Suomifutiksen Via Dolorosa ja junioriurheilun kolme koota

Usein kuulee sanottavan, että jalkapallo on varhaisen erikoistumisen urheilulaji. Saattaa olla. Kuka oikeasti tietää?

Nykypäivänä huomattavasti harvemmin korostetaan vähintään yhtä tärkeää junioriurheilun perusajatusta – työnteon ja pitkäjänteisen harjoittelun merkitystä. Työnteosta puhuvat lähinnä harvat huipulle yltäneet jalkapalloilijat ja muut menestyneet urheilijat.

Luterilainen työn tekemisen etiikka, suolla sisukkaasti kuokkiva Jukolan Jussi sekä nuoren kansakunnan itsenäisyyden ajan ensivuosikymmenien uutteruus kannustivat pienen Suomen viime vuosisadan olympia- ja yksilöurheilun odottamattomaksi suurvallaksi, mutta viimeistään Nokia-aikakaudella ammattimaistuva suomalainen urheilumaailma alkoi muuttua.

Muutokset olivat suuria. Paavo Nurmesta Lasse Vireniin jatkuneet yleisurheilumenestyksen perinteet etääntyivät, Nykäsen ja Ahosen synnyttämälle mäkihyppyhurmokselle ei enää löytynyt jatkajia ja maastohiihdon maailma synkkeni Lahden kotikisojen dopingskandaaliin.

Samalla kun suomalaisen urheilun lippulaivalajit oireilivat, yleistyivät uuden ajan urheilu- ja liikuntamuodot salibandystä skeittaukseen ja lumilautailuun. Ja kaikkein suurimmiksi median ja mainostajien lemmikeiksi kohosivat kansakunnan 90-luvun lamasta elvyttäneet kiekkoleijonat ja pesäpallon kansallisurheiluna syrjäyttänyt jääkiekko.

Kun 2010-luvulla lentopallo, salibandy ja koripallo ylsivät kansainväliseen menestykseen sekä Susijengin ja Lauri Markkasen herättämään palloiluhurmokseen, jäi Mixun joulukuuseen ja Backen takapakkiin karahtanut puolimiljoonainen futisväki palloilubuumissa paitsioon.

Futisväki jakaantui ainakin espanjalaisten ekkono-oppien, pohjoismaisen ”äijäfutiksen” ja nuorisotutkijoiden ”Kaikki pelaa” -leireihin.

Kilpailevien koulukuntien kiistelyn taustalla kuningaslajin harrastajamäärät kuitenkin paradoksaalisesti kasvoivat ja uudet tekonurmikentät sekä ylipainehallit kohosivat kiihtyvällä tahdilla kasvukeskuksiin ja myös syrjäisemmille pesispaikkakunnille. Mutta olosuhdekehitykset ja harrastajamäärien kasvu eivät korvanneet toistuvia pettymyksiä arvokisakarsinnoissa ja pitkän sekä myös poikkeuksellisen menestyksekkään päivätyön Suomifutiksessa tehneeseen Antti Muuriseen yhdistetty ”Eteenpäin on menty” -tokaisu on saanut häpeää ja pilkallisuutta yhdistävän merkityksen[i].

Suomifutiksen ristiriitaiseen kasvutarinaan kuuluu myös ammattimaistuminen. Lajiliitto on palkannut piireihin talenttivalmentajia ja seurat vetäjikseen päätoimisia toimihenkilöitä. Ammatti-ihmisten roolin kasvaminen on kuitenkin lisännyt harrastamisen kustannuksia ja tehnyt oto- tai talkootaustaisten valmentajien aseman ongelmalliseksi. Seuran palkkalistoilla olevat ihmiset ymmärrettävästi vastaavat toiminnasta, mutta moni vuosikymmenien kokemuksen omaava oto-valmentaja jättäytyy lajista pois havaitessaan kulukorvausten ja valmennusvastuun kapenevan. Ammattilaisten palkkaaminen on luonnollisesti lajille myönteinen asia, mutta liian usein hyötyä henkilösatsauksista varjostaa seurojen puutteet toiminnan suunnittelussa, avainhenkilöiden rekrytoinnissa ja laajemmat johtamisen ongelmat.

Urheiluseurojen ottaessa horjuvia askelia talkooajasta ammattilaisuuteen muuttuu myös junioriurheilijoiden vanhempien asema. Syksyn edetessä Suomifutiksen sadoissa, jopa tuhansissa jalkapallojoukkueissa vietetään vanhempainiltoja, joissa esitellään yhä kunnianhimoisempia vuosisuunnitelmia. Tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus on tietysti tervetullutta, mutta ”talenttivetoinen” seuratoiminta nostaa nopeasti harrastamisen kuluja ja lapsitähtien jalostaminen aikuisikäisiksi huippu-urheilijoiksi on todellista riskibisnestä. Varsinkin urheiluseuroille, joiden ydin

Kun urheiluseurat tänä päivänä tasapainottelevat tavoitteellisen talenttitoiminnan sekä perinteisen harrastetoiminnan välillä, ovat yhä nuorempina harrastuksen pariin tuotujen lapsien vanhemmat ymmällään keskenään kilpailevien seurojen markkinointiviestinnästä. Melkeinpä kaikille kaupataan kilpaurheilijan statusta ja pelaajapolkua miniliigasta akatemioiden kautta Veikkausliigaan ja jopa kansainvälisille kentille. Suhteellinen uusi seurojen toimintamuoto, perhefutis, on mielekkäällä tavalla toteutettuna yhtä tervetullutta yhteisöllistä liikuntaa kuin vaikkapa vauvauinti, mutta voitaneen silti ystävällisesti kysyä, kenen ehdoilla toimintaa toteutetaan ja ovatko ehkä isän tai äidin omat unelmat harrastamisen yhä varhaisemmin aloittamisen taustalla?

Leikkimielinen koko perheen liikunta on varmasti hyvä keino kannustaa lapsia kohti liikunnallista elämäntapaa, mutta liian kilpailullinen liikuntaharrastaminen saa myös lapset ja nuoret lopettamaan harrastuksen[ii]. Koska drop out ja nuorten liikunnallinen passivoituminen on vakava yhteiskunnallinen ja kansanterveydellinen ongelma, tulisi lapsia ja nuoria kuunnella heitä koskevissa harrastuskysymyksissä.

 

Kannusta-Kuljeta-Kustanna vs Kunnioitus-Kommunikaatio-Kärsivällisyys

Suomalaisissa urheiluseuroissa ja vanhempainilloissa on pitkään toistettu suomalaisen junioriurheilumaailman viisasten kiveä, kolmen koon puolipyhää kolminaisuutta. Kannusta, kuljeta, kustanna on varmasti iskostunut monen suomalaisperheen arkeen.  En tiedä, mikä kolmesta koosta on alun perin ollut ykkönen, mutta omassa urheilukuplassa aakkosjärjestys tuntuu järkeenkäyvältä. Kannustaminen on kaiketi aina ja kaikissa tilanteissa…kannustettavaa, mutta kuljettaminen alkaa nykypäivänä olla ympäristö- tai ainakin koko perhettä koskeva logistiikkakysymys. Ja kun harrastamiseen useasti liittyy yhä kauemmas ulottuvat peli- ja turnausmatkat, tulee kuljettamisesta nopeasti myös kustannuskysymys.

Eräs salibandyn seurajohtaja sanoi minulle jokin aika sitten, että juniorien todellisia lopettamispäätöksiä on vaikea arvailla, koska kovin harva vanhempi, saati lapsi haluaa kertoa, ettei perheellä ole varaa nopeasti kohonneisiin harrastusmaksuihin. Vaikkei seuroilla välttämättä ole kiistatonta faktaa harrastajien lopettamispäätöksistä, valitettava totuus ja taustatekijä on jo pitkään ollut, että yhteiskuntamme on eriarvoistunut, jakaantunut ja köyhyys on huolestuttavasti lisääntynyt niin nuorten kuin lapsiperheiden piirissä[iii].

Maailma muuttuu, on kulunut sanonta, mutta pitää varmasti paikkansa suomalaisessa harrastusmaailmassa ja laajemminkin yhteiskunnassa. Urheileville perheille ohjenuorana perinteisesti tarjottu kolmen koon toimintaohje tarjoaa varmasti edelleen apua vanhemmille, mutta ehkäpä aika olisi jo kypsä sen päivittämiselle?

Kun jalkapallon ja monen muunkin harrastuksen harrastajamäärät ilahduttavasti kasvavat, mutta kustannukset myös kohoavat, olisi varmasti pikkuhiljaa ajankohtaista avata enemmän seuran toimintatapoja ja selkeämmin perustella kohoavia kustannusrakenteita? Ja koska kaikki eivät sittenkään halua olla talentteja vaan moni mieluummin harvemmin harrastavia höntsääjiä, tulisi seurojen pohtia omiin vahvuuksiin profiloitumista täyden palvelun ja pelaajaputken markkinoimisen sijasta? Tässä päivitetyssä kolmen koon mallissa yksi iso Koo olisi siis Kommunikaatio.

Toiseksi tämän päivän Kooksi tarjoaisin Kiireettömyyttä tai Kärsivällisyyttä. Vaikka nopeus on tärkeä jalkapalloilijan ominaisuus, on pelaajan kehityskaari nappulafutarista aikuisurheilijaksi lähempänä maratonjuoksua kuin satasen pyrähdystä. Liian moni lapsitähti lopettaa lajin vääränlaisen harjoittelun tai loppuun palamisen myötä. Tavoitteellisessa junioriurheilussa tarvitaan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä, eli Kärsivällisyyttä harjoitella nousujohtoisesti ja Kiireettömästi.

Kolmanneksi Kooksi tarjoaisin suuressa jalkapallomaailmassa laajasti viljeltyä taikasanaa, jota Suomifutiksessa ei mielestäni kuitenkaan usein käytetä sanan koko syvällisellä merkityksellään. UEFA:n Respect – Kunnioitus – sopii ohjenuoraksi niin kilpa- kuin harrastepelaajille, seurojen toimihenkilöille, juniorien vanhemmille ja suomalaisesta futiskulttuurista haaveileville jalkapallokannattajille.

