Urheiluelämän suuri murros – ymmärretäänkö seuroissa yhteiskunnallinen vastuu?

”Jalkapalloseuran johtaminen on tullut entistä vaativammaksi. Seuroja johdetaan edelleen luottamushenkilöpohjalta, jota tukemaan on operatiivisella tasolla tullut entistä enemmän päätoimisia seuratoimijoita. Tämä tuo seurojen luottamusjohdolle myös lisää vastuuta mm. johtamisen, työnantajavelvoitteiden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Päätoimisten määrän kasvusta huolimatta suomalaisten seurojen toiminta perustuu edelleen vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoiminta on kuitenkin muuttunut vuosien varrella perinteisestä talkootyöstä projektinomaiseksi tekemiseksi. Tämä asettaa uusia vaatimuksia myös seuran johtamiselle.”

Jalkapalloseurojen laatujärjestelmä[i]

 

Loppuvuosi on suomalaisessa jalkapallomaailmassa palkintojen, try outien ja toimintalupausten aikaa. Maajoukkuetoiminta on tauolla, mutta seurat valmistautuvat uuteen kauteen houkuttelemalla mukaan uusia pelaajia, valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Tarve vahvistaa omia joukkoja ei rajoitu vain seuran edustusjoukkueeseen vaan verkkoja heitetään myös yhä nuorempien juniori-ikäluokkien vahvistamiseen.

 

Vuoden 1980 EM-sankari ja 2000-luvun menestyksekäs Saksan nuorisomaajoukkueiden valmentaja Horst Hrubesch kummasteli äskettäin nuorten pelaajien yhä varhaisemmin tapahtuvaa ammattimaistumista, jossa jo 14-vuotiailla voi olla agentti ja viikonloppuina yläkouluikäiset juniorit saattavat matkustaa satoja kilometrejä erilaisiin kilpailutapahtumiin[ii]. Eikä Suomessakaan ole harvinaista, että D- ja C-juniorit pelaavat koulupäivän iltana klo 20 alkavassa ottelussa parin tunnin ajomatkan päässä ja palaavat kotiin puolen yön jälkeen.

 

Kilpailun kiristyessä ja kunnianhimon kasvaessa seurat sekä myös juniorien vanhemmat hakevat lisäosaamista ja kilpailuetua erilaisesta oheisharjoittelusta ja junioritoimintaan yhä näkyvämmin levittäytyvistä koulutus- ja konsulttipalveluista. Maailman kilpailluimmassa urheilulajissa tiedonjano lajikehitystä kohtaan on luonnollisesti tärkeää tavoitteelliselle kilpajoukkueelle ja -valmentajalle, mutta kehityksen kääntöpuolella voimistuva kustannusten kasvu sekä voimistelu- taitoluistelumaailmasta tuttu lapsitähtiä tuottava ”pelaajakehitys” edellyttävät tarkkaavaisuutta seurajohdolta.

 

Junnufutiksessa harrastajamäärät ovat jatkaneet kasvuaan, mutta pelaajisto on samanaikaisesti sirpaloitunut yhä monitasoisempien sarjaportaiden sekä varhaisemman aloitusiän myötä. Esimerkiksi poikien D- tai C-ikäluokassa tasoja saattaa olla laskutavasta riippuen jopa yli puolitusinaa. Lyhyemmän aikaa harrastaneille löytyy piirisarjatasolta Ykköstä ja Kakkosta, näitä ylempänä Liigataso, josta tavoitteellisimmat juniorit pyrkivät ponnistamaan yleisesti kilpasarjoiksi laskettuun Alueliigaan ja eräänlaisena eliittisarjana pidettyyn Etelä-Länsi liigaan. Ja pari vuotta sitten tehty, varsin hyviä kokemuksia tuonut ELL:n jako syyskaudella kuuden joukkueen mitali- ja jatkosarjoihin tuo käytännössä kuudennen tason saman ikäluokan pelaajille. Eli pelaajia on suomalaisessa juniorijalkapallossa paljon ja myös pelaajien taito-, fysiikka- ja motivaatioeroja tasaavia harrastusportaita on riittävästi, mutta silti kenttien laidoilla kuohutaan ja aivan liian monen intohimoisen junnufutarin pelaajapolku päättyy lopettamiseen tai lajin vaihtoon.

