Jalkapallo palaa poikkeusoloista – Turun seudulla vaihtelevat viruskesän menestysodotukset

Korona siirsi keskikesän huuhkajahuumaa vuodella, mutta myös kotimaan futiskauden käynnistyminen lykkääntynyt poikkeusolojen takia. Pelaajat ja joukkueet nappuloista ylimmille sarjatasoille pitäneet keväällä valtioneuvoston ohjeistamaa fyysistä etäisyyttä, joten pitkään näytti siltä, että jalkapallokausi peruuntuu kokonaan. Kesäkuussa sarjat kuitenkin käynnistyivät ilman virustartuntoja ja heinäkuussa sarjoja on jo pelattu tiiviillä tahdilla ja kasvavilla katsojamäärillä.

Veikkausliigan ensi kierrokset pelattiin lähes ilman yleisöä, mutta viime viikkoina katsomorajoitukset ovat asteittain höllentyneet ja ylimmällä sarjatasolla Turussa lupa odottaa kiinnostavaa kautta ja jopa menestystä.

 

Interillä eväät menestykseen?

Inter on jo edennyt loppusyksystä pelattavaan Suomen Cupin finaaliin ja Jose Riveiron ryhmällä pelaajamenetyksistä huolimatta edellytyksiä pelata viime kauden tapaan mitaleista. Tappioon päättynyt kakkoskierroksen vierailu Kuopiossa oli suuri pettymys, mutta kotona Veritas Stadionilla sinimustien hyökkäysvoima on ollut tyrmäävää. Cupin pelit huomioiden, Inter teki neljässä koronatauon jälkeisessä kotipelissä KuPS:aa, FC Lahtea, RoPS:aa ja Ilvestä vastaan yhteensä 17 maalia, eli keskimäärin 4,25 maalia per ottelu.

Valmentajanvaihtovuosien jälkeen sinimustat ovat löytäneet Riveiron alaisuudessa tasapainoisen ja viihdyttävän hyökkäävän pelitavan. Huolimatta supistuneesta pelaajabudjetista, hopeakauden jälkeen menetetyt keskeiset pelaajat – vuoden Veikkausliigapelaaja Filip Valencic, A-maajoukkueeseen noussut Niko Markkula, seuraikoni Mika Ojala ja HJK:n houkuttelema toppari Miro Tenho – on kyetty korvaamaan ilman merkittävää muutosta toimivaan pelitapaan.

Joukkueen perustan muodostamassa kolmen topparin alakerrassa jatkavat parasta peli-ikää lähestyvät omat kasvatit Juuso Hämäläinen (26 v.) ja Arttu Hoskonen (23 v.). Uutta voimaa ja monipuolisuutta tuovat pääpelivoimainen, Maarianhaminassa erinomaisen kauden pelannut Rick Ketting ja viime vuoden poikapelaaja, Tanskan ”suomalaisseura” Esbjergistä lainalla oleva KäPa-kasvatti Noah Nurmi.

Vasemmalle laidalle vahvistuksia löytyi syksyllä Ykköseen pudonneesta Vaasan Palloseurasta. Kokenut Jesper Engström tarjoaa vaativalla vasemman wing-backin tontilla vaihtoehdon viime kaudella Interiin tulleelle Connor Ruanelle ja 188-senttinen 20-vuotias Martti Haukioja tuo vasenjalkaisena syvyyttä etenkin pelikielto- ja loukkaantumisalttiille toppariosastolle. Engströmiä on käytetty myös oikealla.

Puolustuslinjan takana ykkösmaalivahtina näyttäisi jatkavan kokenut Henrik Moisander, mutta myönteisesti myös nuori oma kasvatti Aati Marttinen on nauttinut valmennuksen luottamusta ja ehtinyt nousta avaukseen kahdessa alkukauden sarjaottelussa.

Keskikentän keskellä Alvaro Muniz on pelin sielu ja kapellimestari, jonka isoa roolia uuttera ja oikea-aikaisia nousuja tekevä Aleksi Paananen erinomaisesti tukee ja täydentää. Kolmantena vaihtoehtona Interillä on yksi Veikkausliigan kansainvälisesti menestyneimmistä pelaajista. 34-vuotias 67 maaottelun mies Anthony Annan pelasi Etelä-Afrikan MM-kisoissa lähes maksimiminuutit ankkuriroolissa Kevin Prince Boatengin tukena, kun Ghana ylsi aina neljännesfinaaleihin. Vuosikymmen sitten Annanin ja Ghanan matkan MM-mitalipeleihin katkaisi eräs ristiriitaisia tunteita herättävä Barcelonan uruguaylaispelaaja, joka torjui viime hetkillä käsin Ghanan varman voittomaalin.

Kokeneiden keskikenttäpelaajien takana pääsarjakokemusta kärkkyvät nuorten maajoukkuerinkiin kuuluvat 02-syntyneet Inter-kasvatit Roope Kantola sekä keskikentältä enemmän topparin tontille siirretty Jan Heinonen. Asema edustuksen vaihtopenkillä ja peliaika toista kautta Kolmosessa ei ole pikkuhuuhkajatasoisen pelaajan kehitykselle ihanteellinen.

Oikean wing-backin paikalla, eli Niko Markkulan roolissa on useimmiten etenkin alkuvuodesta pelannut HJK:sta täksi kaudeksi lainattu alle 21-vuotiaiden maajoukkueen laituri Kevin Kouassivi-Benissan.

Kun viime kaudella Interin tehoista pääasiassa vastanneesta nelikosta Valencic-Furuholm-Ojala-Markkula kolme poistui, odotetti todennäköisesti hyökkäysvoiman hiipuvan. Riveiro näyttää kuitenkin onnistuneen hyökkäysryhmityksen uudistuksessa. Aiempaa lähempänä perinteistä target-hyökkääjän roolia pelaava kapteeni Timo Furuholm on ollut terävässä vireessä ja Valencic-Ojala akseli on korvattu useammalla energisillä, paikkaa nopeasti vaihtavilla ”messi-hazard -ruumiinrakenteen” omaavalla pelaajalla.

Oma kasvatti ja U19 maajoukkuepelaaja Elias Mastokangas on tekemässä läpimurtoa ja hieman samantyyppinen, MuSasta KPV:n kautta Interiin tullut Taiki Kagayama tekee sekä maaleja että arvokasta puolustustyötä eri pelipaikoilla. Niin ikään pienikokoinen ja monipuolinen Ilveksestä tullut Matias Ojala edustaa samaa modernia, hyvin liikkuvaa ja taitavaa keskikentän ja hyökkäyksen rajoilla, ns. kymppipaikalla tai ”taskuissa” pyörähtelevää pelaajatyyppiä.

Ja kun sentteri Furuholmille vaihtoehtona löytyy erinomaisen maalitekotilaston omaava brassikärki Liliu, näyttäisi Interin määrällisesti niukka pelaajamateriaali olevan erinomaisesti roolitettu. Teknisen johtajan Vesa Mäen mukaan edustusjoukkueeseen haetaan yhä yhtä, kahta pelaajaa ja kun tiiviin Veikkausliigaohjelman lisäksi Inter on mukana Eurooppa-liigassa, Norjassa vähälle peliajalla jäänyt Valencic yhdistetään yhtä turkulaisseuraan[i].

Vaikka koronan viivästyttämästä Veikkausliigan runkosarjasta on toistaiseksi pelattu vasta vajaa neljännes, on viime kauden sarjakakkonen osoittanut, että sinimustilla on syksyllä edellytykset pelata lokakuun Suomen Cupin finaalin ohella myös pääsystä kuuden joukkueen mitalisarjaan ja kamppailla viime kauden tapaan jopa mestaruudesta.

 

 

TPS:n edustusjoukkueiden tahmea alkukausi koettelee mustavalkoista uskoa 

Turkulaisen jalkapallon vanhempi johtotähti TPS tekee toisen perinneseura Hakan ohella paluuta pääsarjaan yhden Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen. Vaikka Tommi Pikkaraisen valmentama TPS pelasi tasaisen kauden toiseksi ylimmällä sarjatasolla ja kaatoi syksyn karsinnassa ansaitusti KPV:n on Veikkausliigakausi alkanut tahmeasti. Erityisesti maalinteko on ollut Tepsille työlästä, joten sarjapaikan uusiminen lienee kahden ylimmän sarjatason väliä viime vuodet sahanneen seuran ykköstavoite.

Vakavat talousvaikeudet ovat vaivanneet tätä yhtä maan menestyksekkäintä jalkapalloseuraa jo usean vuoden ajan ja vaikka maineikkaan mustavalkoisen raitapaidan väriä yhä tunnustetaan turkulaisten keskuudessa, alkavat TPS:n edustusjoukkueiden menestysvuodet olla jo huolestuttavan kaukana. Seura toki menestyi erinomaisesti reilu vuosikymmen sitten kun sijoittaja Sairanen investoi voimakkaasti niin pelaajiin kuin valmennukseen. Kun samoihin aikoihin Inter otti toistaiseksi ainoan mestaruutensa (2008), puhuttiin Turusta jopa Suomen jalkapallopääkaupunkina. TPS:n naiset ylsivät vielä vuonna 2016 hopealle, mutta harvemmin mainitaan, että vuonna 2022 täydet 100 vuotta täyttävä Turun monilajiylpeys on viimeksi voittanut miesten jalkapallomestaruuden 45 vuotta sitten ja naisten ainoa mestaruuskin on sekin niin kaukana kuin vuodelta 1978.

Kun juhlavuosi lähestyy, on tietysti tärkeää, että lippulaivajoukkueet pelaavat mahdollisimman korkealla tasolla ja mielellään yleisöä viihdyttävällä tavalla. Pandemian vuoksi poikkeuksellisen kevään ja alkukesän vaikutuksia on varmasti ennenaikaista arvioida, mutta toistaiseksi niin Tepsin miehet kuin naiset ovat olleet sarjoissaan vaikeuksissa. Sarjataulukot kertovat varsin karua kieltä. Veikkausliigassa TPS on pelannut neljä ottelua häviten niistä jokaisen ja maaliero on 1-7.