Kuningaslajin yksi suosion salaisuuksista piilee lajin monitulkinnaisuudessa. Jalkapalloa voidaan pelata monella tavalla ja menestyä voi barcelonalaisella tiki-takalla, mourinhomaisella bussipuolustuksella tai vaikka brittiläis-pohjoismaisella viikinkifutiksella. Itselle sopivan pelitavan löytäminen ei ole insinööri- vaan ihmistiedettä. En tiedä, viekö ”Rive” Kanerva Suomea arvokisoihin, mutta Kansojen liigan erinomaisesti aloittanut joukkueensa tuntuu löytäneen pelaajilleen sopivan pelitavan ja myös nuoremmat maajoukkueet ovat pelanneet kuluneen kauden aikana sekä tuloksellisesti että pelillisesti rohkaisevaa jalkapalloa.

Samaan tapaan suomalaisten jalkapalloseurojen tulisi mielestäni pysähtyä pohtimaan, mihin suuntaan olemassa olevat resurssit, osaaminen, pelaajapohja ja perinteet ohjaavat yhdessä tekemistä. Olipa junioriurheiluseurassa kysymys tavoitteellisesta kilpa- tai sosiaalisesta harrastetoiminnasta, tarvitaan onnistuneessa seuratyössä kaikkien osapuolien keskinäistä Kunnioitusta, Kärsivällisyyttä ja pelaajien kehittämiseen ja viihtyvyyteen tarvittavaa keskustelukykyä, eli Kommunikaatiota.

 

Kun suomalainen futisväki kunnioittaa ja kuuntelee toinen toisiaan ja jaksaa kärsivällisesti tehdä töitä, mennään väistämättä yhdessä eteenpäin. Se kai on juniori- ja joukkueurheilun perimmäinen tavoite?

 

* Artikkelikuvassa FC Interin 04-syntyneitä pelaajia, joiden C14 ELL -kausi päättyi 14.10.18 Vantaalla viime vuoden tapaan pronssitilaan. Joukkue on viime vuosien tilastojen valossa maan kolmanneksi paras joukkue, jonka pelaajista 12 kutsuttiin ikäluokan Tähtitarha-tapahtumaa edeltävälle Lännen aluejoukkueleirille. 14-vuotiaat pelaajat ovat pelanneet jalkapalloa yli puolet elämästään, mutta ovat yhä jalkapallomatkansa alkutaipaleilla… 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-9147654

[ii] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/tutkimus-liika-kilpailu-koululiikunnassa-ja-urheiluseuroissa-saa-nuoret

[iii] https://suburbanturku.wordpress.com/2015/10/18/maahanmuuttokriisin-taustalla-kytee-koyhyys-ja-kaupunginosien-eriytyminen/

Mainokset

Ihmiskunnan liikkumattomuus kasvava ongelma – koulut, urheiluseurat ja muu kolmas sektori avainasemassa

Ihmiskunta ikääntyy ja elämäntavat sekä arkikäyttäytyminen muuttuvat. Luonnollinen liikkuminen vähenee, kun teknologia ottaa isompaa roolia. Uudessa yhä urbaanimmassa ajassa ei enää hiihdetä kouluun, mutta lisääntynyt liikkumisen lajikirjo, monikäyttöiset lähiliikuntapaikat sekä koulun ja kolmannen sektorin yhteistyö tarjoavat koululiikunnasta traumatisoituneillekin mahdollisuuden löytää liikkumisen ilo ja urheilun yhteisöllisyys.

 

Ihmiskunnan hyvinvointi on suhteellinen käsite ja maantieteelliset sekä väestöryhmien väliset vaihtelut ovat merkittäviä. Kun globaalilla tasolla EU-kansalaiset elävät keskimäärin 2,5 vuotta pitempään kuin amerikkalaiset ja 4,6 vuotta kauemmin kuin kiinalaiset, jakaantuu myös Eurooppa voimakkaasti elinajanodotteen osalta. Kun madridilaisten odotetaan elävän keskimäärin 85-vuotiaiksi, jää vastaava ennuste Bulgarian Severozapaden alueella 73-vuoteen[i].

 

Myös Suomessa erot ovat merkittäviä. Aluetutkija Timo Aron mukaan erot elinajanodotteessa ovat suurimmat länsi-itä-akselilla. Vuosien 2013-15 tilastoissa vastasyntyneiden tyttöjen elinajanodote oli korkein Pohjanmaalla, ja poikien Ahvenanmaalla. Alhaisimmat lukemat löytyivät Pohjois-Karjalasta (tytöt) ja Etelä-Savosta (pojat)[ii]. Ero naisten ja miesten välillä on yhä huomattava, vaikka sukupuolten välinen ero oli vuonna 2016 kaventunut 5,7 vuoteen. Suurimmillaan ero oli 1970-luvun loppupuolella, jolloin se oli yhdeksän vuotta[iii].

 

Maailmanlaajuisten ja maakunnallisten elinajanodote-erojen lisäksi kahdeksaa miljardia lähestyvää maapallon väestöä rasittaa lisääntynyt liikkumattomuus ja siihen liittyvät terveysriskit. Maailman terveysjärjestön (WHO) tuoreen tutkimuksen mukaan yli neljännes maailman aikuisväestä liikkuu liian vähän. Fyysisen harjoituksen puute nostaa 1,4 miljardin ihmisen riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, aikuisiän diabetekseen ja erilaisiin syöpiin[iv]. WHO:n tutkimuksen mukaan liikunnan määrä ei ole kasvanut 2000-luvulla ja vuonna 2016 kolmasosa maailman naisista ja neljännes miehistä liikkui alle WHO-suositusten, joiden mukaan viikossa tulisi harrastaa vähintään 2,5 tuntia kevyttä tai 75 minuuttia raskasta liikuntaa.

 

Saman, The Lancet Global Health -tiedejulkaisussa[v] 4.9.18 julkaistun tutkimuksen mukaan liian vähäinen fyysinen rasitus on jopa yli kaksi kertaa yleisempää vauraissa maissa kuin kehittyvissä talouksissa. Tutkijat selittävät tuloksia mm. istumisen yleistymisellä sekä töissä että vapaa-ajalla. Toisin kuin muut maailmanlaajuiset terveysriskit liian vähäinen liikkuminen ei ole globaalitasolla tarkasteltuna laskussa.

 

Myös Suomessa väestön liikkumattomuuden yleistyminen nähdään huolestuttavana yhteiskunnallisena kehityksenä. Huhtikuussa julkaistun UKK-instituutin raportin mukaan suomalaisten vähäinen fyysinen aktiivisuus, liikkumattomuus, aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain jopa 3,2-7,5 miljardin euron edestä lisäkustannuksia[vi].  Laskelmissa on huomioitu mm. tuloverojen menetys, maksetut työttömyysturvaetuudet sekä terveyden- ja sosiaalihuollon ja sosiaalihuollon ja syrjäytymisen kustannukset.

 

Valtioneuvoston tilaaman raportin toimittaneiden Tommi Vasankarin ja Päivi Kolun mukaan vaikuttavia ja kustannusvaikuttavia toimenpiteitä tulisi suunnata merkittävästi nykyistä enemmän liikkumattomuuden yhteiskunnallisten kustannusten aiheuttamiin riskiryhmiin, kuten elintapasairauksia omaaviin tai suuren riskin henkilöihin, syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, kaiken ikäisiin huonon fyysisen kunnon omaaviin henkilöihin ja heikentyneen toimintakyvyn omaaviin ikääntyneisiin.

 

Urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho arvioi liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset merkittäviksi ja toivoi lisätietoja siitä, mihin on kannattavinta suunnata rajallisia resursseja. Ministeri mainitsi esimerkkinä kansainvälisen tutkimuksen, joka on osoittanut, että lasten ja nuorten ikäluokassa kouluun kohdistuvilla toimenpiteillä on hyvä kustannusvaikuttavuus[vii].

 

Samaisen urheiluministerin mielestä Suomesta tulisi kunnianhimoisesti tehdä e-urheilun mahtimaa ja Terho siteerasi kesäkuussa järjestämässään pyöreän pöydän keskustelussa tutkimusta, jonka mukaan e-urheilu on 18–29-vuotiaiden keskuudessa toiseksi suosituin laji jääkiekon jälkeen[viii]. ”Sampo Terhon mukaan sekä e-urheilu että peliskene on vakiinnuttanut paikkansa niin nuorten kuin muidenkin ajankäytössä.  – Ympäri maailmaa elektronista urheilua hyödynnetään osana koulutusta, liiketoimintana, opintolinjana ja vapaa-ajanviettomahdollisuutena. Meillä Suomessakin on tähän herätty ja kehitystä pitää vahvistaa.”.

 

Kuten mm. Rovion ja Supercellin kansainvälinen menestys osoittaa, Suomesta löytyy peliteollisuuden edelläkävijöitä ja merkittävää osaamista, jolla myös huomattavaa liiketaloudellista merkitystä. Mutta kun syyskuun alussa julkaistu UUK-instituutin liikuntaraportti[ix] paljastaa, että juuri e-urheilua aktiivisimmin harrastava nuorten miesten ikäryhmä edustaa myös heikoimmin kestävyysliikuntasuosituksiin yltävää väestön osaa, on ehkä aiheellista pohtia, tulisiko vähän liikkuville ja myös lisääntyvästä syrjäytymisestä kärsiville nuorille tarjota muitakin virikkeitä kuin virtuaalipelejä?

 

 

Miksi osa nuorista liikkuu liian vähän? Mikä tappaa liikkumisen ilon?

 

Alkuvuodesta julkaistiin uusi suomalainen pitkittäistutkimus, jossa seurattiin yli 2000 lapsen ja nuoren liikunta-aktiivisuutta 10 vuoden ajan. Tutkimukseen osallistuneista vajaa neljännes edusti vähän liikkuvia. Kun näiltä vähän liikkuvilta kysyttiin, mitkä tekijät tai tahot ovat vähentäneet mielenkiintoa liikuntaa kohtaan, kolme yleisintä vastausta olivat koulu, liikunnanopettaja ja urheiluseurat[x]. ”Vaikka suomalaisten koulujen opetussuunnitelmassa ei korosteta kilpailuhenkisyyttä, se tuntuu silti olevan usein läsnä liikuntatunneilla. Vähän liikkuvista pojista huomattava osa oli sitä mieltä, että liikuntatunneilla kilpaillaan liikaa ja syrjitään huonompia.”.