 

Vaikka Palloliitto on tuonut lajiin tärkeitä harrastusportaita ja aloittanut myös Seurojen Palloliitto -uudistusprosessin, on Suomifutis edelleen pitkällä takamatkalla, jos verrataan Euroopan huippumaihin ja myös usein rinnastettuihin Pohjoismaihin. Syitä takamatkaan on varmasti monia, mikä on myös vaikeuttanut keskeisten ongelma-alueiden hahmottamista sekä omiin olosuhteisiin istuvien korjausliikkeiden systemaattista tekemistä ja suomalaisen lajikulttuurin kehittämistä. Espanjalaiset ekkono-opit tai edes islantilaiset uudistukset eivät välttämättä istu sellaisenaan suomalaisiin oloihin.

 

Uudistuksia on kuitenkin Suomessakin tehty ja ainakin osa on niistä ollut ilmeisen onnistuneita, koska harrastajaluvut ovat pysyneet korkeina, nuorisomaajoukkueiden menestys parantunut ja A-maajoukkue päätti Kansojen liigan ottelut historiallisesti lohkoykkösenä. Rohkaisevalta ovat myös näyttäneet nuorisomaajoukkueiden laajapohjaiset alueleiritykset sekä suurelle pelaajamäärälle ja jopa alue- ja seuravalmentajille annettu mahdollisuus osallistua maajoukkueotteluihin ja muihin tapahtumiin.

 

Vanhempien vaatimukset ja harrastusmaksujen nousu haastavat seurat uudistamaan ja avaamaan toimintatapojaan  

Suomalaista urheilua rakentavan kriittisesti luotaavassa Ylen Urheiluhullut -ohjelmassa väitettiin syksyllä ”urheiluseuran johtamisen olevan Suomessa lähes mahdoton tehtävä – osa urheilevien lasten vanhemmista tekee siitä vielä hankalampaa.”[iii]

 

Tätä junioriurheilun laajaa, mutta varsin vaikeasti hahmotettavaa problematiikkaa sivuttiin myös muusikko Mikki Kausteen twitter-päivityksen herättämissä keskusteluissa, joissa osa futisväestä tuomitsi seuran toiminta- tai ainakin viestintätavat ja toiset puolustivat valmentajan oikeuksia mediapeliä käyvien vanhempien hyökkäyksissä. MTV3:n aamustudiossa Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen toisti kokeneiden valmentajien monesti lausuman lajiviisauden – ”Ei kukaan maailmassa pysty vielä edes 18-vuotiaasta sanomaan millä tasolla tämä tulee pelaamaan kuuden vuoden kuluttua.”[iv] – mutta silti yhä nuorempia talentteja tai akatemiapelaajia nimetään myös suomalaisseuroissa ja kenttien laidoilla kuohutaan kuin Kuopiossa.

 

”Monet kokevat, että KuPSissa junioreiden kilpajoukkueet rakennetaan liian nuorella iällä ja liian pienelle pelaajamäärälle. Suuria harrastajamassoja liikuttavista kaupunginosajoukkueista osa on tuuliajolla, ja ryhmät jäävät vaille seuran tukea ja kiinnostusta.”. Savon Sanomien haastattelemien jalkapallovanhempien mukaan valtaosalla juniorikupsilaisten vanhemmista ei ole käsitystä, millä kriteereillä eliittiryhmiä rakennetaan ja läpinäkyvyys sekä avoin tiedottaminen ja selkeät pelisäännöt puuttuvat yli 1400 pelaajan seurasta.”[v]

 

Varsin samanlaisista kokemuksista kerrotaan monilla muillakin jalkapallopaikkakunnilla, ja vaikuttaisi siltä, että varsinkin puutteellinen viestintä, epäselvästi ilmaistut toimintaperiaatteet ja laadun putoaminen kilparyhmien alapuolella aiheuttavat tyytymättömyyttä yhä korkeampia harrastus- ja olosuhdemaksuja maksavien vanhempien keskuudessa.