Naisten ylin sarjataso brändättiin tänä keväänä kunnianhimoisesti Subway Kansallinen Liigaksi. Samanarvoisuuden, rohkeuden ja menestyshalun ydinarvoja peilaava sarjauudistus on lajikulttuurikehityksen kannalta tervetullut, mutta ajoittui valitettavasti pahimpaan koronakaaokseen. Ehkä eräänlaisena onnena onnettomuudessa Tepsin startti Kansallisessa Liigassa on jäänyt Turussa vähemmälle huomiolle kuin miesjoukkueen menestymättömyys. Naisten numerot ovat vielä miehiäkin synkempiä. Kuusi pelattua ottelua, joissa kuusi tappiota maalierolla 1-18.

Jalkapallossa suhdanteet saattavat kuitenkin vaihtua nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten valmentajia ahkeraan vaihtanut Inter pelasi putoamisesta ja joutui jopa karsimaan sarjapaikasta. Kohdaten karsinnassa kaikista mahdollisista joukkueista tietysti TPS:n. Viime viikkoina TPS:n naisten valmennusryhmään on liittynyt kokenut valmentaja ja entinen TPS:n edustuspelaaja John Allen. Allen oli pari vuotta sitten mukana nostamassa sinimustaa varustamoperheen joukkuetta omasta aallonpohjastaan, joten ehkä hän saa myös mustavalkoisen turkulaisylpeyden kurssia käännettyä.

Ja valmentajavaihdoksella haetaan muutosta myös mustavalkoisten veikkausliigatuloksiin. Perjantaina 24.7.20, kaksi päivää HJK:lle kärsityn kotitappion jälkeen, TPS johto tiedotti ensin aamulla vapauttaneensa päävalmentaja Pikkaraisen tehtävistään[ii], ja kahta tuntia myöhemmin uutisoitiin, että TPS jalkapallon taustayhtiö, FC TPS Turku Oy, on valinnut miesten edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Jonatan Johanssonin[iii].  

Menestyksekkään maajoukkue- ja Valioliigauran ( 105 A-maaottelua, 22 maaottelumaalia) pelannut Johansson on TPS:n nimekkäin päävalmentaja sitten Sairasen suuren rahan vuosien, jolloin Tepsiä luotsasi peräkkäin Mixu Paatelainen, Martti Kuusela ja Pasi Rautiainen. Uusi päävalmentaja on meriiteiltään edellä mainitun kolmikon kaltainen Suomifutiksen ikoni, mutta ehdottoman myönteisenä lisätekijänä ”Tintti” Johanssonin valinnassa ovat tämän luontaiset juuret Tepsiin ja Turun seudulle. Piffenin kasvatti sekä aloitti että lopetti Veikkausliigauransa Tepsissä ja myös valmentajatehtävät alkoivat TPS:ssä, vuonna 2012 Palloseuran B-junnujen parissa. Sittemmin Johansson on toiminut Skotlannissa mm. Motherwellin U20:n ja Greenock Mortonin päävalmentaja sekä Glasgow Rangersin apuvalmentajana.

Kun 2+1 vuotisen päävalmentajasopimuksen solminut paluumuuttaja on myös ollut mukana Huuhkajien valmennusryhmässä, voitaneen juhlavuoteen valmistautuvaa Palloseuran johtoa onnitella korkean profiilin valmentajanimityksestä. Päävalmentajavaihdoksen pelillisiä vaikutuksia on tietysti ennenaikaista arvailla, mutta Johanssonin palkkaus varmasti lisää niin pelaajien kuin turkulaisen jalkapalloväen kiinnostusta Tepsiä kohtaan. On myös erittäin mielenkiintoista nähdä, löytyykö uudelle päävalmentajalle resursseja tuoda Britanniasta pelaajavahvistuksia vai avautuuko kenties kotikaupungin tai lähialueiden nuorille kyvyille mahdollisuuksia näyttää kykyjään kuten Piffenin kasvatille aikoinaan.

 

Veikkausliigan ja Kolmosen välinen kuilu juniorien pelaajakehityksen uhkana?

Kaksi turkulaista Veikkausliigaseuraa on luonnollisesti myönteinen merkki lajin asemasta kaupungissa, mutta se, ettei kahdella seuraavalla sarjatasolla ole lainkaan turkulaista joukkuetta aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia juniorityölle ja etenkin lahjakkaiden nuorten tasapainoiselle pelaajakehitykselle.

Pääsarjatason turkulaisseurat kuten maan muutkin eliittiorganisaatiot toki viestivät näkyvästi junioristrategioistaan ja yhteisöllisestä toimintafilosofiastaan, mutta liian usein paljon puhuttu pelaajapolku tuntuu ohjaavan aiemmin ”akatemiatasoisiksi” arvioidut ”tähtitarhalaiset” joko A- tai B-luokan harhapoluille. Eli kovin odotuksin vuosia harjoitellut ja lajiin panostanut juniori saattaa yhtäkkiä huomata vaihtoehtojen kaventuneen dramaattisesti.

Turussa pelaajapolku muuttui olennaisesti, kun TPS, Sami Hyypiä Akatemia -kriteereihin vedoten, laajensi junioritoimintansa alle D-juniori-ikäisiin, joka oli tähän saakka ollut Turun Nappulaliigan aluejoukkueiden tonttia.  ”Vaikka tämä uusi linjaus herätti kaupungissa kritiikkiä, on syytä huomioida, että Nappulaliigan toiminta oli päättynyt tai olennaisesti supistunut useilla merkittävillä alueilla – mm. Halinen, Pansio ja Varissuo – joten harrastustoimintaa tarjoavan TPS:n voidaan nähdä myös astuneen täyttämään Nappulaliigan jättämää tyhjiötä.”[iv]

Myös lajiliiton toimintaa tai vähäistä aktiivisuutta on arvosteltu, mutta ainakin Lännen alueella suuri joukko lounaissuomalaisia junioreita saa vuosittain mahdollisuuden näyttää kykyjään alueleirien muodossa. Erilaiset pelaajakatsastukset ja ensimmäiset leiritykset alkavat n. 13-14 vuoden iässä ja seurat kilpailevat hyvinkin näkyvästi näistä talenteista. Eerikkilässä kesällä järjestettävä valtakunnallinen Tähtitarha-tapahtuma on eräänlainen lähtölaukaus maajoukkuevalinnoille ja vaikka huuhkajapaitaan yhä ylletään pienpaikkakuntien seuroista, on silmiinpistävää, kuinka pääsarjaseurat dominoivat tähtitarhavalintoja. Kolmen viime vuoden aikana (ikäluokat 2003-2005) Tähtitarhan 72-80 pelaajan joukkoon on valittu vuosittain 10 (2003), 8 (2004) ja 7 (2005) pelaajaa Turun seudulta, joista jokainen on edustanut joko FC Interiä tai TPS:ä[v].

Veikkausliigastatuksen omaavan seuran vetovoima on huomattava ja on ymmärrettävää, että kovat tavoitteet omaava juniori tai tämän kunnianhimoinen vanhempi haluaa sinne, missä menestymispolku näyttää suorimmalta ja treeniasut hohdokkaimmilta. Lajiliiton ylimmän laatutason pääsarjaseura on paperilla aivan eri asemassa kuin paikallinen nappulaliiga tai menneen maailman ideologioihin viittaavat Pallo-Veikot tai -Toverit.

Pelaajien pakkautuminen pääsarjaseuroihin ja vaihtoehtojen väheneminen aiheuttaa monia ongelmia tai ainakin kyseenalaisia kehitysnäkymiä. Ensinnäkin pienempien, usein perinteikkäitten paikallisseurojen toimintaedellytykset kaventuvat ja usein jopa katoavat. Miksi harrastaa hieman vanhahtavassa verryttelyasussa jäännösvuoroilla, kun vähän isommalla kustannuksella sekä juniori että vanhemmat voivat olla enemmän yhdessä sekä sydän pelissä rakentamassa elämyksiä omassa hallissa tai muissa FIFA-luokan fasiliteeteissa.

Samalla tulisi kuitenkin kyetä miettimään, millaisia näköaloja pääsarjaseura tarjoaa 3.-4. joukkueessa pelaavalle D-juniorille B- tai A-juniori-iässä. Ja koska lajiliiton laatustandardeihin liittyvät ammattivalmentajat ja yhä tiukemmat olosuhdevaatimukset, perusajatukseltaan edullinen jalkapalloharrastus on asteittain muuttumassa yhä kalliimmaksi sekä suosittujen jääurheilulajien tapaan yhä eksklusiivisemmaksi eliittilajiksi.

Turussa tähtitarhaan tähtäävät tai sinne jo yltäneet jalkapallolupaukset vaihtavat yhä useammin seuraa menestyksen ja toivon mukaan myös pelaajakehityksen perässä. Tämä ”seurashoppailu” aiheuttaa monenlaisia lieveilmiöitä ja suoranaisia ongelmia etenkin pienempien seurojen piirissä. Kun ikäluokan yksi tai kaksi huippua siirtyy yhä nuoremmassa iässä pääsarjaseuraan, seuraa usein mukana myös joukko heikompia pelaajia. Tämä luonnollisesti heikentää ratkaisevasti ja usein jopa kokonaan halvaannuttaa pienseuran toiminnan tässä ikäluokassa.

Kun omat pelaajat eivät enää riitä, kootaan yhä mielikuvitusrikkaampia yhdistelmäjoukkueita. Paradoksaalisesti myös pelaajamääriltään suurimmat seurat operoivat YJ-joukkueilla. TPS on jo vuosien ajan poiminut maakunnan yksittäisiä kykyjä Southwest United -verkostoonsa. C15-ikäluokassa kaudella 2019 TuNL-KaaPo-SalPa YJ menestyi lopulta huomattavasti paremmin kuin ikäluokan Interin joukkue, joka puolestaan oli alun perin eräänlainen yhdistelmä TuNL Kaupparin ja TPS:n parhaimmistoa. On kai jonkinlaista juniori-ironiaa, että moni seuraa jo useammin vaihtanut 04-ikäinen talentti on sittemmin B-junnuiässä ehtinyt turhautua suurseuran lupauksiin ja palannut lähtöseuraan tai siirtynyt pienemmän paikkakunnan 2. divisioonaa pelaavaan joukkueeseen.