 

”Maailma muuttuu ja elämme suurta murrosta” lienee kulunut ajan kuvaus, mutta myös kiistaton totuus, joka tulisi tunnistaa ja tunnustaa joka paikkaan tunkevan teknologian, lisääntyneen liikkumattomuuden, liikalihavuuden sekä syrjäytymisen aikana.

 

Liikkumisen lisääminen, kuten painonpudotus, on tunnetusti helpommin sanottu kuin tehty. Liikuntapaikat ovat kehittyneet, uusia harrastusmuotoja syntyy jatkuvasti ja nuorisoa kannustetaan mm. Mihi[xi]– tai liikkuva koulun kaltaisilla projekteilla, mutta silti kovin monen liikuntaharrastus päättyy lyhyeen tai ei tunnu hauskalta tai edes mielekkäältä.

 

Nuorisotutkimusseuran suuri liikuntatutkimus paljasti myös, ettei liikuntaa varjostava vakavamielisyys – tiukkapipoinen kilpailu tai yltiöpäinen omien fyysisten rajojen etsiminen – ole vain liikuntaa vierastavien rasite. Osa liian vähän liikkuvista on entisiä junioriurheilijoita, joilla on pääsääntöisesti myönteisiä koululiikuntakokemuksia, mutta jotka ovat lopettaneet harrastuksensa, kun harjoittelu on muuttunut liian vakavaksi ja kilpailu liian kovaksi.

 

Vaikka urheilu ammattimaistumisen ja viihteellistymisen seurauksena tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden tähtitieteellisiin tuloihin, olisi tärkeää, että osaisimme varsinkin lasten ja nuorten liikunnassa paremmin ymmärtää tavoitteellisen kilpaurheilun ja yhteisöllisen harrasteliikunnan eron. Molemmat ovat tärkeitä ja tukevat toistensa merkitystä ja arvostusta, mutta edellyttävät harjoittajiltaan erilaista asennoitumista ja sisäistä paloa. Jos kavereiden kanssa höntsäilyä kaipaavalle murrosikäiselle asetetaan tavoitteita, jotka tämä kokee epärealistisiksi ja ahdistaviksi, ollaan nopeasti lähellä drop outia. Samankaltainen turhautuminen voi tapahtua myös kilpaurheilussa. Jos lajissaan lahjakas ja kovaan harjoitteluun sitoutunut nuori urheilija saa ohjaajakseen osaamattoman tai intohimottoman valmentajan, on lopputulos yhtä huono.

 

Lasten ja nuorten liikunta ei ole raketti- tai edes insinööritiedettä vaan sosiaalista toimintaa ihmisten kanssa, jossa luottamus, avoimuus ja oikeudenmukaisuus ovat avainasemassa. Ja harrastamisen kustannusten kohotessa ja ammattimaisuuden yleistyessä toiminnasta vastaavien tulee myös kyetä seuraamaan aikaa ja yhteiskunnan kehitystä. Lapsia ja nuoria sekä vanhempaakin väkeä liikunnan pariin kannustavat huippu-urheilun esikuvat ja nousevat nuoret tähdet ovat tärkeitä, mutta vieläkin tärkeämpää on rakentaa koulun, urheiluseurojen ja muun kolmannen sektorin yhteistyön kautta liikunnallinen arki, jossa liikkumisen ilo ja hyvän olon tunne on keskiössä.

 

Maakunnista ja maailmalta löytyy lukemattomia esimerkkejä, joissa lasten ja nuorten liikkumista on onnistuneesti edistetty uudenlaisen yhteistyön avulla. Espoon Niittykummun koulussa Liikkuva koulu -toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan tiimissä, jossa ovat edustettuna kaikki luokka-asteet[xii]. Liikuntatiimi kuulee päätöksissään muita oppilaita ja arvioi jatkuvasti omaa toimintaansa. Kun oppilaat pääsevät itse vaikuttamaan koulun ja kerhojen liikuntatoimintaan, on huomattavasti todennäköisempää, että liikuntavaihtoehdot ovat monipuolisempia ja harrastajien toiveita paremmin puhuttelevia. Samaan tapaan tämän päivän nuoret kilpaurheilijat kykenevät omatoimiseen ajatteluun ja heidän mielipiteitään tulisi hyödyntää enemmän valmennuksen suunnittelussa ja harjoitusten toteutuksessa.

IMG_20180907_094900 (3)

Turussa kouluilla on vuosikymmenien perinteet koulujen välisistä eri urheilulajien kilpatapahtumista. Yleisurheilukilpailut järjestetään Paavo Nurmen Stadionilla ja jalkapalloa pelataan joka syksy Kupittaanpuiston kentillä. Maahanmuuttajataustaisen väestön – varsinkin naisten – kotouttamisvaikeudet ovat merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Maahanmuuttajataustaiset tytöt ovat viime vuosina ilahduttavan laajalti ottaneet jalkapallon lajikseen. Voisivatko koulut, urheiluseurat ja muut kolmannen sektorin toimijat yhteistyössä kehittää erilaisia toimintamalleja, joissa sekä kantasuomalaiset että uussuomalaiset liikkuvat enemmän ja samalla kitkevät sosiaalista syrjäytymistä yhteisöllisen harrastustoiminnan avulla?
*Artikkelikuvassa Vasaramäen jalkapalloluokat maajoukkuepelaajineen kohtaavat Suomen kansaivälisimmässä kaupunginosassa toimivan Norssin edustusjoukkkueen koulujen välisessä jalkapallossa. Vasaramäen jalkapalloluokkalaiset veivät voiton, mutta pihapelitaidoistaan tunnetut vakkelaiset osoittivat, että jalkapalloa osataan pelata myös jalkapalloseurojen ulkopuolella. 
 

 

Joku varmasti ajattelee, että ilon ja hyvän olon korostaminen on unelmahöttöä, mutta laaja harrastajapohja ja haastejoukkueet, joihin oikeasti panostetaan, tukevat myös kilparyhmien ”talenttien” kehitystä. Liian usein suomalaisen palloilun lapsitähdet osoittautuvat B-A-ikäluokissa loppuun palaneiksi tai nappula-aikaista hehkutusta himmeämmäksi kyvyksi ja herkkyyskausien viettäminen elitistisessä kuplassa, ilman takaa tulevia haastajia, saattaa olla merkittäväkin tekijä motivaation hiipumiseen ja liekin lopulliseen sammumiseen?

 

Liikkumisen iloon tähtäävä sosiaalinen harrasteliikunta ja tavoitteellinen kilpaurheilu eivät ole toistensa vastakohtia tai toistensa kilpailijoita, mutta niiden tavoitteet ja toimintavaatimukset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Jotta suomalainen kilpaurheilu kykenee tuottamaan Lukas Hradeckyn tai Patrik Laineen kaltaisia maailmanluokan huippuja, pitää perhe-, koulu- ja seurataustojen olla kunnossa. Slovakialaiset sukujuuret omaavat Hradeckyn veljekset ovat nousseet maajoukkue tasolle Runosmäen Nappulaliigajoukkueen, TPK:n ja TPS:n kautta, ja Bayer Leverkuseniin täksi kaudeksi siirtynyt maajoukkueen ykkösvahti tunnetaan suomalaiseksi poikkeuksellisen sosiaalisena ja sanavalmiina urheilijana.

 

Hradeckyn veljekset osallistuvat säännöllisesti niin Nappulaliigan[xiii] kuin Tepsin junioritapahtumiin ja Leverkusenin ”Luke” on toistuvasti jakanut julkisesti kiitosta perheelleen ja myös Runosmäen kaupunginosan pihapeleille ja pelikavereilleen[xiv], joista poikkeuksellisen moni on yltänyt ammattilaisuralle.

 

Kaikki kuningaslajin intohimoiset nuoret harrastajat eivät tietenkään voi yltää Bundesliigan tai edes Veikkausliigan ammattilaisiksi, mutta jalkapallon tai muiden liikuntalajien säännöllinen harrastaminen tarjoaa erinomaiset edellytykset liikunnalliseen elämäntapaan sekä mahdollisuuden arkielämässäkin arvokkaiden sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja ystäväpiirin rakentamiseen. Lasten ja nuorten sekä koko väestön kannustaminen liikunnalliseen elämään on myös polarisoituneessa nykypäivässä asia, joka yhdistää koko väestöä ja vaalii samalla suomalaisten kunniakkaita liikunta- ja urheiluperinteitä.

 

[i] https://www.economist.com/graphic-detail/2018/09/24/in-europe-life-expectancy-is-lower-in-the-east

[ii] https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708082200311745_u0.shtml

[iii] https://www.tilastokeskus.fi/til/kuol/2016/01/kuol_2016_01_2017-10-27_tie_001_fi.html

[iv] https://yle.fi/uutiset/3-10387037

[v] https://www.thelancet.com/journals/langlo/article/PIIS2214-109X%2818%2930357-7/fulltext

[vi] http://www.ukkinstituutti.fi/tutkimus/liikuntatutkimus_suomessa/liikkumattomuuden-kustannukset

[vii] https://www.ksml.fi/kotimaa/Suomalaisten-liikkumattomuus-maksaa-yhteiskunnalle-jopa-75-miljardia-vuodessa/1178017

[viii] https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/terho-suomella-mahdollisuuksia-kehittya-e-urheilun-suurvallaksi

[ix] https://yle.fi/uutiset/3-10388694

[x] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/tutkimus-liika-kilpailu-koululiikunnassa-ja-urheiluseuroissa-saa-nuoret

[xi] https://mihi.fi/#mikaonmihi

[xii] https://liikkuvakoulu.fi/ideat/niittykummun-tiimimalli

[xiii] https://www.turunnappulaliiga.fi/?x254091=1121326

[xiv] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/201809092201189163_jp.shtml

Lopputurnaukset pelattu – kuinka saadaan sarjapelit tukemaan pelaajakehitystä ja seuratyötä?

Miten suomalaista jalkapalloa pitäisi kehittää?

Tämä järeämmän kokoluokan kysymys esitetään säännöllisesti median toimesta eri futisvaikuttajille ja vastaukset vaihtelevat taloudellisista resursseista ja olosuhdepanostuksista kansainvälistymiseen ja valmennusosaamisen edistämiseen. Ja viime aikoina on myös väitelty siitä, pitäisikö Suomifutiksessa panostaa pallonhallintapainotteisen taitopelaamisen sijasta enemmän juoksuvoiman ja fysiikan kehittämiseen.

