Kirjoitin viime kesänä nettikolumnissa ennustuksen, että erään kansanedustajan Facebook-kirjoitus tulisi muuttamaan kansakuntamme kurssia enemmän kuin arvataankaan. Kun samoihin aikoihin turvapaikanhakijoiden virta yltyi Euroopassa ennennäkemättömiin mittasuhteisiin, ovat käytännössä kaikki Euroopan kansallisvaltiot ajautuneet yhä syvempiin sisä- ja myös ulkopoliittisiin kriiseihin. Suuret pakolaisvirrat ja suurimuotoinen maahanmuutto eivät kuitenkaan ole uusi ilmiö Euroopassa. Molemmat maailmansodat sekä myöhemmin mm. Jugoslavian ja Neuvostoliiton hajoaminen synnyttivät vanhalla mantereella suuria maahanmuuttosyklejä.
Vaikka mantereen pohjoisrajoilla sijaitsevan Suomen rooli eurooppalaisessa massamaahanmuutossa on jäänyt kansainvälisessä vertailussa pieneksi, on silti aiheellista muistaa, että sotien jälkeen Ruotsiin työn perässä siirtyneet suomalaiset muodostavat tänä päivänäkin länsinaapurimme ylivoimaisesti suurimman maahanmuuttajavähemmistön. Suurimuotoinen maahanmuutto ei siis ole ainutlaatuinen ilmiö sodanjälkeisessä Pohjolassa, mutta loppuvuonna toteutuneessa mittakaavassa ja koostumuksessa se on kiistatta poikkeuksellinen pohjoismaista ja länsieurooppalaista yhteiskuntamallia muokkaava tapahtumasarja. Merkittävät kulttuurierot muuttajien ja vastaanottajamaiden kantaväestön välillä eivät luonnollisestikaan helpota väestöjen kohtaamista ja turvapaikanhakijoiden kotoutumista.
Suomessa maahanmuuttovirta ja ”monikulttuurisuus-keskustelu” ovat vieneet huomion hyvinvointiyhteiskuntaa nakertavilta muilta ongelmilta ja epäkohdilta. Suomen kansantalouden ja viennin viime vuosien romahdus, korporativismin kriisi, kiihtyvän kaupungistumisen ja maakuntapolitiikan epätasapaino, väestön ikääntyminen ja lisääntyvä syrjäytyminen sekä suoranainen köyhyys ovat kaikki jo yksinään yhteiskunnallisia ongelmia, jotka edellyttävät niin päättäjiltä kuin kansalaisilta yhteistyökykyä ja epäitsekkyyttä. Saavutetuista eduista on kyettävä luopumaan ja uuteen tilanteeseen on sopeuduttava.
Mikä on sosiaalisen median ja tiedotusvälineiden rooli suomalaisen sisukkuuden alasajossa?
Mielipiteen ilmaisuvapaus kuuluu kiinteästi vapaaseen yhteiskuntaan, mutta kyllä kai yksilön vastuulla ja toisten kunnioituksella tulisi olla sijansa itsekeskeisyyttä korostavassa internetajassa?
Suomalaiset someilevat tänään niin kiihkeästi omien uskomustensa puolesta, että monet sanat ja kokonaiset käsitteet ovat alkaneet muuttaa merkitystään. Esimerkiksi sanat suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus tai leijonariipus ja maahanmuuttokriittisyys alkavat olla tietyissä piireissä lähellä kirosanamerkitystä. Se, kuinka kalifornialaisen kiekkoeläkeläisen etäkommentointi ja muiden ei-poliittisina pidettyjen mielipidevaikuttajien kannanotot hämmentävät jännittynyttä yhteiskunnallista ilmapiiriä, jää nähtäväksi.
Omassa suussani imelänmakuinen sana yhteisöllisyyskin alkaa olla lähellä käyttökelvottomuutta. Se on kuitenkin käsite ja tahtotila, jota kohtaan niin monikulttuurisuuden kuin maahanmuuttokriittisyyden kannattajat tuntevat sympatiaa. Minulla onkin unelma, että ulkomailla ainakin ennen sisukkuudestaan ja yhteistyökyvystään tunnetut suomalaiset hillitsisivät sosiaalisen median paatostaan ja pysähtyisivät edes hetkeksi pohtimaan mitä ”vastapuoli” yrittää viestiä. Ehkä sitä kautta ymmärrämme paremmin millaisin askelin 98-vuotiasta Suomi-neitoa tulisi globaaleilla parketeilla tanssittaa. Perinteinen tango tai edes urbaani hiphop ei taida tänään yksin riittää.
SuburbanTurku 