 

Kun nuoren pelaajan pelihalut putoavat tai seuratoiminnan puutteet ylittävät vanhempien sietokyvyn, astuu usein kuvaan seuran tai lajin vaihto ja valitettavan usein jopa liikuntaharrastuksen kokonaan lopettaminen.  Vaikka murrosikäisten nuorten harrastuksen lopettamisesta – ns. drop outista – puhutaan paljon ja aihetta on myös tutkittu, ei huolestuttavaan kehitykseen olla toistaiseksi löydetty laajemmin sovellettua lääkettä. Harrastajakato yltyy yleisesti C—juniorien ikäluokissa, kun kilpapelaajien harjoittelu muuttuu vaativammaksi ja biologisesti hitaammin kehittyvät juniorit tuskailevat fyysisesti vahvempien ja nopeampien ylivoiman edessä.

 

Kiihtyvään pudotuspeliin liittyy muitakin tekijöitä. ”Pudokkaiden” tai ainakin statukseltaan asemiaan menettäneiden joukkoon kuuluu varsin usein nappulavuosien valmentajien ja toimihenkilöiden lapsia, jotka olivat aloittaneet harrastuksen muita aiemmin tai hyötyneet nappula-aikojen ”etuoikeutetusta roolistaan”. ”Lapsitähden” aseman menettäminen saattaa olla monelle juniorille suuri haaste, varsinkin jos vanhemmat ovat ladanneet harrastuksessa menestymiseen kohtuuttomasti odotuksia. Ja löytyyhän lopettamisten taustalta myös vähemmän dramaattisia taustatekijöitä. Osa pelaajista saattaa löytää innostavamman lajin, toiset panostavat kouluun, eikä kipinän sammuminen tai hidas hiipuminenkaan liene harvinaista.

 

Onko seurojen yhteiskunnallisen roolin oivaltaminen ja avoimempi viestintä avain suomalaisen jalkapallokulttuurin kypsymiselle?

Urheiluseurojen suuri vahvuus, mutta myös haaste liittyy niiden laajaan toimintakenttään ja vaikutusalueeseen. Lajeista suosituimpana jalkapalloon pätee aidosti tuo kuluneelta kuulostava ”vauvasta vaariin” pelaajapolku, unohtamatta mokkapaloja leipovia mummoja. Jalkapallo on terveimmillään koko perheen harrastus, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden olla yhdessä mukana.

 

Mutta kun kilpailua kiristetään äärimmilleen, tulee toiminnasta kuin huomaamatta elitististä kilpavarustelua, jossa lyhyen aikavälin menestyspaine synnyttää seuraan sisäisiä raja-aitoja, alati kohoavia kustannuksia ja peli-iloaan kadottavia lapsia ja nuoria.

 

Suuria tunteita ja odotuksia herättävät suuret urheilulajit jakavat mielipiteitä sekä antavat ihmisille erilaisia elämyksiä ja osittain siksi urheilun moniin haasteisiin on vaikeaa löytää automaattisesti toimivia ratkaisuja ja uudistuksia. Kun jalkapalloseurassa joudutaan samanaikaisesti pohtimaan edustusjoukkueen pelaajabudjetteja, ottelutapahtumien viihdepalveluja ja yritysyhteistyötä, jää junioritoiminta ja yksittäinen haastetason joukkue helposti seurajohtajille etäiseksi.

 

Näin ei kuitenkaan saisi käydä, sillä urheiluseuroilla on tänä päivänä jopa aiempaa merkittävämpi yhteiskunnallinen rooli, koska mm. väestön kasvava liikkumattomuus, syrjäytyminen, ikääntyminen ja yksinäisyys edellyttävät toimia ja jopa laajapohjaista elämäntapojen muutosta, joiden toteutuksessa erilaiset liikuntajärjestöt ovat asiantuntijoita ja ennaltaehkäiseviä ongemien ratkaisijoita. Jotta urheiluseurat kykenevät vastaamaan yhteiskunnalliseen haasteeseen, niiden pitää kuitenkin pohtia omia toimintaedellytyksiään ja asettaa realistisia tavoitteita.

 

Kunnianhimo ja riittävän korkealle asetetut päämäärät kuuluvat tavoitteelliseen järjestötoimintaan, mutta urheiluseurojen tulisi kyetä löytämään omat vahvuutensa, joiden pohjalta rakentaa ja kehittää toimintaansa. Tänä päivänä monet seurat markkinoivat perhefutiksesta ylimmille sarjatasoille yltäviä pelaajaputkia, mutta kuinka moni suomalainen seura kykenee tarjoamaan laadukasta ja vastuullista täyden palvelun seuratoimintaa, jossa osaaminen ulottuu päiväkoti-ikäisistä nappuloista, tavoitteelliseen kilpatoimintaan ja aikuisten edustusjoukkueisiin?