Koska kysymys lähentelee vaikeusasteeltaan suosikkielokuvani – Monty Python & Elämän tarkoitus – johtoteemaa, en uskaltaudu omaa menestyspolkua tarjoamaan, mutta uskon lätkäjätkien tason nousuun kytkeytyvän Kulta-Curren ”ännu lite bättre” -filosofian istuvan myös Suomifutiksen kehitystyöhön.

Oppia saa ja varmasti kuuluukin hakea hyvinkin erilaisista lähteistä, koska nykyteknologia mahdollistaa maailmanlaajuisen tiedonkeruun ja lainaus- tai ainakin kehittämiskelpoisia jalkapallo-oivalluksia voi löytää melkeinpä mistä tahansa maailman kolkasta. Mutta kun espanjalaista ekkonoa tai islantilaista olosuhdeajattelua apinoidaan, tulisi ”benchmarkkauksessa” myös huomioida meidän kotoiset lähtökohdat sekä kulttuurilliset rasitteet ja vahvuudet.

Vaikka maamme liikunta ja urheilu on yleisestikin elänyt mieltäylentävämpiäkin aikakausia, voidaan suomalaiseen liikuntakulttuuriin yhä yhdistää kaksi merkittävää kansallista ja jopa paikallisesti elinvoimaista vahvuusaluetta. Suomalaiset osaavat organisoida tapahtumia ja tehdä talkootyötä. Tämä ehkäpä aliarvostettu osaaminen on erityisen näkyvää jalkapallon junioritoiminnassa, jossa Palloliiton arvion mukaan jopa lähemmäs puolen miljoonan suomalaisen talkooväki pyörittää melkeinpä läpi vuoden yhä suurisuuntaisempaa harraste- ja kilpatoimintaa. Turnauksilla ja yhä monitasoisemmaksi laajentuneella sarjapelitoiminnalla on luonnollisesti tärkeä sosiaalinen ja lasten vähentynyttä liikuntaa elvyttävä kansanterveydellinen tehtävä, mutta voisiko Suomifutiksen talkootyön ja tapahtumajärjestämisen vahvuuksia hyödyntää paremmin myös tavoitteellisen kilpajalkapalloilun kehittämistyössä?

 

C14 SPL-lopputurnaus 10.-12.8.18 Eerikkilässä

Päättyneenä viikonloppuna Suomifutiksen kiistaton lippulaiva HJK isännöi Eerikkilän upeissa olosuhteissa C14 ikäluokan ykköstason SPL-lopputurnausta. Turnauksen joukkueiden ja yksilöiden pelaamisen tasoa voidaan tarkastella kriittisesti joko kansainvälisestä, kansallisesta tai peräti piiritason perspektiivistä, mutta itse tapahtuma oli erinomaisesti organisoitu. Pitkän historian omaava ja vakiintunut lopputurnauskonsepti tarjoaa ikäluokan toiminnassa jo vuosia mukana olleille ja uusillekin futistalkoolaisille arvokkaan tilaisuuden vertailla keskinäistä kehitystä, mutta myös vaihtaa mielipiteitä tulevaisuuden toimintalinjoista.

Viikkoa aiemmin pelatuissa 03- ja 05-ikäluokissa koettiin useampiakin yllätyksiä ja ani harva todennäköisesti osasi etukäteen ennustaa TPS:n vievän mestaruuden molemmissa ikäryhmissä.

Nollanelosten C14-ikäluokassa voimasuhteet ovat jo vuosia olleet varsin vakiintuneet. KäPa ja HJK kamppailevat ykköspaikasta ja muut pyrkivät pysymään kannoilla. Vuosi sitten Pajulahden lopputurnauksessa KäPa oli Klubia niukasti 1-0 parempi poikkeuksellisen hyvätasoisessa finaalissa ja Ilves vei yllättäen pronssia ennen hyvää työtä pitkään tehnyttä Koivukylän Palloseuraa. KoiPS oli aiemmin pudottanut rp-kilpailussa Länsi-Suomen ykkösen, TPS:n runkopelaajilla vahvistuneen FC Interin.

Tälläkin kertaa alkulohkon ottelut tarjosivat varsin vähän yllätyksiä. A-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenivät HJK ja TPV, joka menestyi turnauksessa lopulta huomattavasti paremmin kuin pelaajamäärältään maan suurin paikalliskilpailija Ilves. Täksi kaudeksi ELL:ään noussut PKKU ja Puolen Suomen liigan (PSL) SJK jäivät pelaamaan sijoista 9-16.

B-lohkossa pitkään KäPa:ssa vaikuttanut Hongan uusi valmennuskaksikko AbdirahmanTainio laittoi käpyläläiset keskinäisessä ottelussa tiukoille ja etenivät ansaitusti kohti mitalipelejä. FF Jaro ja viimeisenä lopputurnaukseen selviytynyt FC Jazz jäivät odotetusti alempaan jatkosarjaan.

C-lohko oli muita lohkoja tasaisempi. Alempaan loppusarjaan jäivät lopulta Pauli Kosken ja Kim Ekroosin valmentama Turun Nappulaliigan ja Kaarinan Poikien yhdistelmäjoukkue sekä useita vuosia kansallista kärkeä vahvasti haastanut, mutta muutamia avainpelaajia tämän seurauksena kilpailijoilleen menettänyt KoiPS Vantaalta. Lohkon kärkipaikan vei lopulta Turun hyvätasoisen Ystävyyskaupunkiturnauksen nelonen Ajax Sarkkiranta ja kakkosena kahdeksan joukkoon eteni Vantaalla vahvaa työtä tekevä VJS.

D-lohkossa sijoille 1-8 menijät olivat selvillä jo kahden ottelukierroksen jälkeen. Muutamista hyvistä yksilöistä huolimatta Tampereen Ilveksellä on 04-ikäluokassa vaikeuksia ja alkusarjan ainoana positiivisena saldona oli voitto viimeiseksi, ilman tehtyjä maaleja jääneestä FC Santa Claus Junioreista. Lohkon voittajaksi pelasi puhtaalla pelillä Jussi Nuorelan alaisuudessa pelaava FC Inter, joka avauskokoonpanoa säästellen otti päätöskierroksella voiton Itä-Suomen ainoasta edustajasta, KuPS:sta.

Pudotuspelit mitaliotteluihin eivät nekään tarjonneet järisyttäviä yllätyksiä. FC Inter voitti VJS:n 4-0 ja HJK Hongan samoin luvuin. Puolen Suomen liigan hegemoniaottelussa hyvää turnauskuntoa Turussa osoittanut Kempeleen Ajax oli 2-0 luvuin parempi kuin Kuopion Palloseura. Neljännen välieräpaikan vei puolustava mestari KäPa, joka kuitenkin päästi hyvää turnausta pelaavan TPV:n lopussa lähelle, voittamalla 3-2 (2-0).

Turnauksessa vakuuttavasti edennyt FC Inter oli noussut neljällä voitolla ja 13-0 maalierolla HJK:n uskottavaksi välierän haastajaksi, mutta puolustuksen nukahduksesta seurannut helsinkiläisten nopea 1-0 johto näytti hermostuttavan turkulaisten peliä. Kun Jimi Tauriainen viimeisteli vielä toisen maaleistaan komealla vapaapotkulla, oli toinen puoliaika enemmän kosmetiikkaa ja Klubin pallonhallintaa kuin turkulaisten takaa-ajoa. Loppunumerot oikeutetusti Klubille 3-0.

Toisessa välieräottelussa kypsyi pitkään turnauksen suurin yllätys, kun vuotta aiemmin Pajulahden D13 lopputurnauksessa alempaan jatkosarjaan jäänyt ja sielläkin vaatimattomasti menestynyt Ajax Sarkkiranta piinasi puolustavaa mestaria läpi ottelun. Varsinaisella peliajalla kahdesti tappiolle joutunut KäPa oli vielä rp-kilpailussakin laukauksen päässä tappiosta, mutta maalivahti Luka Nokelaisen upea torjunta piti joukkueen mukana pelissä. Jo vuosia KäPa:n maalia luotettavasti vartioinut ja hyökkäyksiä hyvin jalalla avannut isokokoinen veskari torjui heti perään toisen rankkarin ja käpyläläiset etenivät loppuotteluun.

Turnauksen pronssiottelussa kohtasivat turnauksessa hyvin pelanneet ja edellisestä lopputurnauksesta tasoaan nostaneet Ajax ja FC Inter. Turkulaiset aloittivat kuudennen pelin terävämmin ja hallitsivat peliä. Kun 15. minuuttia oli pelattu, Aleksi Heino viimeisteli 1-0 Kalle Helkiön hienosta syötöstä ja erinomaisen nopean hyökkäyksen lopputuloksena. Maali jäi turkulaisten lukuisista paikoista huolimatta ottelun ainoaksi ja pronssimitalit ansaitusti Interille.

Pronssiottelu Ajax – FC Inter, 12.8.18 (kuvat: Markus Wikström)

 

Välittömästi pronssiottelun jälkeen sateen pehmittämällä nurmella kohtasivat taas kerran edellisen lopputurnauksen sekä Etelä-Länsi liigan viime vuosien kärkipari. Kunnianhimoisesti harjoittelevat ja säännöllisesti ikäluokan kansainvälisiin ottelutapahtumiin osallistuvat joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin ja kohtaamiset ovat aina tasaisia ja suomalaisten joukkueiden mittakaavassa poikkeuksellisia tasoltaan ja tempoltaan. Ottelun päättyessä Eerikkilän stadionin valotaululla loistivat Pajulahdesta ja lukuisista keskinäisistä kamppailuista tutut loppuluvut: KäPa 1 – HJK 0.

Loppuottelu KäPa – HJK, 12.8.18

 

Osaavatko seurat hyödyntää moniportaiseksi paisunutta sarjajärjestelmää pelaajakehityksen mittarina ja työkaluna?

Eerikkilän turnaus sekä samanaikaisesti Seinäjoella pelattu C14 poikien II tason turnaus päättivät elokuun alkupuoliskon lopputurnauskauden[i]. 13-15-vuotiaiden juniorien parhaimmisto on saanut näyttää kolmen päivän ajan henkilökohtaista sekä oman joukkueensa osaamista liiton tarkkailijoille, talenttivalmentajille sekä seuravalmentajille. Ehkä joitain ulkomaalaisia pelaajatarkkailijoitakin on vieraillut tapahtumissa.