Turun seudulla Ykköstä pelataan tällä hetkellä ainoastaan naisten puolella TuWen toimesta. Toki sielläkin kyse on käytännössä TuWe-TPS yhdistelmäjoukkueesta.

Turkulaisjoukkueet ovat menestyneet perinteisesti hyvin valtakunnallisissa juniorisarjoissa. A20 SM-sarja näyttää nostavan profiiliaan veikkausliigaseurojen panostaessa mm. reservijoukkuetoimintaan ja valmennukseen. Esimerkiksi HJK:n A-junioreita valmentaa tällä kaudella Jonatan Johanssonin veroisen lajistatuksen omaava Mikael Forssell.

Turusta karsintojen kautta A20 SM-sarjaan ylsivät sekä FC Inter ja TPS, mutta molemmissa seuroissa työnjako A-juniorien ja Kolmosta pelaavan reservijoukkueen välillä näyttää ainakin ajoittain sekavalta ja jopa ongelmalliselta. Niin sanottuja akatemiapelaajia liikutellaan edustus-, reservi-, A20- ja jopa B-juniorien peli- ja harjoitustapahtumien välillä, minkä täytyy olla haastavaa niin nuorille pelaajille kuin jatkuvaa vaihtorulettia pyörittävälle valmennukselle. Niko Valikaisen, Kari Lehtisen ja Juha Lipposen valmennustiimin johdolla karsinnat tyylikkäästi selvittäneen Inter A-juniorien harjoituksissa on ollut koronatauon jälkeenkin krooninen pelaajapula ja varsinkin maalivahdit tuntuvat useimmiten harjoittelevan jossain muualla.

Karsinta kovatasoiseen BSM-sarjaan päättyi heinäkuun alussa. Kim Suomisen valmentama TPS selviytyi SM-sarjaan karsinnan kolmosena, mutta viime kauden SM-nelonen, myös menestyksekkään pelaajauran omaavan Jussi Nuorelan luotsaama FC Inter jäi niukasti karsintaviivan alle. Kun Tepsin menestystä voidaan pitää positiivisena yllätyksenä, aiheutti SM-sarjasta karsiutuminen Interille dominoefektimäisesti kertaantuvaa päänvaivaa. Kuinka saada pelaajat riittämään kahteen P17 Ykkösen joukkueeseen, kun pelaaja ei saa pelata kuin toisessa? Kuinka motivoida viime vuonna mitaleista pelanneita 03-akatemiatalentteja pelaamaan Ykkösessä etupäässä 04-pelaajia vastaan ja lunastamaan seuraavalle ikäluokalle BSM-karsintapaikka? Kuinka organisoida valmennus, kun pelit menevät päällekkäin? Jne.

Alemmissa ikäluokissa turkulaiset juniorijoukkueet ovat pelanneet ELL-sarjaa vaihtelevalla menestyksellä.  Interissä BSM-karsinnan aiheuttama dominoefekti ulottuu myös C15-ikäluokkaan, sillä P17 Ykkösessä Interin toinen joukkue on käytännössä 04-pelaajien runko vahvistettuna parhaimmilla 05-pelaajilla. Tätä ratkaisua todennäköisesti tuki heikko alkukauden menestys C15 ELL-sarjassa ja mahdollisuuksien kariutuminen mitalisarjasta ja Kai Pahlman -turnauksesta. TPS on sarjan puolessa välissä kuudentena eli viimeisellä mitalisarjaan yltävällä sijalla.

Miesten sarjoissa turkulaisilla ei ole tänä vuonna edustusta Kakkosessa, lähialueen nousijajoukkue Piffen näyttää vetovoimaiselta turkulaislupausten silmissä. Nuoria pelaajia on siirtynyt etenkin Interistä kokeneiden valmentajien Stefan Strömborgin ja Karo Virtasen alaisuuteen Paraisten hyviin harjoitusolosuhteisiin. Erinomaista seuratyötä tekevä naapurikaupungin KaaPo on pelannut jo vuosia Kakkosessa ja myös kaarinalaisten riveistä löytyy sekä Interin että TPS:n edustuksessa esiintyneitä nuoria pelaajia.

Pääsarjaseurojen juniorien siirtyminen alueen alemman sarjatason joukkueisiin on luonnollinen prosessi, sillä vain murto-osa koko junioripolun läpi käyvistä pelaajista yltää pääsarjatasolle. Turussa pelaajakehitystyön yhdeksi keskeiseksi ongelmaksi on kuitenkin noussut I- ja II-divisioonatason joukkueen puuttuminen. Kun johtavilla Veikkausliigan seuroilla on reservijoukkue vähintään Kakkosessa, pelaavat Inter 2 ja TPS U23 Kolmosessa.

Jotta seuran omia nuoria lupauksia nähtäisiin enemmän ja useammin ylimmällä sarjatasolla, pitäisi turkulaisillekin talenteille löytyä luonteva välilaskupaikka Veikkausliigan ja Kolmosen väliltä. Kun muualla, myös lähialueella, useampi 04-syntynyt (vielä ensi vuonna B-juniori-ikäinen) lupaus on saanut runsaasti peliaikaa Kakkosessa, ei liene lähelläkään ihanteellista, että U17 maajoukkueessakin esiintyneet Interin akatemiapelaajat (mm. Tegra Mukuna, Linus Rönnberg ja Jasper Yrjas), puhumattakaan U18 maajoukkue-ehdokkaat Roope Kantola ja Jan Heinonen, pelaavat Kolmosessa tai B-juniorien Ykkösessä.

 

Jasper Yrjas ja Linus Rönnberg (vasen kuva) ja Roope Kantola Kolmosen ottelussa PaiHa-FC Inter 2 23.7.20 Paimiossa

 

TPS:ssä ongelma on sama, mutta yksittäisten pelaajien polut erilaisia. TPS-taustaisesta U17 maajoukkueen kolmikosta Nikolas TaloOnnipekka PajulaNiklas Pyyhtiä kaksi ensimmäistä pelaa tällä hetkellä hollantilaisessa akatemiassa ja Pyyhtiä teki ensiesiintymisen Veikkausliigaottelun avauksessa 22.7.20. Ja vielä hankalampia ovat Turustakin tutut tapaukset, kun maajoukkuetasolle yltänyt juniori-ikäinen pelaaja menettää motivaationsa ja lopettaa kokonaan harjoittelun.

Kilpailu pelipaikasta ja -ajasta maailman kilpailluimmassa urheilumuodossa on hämmentävän kovaa EU:n ja käytännössä globaalin pelaajaliikenteen aikana, mutta Suomessakin tulisi ymmärtää, millaisia myönteisiä vaikutuksia konkreettinen ja systemaattinen panostus omiin kasvatteihin tuo jalkapalloseuralle. Omat kasvatit ovat pääsääntöisesti edullisempia kuin usein arvaamaton vierastyövoima. Omat juniorit voidaan kasvattaa edustusjoukkueen pelitapaan ja -filosofiaan. Hyvin valmennettu oma juniori on investointi, joka saattaa tuottaa voittoa pelaajan edetessä urallaan ulkomaille. Hän saattaa myös paluumuuttajana osoittautua arvokkaaksi voimavaraksi, kuten toivon mukaan käy TPS:n ja Jonatan Johanssonin tapauksessa. Ja seuran omat kannattajat haluavat nähdä joukkueessaan ennen kaikkea kaupungin omia kasvatteja. Kyse on siis talouden ohella myös arvoista ja lajikulttuurista.

* Artikkelikuvassa Interin edustusjoukkueen Noah Nurmi, joukkueenjohtaja-mv-valmentaja Jani Meriläinen ja Taiki Kagayama. Taustalla harjoittelee Interin B-juniorit Kupittaa 6:lla

[i] Vesa Mäen haastattelu, Turun Sanomat, 18.7.20

[ii] https://fc.tps.fi/fi/uutiset/tps-vaihtaa-paavalmentajaa-tommi-pikkarainen-on-vapautettu-tehtavistaan

[iii] https://fc.tps.fi/fi/uutiset/tps-nimitti-jonatan-johanssonin-uudeksi-paavalmentajaksi

[iv] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/03/04/juniorijalkapallon-kylma-sota-manchesterissa-ja-suomen-turussa/

[v] https://www.palloliitto.fi/maajoukkueet/pojat/aluejoukkuetoiminta/tahtitarha

Pieni poikkeustilan palloilutarina

Olipa kerran urheileva nuori poika, joka piti etenkin pallopeleistä. Varsinkin jalkapallo oli vielä aikuisenakin lähellä sydäntä ja tuonut ystäviä aina ulkomailta asti. Keskellä maailmanlaajuista terveyskriisiäkin tuli puhelimen välityksellä mieltä lämmittäviä terveisiä Walesista. Kauan sitten Liverpoolin akatemiassa legendaarisen Sammy Leen kanssa pelannut Steven tuskaili samankaltaisessa epidemiaepätietoisuudessa kuin jalkapallon ystävät kaukana Pohjolassa.

Poika kasvoi mieheksi, perusti perheen ja jalkapallo jäi pelivuosien polvivaivojen takia taka-alalle. Vanhat pelikaverit ja omat lapset kuitenkin palauttivat perheenisän seuratoiminnan pariin. Lapset harrastivat liikuntaa laajasti, joten kuskaamista, kannustamista ja myös kustannuksia riitti.

Vuodet vierivät ja valmentamisen sekä erilaisten toimihenkilötehtävien lomassa lapset kasvoivat. Alakouluiän loppusuoralla isävalmentaminen päättyi yhteisestä päätöksestä ja perheenjäsenet jatkoivat liikunnan harrastusta eri piireissä. Lapsista motivoituneimmat saivat valmentajikseen ammattivalmentajat ja isä palasi oto-valmentajaksi oman lapsuutensa lähtöseuraan, Nappulaliigaan.