 

Suomalaista seuratoimintaa arvioidaan ja arvostellaan julkisuudessa ahkerasti. Hyvä näin. Avoin keskustelu edistää virheiden paljastumista ja kannustaa niiden korjaamiseen. Ja erheiden ja isojenkin virheiden vastapainoksi suomalaisissa seuroissa tehdään myös intohimoisesti työtä ja ratkaisuja, jotka edustavat pitkäjänteisyyttä, arvoja sekä lajin ja lajiharrastajien kunnioitusta. Vaikka jääkiekkoa ajoittain arvostellaan tapojen ja pelitapahtumien kopioimisesta Pohjois-Amerikan ammattilaiskaukaloista, osaa suomalainen kiekkoväki kunnioittaa suurpelaajiaan ja lajin taustatahoja. Äskettäin Timo Jutilan mittavaa uraa kunnioitettiin kolmen vartin suoralla televisiolähetyksellä ja joulun alla Turussa Tomi Kalliolle ja Henrik Tallinderille omistettiin jäähyväisottelu.[vi]

 

Ja on Suomifutiksen puolellakin merkkejä orastavasta lajikulttuurista. Aki Riihilahti on systemaattisesti rakentanut HJK:sta lajinsa kansallista lippulaivaa, mutta siinä ohessa luonut mainetta Euroopan suurten seurojen haastajana ja pienten Robin Hoodmaisena puolustajana UEFA:n kabineteissa.[vii] Ja junnusarjoissa Klubin PK-seudun hegemoniaa haastavat erityisesti laadukasta United-työtä tekevä ja kansainvälisiä seurayhteyksiä rakentava KäPa[viii], olosuhteisiin viime vuosina vahvasti panostanut VJS sekä Tapiolassa uutta nousua tekevä FC Honka. Käpylän Pallon juniorivalmentajat Erkko Meri, Aleksi Piirainen ja J-P Savolainen julkaisivat myös vuodenvaihteessa jalkapallojulkaisun nimeltä Valmennuskirja. Kolmiosaisen e-teoksen ensimmäinen osa keskittyy nimenomaan seurakulttuurin kehittämiseen ja kirjassa pohditaan miten valmentaja voi omalla esimerkillään vahvistaa seurakulttuuria. Jälkimmäisissä osissa avataan pelin teoriaa ja paneudutaan pelaamisen opetukseen.

 

Tampereella nuorisomaajoukkueiden valmentajana pitkään toiminut Jarkko Wiss on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut Ilveksen Veikkausliigan mitalikandidaattina ja ennen kaikkea luonut mainetta nuorten pelaajien kehittäjänä. Pohjanmaalla viime vuosien suurin menestys on tapahtunut olosuhteissa, vaikka pitkän tauon jälkeen ylimmälle sarjatasolle nousseen KPV:n karut kenttäolot kalpenevatkin Vaasan ja Seinäjoen kilpailijoiden stadionien vertailussa. Lahdessa Kuusysi on rakentamassa Antti Pohjan ja Harri Kampmanin johdolla Hammarby-yhteistyötä[ix], vaikka paikallistasolla yhteistyö tökkiikin.[x]

 

Turussa TPS:n paluu parrasvaloihin jäi tällä kertaa yhteen vuoteen ja niin ikään vastoinkäymisiä kokenut sinimusta paikalliskilpailija hakee kevään cup-voitostaan huolimatta seuraidentiteettiään. Sekä Inter että TPS ovat viime vuosina panostaneet etenkin 2003 ja tätä nuoremmissa ikäluokissa varsin menestyksekkäästi PK-seudun juniorihegemonian haastamiseen, mutta ELL- ja SPL-lopputurnausmenestyksen varjopuolena on ollut Lahden tapaan jännitteet paikallisseurojen välillä. Kun vakavarainen Inter on onnistunut nopeassa tahdissa nousemaan alueen vetovoimaisimmaksi kilpaseuraksi, näkyy muutos TPS:n lisäksi alueen muissa seuroissa sekä ennen kaikkea kaupunginosajoukkueistaan ja nappulaikäisten lahjakkuuksien kasvualustana vuosikymmeniä toimineessa Turun Nappulaliigassa.