Heti lopputurnauksen jälkeen jatkuvat kuitenkin pitkälle lokakuuhun ulottuvat syksyn sarjapelit. Jos lopputurnauksien rakenne ja toteutustapa on pitkälti samalainen kuin jo kolme vuosikymmentä sitten, suomalaisen juniorijalkapallon sarjajärjestelmä on muuttunut viime vuosina melkeinpä dramaattisesti. Pitkän ja ansiokkaan päivätyön Turun piirin eri valmennustehtävissä tehnyt Tapio ”Hara” Harittu arvioi pari vuotta sitten Veritas Stadionilla järjestetyssä junnufutisillassa, että tämän päivän pelaajille on tänään 9-10 kertaisesti enemmän pelisarjoja kuin muutama vuosikymmen sitten[ii].

Moniportaiseksi laajentunut sarjajärjestelmä luonnollisesti heijastaa harrastajamäärien kasvua ja vahvistaa lajin asemaa liikuntakentällä, mutta eritasoisten ja erilaisin motiivein jalkapalloa harrastavien pelaajien sijoittaminen tasoaan ja tavoitteitaan vastaavaan sarjaan on entistä haastavampaa. Murrosiässä voimistuva drop out -ilmiö ja pelaajien suuret biologiset erot eivät tietenkään helpota pelaajaryhmiä kokoavien valmennuspäälliköiden ja vastuuvalmentajien työtä. Ei ole harvinaista, että fyysisesti ikätovereitaan edellä olevaa ”talenttia” kuormitetaan kahdessa, joskus jopa kolmessa ikäluokassa ja seurauksena on rasitusvammoja tai henkistä uupumista. Ja samaan aikaan hitaammin kasvava pienikokoinen pelaaja tuskailee fyysisesti ylivertaisia ikätovereita vastaan.

Koska junioriurheiluun liittyy varsinkin murrosiässä niin monia merkittäviä muuttujia, olisi tärkeää, että seurat ja pelaajan kehitystyötä lopputurnauksissa ja huuhkajatapahtumissa järjestelmällisesti seuraavat liiton valmentajat työskentelisivät tiiviimmin yhdessä. Tehostettu yhteistyö tukisi luonnollisesti sekä seurojen että nuorten maajoukkueiden pyrkimystä yhdenmukaistaa ja selkeyttää pelitapojaan sekä harjoittelumetodejaan.

Suomessa keskustellaan ja kiistellään tuskallisen paljon suomalaisen valmennuksen suunnasta, mutta syystä tai toisesta emme ole löytäneet selkeästi tunnistettavaa peli- ja toimintafilosofiaa maajoukkueelle tai edes johtaville jalkapalloseuroille.  Edistyksellistä työtä toki tehdään esimerkiksi 2004-syntyneiden ikäluokkaa hallitsevissa KäPan ja HJK:n juniorijoukkueissa ja emoseuroissa, mutta kiistaton totuus silti lienee, että sekä seurojen keskinäisessä että seurojen ja Palloliiton/piirin valmentajien välisessä yhteistyössä olisi varaa parantaa?

Kuningaslajiin kytkeytyy paradoksi lajin yksinkertaisuudessa sekä samanaikaisesti nähtävässä monimutkaisuudessa. Suomifutiksesta säännöllisesti kärkeviä mielipiteitä laukova yhden valmennuskoulukunnan johtohahmo Pertti Kemppinen ei ole ehkä tunnettu futisanalyysiensä selkokielisyydestä, mutta vastatessaan äskettäin toisen lajilegendan, Heikki Suhosen some-haasteeseen, tiivisti Tanoke-valmentaja mielestäni varsin onnistuneesti Suomifutiksen kehittämisen ydinongelmia.

”Jalkapallossa tarvitaan kaikkia osa-alueita – taktista, teknistä, fyysistä ja henkistä. Haastavaa on se, miten näiden kaikkien harjoittelu voidaan toteuttaa siten, ettei jonkun osa-alueen liika painottaminen syö jotakin toista osa-aluetta.”[iii]

Omien kokemusteni perusteella maamme arvostetuimmissa junioriseuroissa ja niiden menestyneimmissä joukkueissa saatetaan painottaa hyvinkin eri tavoin Pertti Kemppisen mainitsemia osa-alueita. Ja kun myös kansainvälisessä huipputason jalkapallossa erilaiset painotukset vaihtelevat uusien johtavien pelaaja- ja valmentajatyyppien noustessa, on Suomifutiksen kehittämistyö valitettavan usein reagoimista kansainvälisiin trendeihin sekä väittelyä niiden soveltuvuudesta Suomen oloihin.

 

Keskustelu ja väittelykin saattaa olla monessakin mielessä hyödyllistä, mutta voisiko Suomifutis olla jo kypsä tiiviimpään suunnitelmalliseen yhteistyöhön sekä seurojen kesken että seurojen ja liiton välillä? Jossain siellä rajamaastossa operoi myös Sami Hyypiä Akatemia, joka suorittaa yhteistyöseuroilleen monenlaista fysiikkapainotteista seurantaa. Olisiko mahdollista, että seurat, joilla on useita huuhkajapäiville osallistuneita pelaajia, rakentaisivat hieman SHA-ajattelun pohjalta, yhteistyössä Palloliiton valmentajien kanssa seuran valmennuslinjaa tukevan yksilövetoisen seurantajärjestelmän, jonka avulla pelaajan fyysistä, teknistä, henkistä ja taktista edistystä voitaisiin systemaattisesti seurata, kenties jopa mitata?

Eikö tällainen tiivistetty ja käytännönlähtöinen piirin/liiton ja seurojen välinen yhteistyö istuisi myös Suomen Palloliiton kunnianhimoisen ”Seurojen Palloliitto” -kehitysohjelman ytimeen?

Artikkelikuvassa C14 SPL-lopputurnauksen pronssiottelu Ajax-FC Inter. Maajoukkuevalmentajat Teemu Eskola ja Antti Niemi tarkkailevat. 12.8.18, Eerikkilä. Kuva: Markus Wikström

[i] https://www.palloliitto.fi/spl-nuorten-turnaukset

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2016/09/13/onko-lasten-urheilun-tarkoitus-tana-paivana-hamartynyt/

[iii] 14.8.18 kirjoitettu kommentti Heikki Suhosen Pertti Kemppiselle 13.8.18 osoittamaan keskustelun avaukseen fysiikkaharjoittelun merkityksestä tämän päivän jalkapallossa. Facebookin ryhmä Suomalainen junnufutis.

Jalkapallon helteinen heinäkuu 2018

Helteinen heinäkuu on ollut jalkapallon täyttämä. Jopa Suomessa, jossa jalkapalloväellä on paradoksaalisesti tapana pitää peli- ja treenitaukoa, kun nurmikentät ovat vehreimmillään ja junnupelaajat kesälomalla.

Heinäkuun alkupuolisko oli suurta MM-kisahuumaa, joka toi kisakatsomoihin ja television äärelle niin fanaattiset futiksen ystävät kuin kuningaslajiin skeptisemmin suhtautuvia seuraajia. Pelin vetovoima perustuu suuresti lajiin liittyvällä draamalla, tunnetilojen voimakkailla vaihdoksilla ja sarjakuvasankarin statuksella kisoissa kilpailevien kiiltokuvatähtien voimasuhteiden vaihtuvuuteen ja heittelehtimiseen kultaisen kengän tavoittelijasta epäonnistujaan tai peräti lajia yliteatraalisuudellaan häpäisevään antisankariin.

Kilpailevilla kansakunnillakin on omat historialliset taakkansa tai sympatiaa herättävät tekijänsä. Päättyneissä kisoissa poikkeuksellista oli niin monen suuren jalkapallomaan karsiutuminen jo varhaisessa vaiheessa. Rationaalinen Ruotsi, jota niin voimakkaasti kadehditaan lahden tällä puolella, pudotti yksin, ja ilman Zlatania, ensin karsinnoissa totaali- ja tikitakajalkapallon emämaa Hollannin, seuraavaksi jatkokarsinnassa suuren Italian, ja oli sitten vielä alkulohkossa edesauttamassa ehkä MM-kisahistorian suurinta yksittäistä yllätystä – Ikimenestyjä Saksan karsiutumista alkulohkossa. Kun vielä Messin kentällä ja Maradonan katsomosta johtama Argentiina hyytyi ja Brasilia pysähtyi belgialaiseen taktiseen brillianssiin, olivat mitalipelit avoinna uusille yrittäjille.

 

Vaikka Ranska on tasaisuudellaan, MBappén, Pogban ja Kantén kaltaisilla nuorilla tähdillään sekä pragmaattisella pelitavallaan ansaittu mestari ja myös tulevaisuuden joukkue, olivat mitalipelien uudet maat – Belgia, Englanti ja Kroatia – ehkäpä ranskalaisiakin suuremmassa roolissa yllätyksellisen ja totutuista valta-asemista poikkeavan turnausilmapiirin synnyttämisessä? Vaikka kilpailu jalkapallon huipulla kiristyy vuosi vuodelta, voidaan ”uusien maiden” ja myös pohjoismaiden hyvää menestystä silti pitää rohkaisevana kehityssuuntana myös Suomifutikselle?

 

UEFA U19 EM-lopputurnaus

Heti Moskovan MM-finaalin jälkeen, Suomi ja Pohjanmaa nousivat eurooppalaisen futisväen huomion harvinaislaatuiseksi kiintopisteeksi. Seinäjoki ja Vaasa isännöivät uusilla stadioneillaan alle 19-vuotiaiden EM-kisoja, joissa isäntämaa sai kovassa alkulohkossaan vastaansa suursuosikit Italian ja Portugalin sekä hyvää tuloskuntoa osoittaneen Norjan.  Vaikka kisojen katsojaluvut jäivät reilulla kymmenellä tuhannella tavoitteesta ja ottelut olisivat ansainneet syvällisempää media-analyysiä, toi Ylen televisiointi kisat suorana suomalaisen futisväen koteihin.

