilaisten vanhemmista ei ole käsitystä, millä kriteereillä eliittiryhmiä rakennetaan ja läpinäkyvyys sekä avoin tiedottaminen ja selkeät pelisäännöt puuttuvat yli 1400 pelaajan seurasta.”[v]

 

Varsin samanlaisista kokemuksista kerrotaan monilla muillakin jalkapallopaikkakunnilla, ja vaikuttaisi siltä, että varsinkin puutteellinen viestintä, epäselvästi ilmaistut toimintaperiaatteet ja laadun putoaminen kilparyhmien alapuolella aiheuttavat tyytymättömyyttä yhä korkeampia harrastus- ja olosuhdemaksuja maksavien vanhempien keskuudessa.

 

Kun nuoren pelaajan pelihalut putoavat tai seuratoiminnan puutteet ylittävät vanhempien sietokyvyn, astuu usein kuvaan seuran tai lajin vaihto ja valitettavan usein jopa liikuntaharrastuksen kokonaan lopettaminen.  Vaikka murrosikäisten nuorten harrastuksen lopettamisesta – ns. drop outista – puhutaan paljon ja aihetta on myös tutkittu, ei huolestuttavaan kehitykseen olla toistaiseksi löydetty laajemmin sovellettua lääkettä. Harrastajakato yltyy yleisesti C—juniorien ikäluokissa, kun kilpapelaajien harjoittelu muuttuu vaativammaksi ja biologisesti hitaammin kehittyvät juniorit tuskailevat fyysisesti vahvempien ja nopeampien ylivoiman edessä.

 

Kiihtyvään pudotuspeliin liittyy muitakin tekijöitä. ”Pudokkaiden” tai ainakin statukseltaan asemiaan menettäneiden joukkoon kuuluu varsin usein nappulavuosien valmentajien ja toimihenkilöiden lapsia, jotka olivat aloittaneet harrastuksen muita aiemmin tai hyötyneet nappula-aikojen ”etuoikeutetusta roolistaan”. ”Lapsitähden” aseman menettäminen saattaa olla monelle juniorille suuri haaste, varsinkin jos vanhemmat ovat ladanneet harrastuksessa menestymiseen kohtuuttomasti odotuksia. Ja löytyyhän lopettamisten taustalta myös vähemmän dramaattisia taustatekijöitä. Osa pelaajista saattaa löytää innostavamman lajin, toiset panostavat kouluun, eikä kipinän sammuminen tai hidas hiipuminenkaan liene harvinaista.

 

Onko seurojen yhteiskunnallisen roolin oivaltaminen ja avoimempi viestintä avain suomalaisen jalkapallokulttuurin kypsymiselle?

Urheiluseurojen suuri vahvuus, mutta myös haaste liittyy niiden laajaan toimintakenttään ja vaikutusalueeseen. Lajeista suosituimpana jalkapalloon pätee aidosti tuo kuluneelta kuulostava ”vauvasta vaariin” pelaajapolku, unohtamatta mokkapaloja leipovia mummoja. Jalkapallo on terveimmillään koko perheen harrastus, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden olla yhdessä mukana.

 

Mutta kun kilpailua kiristetään äärimmilleen, tulee toiminnasta kuin huomaamatta elitististä kilpavarustelua, jossa lyhyen aikavälin menestyspaine synnyttää seuraan sisäisiä raja-aitoja, alati kohoavia kustannuksia ja peli-iloaan kadottavia lapsia ja nuoria.

 

Suuria tunteita ja odotuksia herättävät suuret urheilulajit jakavat mielipiteitä sekä antavat ihmisille erilaisia elämyksiä ja osittain siksi urheilun moniin haasteisiin on vaikeaa löytää automaattisesti toimivia ratkaisuja ja uudistuksia. Kun jalkapalloseurassa joudutaan samanaikaisesti pohtimaan edustusjoukkueen pelaajabudjetteja, ottelutapahtumien viihdepalveluja ja yritysyhteistyötä, jää junioritoiminta ja yksittäinen haastetason joukkue helposti seurajohtajille etäiseksi.

 

Näin ei kuitenkaan saisi käydä, sillä urheiluseuroilla on tänä päivänä jopa aiempaa merkittävämpi yhteiskunnallinen rooli, koska mm. väestön kasvava liikkumattomuus, syrjäytyminen, ikääntyminen ja yksinäisyys edellyttävät toimia ja jopa laajapohjaista elämäntapojen muutosta, joiden toteutuksessa erilaiset liikuntajärjestöt ovat asiantuntijoita ja ennaltaehkäiseviä ongemien ratkaisijoita. Jotta urheiluseurat kykenevät vastaamaan yhteiskunnalliseen haasteeseen, niiden pitää kuitenkin pohtia omia toimintaedellytyksiään ja asettaa realistisia tavoitteita.