Keväällä 2020 kaikki kuitenkin törmäsivät koronaan. Kului viikko ja toinen. Kiinasta alkanut epidemia muuttui maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Suomessa seurattiin suuren maailman ratkaisuja ja maahan julistettiin poikkeustila. Hallituksen valmiuslaki sulki koululaisilta oppilaitosten ovet, mutta samalla sulkemisella evättiin myös pääsy liikuntapaikoille.

Myös urheiluseuroissa havahduttiin ymmärtämään, ettei kyse olekaan jokavuotisesta kausi-influenssasta. Vaikutukset vaihtelivat, samoin seurojen reaktiot. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla seura ja ympäröivä yhteisö olivat lähellä toisiaan ja ymmärsivät yhteisen hädän sekä tarpeen toimia enemmän yhdessä. Yhtäällä seurajohtaja vetosi urheiluväkeä auttamaan seuraa tukevia yrittäjiä ja toisaalla valmentaja kuljetti karanteenikoteihin ruokaa ja käsidesiä.

Tarinan oto-valmentaja tyytyi kuljettamaan ruokaa omalle äidilleen ja piti Whatsappin avulla yhteyttä omiin valmennettaviinsa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Varsin monessa seurassa koronareaktioksi valikoitui hieman passiivinen lajiliiton linjauksien myötäily, mutta kriisin jatkuessa paljastui pikkuhiljaa, että joissain seuroissa ei tunnuttu ymmärrettävän kriisin moninaisia vaikutuksia. Tämä näkyi varsinkin viestinnässä tai sen puuttumisessa seurayhteisön olemassaoloa ylläpitävää kansanosaa kohtaan, eli juniorityötä rahoittaviin vanhempiin.

Kun poikkeusolot etenivät uudelle kuukaudelle, tarinan toimihenkilöisä odotti oman kaupunkinsa seurajohtajilta selkeitä linjauksia tai naapurikuntien seuraihmisten yhteishenkeä kohottavia tempauksia, mutta vähissä olivat julkisuuteen astuneet vastuunkantajat. Vaikeassa, jopa poikkeuksellisessa tilanteessa passiivisuus on inhimillistä, mutta juuri kriisin laajuuden takia olisi tärkeää, että seurat pyrkisivät viestimään aktiivisesti ja tiedustelemaan urheiluyhteisönsä jäsenten hyvinvointia poikkeusoloissa. Aivan kuten opettajien odotetaan kantavan huolta kotiopetuksessa olevien oppilaiden hyvinvoinnista.

Urheiluseuroilla ei tietenkään ole oppivelvollisuuteen ja koulumaailman lakeihin verrattavia juridisia velvoitteita, mutta koronakriisin pitkittyessä urheiluseurojen tulisi reagoida tabuksi jääneeseen kysymykseen, eli miten toimitaan pilviin karanneiden harrastusmaksujen kanssa, jos pelikausi tai merkittävä osa toiminnasta jää omatoimisen etäurheilun tasolle.  Tai ainakin seurojen tulisi ymmärtää, ettei ulkomaiselle perintätoimistolle ulkoistettujen kausimaksujen periminen maksuhäirintämerkinnän uhalla ole viikkokausien toimintataukoon soveltuvaa, saati poikkeustilaan eettisesti istuvaa ja yhteisöllisyyttä edistävää seurapolitiikkaa.

Kaiketi pikemminkin pitäisi pohtia ongelmissa olevien perheiden tukemista ja maksujen sopeuttamista poikkeusoloihin, kuten esimerkiksi sähköyhtiöt ovat äskettäin tehneet. Kyse on yhteiskuntavastuullisuudesta, joka lienee näyttävästi kirjattu ainakin kunnianhimoisimpien urheiluseurojen strategioihin tai toimintalupauksiin.

KaaPo – kaarinalainen kasvattajaseura

Kaarinan Pojat on vuonna 1958 perustettu perinteikäs jalkapallon erikoisseura Kaarinasta. Tunnuslause ”Kaapolaisuus on kaarinalaisuutta” viestii seuran keskittymisestä toimimaan paikallistasolla ja kasvattajaseuran roolissa.

 

 

Viime viikot ovat olleet kiireisiä seuran pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Olli Tuomiselle ja talkooväelle. Jalkapalloseuran perustajan nimeä kantavassa Olavi Kuikka -jalkapallopuistossa on viimeistelty KaaPo -talon rakennustöitä sekä valmistauduttu isännöimään Suomen Cupin neljännesvälierää, jossa Kakkosessa pelaava KaaPon edustusjoukkue sai arvonnassa vastaansa Veikkausliigan hallitsevan mestarin Kuopion Palloseuran.

 

IMG_3723IMG_3743

 

14 vuotta seuraa johtaneelle puheenjohtajalle ja myös T9 -joukkueessa pelaavalle Sannille kaapolaisuus on tärkeä asia. Kasvattajaseuran rooli heijastuu edustusjoukkueesta nuorimpiin junioreihin ja Keskuskentän tekonurmella päivittäin palloileviin seuran iltapäiväkerholaisiin. Toisin kuin monissa Kakkosen ja useampien alemman sarjan joukkueissa, KaaPon edustusjoukkueessa ei ole ulkomaan apuja eikä makseta palkkioita ja nuoret pelaajat hakeutuvat Kaarinaan lähinnä hyvän valmennuksen ja erinomaisten jalkapallo-olosuhteiden takia, Olli Tuominen kertoo. Viime vuosina Kaarinan ylpeyden keltapaitaa ovat kantaneet mm. FC Interin edustuksen nuorisomaajoukkueissakin esiintyneet lupaukset Elias Mastokangas ja Arttu Hoskonen.

 

IMG_3738 (2)

 

Hyvä meininki on myös tyttöjen treeneissä ja iltapäiväkerhossa, säestää Sanni. Tyttöjä on KaaPon yli 900 lisenssipelaajasta noin kolmannes. Kaikki juniorit harjoittelevat läpi vuoden ”Keskurin” lämmitettävällä tekonurmella, joten seuran kolmella päätoimisella valmentajalla ja muilla toimihenkilöillä riittää haastetta ryhmien valmentamisessa ja treeniaikataulujen koordinoinnissa.

 

KaaPo, IP-kerho 11.3.20KaaPon IP-kerho 11.3.20

 

Valmennusosaamiseen panostaminen on yksi KaaPon strategisista painopisteistä. Ikäluokkakoordinaattoreina, ja samalla ikäluokkien vastuuvalmentajina, toimivat kokeneet osaajat, jotka koulutetaan kaapolaiseen pelitapaan sekä seurassa käytettävään ns. Ekkono-metodiin. Kaarinalaisessa seurajohtoisessa toimintamallissa kahden lajin harrastajat ovat tervetulleita seuraan. Itsekin keltapaitojen pelaajapolun läpi käynyt puheenjohtaja muistuttaa, että jokaisessa ikäryhmässä on mahdollisuus valita intensiivisempi tai kevyempi harjoitusvaihtoehto. Tuloshakuisuus ei ole toiminnan ytimessä, sen sijaan positiivisuus, luotettavuus ja yhteisöllisyys kuvaavat yhteiskuntavastuullisuutta korostavia arvoja seurassa, joka pari vuotta sitten palkittiin valtakunnallisessa Urheilugaalassa Vuoden urheiluseuran Uno-palkinnolla.

 

Ja kun Kaarinan Poikien kauan odotettu Suomen Cup- ja KaaPo -talon avajaisviikonloppu kariutui maailmanlaajuisen koronavirusepidemian vaikutuksiin, tarvitaankin positiivista ja yhteisöllistä asennoitumista. Tiedottaessaan KuPS -ottelun lykkääntymisestä toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan, puheenjohtaja Tuominen lainasi tasavallan presidentin viisaita sanoja yhteiskunnallisen epätietoisuuden ja epävarmuuden aikoina. ”Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä.” on kaapolaisen oloinen toimintaohje ja sopii varmasti myös muille epävarmoja aikoja eläville kasvattajaseuroille ja meille kaikille.

 

Juttu on julkaistu 19.3.20 Turun Seutusanomissa.

 

Raisio Futis toi junioriareenan koulujen keskelle kaupungin sydämeen

Suomalainen jalkapallo on nosteessa ja lajin suosio näkyy myös Turun seudulla. A-maajoukkueen historialliseen EM-karsintamenestykseen oli vaikuttamassa useita seudun seuroista maailmalle lähteneitä pelaajia ja Veikkausliigassa Interin hopeakauden jälkeen myös Ykkösen viime kauden kakkonen TPS palauttaa ylimmän sarjatason paikallisottelut Turkuun.

Maajoukkueen ja paikallisten pääsarjajoukkueiden hyvän menestyksen ohella Turun seudulla on panostettu junioritoiminnan kehittämiseen. Yhdestä alueen menestystarinoista on vastannut Raisio Futis. Tänä vuonna 35. toimintavuotta viettävä RaiFu nousi yli 700 pelaajalla Palloliiton viime syksyn pelipassitilastoissa Turun seudun kolmannelle sijalle.  Edellä olivat vain Turun Nappulaliiga sekä toinen vahva nousija Kaarinan Pojat.

Tiedonpuisto on Raision nuorten ja varttuneemmankin väen vapaa-ajan keskus. Palvelutarjonta laajentui entisestään kesällä 2019 kun Raisio Futis käynnisti jalkapallohallin rakennustyöt ja samanaikaisesti Vaisaaren koulun piha-alue koki totaalisen uudistetuksen. 

 

Viitisen vuotta sitten Raision junnufutispiireissä todettiin, että puutteelliset talviharjoitusolot olivat juniorityön ongelmakohta ja myös keskeinen syy pelaajien ennenaikaiseen lähtöön naapurikaupungin seuroihin, joten seurassa käynnistettiin hallihankkeen suunnittelu. Puheenjohtaja Timo Kuuselan mukaan kunnianhimoisimpien pelaajien siirtyminen ennen pitkää ylemmällä sarjatasolla pelaaviin naapuriseuroihin on täysin luontevaa ja osa seuran toimintalinjaa, mutta kun parhaimman pelaajan vanavedessä siirtyy heikompiakin pelaajia, saattaa lumipalloefektillä olla kohtuuttoman suuri vaikutus joukkueen ja koko ikäluokan toiminnalle.