Asiantuntevista Ylen otteluanalyyseistä huolimatta Suomen joukkueen esiintyminen turnauksessa otettiin kotikatsomoissa vastaan varsin ristiriitaisin arvioin. Kun ensimmäisessä ottelussa hehkutettiin poikkeuksellista pallonhallintapeliä lajin suurmaata (Italia) vastaan, jo toisessa pelissä Norjaa vastaan kaivettiin esiin vanhat kansalliset traumat viime hetken sulamisesta mm. Islantia ja Unkaria vastaan. Vaikka Norja-ottelun viimeisillä minuuteilla varmasti tehtiinkin taktisia virheitä, ei Suomi ole ainoa maa, joka on kärsinyt kirveleviä tappioita ottelujen loppuhetkillä. Myös Venäjän MM-kisoissa maalinteko ajoittui voimakkaimmin ottelun viimeiselle vartille ja ennen kaikkea lisäajalle[i].

Itse toivoisin, että Suomen U19-joukkueen kisasuorituksia peilattaisiin enemmän suhteessa Euroopan kilpailutilanteeseen, Suomen turnausvastustajiin sekä maajoukkueen suorituksiin ennen EM-kisoja. Vaikka kisojen tuloksellisena saldona on lohkon jumbosija ilman pisteitä, on aiheellista huomioida, että Suomi kohtasi turnauksen ykkösen ja kakkosen sekä turnauksen alla menestyksekkäästi pelanneen ja keväällä Saksan suurinumeroisesti voittaneen Norjan[ii]. Lajin mahtimaat Espanja, Hollanti ja Saksa eivät edes selviytyneet karsinnoista kisoihin. Eivätkä Suomen ottelut ennen turnausta ja useita suurinumeroisia tappioita seurannut valmennusjohdon vaihdos varmastikaan antaneet aihetta odottaa isänniltä voittokulkua Pohjanmaalla[iii]. Kokonaisuutena pikkuhuuhkajien peli oli ajoittain monipuolista, johtavat pelaajat (ennen kaikkea Ylätupa, Stavitski, Mohamed, Oksanen) osoittivat pysyvänsä maanosan huipun vauhdissa ja muutamat muutkin väläyttelivät lupauksia antavasti. Myös haastatteluista välittynyt pelaajien itseluottamusta uhkuva asennoituminen ja voitontahto oli rohkaisevaa.

IMG_20180731_194943 (2)

Suomen U19-maajoukkueen kapteeni Saku Ylätupa siirtyi kesällä 2017 Ajaxiin kolmen vuoden sopimuksella.

 

33. Ystävyyskaupunkiturnaus (C14)

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Turussa pelattiin jo 33. kertaa kansainvälistä Ystävyyskaupunkiturnausta C14-ikäluokassa. Siis ikäluokassa, jonka suomalainen parhaimmisto kokoontui kesän alussa Eerikkilän huuhkajapäiviin ja josta valikoidaan syksyn ja talven edetessä Suomen nuorin poikamaajoukkueryhmä[iv]. Ystävyyskaupunkiturnaus on ollut perinteisesti hyvätasoinen ja nytkin edustettuna oli HJK:ta lukuun ottamatta ELL-mitalisarjan kärkijoukkueet ja useita varsin koviakin kansainvälisiä joukkueita.

Helteisissä olosuhteissa pelattu turnaus ei tällä kertaa synnyttänyt suuria tuloksellisia yllätyksiä. Turnauksen neljätoista kertaa voittanut suursuosikki Pietarin Zenit taipui avauspäivän ystävyysottelussa Fortuna Kölnille, mutta eteni varsinaisessa turnauksessa konemaisesti loppuotteluun ilman tappioita. Ainoastaan TPV kykeni maalintekoon pietarilaisia vastaan 2-2 tasapelissä. Kaavion toisella puolella viime vuodet HJK:n kanssa kansallisesta kärkipaikasta kisannut Käpylän Pallo eteni lähes yhtä vakuuttavasti kohti Veritas Stadionin loppuottelua. Isäntäkaupungin menestystoiveet oli ladattu FC Interille, joka oli vienyt oman alkulohkonsa ykköspaikan vakuuttavalla 5-1 voitolla Fortuna Kölnistä. Loukkaantumisten ja lähestyvän Kai Pahlman -turnauksen aiheuttamien poissaolojen rasittamana turkulaiset eivät kuitenkaan kyenneet haastamaan kovalla tempolla aloittanutta Zenitiä ja hävisivät selvästi 6-0.

IMG_20180729_143832

Pronssiottelussa viime vuoden mestari TJK Legion löi Ajax Sarkkirannan rp-kilpailussa. 

 

Zenitin vasta välierissä kohdanneelle Ajax Sarkkirannalle turnaus oli nousujohteinen ja varmasti myös arvontaonnella oli vaikutusta pääsyssä pronssiotteluun viime vuoden mestaria, tallinnalaista TJK Legionia vastaan.  Ajax aloitti turnauksen 0-1 tappiolla KTP:lle, mutta ylsi mitalipeleihin kaatamalla IPS/PEPO:n ja FF Jaron.  Tallinnan Jalkapalloklubi vei lopulta pronssia rp-kilpailun jälkeen. Hyvätasoisessa loppuottelussa KäPa lähti heti alussa rohkeasti haastamaan pietarilaisia ja joukkue kykeni luomaan muutamia erinomaisia maalintekopaikkoja. Mutta ottelun edetessä fyysisesti vahva, juoksuvoimainen ja taitava Zenit osoittautui myös käpyläläisille liian kovaksi vastustajaksi. Pietarin ylpeyden 15. Ystävyyskaupunkiturnausvoitto tuli ansaituin 3-0 lukemin.

IMG_20180729_151054 (2)

Vaikka Kupittaanpuiston nurmikenttien kunto ja turnausjärjestelyt saivat vierailta kehuja, herättivät useammat viime hetkien poisjäännit kuitenkin keskustelua mahdollisista tarpeista uudistaa perinteikästä turnausta. Kotimainen ikäluokan kärki on varsin hyvin edustettuna, mutta varsinkin länsinaapurien poissaolo jättää Glasnostin ja Perestroikan aikoina alkaneeseen Ystävyyskaupunkiturnaukseen ehkä korostetun itäisen ja YYA-henkisen ilmapiirin. Turulla on kunnioitusta herättävä ystävyyskaupunkiverkosto myös läntisessä Euroopassa, joten ehkä lähitulevaisuudessa näemme turnauksessa myös vierailevia joukkueita esimerkiksi Aarhusista, Bergenistä tai Göteborgista? Kaupungin roolia ja näkyvyyttä turnauksessa voisi varmaan myös varsin helposti lisätä?

 

Jalkapallopelin ominaispiirteisiin niin World Cupissa, nuorten arvokisoissa kuin kansainvälisissä junioriturnauksissa kuuluu draama, tunnetilojen heittely sekä voittamisen ja häviämisen käsitteleminen niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Vaikka suomalaiselle futisväelle onkin tänä päivänä ominaista väsymättömästi väitellä somessa eri koulukuntien ja teoreettisten näkökantojen puolesta, potkitaan ja pusketaan Suomifutista eteen- ja ylöspäin myös pelikentillä ja heinäkuun helteiden taittuessa.

 

Elokuun alussa, ennen syyskauden sarjapelien käynnistymistä, vuorossa ovat C- ja D-juniorien SPL-lopputurnaukset ikäluokissa 2003, 2004 ja 2005. Ottelujen ja pelaajien taso tulee olemaan kirjavaa, kuten se varmaan oli myös Mikkelin C Nuorten SM turnauksessa vuonna 1979. Osalle jalkapallo saattaa olla kauas taakse jäänyttä nuoruusvuosien elämää, joillekin se on tarjonnut pitempiaikaista vapaa-ajan viihdettä, mutta yllättävän moni lähes kolmen vuosikymmenen takaisista Mikkelin menijöistä ylsi kunnioitettavaan maajoukkue- ja ammattilaisuraan sekä myöhemmin valmennus- ja urheilun johtotehtäviin. On myös mielenkiintoista, että C-juniorien mestarijoukkue Kuusysin pelaajaluetteloon painetut nimet Hännikäinen, Lius, Törnvall löytyvät myös vuoden 1985 lahtelaisspektaakkelista, jossa Kuusysi kaatoi Euroopan Cupissa Neuvostoliiton ylpeyden Zenitin, silloisesta Leningradista[v]. Samoja nimiä löytyy myös Olympiastadionilla pelatun puolivälieräottelun pelaajaluettelosta, kun Steaua Bukarest kaatoi Kuusysin 1-0 ja eteni lopulta Euroopan Cupin finaaliin, jossa vastassa ollut Barcelona taipui rp-kisassa.  Suomen ylimmällä sarjatasolla 189 maalia tehnyt Lius oli myös Euroopan Cup-sarjan toiseksi paras maalintekijä kaudella 1985-6.

Alin kuva SPL D13-lopputurnauksesta, joka järjestettiin elokuussa 2017 Pajulahdessa. Loppuottelussa kohtasivat HJK ja KäPa.

 

Aika tulee näyttämään, yltääkö Ranskan mestarijoukkue vielä uusiin menestystarinoihin ja minkälaisille pelaajapoluille Pohjanmaan U19 EM-kisat, Ystävyyskaupunkiturnaus 2018 ja elokuun SPL-turnaukset tulevat osallistuvia pelaajanalkuja siivittämään. Ehkä Tornion Kai Pahlman -turnauksessa[vi] esiintyy Ismo Liuksen kaltainen armoitettu maalintekijä, joka nousee lähivuosina täydentämään Pohjanmaalla paljon maalipaikkoja luoneen pikkuhuuhkaja-joukkueen osaamista aikuisten tasolla. Ja vaikkei nousisikaan, elokuun SPL-turnaukset (D13-turnaus Jyväskylässä[vii], C14-turnaus 10.-12.8. Eerikkilässä[viii], tyttöjen ja II-tason lopputurnaukset löytyvät palloliiton sivuilta[ix]) kuten muutkin keskikesän junioritapahtumat tarjoavat osallistujilleen suuria, koko ihmiselämän kestäviä elämyksiä.