 

Päättyvän vuoden aikana suomalaisissa jalkapalloseuroissa on puhuttu paljon Palloliiton käynnistämästä laatuseurajärjestelmästä. Ilves nousi keväällä HJK:n jälkeen toisena seurana järjestelmän korkeimpaan laatuluokkaan[xi] ja FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki ilmoitti marraskuussa laatujärjestelmän korkeimman 5. tason olevan seuran tulevan kauden tavoitteena.[xii] Koska suomalaisen junnufutisväen julkisuuteen nostamat ongelma-alueet ja laatujärjestelmän painopisteet[xiii] – seurajohtaminen, urheilutoiminnan organisointi ja viestintä – ovat pitkälti yhdenmukaiset, on varmasti yhteinen etu, että seurat ja lajiliitto yhteistyössä paneutuvat seuratyön laadun kehittämiseen.

 

Ja vaikka tavoitteena ei olisikaan laatujärjestelmän kaikkein ylin taso, jo Palloliiton hyvän hallinnon varsin selkokieliseen ohjeistukseen perehtyminen tarjoaa työkalut seuratoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen yhteiskunnallisesti vastuullisena toimijana.

 

”Seura on yleishyödyllinen aatteellinen yhdistys, jonka tehtävä on kirjattuna seuran säännöissä. Seura toteuttaa tehtäväänsä ensisijaisesti jäsenilleen, jotka käyttävät ylintä päätösvaltaa seuran kokouksissa. Kokousedustajat mm. valitsevat hallituksen/johtokunnan, joka toteuttaa jäsenistön edustajana seuran kokouksessa hyväksyttyä toiminta- ja taloussuunnitelmaa sekä huolehtii seuran omaisuudesta.

Laadukas seuratoiminta ja toiminnan kehittäminen edellyttävät nykytilan tiedostamista, suuntautumista tulevaisuuteen ja kaikkien seuratoimijoiden pitkäaikaista sitoutumista seuran tavoitteisiin, tukijoihin, yhteistyökumppaneihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan…

Seuran sääntöjen tulee olla esillä seuran internetsivuilla…

Seuralla tulee olla säännöllisesti päivitettävä seuratoiminnan opas, josta selviää seuran toiminta kaikille toimijoille.”[xiv]

 

[i] https://www.seuraohjelma.fi/fin/seuranhallinto/seurajohtaminen/getfile.php?file=214

[ii] https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000005949890.html

[iii] https://yle.fi/urheilu/3-10419913, https://areena.yle.fi/1-4507931 , Yle, Urheiluseuran johtaminen on Suomessa lähes mahdoton tehtävä, 24.9.18

[iv] https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/junnun-pettymykset-futisisa-mikki-kauste-1007605

[v] Savon Sanomat, Vanhempien joukossa tyytymättömyyttä KuPSin junioritoimintaan – pelisääntöihin kaivataan selvennystä, 21.12.18 (teksti luettavissa kokonaisuudessaan Suomalainen junnufutis-Facebook ryhmän sivuilta)

[vi] https://www.aamuset.fi/urheilu/4408988/Tomi+Kallio+ja+Henrik+Tallinder+saavat+oman+jaahyvaisottelunsa

[vii] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/c4915e45-cfa5-488d-8398-2ffe25c3b996

[viii] https://kapylanpallo.fi/seura/ajankohtaista/2018/hsv-ja-kapan-yhteistyo-2018

[ix] https://www.ess.fi/urheilu/jalkapallo/art2489054, Kuusysi yhteistyöhön perinteikkään ruotsalaisseuran kanssa, 2.10.18

[x] https://www.ess.fi/urheilu/jalkapallo/art2489125 Kuusysi ihmeissään FC Lahden vaatimuksista junioripelaajille, 2.10.18

[xi] https://ilvesedustus.fi/ilveksen-toiminnalle-korkein-laatuluokitus-suomessa/

[xii] http://fcinter.fi/uutiset/2018/11/28/fc-inter-tavoittelee-laatujarjestelman-korkeinta-tasoa

[xiii] https://www.seuraohjelma.fi/fin/seuranhallinto/seurajohtaminen/getfile.php?file=214

[xiv] https://www.seuraohjelma.fi/seuranhallinto/seuratoimijat/osaamisenkehittaminen/joukkueenjohtajakoulutus/joukkueenjohtajaopas/2seuranhyvahallintojatalous

Mainokset