 

Kunnianhimo ja riittävän korkealle asetetut päämäärät kuuluvat tavoitteelliseen järjestötoimintaan, mutta urheiluseurojen tulisi kyetä löytämään omat vahvuutensa, joiden pohjalta rakentaa ja kehittää toimintaansa. Tänä päivänä monet seurat markkinoivat perhefutiksesta ylimmille sarjatasoille yltäviä pelaajaputkia, mutta kuinka moni suomalainen seura kykenee tarjoamaan laadukasta ja vastuullista täyden palvelun seuratoimintaa, jossa osaaminen ulottuu päiväkoti-ikäisistä nappuloista, tavoitteelliseen kilpatoimintaan ja aikuisten edustusjoukkueisiin?

 

Suomalaista seuratoimintaa arvioidaan ja arvostellaan julkisuudessa ahkerasti. Hyvä näin. Avoin keskustelu edistää virheiden paljastumista ja kannustaa niiden korjaamiseen. Ja erheiden ja isojenkin virheiden vastapainoksi suomalaisissa seuroissa tehdään myös intohimoisesti työtä ja ratkaisuja, jotka edustavat pitkäjänteisyyttä, arvoja sekä lajin ja lajiharrastajien kunnioitusta. Vaikka jääkiekkoa ajoittain arvostellaan tapojen ja pelitapahtumien kopioimisesta Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloista, osaa suomalainen kiekkoväki kunnioittaa suurpelaajiaan ja lajin taustatahoja. Äskettäin Timo Jutilan mittavaa uraa kunnioitettiin kolmen vartin suoralla televisiolähetyksellä ja joulun alla Turussa Tomi Kalliolle ja Henrik Tallinderille omistettiin jäähyväisottelu.[vi]

 

Ja on Suomifutiksen puolellakin merkkejä orastavasta lajikulttuurista. Aki Riihilahti on systemaattisesti rakentanut HJK:sta lajinsa kansallista lippulaivaa, mutta siinä ohessa luonut mainetta Euroopan suurten seurojen haastajana ja pienten Robin Hoodmaisena puolustajana UEFA:n kabineteissa.[vii] Ja junnusarjoissa Klubin PK-seudun hegemoniaa haastavat erityisesti laadukasta United-työtä tekevä ja kansainvälisiä seurayhteyksiä rakentava KäPa[viii], olosuhteisiin viime vuosina vahvasti panostanut VJS sekä Tapiolassa uutta nousua tekevä FC Honka. Käpylän Pallon juniorivalmentajat Erkko Meri, Aleksi Piirainen ja J-P Savolainen julkaisivat myös vuodenvaihteessa jalkapallojulkaisun nimeltä Valmennuskirja. Kolmiosaisen e-teoksen ensimmäinen osa keskittyy nimenomaan seurakulttuurin kehittämiseen ja kirjassa pohditaan miten valmentaja voi omalla esimerkillään vahvistaa seurakulttuuria. Jälkimmäisissä osissa avataan pelin teoriaa ja paneudutaan pelaamisen opetukseen.

 

Tampereella nuorisomaajoukkueiden valmentajana pitkään toiminut Jarkko Wiss on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut Ilveksen Veikkausliigan mitalikandidaattina ja ennen kaikkea luonut mainetta nuorten pelaajien kehittäjänä. Pohjanmaalla viime vuosien suurin menestys on tapahtunut olosuhteissa, vaikka pitkän tauon jälkeen ylimmälle sarjatasolle nousseen KPV:n karut kenttäolot kalpenevatkin Vaasan ja Seinäjoen kilpailijoiden stadionien vertailussa. Lahdessa Kuusysi on rakentamassa Antti Pohjan ja Harri Kampmanin johdolla Hammarby-yhteistyötä[ix], vaikka paikallistasolla yhteistyö tökkiikin.[x]

 

Turussa TPS:n paluu parrasvaloihin jäi tällä kertaa yhteen vuoteen ja niin ikään vastoinkäymisiä kokenut sinimusta paikalliskilpailija hakee kevään cup-voitostaan huolimatta seuraidentiteettiään. Sekä Inter että TPS ovat viime vuosina panostaneet etenkin 2003 ja tätä nuoremmissa ikäluokissa varsin menestyksekkäästi PK-seudun juniorihegemonian haastamiseen, mutta ELL- ja SPL-lopputurnausmenestyksen varjopuolena on ollut Lahden tapaan jännitteet paikallisseurojen välillä. Kun vakavarainen Inter on onnistunut nopeassa tahdissa nousemaan alueen vetovoimaisimmaksi kilpaseuraksi, näkyy muutos TPS:n lisäksi alueen muissa seuroissa sekä ennen kaikkea kaupunginosajoukkueistaan ja nappulaikäisten lahjakkuuksien kasvualustana vuosikymmeniä toimineessa Turun Nappulaliigassa.