 

[i] https://www.statista.com/chart/14404/timing-of-goals-scored-at-the-fifa-world-cup/

[ii] https://www.uefa.com/under19/season=2018/matches/qualifying/#/mt/2018/03

[iii] https://www.palloliitto.fi/maajoukkueet/pojat/u19-1999/ohjelma-ja-tulokset/u19-1999-maajoukkueen-ohjelma-2017

[iv] https://suburbanturku.wordpress.com/2018/06/20/uudistettu-huuhkajaturnaus-tarkea-osa-suomalaisen-junnufutiksen-pelaajakehitysta/

[v] http://futbolgrad.com/finnish-winter-miracle-1985-kuusysi-vs-zenit/

[vi] http://kaipahlmanturnaus.com/joukkueet/

[vii] https://sites.google.com/view/spl-lopputurnaus18-p13

[viii] https://www.eerikkila.fi/valmennuskeskus/sha-jalkapallo/events-turnaukset/

[ix] https://www.palloliitto.fi/spl-nuorten-turnaukset

Tarvitaan koko yhteiskunta, jotta voidaan pysäyttää liikkumattomuuden ja lihavuuden ongelmien kasvu

Ylen aamu-tv esitti 5.7.18[i] ajatuksia ja huoltakin herättävän HUS:n tutkimuslääkäri Kirsi Pietiläisen haastattelun suomalaisten kansanterveyden kehityksestä, tai pikemminkin pitkäkestoisesta rapautumisesta.

Kirsi Pietiläinen johtaa yhtä Helsingin yliopiston diabetes- ja lihavuustutkimusohjelman tutkimusryhmää ja tutkimusohjelmayksikkö on lääketieteellisen tiedekunnan korkeatasoisen tutkimuksen yhteisö. Helsingin yliopiston tutkimustulokset ovat huolestuttavia, sillä vähintään 70-80-luvuilta lähtien suomalaisten fyysinen kunto on mennyt alaspäin ja paino ylöspäin. Aerobinen juoksukunto on heikentynyt. Arkiliikunta [joka on yleensä aerobista] on vähentynyt, ja suurin osa meistä istuu suurimman osan päivästä. Lisäksi ollaan jatkuvasti puhelimella, paikoillaan. Entisen kaltaiset ulosmenoharrastukset ja sosiaalinen kanssakäyminen ulkona ovat jääneet.

Tutkimuslääkärin mukaan elämme valtavaa murrosta, johon liittyy myös ruokakulttuurin muutos. ”Supermarketit on täynnä ihania vaihtelevia ruokia, kukapa ei niitä haluaisi maistella. Vaihtelevuus on tuonut eräänlaisen ”Ruotsinlaivaefektin” eli tekee mieli vähän kaikkea. Ruokavaliossa on tapahtunut kuitenkin myös paljon hyvää, esimerkiksi suomalaisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden lasku johtuu osittain ruokavalion parantumisesta, ainakin jos verrataan 70-luvulta tähän päivään.”

Professori muistuttaa kuitenkin, että lihavuus on eri asia kuin terveellinen syöminen. Tänä päivänä voi syödä terveellisesti ja silti lihoa. ”Tässä yhteiskunnassa, näiden kaikkien kalorien ympäröimänä on hirvittävän vaikea pysyä normaalipainoisena. Suomalaisten lihavien määrä lähentelee miljoonaa ja ylipainoisia on vähintään 2,5 miljoonaa.”

Lihavuustutkija on itse kahden pojan äiti ja tunnustaa teknologian tuomat kasvatukselliset haasteet. ”Vanhempana on hankalaa tasapainoilla lisääntyneen puhelimen käytön kanssa, koska pakottamalla tapahtuu harvoin mitään hyviä asioita. Se on tehtävä sopuisasti ja ovelasti, niin että lapsi itse haluaa liikkua ja tehdä nämä kaikki asiat. Lähes kaikki lapset ovat kiinni näissä ruuduissa, ellei mitenkään rajoiteta lasten ruutuaikaa, kyllähän he niitten ruutujensa ääressä istuvat.”

Liikalihavuus liittyy myös väestön ja yhteiskunnan huolestuttavaan polarisoitumiseen. Kaikkialla maailmassa on laajalti sellainen tilanne, että lihavuuden ehkäisyssä ollaan suurimmaksi osaksi epäonnistuttu yhteiskunnan tasolla. Näin myös Suomessa. Kun esimerkiksi armeijassa Cooperin testin tulostaso on pitkään laskenut, löytyy myös erittäin kovakuntoisia varusmiehiä. Yhdenlaista ääripäätä edustaa viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt ultrajuoksu ja kuntoilijoiden halu viedä omien rajojen mittaus yhä hurjemmille tasoille[ii].

Mutta Kirsi Pietiläisellä on myös rohkaisevia uutisia väestön polarisaation ja kansanterveyden kehityksen seurannasta. Hän nostaa Seinäjoen kaupungin toiminnan erinomaisena ja kannustavana esimerkkinä siitä, miten pitää toimia silloin kun asiat tehdään oikein. ”Seinäjoella on otettu koko yhteiskunta mukaan hommaan. Yksilöt, perheet, esikoulut, tarhat, koulut, kaupat, teollisuus, liikuntatoimi, koko se piiri missä ihmiset elää ja tehty yhdessä asioita.” Pietiläinen lainaa vanhaa englanninkielistä sanontaa – ”it takes a village to raise a child” – on koko kylän asia kasvattaa yksi lapsi ja kannustaa muuta Suomea ottamaan oppia pohjalaisista.

Seinäjoen kaupunki asetti vuonna 2013 tavoitteekseen vähentää lasten ja nuorten ylipainoa ja lihavuutta. Taustalla oli tieto lasten ylipainoisuuden moninkertaistumisesta viimeisten vuosikymmenien aikana[iii]. Lihavuus laskuun -ohjelman tavoitteena on, että entistä harvemmasta lapsesta ja nuoresta kasvaa lihava aikuinen ja lihavuuteen liittyvät sairaudet saataisiin ehkäistyä myöhemmällä iällä.  Nyt Seinäjoella seurataan lapsia yhden ja viiden vuoden iässä. Samoin seurantaa tehdään ensimmäisellä ja viidennellä luokalla. Seurattavia asioita ovat muun muassa lapsen painokehitys, hammasterveys ja perheen elämäntavat[iv]. Vaikka WHO:nkin kiinnostuksen herättäneet laskeneet lihavuuskäyrät ovat viime aikoina kohonneet, mallinnetaan seinäjokista toimintatapaa tällä hetkellä yhdessä kuuden muun suomalaiskunnan kanssa.

Suomalaista yhteiskuntaa ja hyvinvointimallia myllertää monenlainen väestön polarisaatio, jonka aiheuttamiin ongelmiin päättäjät luonnollisesti pyrkivät hakemaan ehkäisyä ja uudistuksia. Seinäjoen mallin mukainen eri toimijoiden yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvan ajattelun voisi kuvitella sopivan myös kovasti kritisoidun soteuudistuksen ytimeen?

Joka tapauksessa tutkijalääkäri Pietiläinen lienee lähellä totuutta kun haastattelun lopuksi muistuttaa, että ”tarvitaan kokonainen kylä ja yhteiskunnat, jotta lasten lihavuus saadaan estettyä.”

[i] https://areena.yle.fi/1-4257047?autoplay=true Kirsi Pietiläisen haastattelu alkaa lukemasta 49:15 ja päättyy 1:02:20

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-10289458 Ultramatkat pitenevät ja pitenevät, nyt juostaan jo kuusi vuorokautta putkeen – ”Jos aivan suoraa sanotaan, niin ei tässä mitään järkeä ole”

[iii] https://www.seinajoki.fi/seinajoenkaupunki/elinvoimajakilpailukyky/hyvinvoinninjaterveydenedistaminen_0/seinajoenkaupunginlihavuuslaskuun-ohjelma2013-2020.html

[iv] https://yle.fi/uutiset/3-10107947 Seinäjoki käänsi lasten painokäyrät laskuun yhteistyöllä ja vie nyt osaamistaan maailmalle – omien lasten hyvinvointimittarit kääntyivät kuitenkin taas väärään suuntaan

 

And then there were eight…

Germany, Argentina, Spain and Portugal are out and England wins a penalty shootout 

And then there were eight…

Brazil and Uruguay defend Latin America’s reputation, but Belgium and France are hard to beat.

The other half of the last eight is an All-European contest. Will Southgate’s Three Lions take the Zlatanless, but smart Swedes seriously or can Sweden pull yet another giant kill out of Janne Andersson’s bag?

IMG_5214 (2)

The last semifinalist will be decided in a Slavic clash between Orthodox East and Catholic South. Croatia has the skills and spirit to go all the way, but host Russia remains a wild card… 

There’s nothing like football 

Pieni jalkapallollinen juhannustarina – onko perinteillä, kulttuurilla ja kunnioituksella merkitystä?

Olen viettänyt suurimman osan elämäni juhannuksista samassa paikassa, Piikkiössä, nykyisin Kaarinan kaupunkiin kuuluvassa vanhassa maaseutupitäjässä. Ja myös jälkikasvuni on saanut tai joutunut nauttimaan Suomen suvesta samoissa meteorologisesti ailahtelevissa oloissa.

 

Perinteitä ja nostalgiaa

Minun juhannukseen on aina liittynyt jalkapallo. Itse palloa potkien tai ainakin televisiosta MM- tai EM-kisoja katsoen. Jalkapalloilu Piikkiössä tai muualla kestävyys- ja keihäänheittokansan sydänmailla on eriskummallinen asia. Siitä ei saa tehdä numeroa, koska kysehän on lapsellisesta potkupallosta, ei spartalaisesta mies kelloa tai mittanauhaa vastaan tapahtuvasta vakavasta huippu-urheilusta, saati suomalaisen sisun mystiikasta. Vaikka Venäjän keisarikunnan läntinen ruhtinaskunta ylsi Tukholman olympiakisoissa jalkapallon neljännelle sijalle, yleisesti uskotaan, että Suomi juostiin, hiihdettiin ja heitettiin maailman kartalle.

Mutta jalkapallon, tai potkupallon, suuri houkutus piilee juuri tuossa ”lapsellisessa” halussa potkaista palloa ja nähdä minne tai kenelle se lopulta päätyy. Vaikka tuloshakuinen, ja tänä päivänä voimakkaasti viihdeteollinen jalkapalloilu voidaan verhota salatieteitä muistuttavien taktiikkojen ja pelimuodostelmien taakse, pelataan kuningaslajia yhä myös perinteisellä, monen mielestä jopa menneen maailman tavalla.