RaiFun nykypäivän nimekkäin oma futislähettiläs on varmastikin FC Interin puolustusta johtava Juuso Hämäläinen ja topparin lisäksi muutama RaiFu-kasvatti pelaa paraikaa A- ja B-juniorien SM-karsintasarjoja Interin ja Tepsin riveissä. Naisten puolella raisiolaisten vihreää paitaa on ajoittain kantanut myös maakunnan monilahjakkuus, jääkiekko- ja ringettemaajoukkueiden tähti Susanna Tapani.

LähiTapiola Areenan sijainti on optimaalinen. Ylipainehallia ympäröi parin sadan metrin etäisyydellä Raision kirjasto, uimahalli Ulpukka, Raision lukio, ammattioppilaitos Raseko ja nuorisotalo. 

 

Raisio Futis on kuitenkin ennen kaikkea kasvattajaseura ja raisiolaisten lasten sekä nuorten paikallinen liikuttaja. Tähän tehtävään helmikuussa käyttöön otettu ylipainehalli tuo merkittävän olosuhteiden parannuksen. LähiTapiola Areenaksi ristitty halli sijaitsee Tiedonpuistossa, Vaisaaren yläkoulun ja kirjaston vieressä sekä kivenheiton päässä lukiosta ja ammatillista opetusta tarjoavan Rasekon toimitiloista.

 

Raision 75m x 45m -mittainen areena on monella tapaa maan modernein ylipainehalli. Lappset/Duolin uuden sukupolven hallissa ekologisuus ja energiansäästö toteutuvat mm. korkean lämmöneristyskyvyn, lämmitettävän tilavuuden minimoinnin sekä lämmitys- ja puhallustehoa säätävän oppivan automatiikan ansiosta. Pelikentän koko on 60×40, joka soveltuu 8v8 -peleihin. Hallin päädyssä on 30m x 10m -mittainen lämmittelyalue, mistä löytyy myös interaktiivinen, elektroninen Sutu-jalkapalloseinä.

LähiTapiola Areenan ja Vaisaaren koulun välissä sijaitsee myös moderni lähiliikuntapaikka, jonka mailapeli- ja ulkokuntovälinemahdollisuuksia pääsee kätevästi käyttämään vaikka pyörällä.  

 

Koska halli tuo Raisio Futiksen kaupungin koulualueen sydämeen, tarjoaa RaiFun ja oppilaitosten yhteistyö ennennäkemättömiä mahdollisuuksia seuralle, kaupungille ja laajemminkin lähiliikunnan edistämiselle. Kun iltatunnit ovat pääsääntöisesti varattu seuran junioreille, vuokraa Raision kaupunki RaiFulta hallin käyttöönsä koulupäivinä klo 8-16. Raisio Futis on viime vuosina joutunut ostamaan kenttävuoroja mm. Naantalista, Maskusta ja Turusta, mutta tulevaisuudessa, varauskirjan salliessa, RaiFu tarjoaa uuden areenansa liikuntapalveluja myös muille seuroille ja käyttäjille.

Jalkapallo on Turun seudulla yhä laajemman harrastajakunnan ympärivuotinen harrastusmuoto ja RaiFun uusi halli on merkittävä parannus Raision ja koko seudun jalkapallo-olosuhteisiin.

 

 

Juttu on julkaistu 5.3.20 Turun Seutusanomissa. 

A-luokan Daavid vs Goljat Turun Dennis-myrskyssä

A-junnujen SM-karsintaa Kupittaan puhurissa, koska maakunnasta ei löydy täysimittaista julkista jalkapallohallia, eikä kilpailijan hallinnoimaan kuplaan ilmeisesti ole olosuhdemaksuista huolimatta asiaa.

Muilta pääsarjapaikkakunnilta, ja paljon pienemmistäkin futiskeskuksista löytyy kuitenkin täysimittaista Arina-, Botnia-, Eckerö-, Karhu-, Myyrmäki-, Tali-, Tellus- ja ties mitä muita halleja, mutta Turun seudulla seurat ja muidenkin lajien harrastajat kilpailevat ajasta ja tilasta Impivaaran 40-vuotiaassa minihallissa.

Dennis-myrskyn turkulaisversion tuivertaessa vettä lainehtivalla Vitosella, FC Inter ja SJK tarjosivat kaikille 25 sääoloja uhmanneelle katsojalle kuitenkin viihdyttävän ja hämmentävän hyvätasoisen jalkapallo-ottelun. Ykkösessä pelaavan SJK Akatemian pelaajistosta koottu vieraileva karsintasarjan kärkijoukkue oli luonnollisesti ylivertainen suosikki, varsinkin kun Interin A:lla ollut läpi talven krooninen pelaajapula ja muitakin ongelmia.

IMG_2963

IMG_2993

Niko Valikainen, Kari Lehtinen ja Juha Lipponen ovat kuitenkin saaneet sekalaisen seurakuntansa yhtenäiseksi ja sinimustat esiintyivät ja ennen kaikkea taistelivat täysin tasapäisesti Interin reservijoukkuettakin pari pykälää korkeammalla pelaavaa seinäjokelaista akatemiaryhmää vastaan.

 

Inter johti vielä pari minuuttia ennen ottelun loppua Roope Kantolan häikäisevän vaparimaalin turvin, mutta SJK tuli loppuhetkillä tasoihin. Lopputulos 3-3 lienee oikeudenmukainen, mutta ottelu tarjosi ennen kaikkea arvokasta kasvojen pesua ja kohotusta viime vuosina arvostustaan menettäneille A20-sarjoille. Toivottavasti suomalaiset seurat jatkossa panostavat pitkäjänteisesti ja laaja-alaisesti myös vanhimpien juniorien ikäluokkiin, eivätkä laita kaikkia pelaajakehityspaukkuja riskisijoittamista muistuttavaan talenttihaudontaan 😉.

Hradecky Areena Impivaaraan?

Suomalaisten äänestämä Sykähdyttävin urheiluhetki, Vuoden valmentaja, Vuoden joukkue ja Vuoden urheilija Teemu Pukki. Kun vielä Vuoden urheilija -äänestyksen kakkoseksi ylsi jalkapallomaajoukkueen maalivahti Lukas Hradecky, on päivän selvää, että suomalaisten kiinnostus ja arvostus kuningaslajia kohtaan on kohonnut historiallisen EM-karsintamenestyksen ja yksittäisten pelaajien kansainvälisten onnistumisten myötä.

Urheilumaailma tuntee juuristaan ylpeiden ja esimerkillisten urheiluesikuvien mukaan nimettyjä liikuntapaikkoja ja jopa stadioneja.

Esimerkiksi Malmöstä löytyy viime aikoina kovia kokeneen Zlatan-patsaan ohella länsinaapurin legendan lahjoittama oma ministadion, Zlatan Court, ja kotimaassa, Lahden kupeessa, Pajulahden valmennuskeskuksessa jalkapalloilijoita ja muita urheilijoita palvelee Jari Litmanen Areena.

 

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on ollut tukemassa kahtakin liikuntapaikkahanketta omalla kotiseudullaan Vaasassa ja Oravaisissa.

Turusta löytyy erinomaisia usean lajin harrastuspaikkoja, mutta lasten ja nuorten keskuudessa suosituimman lajin talviharjoittelu kärsii olosuhdeongelmista.

Kunniakkaasti neljä vuosikymmentä palvellut Impivaaran jalkapallohalli on alimittainen ja jalkapalloilijat jakavat kentän muun muassa amerikkalaisen jalkapallon, lacrossen ja pesäpallon harrastajien kesken. Käyttäjiä hallissa on vuosittain lähes 80 000.

 

 

Lähes naapurissa tilapainetta keventää äskettäin vakuutusyhtiön ja osittain TPS:n omistukseen siirtynyt LähiTapiola-areena, mutta täysimittaisen jalkapallohallin käyttäjäksi pääsee vain rajallisten seuravuorojen ja alati kohoavien olosuhdemaksujen kautta. Ja miten yhden seuran osaomistus vaikuttaa hallin muihin tulevaisuuden käyttäjiin, selvinnee vasta tulevana syksynä.

 

Impivaaran yksityisomisteinen LähiTapiola-areena on maakunnan ainoa täysimittainen jalkapallohalli, jossa harjoittelevat useimmat turkulaiset jalkapalloseurat sekä myös joukkueita Turun ulkopuolelta. Omistajan tiedotteen mukaan areenaa käyttää säännöllisesti 12 eri seuraa. Lisäksi molemmat veikkausliigajoukkueet, FC Inter ja TPS pelaavat talven harjoitusotteluitaan sekä Suomen Cupin virallisia otteluitaan hallissa. Harjoitushalliksi rakennettu ylipainehalli ei kuitenkaan ole suunniteltu yleisötapahtumia varten ja myös alkulämmittelytilat ovat hallissa rajalliset. Syksyllä 2019 tapahtuneen omistajavaihdoksen myötä areenan toiminnasta vastaa TKOMV Turku Oy ja omistajia ovat myös FC TPS Oy sekä TPS Juniorijalkapallo ry[i]
 
Kun turkulaisseurat pelaavat Suomen Cupin ja muita korkeamman profiilin pelejä säännöllisesti myös Kupittaa 5:llä, pääsevät helsinkiläiset pikkujuniorit talvi-iltoina harjoittelemaan Huuhkajienkin käyttämällä Töölön stadionilla, joka on juuri nimetty Bolt Arenaksi. Kun olympiastadion on vihdoin palautumassa jalkapallomaajoukkuekäyttöön, olisiko aika kypsä muuttaa Veritas stadionin pelialusta monikäyttöiseksi keinonurmeksi? 

 

Eri urheilulajeja ei tulisi asettaa vastakkain ja kaikki liikunta on jo suomalaisten lisääntyneen liikkumattomuuden takia arvokasta, mutta Jääkiekkoliitto ja muut lajin toimijat ovat onnistuneet olosuhdelobbauksessaan huomattavasti paremmin kuin futisväki. Turussakin useamman kaukalon jäähalleja löytyy Artukaisista Impivaaraan ja Kupittaalta Varissuolle.