 

Päättyvän vuoden aikana suomalaisissa jalkapalloseuroissa on puhuttu paljon Palloliiton käynnistämästä laatuseurajärjestelmästä. Ilves nousi keväällä HJK:n jälkeen toisena seurana järjestelmän korkeimpaan laatuluokkaan[xi] ja FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki ilmoitti marraskuussa laatujärjestelmän korkeimman 5. tason olevan seuran tulevan kauden tavoitteena.[xii] Koska suomalaisen junnufutisväen julkisuuteen nostamat ongelma-alueet ja laatujärjestelmän painopisteet[xiii] – seurajohtaminen, urheilutoiminnan organisointi ja viestintä – ovat pitkälti yhdenmukaiset, on varmasti yhteinen etu, että seurat ja lajiliitto yhteistyössä paneutuvat seuratyön laadun kehittämiseen.

 

Ja vaikka tavoitteena ei olisikaan laatujärjestelmän kaikkein ylin taso, jo Palloliiton hyvän hallinnon varsin selkokieliseen ohjeistukseen perehtyminen tarjoaa työkalut seuratoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen yhteiskunnallisesti vastuullisena toimijana.

 

”Seura on yleishyödyllinen aatteellinen yhdistys, jonka tehtävä on kirjattuna seuran säännöissä. Seura toteuttaa tehtäväänsä ensisijaisesti jäsenilleen, jotka käyttävät ylintä päätösvaltaa seuran kokouksissa. Kokousedustajat mm. valitsevat hallituksen/johtokunnan, joka toteuttaa jäsenistön edustajana seuran kokouksessa hyväksyttyä toiminta- ja taloussuunnitelmaa sekä huolehtii seuran omaisuudesta.

Laadukas seuratoiminta ja toiminnan kehittäminen edellyttävät nykytilan tiedostamista, suuntautumista tulevaisuuteen ja kaikkien seuratoimijoiden pitkäaikaista sitoutumista seuran tavoitteisiin, tukijoihin, yhteistyökumppaneihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan…

Seuran sääntöjen tulee olla esillä seuran internetsivuilla…

Seuralla tulee olla säännöllisesti päivitettävä seuratoiminnan opas, josta selviää seuran toiminta kaikille toimijoille.”[xiv]

 

[i] https://www.seuraohjelma.fi/fin/seuranhallinto/seurajohtaminen/getfile.php?file=214

[ii] https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000005949890.html

[iii] https://yle.fi/urheilu/3-10419913, https://areena.yle.fi/1-4507931 , Yle, Urheiluseuran johtaminen on Suomessa lähes mahdoton tehtävä, 24.9.18

[iv] https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/junnun-pettymykset-futisisa-mikki-kauste-1007605

[v] Savon Sanomat, Vanhempien joukossa tyytymättömyyttä KuPSin junioritoimintaan – pelisääntöihin kaivataan selvennystä, 21.12.18 (teksti luettavissa kokonaisuudessaan Suomalainen junnufutis-Facebook ryhmän sivuilta)

[vi] https://www.aamuset.fi/urheilu/4408988/Tomi+Kallio+ja+Henrik+Tallinder+saavat+oman+jaahyvaisottelunsa

[vii] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/c4915e45-cfa5-488d-8398-2ffe25c3b996

[viii] https://kapylanpallo.fi/seura/ajankohtaista/2018/hsv-ja-kapan-yhteistyo-2018

[ix] https://www.ess.fi/urheilu/jalkapallo/art2489054, Kuusysi yhteistyöhön perinteikkään ruotsalaisseuran kanssa, 2.10.18

[x] https://www.ess.fi/urheilu/jalkapallo/art2489125 Kuusysi ihmeissään FC Lahden vaatimuksista junioripelaajille, 2.10.18

[xi] https://ilvesedustus.fi/ilveksen-toiminnalle-korkein-laatuluokitus-suomessa/

[xii] http://fcinter.fi/uutiset/2018/11/28/fc-inter-tavoittelee-laatujarjestelman-korkeinta-tasoa

[xiii] https://www.seuraohjelma.fi/fin/seuranhallinto/seurajohtaminen/getfile.php?file=214

[xiv] https://www.seuraohjelma.fi/seuranhallinto/seuratoimijat/osaamisenkehittaminen/joukkueenjohtajakoulutus/joukkueenjohtajaopas/2seuranhyvahallintojatalous