Nykyjalkapallon emämaa voi ylpeillä vetovoimaisimmalla pääsarjalla ja suurilla pelaajapalkkioillaan, mutta ainoan arvokisavoittonsa Beatlesin kulta-aikana kokenut Englanti on leimattu jo ennen Geoff Hurstin kiistanalaista kultapotkua vanhoillisen pelitavan linnakkeeksi. Ja pohjoismaisena paradoksina tämä Elisabethin aikainen ”verta, hikeä ja kyyneleitä” -futisfilosofia nauttii hiihto- ja jäätikkökansojen keskuudessa yhä yhtä suurta suosiota kuin Aulis Virtasen selostamien suorien liigalähetysten ja hiihtävän päämiehemme YYA-aikoina.

Vaikka Suomifutiksen nousua on haettu vuoroin ulkomaalaisten päävalmentajien ja vallalla olevien kansainvälisten koulukuntien jälkijättöisesti tulkittujen oppien pohjalta, suomalaisissa jalkapallopiireissä ollaan jo useamman vuoden hämmästelty ja kadehdittu väkiluvultaan noin Turun seutukunnan kokoisen Islannin viikinkimäistä maihinnousua maailman jalkapalloeliittiin. Islantilaisten MM-kisat päättyivät voitosta voittoon pelanneen Kroatian kohtaamiseen, mutta Pohjolan historiallisesti menestyneimmät maajoukkueet jatkavat yhä kisoissa. Ja eri tavoin hyvinkin perinteisellä linjalla. Ilman Zlatania jalkapallon suurvallat Hollannin ja Italian kisoista pudottanut ja Saksan kisoissa lisäajalle asti haastanut Ruotsi luottaa tiiviiseen puolustukseen, vahvaan työntekoon ja tuttuun 4-4-2 pelimuodostelmaan.

Tanskan maajoukkue, Allan Simonsenin ja Laudrupin veljesten ajoista lähtien Pohjolan viihdyttävintä jalkapalloa pelannut ”roliganien” – hyväntahtoisten jalkapallohuligaanien – ylpeys on jo yltänyt Tottenhamin taitavan pelintekijän Christian Eriksenin johdolla neljännesvälieriin. On ironista, että Tanskan maajoukkue tunnetaan Laudrupien ja 80-luvun aikalaisartistien myötä hollantilaistyyppisen pallonhallintapelin arvostettuna edustajana, vaikka maan ainoa arvokisavoitto hankittiin vuoden 1992 Ruotsin EM-kisoissa pohjoismaisella puolustukseen ja kovaan työntekoon nojaavalla pelitavalla. Jatkuvuutta Tanskan maajoukkueessa edustaa EM-joukkueen ja Manchester Unitedin mestarimaalivahdin Peter Schmeichelin poika Kasper, joka torjui myös Leicesterin tarunhohtoisen 2016 Valioliigan yllätysmestarin viimeisenä lukkona.

Ja pohjoismaista pragmaattisuutta punavalkoisten pelinjohtamiseen tuo norjalaisvalmentaja Åge Hareide, jota on Tanskassa kritisoitu suoraviivaisesta ja taktisesta pelitavasta. Samalla kun Suomessa kiistellään siitä, miltä suunnalta pitkäaikaisesta identiteettikriisistä kärsivässä Huuhkajaleirissä tulisi hakea jalkapallo-oppia, Hareide on pikkuhiljaa uudistanut hollantilaiseen totaaliseen jalkapalloon nojaavaa pelitapaa. 15 vuotta maajoukkuetta johtaneen ex-Ajax-ikoni Morten Olsenin luovan jalkapallon opit ovat yhä arvossa, mutta Britanniassa pelannut ja Skandinaviassa seuratasolla menestynyt Hareide rakentaa pelitapansa enemmän pragmaattisuuteen ja vastustajan heikkouksiin perustuen kuin kunniakkaisiin, mutta haavoittuviin pallonhallintaperinteisiin[i].

 

Yhteiskunnan peili

Suurten tunteiden, perinteiden ja nostalgia-arvojen ohella jalkapalloon kytkeytyy yhteiskunnallista ja poliittista ulottuvuutta. Olympiakisojen tapaan MM-kisat tarjoaa isäntämaalle mahdollisuuden markkinoida omaa erinomaisuuttaan ja päämiehille ja -naisille tilaisuuden kohottaa kansansuosiotaan.

IMG_20180616_051657 (2)

Putin hakee kisoilla kansainvälistä kunnioitusta, samoin ”United2026”-hankkeen isäntä Trump, vaikka Meksikon ja Kanadan kanssa jaetut vuoden 2026 kisat istuvatkin huonosti maahanmuuttomuurin ja kauppasodan retoriikkaan. Ja mitä tulee Espanjan ja Katalonian pitkäkestoiseen erimielisyyteen katalaanien itsehallinosta, yksi maailman kuuluisimmista urheiluseuroista, FC Barcelona, on kaikista neutraalisuuslinjauksistaan huolimatta merkittävä tekijä viime syksynä leimahtaneessa poliittisessa kriisissä.  Kuten kansainvälisen jalkapallon arvostettu asiantuntija Simon Kuper muistuttaa, vuonna 1899 perustettu Barca on enemmän kuin jalkapalloseura. Se on katalonialaisuuden johtava symboli, jonka roolia kirjailija Manuel Vázquez Montalbán on kuvaillut Katalonian aseistamattomaksi armeijaksi[ii].

Poliittisen vaikuttamisen varjopuolena jalkapallo aika ajoin ajautuu kiihkokansallismielisyyden ja muukalaisvihamielisyyden pelinappulaksi. Sveitsi-Serbia ottelun ratkaisseiden kosovolaistaustaisten pelaajien tuuletukset tulkittiin Serbiassa albaanialais-mielenilmaisuiksi ja niin ikään kiihkeän Saksa-Ruotsi ottelun jälkimainingeissa Saksan voittoon johtaneen vapaapotkun aiheuttanut Jimmy Durmaz sai Instagram-tililleen ryöpyn rasistista vihapostia[iii].

Jalkapallon herkkiä suhdannevaihteluja havainnollisti kuitenkin dramaattisesti MM-kisojen alkulohko-ottelujen viimeinen kierros, jonka päättyessä Ruotsi kaatoi puhtaalla pelillä F-lohkoa johtaneen Meksikon ja eteni lopulta lohkovoittajana neljännesvälieriin. Ja vieläkin suurempana shokkina hallitseva maailmanmestari ja FIFA ranking ykkönen Saksa hävisi Etelä-Korealle ja karsiutui ensi kertaa MM-historiassa jo alkulohkovaiheessa. Saksan johtava ja Euroopan suurin aikakauslehti Der Spiegel rinnasti välittömästi ottelun jälkeen ”superjoukkueensa” karsiutumisen Saksan sisäpoliittiseen kriisiin ja keskeiseen asemaan EU-politiikassa. Lehden mukaan maan menestyksekäs ja vaikutusvaltainen liittokansleri Angela Merkel on hallituskriisinsä ja EU-haasteidensa keskellä vastaavassa asemassa kuin Die Mannschaftin keskikentän strategi Toni Kroos pelastaessaan joukkueensa vapaapotkulla Ruotsi-ottelun lisäajalla[iv]. *

 

Kunnioitus – Respect

Jalkapallolla on kuitenkin yhteiskuntaa eheyttävä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistävä vaikutus.  Suuressa roolissa niin maajoukkueessa kuin varsinkin Liverpoolissa ollut Egyptin Mo Salah on kohonnut etenkin Isossa-Britanniassa häikäisevään kansan suosioon. Niin edustamansa muslimiyhteisön kuin konservatiivisesti peliin suhtautuvan brittiyleisön piirissä. Kun huomioidaan brittifutista vuosikymmenet piinanneet väkivallan ja rasistisen käyttäytymisen ylilyönnit, on rohkaisevaa, kuinka ”Egyptin kuningas” on yhden kauden kuluessa kannustanut brittifanit seuraavanlaisiin kannustuslauluihin:

“If he’s good enough for you / He’s good enough for me,” Liverpool supporters shout in a new song in Salah’s honor. “If he scores another few / Then I’ll be Muslim too!”[v]

 

Juhannuspäivänä Ylellä julkaistiin juttu suomalaisesta tyttöfutiksesta. Jutussa kerrottiin, kuinka poikien peleihin osallistuneita tyttöjä vähäteltiin ja suorastaan pilkattiin – junioripelaajien vanhempien toimesta.

“Kai te ymmärrätte, että tää on poikien piirisarja”, “Tytöt varmaan alkaa itkee, jos ne hävii”

Tällaisiin kommentteihin 11-vuotias Aada Mäkelä ja hänen joukkuetoverinsa välillä törmäävät jalkapallokentällä.[vi]

Jalkapallo herättää voimakkaita intohimoja. Tämä tiedetään maailmanlaajuisesti ja se on varmasti keskeinen syy, miksi peliä kutsutaan kuningaslajiksi. Jotta laji voi säilyttää ainutlaatuisen asemansa ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia yhdistävänä voimana, jalkapalloväen on osoitettava aitoa keskinäistä kunnioitusta niin kentällä kuin katsomoissa. Respektiä vaaditaan siis miljonäärituloilla pelaavilta maailmantähdiltä, Maradonan[vii] kaltaisilta globaaleilta esikuvilta sekä ruohonjuuritason futisisiltä ja -äideiltä.

 

 

 

[i] https://www.irishexaminer.com/sport/soccer/how-direct-danes-turned-away-from-total-football-462683.html

[ii] https://www.ft.com/content/4c58a764-a43f-11e7-9e4f-7f5e6a7c98a2 More than a football club: why Barça is a force in Catalan nationalism

[iii] https://www.expressen.se/sport/fotbollsvm/de-ar-besatta-av-vem-som-ar-svensk-och-inte/

[iv] http://www.spiegel.de/sport/fussball/deutschland-nach-dem-wm-aus-aufgeben-gilt-nicht-a-1215396.html

[v] https://www.washingtonpost.com/news/early-lead/wp/2018/02/15/liverpool-soccer-fans-are-quite-literally-singing-the-praises-of-a-muslim-player/?noredirect=on&utm_term=.2129d9f4fb26

[vi] https://yle.fi/uutiset/3-10267442 “Kai te ymmärrätte että tämä on poikien piirisarja?” – juniorityttöjä ei aluksi haluttu päästää poikien jalkapallosarjaan

[vii] https://www.express.co.uk/sport/football/980023/Diego-Maradona-swearing-celebration-Argentina-Nigeria-World-Cup-Gary-Lineker

*) Kappale lisätty tekstiin 28.6.18 kun kävi ilmi, että Saksa karsiutuu jo alkulohkovaiheessa.