 

Impivaaran jäähalli on ollut suomalaisten jääkiekkolähettiläiden hautomo jo vuosikymmeniä ja takavuosien turkulaisia kiekkoikoneja kunnioitetaan harjoitushallin käytävillä. Jääkiekkokulttuuria on osattu rakentaa ja kaupungin hallissa Turku näyttää mustavalkoiselta. 

 

Kun suomalaista yhteiskuntaa kuormittaa väestön liikkumattomuuden ja ikääntymisen lisäksi sosiaalinen syrjäytyminen, eriarvoistuminen sekä haaste kasvavan maahanmuuttajaväestön kotouttamisesta, tulisi julkisia liikuntapaikkainvestointeja tarkastella osana ennaltaehkäisevää sote-päätöksentekoa.

 

Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja nuorten sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan toimeentulotukea saavilla nuorilla miehillä oli psykiatrinen diagnoosi kuusi kertaa yleisemmin kuin muilla 18–34-vuotiailla. Nuorilla naisilla mielenterveysongelmia todettiin vieläkin enemmän, mutta ero muihin naisiin oli hieman pienempi[ii]
Maahanmuuttokysymykset ovat myllertäneet suomalaista päätöksentekoa ja laajemminkin yhteiskuntaa ainakin syksystä 2015 lähtien. Näkemykset vaihtelevat voimakkaasti, mutta kansan enemmistö luultavasti kannattaa panostusta maahanmuuttajaväestön kotouttamiseen. Tilastokeskuksen vastikään julkaisemien tietojen mukaan ulkomaalaistaustaisten äitien osuus Suomessa syntyneistä lapsista on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Viimeisten tilastojen (joulukuu 2018) mukaan joka seitsemäs lapsi Suomessa syntyy jo ulkomailta muuttaneelle äidille. Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa joka neljäs. llman ulkomailta saapunutta väestöä, Suomen synnytysluvut olisivat selvästi nykyistä pienemmät[iii].
Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuus väestöstä on kohonnut nopeasti myös Turussa. Varsinkin Varissuolla, Lausteella, Halisissa, Runosmäessä ja Pansio-Pernossa. Väestörakenteen muutos näkyy luonnollisesti voimakkaasti kouluissa ja päiväkodeissa. Myös koulujen välisissä urheilukilpailuissa. Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret ovat yhä näkyvämmin esillä koulujen kilpaurheilussa – etenkin globaaleissa palloilulajeissa kuten jalkapallo ja koripallo – mutta valitettavan usein nämä liikunnalliset lapset eivät löydä polkua urheiluseuratoimintaan. Koska maahanmuuttajataustaisten lasten liikunta- ja urheiluseuraosallisuuden edistäminen on tutkitusti ja lukemattomien urheilijaesikuvien esimerkkien mukaan mitä tehokkainta syrjäytymistä ehkäisevää kotouttamistyötä, voi perustellusti kysyä, miksei tähän ennaltaehkäisevään liikuntatyöhön panosteta voimakkaammin?  

 

Impivaaran liikuntakeskukseen on kaavailtu viime vuosina monenlaisia kehittämissuunnitelmia, mutta visiot ovat jääneet toteuttamatta[iv].

Olisiko suomalaisen jalkapallon kansainvälinen läpimurto lähtölaukaus eri toimijoiden yhteistyölle, jolla Impivaarasta voitaisiin kehittää vanhaa jalkapallohallia ja LähiTapiola-areenaa hyödyntäen läntisen Turun jalkapallo- ja joukkueurheilukeskus?

 

Viime aikoina näkyvästi yhteiskuntavastuutaan osoittanut LähiTapiola hankki loppuvuodesta omistukseensa yksityisen Javenture Areenan ja myös Raisiossa yhtiö lähti Raisio Futis ry:n kumppaniksi seuran rakennuttamaan ja hallinnoimaan Raision Palloiluhalliin. LähiTapiola Areenaksi nimetty ylipainehalli on vuokrattu Raision kaupungille koulupäivien ajaksi ensisijaisesti Raision kaupungin koulujen ja RASEKO:n koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Iltaisin ja viikonloppuisin hallin käyttäjinä ovat ensisijaisesti Raisio Futis Ry:n ja sen alla toimivan Raision Nappulaliigan joukkueet. Myös muilla tahoilla, kuten esimerkiksi naapurikuntien jalkapallojoukkueilla on mahdollisuus vuokrata hallia omiin tarpeisiinsa[v].

 

Elinkeinoelämän, kaupungin ja oppilaitosten kanssa yhteistyössä toteutettu RaiFun jalkapallokeskus koulujen ja kirjaston kupeessa edustaa esimerkillistä paikallista liikuntayhteistyötä, mutta lähiliikuntapaikkoja voi toteuttaa myös monilla muilla malleilla tai suunnitelmilla.
Varsinais-Suomen ympäriltä löytyy mm. Ahvenanmaan Eckeröstä, Porista (Karhuhalli), Helsingin Talista ja Vantaan Myyrmäestä maan ensimmäisen täysimittaisen jalkapallohallin, Lahden suurhallin mallin mukaan rakennettuja halleja, jotka palvelevat jalkapalloilijoiden ohella yleisurheilijoita ja muita liikkujia.

 

Toinen menestyksekäs tapa toteuttaa liikuntahankkeita on ollut yhdistää resursseja ja kehittää paikallistason yhteistyötä. Helsingissä PPJ, HIFK ja Kiffen kunnostivat ja hallinnoivat yhdessä Etu-Töölön Väinämöisen kenttää ja Kalliossa Ponnistus ja SAPA jakavat vastuun ja kustannukset Väinö Tannerin kentän pyörittämisessä. Ja Tampereella, Hervannan Jalitsu-halli on tamperelaisten jalkapallon kasvattajaseurojen yhteisesti omistama ylipainehalli Ahvenisjärvi 2 -kentällä, jossa osakkaina ovat Ilves, TPV, TKT, PP-70 ja TJK[vi].
Yhteistyömalleja ja kehittämisideoita turkulaisten jalkapallo-olosuhteiden ja Impivaaran urheilukeskuksen kehittämiseen löytyy läheltä ja kauempaa. Toivottavasti toriparkkinsa ympärillä taistelevat turkulaisetkin ennen pitkää ymmärtävät yhteistyön arvon ja edut.

 

 

 

Alueelta löytyy jo eri-ikäisiä mailapelaajia mainiosti liikutteleva yksityisomisteinen Jarkko Nieminen Areena, mutta olisiko aika juuri nyt kypsä elinkaarimallilla (Public-Private Partnership) toteutettavaan monitoimihalliin, joka palvelisi niin kilpapelaajia, suurta harrastajajoukkoa kuin myös muita liikkujia?

 

Onhan Hradeckyn veljesten, Joni Kaukon sekä kiekkoilevien Kiprusoffien, Koivujen, Nummelinien, Kaapo Kakon ja lukuisten muiden turkulaisten palloilulähettiläiden hautomona toiminut Impivaaran urheilukeskus merkittävä osa suomalaista palloilumenestystä ja liikuntakulttuuria.

 

[i] https://fc.tps.fi/fi/uutiset/javenture-areena-muuttuu-lahitapiola-areenaksi

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-11180048 Skitsofreniaa ja lääkkeiden väärinkäyttöä – Toimeentulotukea saavilla muita nuoria enemmän mielenterveysongelmia

[iii] https://yle.fi/uutiset/3-11154410 Uusi tilasto: Joka seitsemäs suomalaislapsi syntyy maahanmuuttajaäidille

[iv] https://aamuset.fi/artikkeli/1611151772/Impivaaran+Seikkailumaa+viivastyy

[v] https://www.y-lehti.fi/uutiset/nayta/19437/L%C3%A4hitapiola+Areena+Raisioon

[vi] https://jalitsu.fi/

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 28.1.20 

https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4837431/Lukijalta+Hradecky+Areena+Impivaaraan

 

Talvisodan henki edellyttää keskinäistä kunnioitusta ja kansalaisten osallisuutta

Kävin perjantaina pääkaupungissa 100-vuotisjuhlissa. En urheiluseuran tai muun järjestön, vaan ihka oikein ihmisen. En tuntenut päivänsankaria kuin omien hämärien lapsuusmuistojen kautta, joten odotukset ristiriitaiset. Mutta ”Munkkiniemen Iron Lady” vei sydämen ensi silmäyksellä. ”Anteeksi asusteeni”, hän sanoi, kun ilmoittamatta soitimme oman asuntonsa ovikelloa ja tarkkaavaisesta silmäyksestä oli luettavissa ”kuka tuo suvun naisten takana seisova kumma kaiffari mahtaa olla?”.

Kun esittäydyin, kohtasin sekä muumimammamaisen lempeän katseen että lähes kaikki itsenäisen Suomen kohtalonhetket ja nousukaudet kokeneen ihmisen luottamusta huokuvan kädenpuristuksen. Pidän itseäni enemmän ”jalat maassa” kuin ”pää pilvissä” -ihmisenä, mutta lyhyt Margitin kohtaamiseni herätti välittömästi suurta uskoa hyvinvointiyhteiskuntamme edellytyksistä selviytyä globaaleista haasteista.

Margitin ja Siiri ”Äitee” Rantasen kaltaisten vaatimattomien, mutta suomalaista sisukkuutta säteilevien ihmisten elämänkokemusta sekä -arvoa kunnioittamalla ja arkea tukemalla puramme konkreettisesti tikittävää sote- ja eläkepommia. Emmekä vain pura, vaan palautamme uskottavuutta pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, jonka elinkelpoisuudesta on väitelty viime ajat väsymiseen asti.

Piipahin samalla reissulla myös sosiaalisen demokratiamme kotikulmilla Kalliossa. En ole itse mukana politiikassa, mutta vaikuttamisen tutkijana toivoisin myös suomalaiseen päätöksentekoon enemmän keskinäistä kunnioitusta. Nuorten tulevaisuus- ja turvallisuusnäkymiä tutkinut professori Jarno Limnéll muistuttaa, että ihmisten luottamus ja arvostus sekä politiikan tekemistä että poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan on ollut pitkään alhainen ja laskenut 2010-luvulla jo lähes pohjalukemiin[i].

Limnéllin tutkimusten mukaan nuoret peräänkuuluttavat politiikkaan johtajuutta ja selkeyttä sekä uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Helsingin kaupunki on rohkaisevasti tarttunut tähän haasteeseen ja pääkaupunki osoittaa vuosittain noin 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Lokakuussa kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset saivat äänestää kaupunkilaisten OmaStadi-suunnitelmista.

Äänestystulosten perusteella helsinkiläiset haluavat panostusta etenkin lähiluontoon, lähiliikuntaan, kaupunkilaisten kohtaamispaikkoihin sekä kaupungin siisteyteen[ii]. Liikuntapuistot, koulujen pihat, tekonurmikentät ja muut yhteisölliset julkiset tilat olivat eri alueilla äänestyksen kärkisijoilla.  Esimerkiksi Keskisessä suurpiirissä Arabian peruskoulun tekonurmikenttä sai lähes 3000 ääntä ja myös kaupunkilaisten keidas Vallilan Konepajalle, Hämeentien koripallokenttä ja Kallion liikunnalliset sydänpuistot saivat kaupunkilaisilta laajaa kannatusta[iii].

Jarno Limnéll kaipaa politiikkaan ja laajemminkin yhteiskunnalliseen keskusteluun hyviä roolimalleja eli esikuvia. ”Esikuvia, joita halutaan seurata ja joihin uskotaan.”. Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori mainitsee kansainvälisinä esimerkkeinä jalkapalloilijat, videobloggaajat ja vahvat talousvaikuttajat. Viime kuukausina myös Suomessa jalkapalloilijat ovat nostaneet esikuvallista merkitystään. Valioliigassa tähtiluokkaan kohonnut Teemu Pukki on jo jopa globaalisti tunnettu esikuva ja Huuhkajat EM-kisoihin johtanut kapteeni Tim Sparv on osoittanut yhteiskuntavastuuta tukemalla taloudellisesti niin kotimaakuntansa junioritoimintaa kuin naisten jalkapallomaajoukkuetta.

Vaikka urheilumaailmassakin on omat harmaat alueensa, tarjoaa urheilu, kuten myös muut kulttuurimuodot, parhaimmillaan kansakuntia eheyttäviä yhteisöllisiä elämyksiä sekä yksittäisille ihmisille arjen murheita tasapainottavaa rohkaisua ja uskoa omiin unelmiin.

Roolimallitkin ovat kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät voi olla erehtymättömiä tai kaikkien alojen asiantuntijoita. Ja viime vuosina erityisesti Me too -liikkeen seurauksena on paljastanut, että suurta arvostusta nauttineidenkin kulttuuriesikuvien kaapeista saattaa löytyä hyvinkin synkkiä luurankoja.

Tänään lauantaina 30. marraskuuta 2019 tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvi- ja jatkosota edustavat itsenäistymisen alun sisällissodan ohella kansakuntamme synkintä aikaa, ja joiden aiheuttamia kärsimyksiä nykysukupolvien suomalaiset tuskin osaavat kuvitella. Kun sukupolvien välistä kuilua lisäksi syventävät kansallista yhtenäisyyttä koettelevat globaalin maailman uudet uhat ilmaston muutoksesta maahanmuuttokriiseihin, suurvaltajännitteisiin sekä eriarvoistumisen aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin, on ymmärrettävää, että ihmiset kokevat huolta ja turvattomuutta.

Mutta suomalaiset nousivat sata vuotta sitten sisällissodasta ja torjuivat yhdessä talvisodan tuoman uhan Baltian maiden kaltaisesta itsenäisyyden menetyksestä. Tämä satavuotinen suuri menestystarina tarjoaa edelleen erinomaiset edellytykset tarjota kaikille suomalaisille hyvän elämän. Mutta edellytyksenä on keskinäisen kunnioituksen säilyttäminen sekä kansalaisten aito mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa tasa-arvoisen ja uudistuskykyisen Suomen rakentamiseen.

*Artikkelikuvassa Haapaniemen kenttä Kallion kaupunginosassa, joka tunnetaan myös Väinö Tannerin kenttänä. Ympärivuotisessa käytössä oleva tekonurmipintainen kenttä on Helsingin Ponnistuksen kotikenttä. Ponnistuksen lisäksi kenttää käyttävät Sapan juniorit sekä alueen koulut ja asukkaat. 1920-luvulla pääministerinä toiminut Väinö Tanner oli Suomen ulkoministerinä talvisodan aikana.  

[i] https://blogit.iltalehti.fi/jarno-limnell/2019/07/09/roolimallien-tarkeys-politiikassa/

[ii] https://omastadi.hel.fi/pages/aanestystulokset

[iii] https://omastadi.hel.fi/uploads/decidim/attachment/file/1939/Keskinen_%C3%A4%C3%A4nestystulokset_liite_final.pdf

Jojoilua

Juniorijalkapallon sarjakausi on päättymässä ja jokasyksyisen seurahämmennyksen keskellä jalkapalloväki tiedustelee kokemuksia joukkueenjohtajakäytännöistä. Sosiaalisessa mediassa jaetut jojo -kokemukset ja näkemykset vaikuttavat yhtä kirjavilta kuin suomalaisen junioriurheilun valmennukselliset linjaukset.

Kun luin mielestäni aika erikoisistakin mielipiteistä ja ilmeisesti myös käytössä olevista käytännöistä, aloin itsekin hieman pohtimaan tuota juniorijoukkueen johtamista. Uskon olevani jonkinlaiseen ”hybridisajatteluun” taipuvainen jalkapallotoimija, mikä tässä tarkoittaa sitä, että kunnioitan suuresti perinteisellä mustikkakeitto- ja talkoomallilla toteutettua seuratyötä, mutta näen samalla suurta tarvetta urheilujärjestöjen ja koko kolmannen sektorin roolin terävöittämiseen sekä aktiivisempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.  Unohtamatta tietenkään vastuullisuutta.

Ja mitä tulee ”jojoiluun”, ensimmäiset omat epämääräiset kokemukset liittyvät vuosikymmenien takaiseen nappulaliiga-aikaan, jolloin pesäpallopaikkakunnalla kasvanut isäni ilmeisesti suostuteltiin pelaaja- ja todennäköisesti myös toimihenkilövajeesta kärsineen keskusta-alueen kaupunginosajoukkueen joukkueenjohtajaksi.

Hieman myöhemmin juniorin matka vei paikalliseen palloseuraan ja tällöin joukkueenjohtajan tehtäviin muistaakseni liittyi turnaustapahtumien ja ehkä myös pienimuotoisen sponsoroinnin organisointia. Ainakin osallistuimme kansainvälisiin Helsinki Cup- ja Gothia Cup -turnauksiin sekä pienempiin ottelutapahtumiin muilla paikkakunnilla.

A-juniori-iässä koetut perinteiset Saksan turnausmatkat tuntuvat ainakin näin jälkikäteen jotenkin Kekkos-Karjalais-ajan protokollan henkiseltä kulttuurimatkailulta. Joukkueen- tai matkanjohtajana toimi myös silloinen seuran puheenjohtaja ja jo tällöin täkäläisiä junioritalentteja kaupiteltiin keskieurooppalaisiin ammattilaisorganisaatioihin.

En tiedä onko näillä nuoruusmuistoilla ollut merkitystä omakohtaisiin jojoasenteisiin, mutta myöhemmin joukkueenjohtajan rooli neutralisoitui ja muistelen lämmöllä aikuispelaaja-aikani tärkeimmän seurani, jo toiminnasta poistuneen Turun Pallon silloista joukkueenjohtajaa. En tiedä sitäkään, oliko 60-luvun lopulla suomalaista jalkapalloa dominoineen TPS:n ”kultaiseen sukupolveen” kuuluneen Kari Kuisman kunniakkaalla pelaajataustalla ratkaiseva merkitys pitkään säilyneessä arvostuksessani silloista joukkueenjohtajaa kohtaan. Joka tapauksessa ”Tikka” osasi käsitellä nuoria pelaajia ja toimi tärkeänä linkkinä pelaajiston ja valmentajien välillä.

Paljon myöhemmin, omien lasteni eri lajien urheiluharrastuksien osana joukkueenjohtajan rooli tuntuu jotenkin muuttuneen viime vuosituhannen talkooajoista. Keskeisimpiä muutoksia ovat mielestäni ainakin rahan, tai taloudellisten tekijöiden korostunut merkitys, vanhempien lisääntynyt vaatimustaso sekä viime vuosina lisääntynyt valmennuksen päätoimisuus. Tarkoittaako päätoimisten valmentajien yleistyminen myös joukkueenjohtajien ja muiden toimihenkilöiden tehtävien muuttumista palkallisiksi kuten tuoreessa suomalalainen junnufutis -facebook-ryhmän keskustelussa annettiin ymmärtää?

En tiedä. Ja kieltämättä yllätyin, kun luin tarinoita ja ehdotuksia ulkoistetuista ja säännöllistä taloudellista korvausta nauttivista joukkueenjohtajista. Ymmärrän, että suunnitelmallinen ja kunnianhimoinen junioritoiminta edellyttää erilaista organisatorista osaamista, mutta vielä vahvemmin tiedostan urheiluseuratoiminnassa viime vuosina voimakkaasti lisääntyneet harrastuskustannukset ja sitä kautta huolestuttavasti voimistuneen lasten ja nuorten vapaaehtoistoiminnan elitistymisen.

Brändätyt ja nimikoidut varusteet, huippuluokan harrastusolosuhteet ja kilpailutapahtumat, yhä nuoremmille lapsille jopa kansainväliset turnaukset ja leirit ovat yhä useammin osa ympärivuotista junioritoimintaa ja jos näin on, ehkä myös joukkueenjohtajalle maksettavat palkkiot tai korvaukset koetaan oikeutettuina?

Itse kuitenkin näen juniori- ja järjestötoiminnan aivan keskeisenä vahvuutena yhä vapaaehtoisuuden ja perinteisen talkoohengen. Kun voit olla mukana seura- tai järjestötyössä, vaikka vain pienin satunnaisin tehtävällisin panostuksin, koet todennäköisesti olevasi enemmän osa yhteistä yhteisöä kuin vain maksamalla jatkuvasti kohoavia kuukausimaksuja olosuhteista tai usein vaihtuvista seura-asuista.

Oma, toistaiseksi varsin lyhyt ”jojourani” alkoi tyypilliseen tapaan eli täyttämällä toimihenkilörooli, johon muut eivät suostuneet. Ja aikani joukkueenjohtajana päättyi, kun joukkueen valmennus syksyllä vaihtui ja joukkueeseen liitettiin kilpailevan seuran  avauskokoonpano. Toimihenkilöineen. Saattaa olla, että näkemyseroilla ja toimintatavoilla oli myös vaikutusta toimihenkilöstön vaihdoksiin. Joka tapauksessa niin valmentajat kuin muut toimihenkilöt ovat joukkueessa sittemmin vaihtuneet useaan otteeseen.

Olen itse alueellisen vaikuttamisen tutkijana ja järjestötyön asiantuntijana puhunut paljon erilaisia vahvuuksia täydentävän joukkuekohtaisen tiimityön ja vastuiden jakamisen puolesta, mutta ehkä olin itse pelaajien entisenä valmentajana liian voimakkaita mielipiteitä omaava ryhmän jäsen, koska seurajohto ainakin epäsuorasti liputti toisentyyppisen joukkueenjohtajan tarpeesta. Valmennuksen ja palkallisen henkilöstön työrauhan turvaaminen on luonnollisesti tärkeä asia seuratyössä, mutta niin on myös avoimuus ja yhä vaikeaselkoisemmaksi muuttuvan junioritoiminnan avaaminen ja tulkkaaminen yhä suurempia kustannuksia maksaville juniorien vanhemmille, ja enenevästi myös itse junioreille. Jotain uusien haasteiden kohtaamisen tarpeesta kertoo Palloliiton ja Opetushallituksen käynnistämä kaksivuotinen seurakehityshanke, jossa 14 eri seuraa pyrkivät erilaisten ”kulttuuritulkki” -käytäntöjen avulla kehittämään seuran ja vanhempien keskinäistä vuorovaikutusta[i].

Elämme aikaa, jolloin kyseenalaistamme vanhoja käytäntöjä ja myös arvoja, mutta jotta välttyisimme yhä voimakkaammalta lähiyhteisöjemme, ja koko yhteiskunnan laajemmaltakin polarisoitumiselta, tulisi meidän samalla kyetä säilyttämään keskusteluyhteys vanhoillisempien arvokonservatiivien sekä kunnianhimoisten uudistajien välillä.

Jalkapallon ja muiden suurien joukkuelajien yhteiskunnallinen ja myös taloudellinen merkitys on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Ja koska urheilumenestys edellyttää yhä varhaisempaa sitoutumista ja ammattitaitoista valmentautumista, on perusteltua edellyttää myös korkeita harrastuskustannuksia veloittavilta urheiluseuroilta aiempaa ammattimaisempaa otetta.  Kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkkaaminen ei kuitenkaan ole automaattinen tae ”ammattimaisuuteen”.

Palkallinen valmennuspäällikkö, toiminnanjohtaja ja mahdolliset muut säännöllistä korvausta saavat seuran työntekijät ovat luonnollisesti keskeinen seuratyön voimavara, mutta koska urheilu- ja harrastustoiminnan kustannukset ja vaatimukset ovat jatkaneet kohoamista, on vapaaehtoistyön merkitys edelleen korvaamaton.

Vapaaehtoistoiminnan tärkeys liittyy myös urheiluseurojen yhteiskunnalliseen rooliin ja tavoitteeseen toimia lapsille ja nuorille kavereita sekä iloa tuovana yhteisönä. Nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa köyhyys, syrjäytyminen ja nuorten henkinen pahoinvointi ovat valitettavan arkisia ongelmia. Jos kotona tai koulussa on ongelmia, lapsi tai nuori ei välttämättä halua harrastuksessaan kilpailla hampaat irvessä vaan hakee pelikentiltä ehkä ennemmin liikunnallista iloa ja yhdessäoloa kavereiden kanssa.

Urheilujoukkueen sekä urheiluseuran johtaminen on vastuullinen ja haastava tehtävä, jonka täyttämiseen tulisi järjestötyössä huolella paneutua. Kun vanhempien vaatimukset kasvavat ja juniorien elämäntilanteet vaihtelevat, edellytetään joukkueiden sekä seuran johdolta yhä monipuolisempaa osaamista ja avoimuutta. Kukaan ei osaa kaikkea, joten hyvin toimivassa joukkueessa ja onnistuneesti organisoidussa seurassa eri vahvuuksia omaavat toimihenkilöt täydentävät toisiaan ja toiminta nojaa yhteistyöhön. Onhan kyse joukkueen[ii] johtamisesta.

 

 

[i] https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/ymmarretaan-toisiamme-kotoutumisen-edistaminen-seuratoiminnassa-vauhdilla-kayntiin

[ii] Englanninkielessä sana joukkue – team – määritetään ryhmällä ihmisiä, jotka harrastavat urheilua tai pelaavat tiettyä peliä yhdessä toista samanlaista ryhmää vastaan. ”Team is a group of people who play a particular sport or game together against other similar group of people.” (Collins Cobuild Dictionary). Suomenkielessä sanakirjat ja nettihaku määrittävät joukkue -sanan ensisijaisesti sotilaallisessa asiayhteydessä. Yksilöurheilun sankariteot liittyvät olennaisesti itsenäisen Suomen historian alkuvuosikymmeniin, mutta joukkueurheiluperinteemme lienevät merkittävästi ohuemmat?

Lauantain lähiliikuntapaikka 13/19 ⚽️ Salon Urheilupuisto

Salossa toteutettiin kymmenen vuotta sitten kuntamäärässä laskettuna Suomen suurin kuntaliitos. Kymmenen kuntaa lakkautettiin, ja tilalle perustettiin uusi Salon kaupunki. Saman vuoden syksyllä kaupungin kansainväliseksi teknologiakeskukseksi nostaneen Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi, että Salo on yhtiön avainkaupunki, josta ei olla lähdössä. Microsoft-sopimuksen myötä Nokian johtoon nousseen Stephen Elopin valtakaudella kuitenkin Fjalar Nordellin ja Lauri Koskisen vuonna 1928 käynnistämä radiovastaanottamista televisioiden kautta matkapuhelimiin laajentunut high-tech tuotanto ajettiin alas ja Nokian satu Salossa tuli päätökseen.

Vaikka varsinkin Nokian kriisi on koetellut kaupunkia, voivat salolaiset edelleen ylpeillä erinomaisilla liikuntamahdollisuuksillaan sekä vireällä urheiluelämällä. Huolimatta laajalle ulottuvista kuntaliitoksista ja monipuolisia liikuntapalveluja tarjoavista aluekeskuksista, Salon liikunta- ja urheiluelämän kiistaton keskus on alle kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitseva Salon Urheilupuisto.

Kuten monessa suomalaisessa kaupungissa ja pienemmälläkin paikkakunnalla, Salon urheiluelämän alkuvaiheita on hallinnut ideologinen jako porvarillisen ja työväenurheiluperinteen välillä. Kaupungin harrastajamääriltään suurin ja myös vanhin seura Salon Vilpas perustettiin jo vuoden 1905 suurlakkoon päättyneen sortokauden jälkeisen ensimmäisen urheiluseurabuumin aikana vuonna 1908. Myöhemmin Työväen Urheiluliiton (TUL) jäseneksi liittyneen yleisseuran lajikirjoon ovat kuuluneet mm.  jalkapallo, yleisurheilu, hiihto, suunnistus, sulkapallo ja viime vuosina erinomaisesta menestystä ja valtakunnallista näkyvyyttä tuonut koripallo.  Koripallo-Vilpas tunnetaan tänä päivänä erityisesti salolaisjuuret omaavasta ja yhdestä kaikkien aikojen suomalaisesta koripalloilijasta Teemu Rannikosta sekä otteluissa tunnelmaa nostattavista Ultra -kannattajista.

 

800px-Salohalli, Wikimedia Commons

Salohalli, Wikimedia Commons

 

Vilppaan ohella vuonna 1998 avattua komeaa Salohallia isännöi, tai varsinkin lentopallon ollessa kyseessä, emännöi, toinen 100+ -vuotias salolaisinstituutio, Salon Viesti. Syksyn 2012 satavuotisjuhlapuheessaan ”sielultaan viestiläinen” tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylisti ”Salon keitaaksi” kutsuttua Urheilupuistoa. ”Mitä enemmän maailmaa kiertää, sen vakuuttuneemmaksi tulee, ettei yhtä monipuolista Urheilupuistoa olekaan olemassa. Siitä salolaisten kannattaisi olla ylpeitä ja käyttää puiston mahdollisuuksia hyväksi.”[i].

 

Vuonna 1912 perustettu Salon Viesti rakensi oman urheilutalonsa Urheilupuiston laitaan vuonna 1951.

 

Salon Viesti on viime vuosikymmenien vahvimmassa lajissaan, lentopallossa tehnyt monenlaista suomalaista urheiluhistoriaa. Kansainvälisen menestyksen ohella LP Viestin naisjoukkue voitti vuosina 2009-2012 ennätykselliset 114 ottelua peräkkäin. SM-kultaa joukkue voitti seitsemän kertaa peräkkäin vuosina 2009-2015. Alkavaan kauteenkin LP Viesti lähtee puolustavana mestarina. Ennen Salohallin valmistumista vireää juniorityötä tekevä Viesti pelasi ja harjoitteli omassa, yhä käytössä olevassa urheilutalossa Urheilupuiston kirkon puoleisessa laidassa.

Salon viime vuosien harrastajamääriltään suurimman seuran Salon Palloilijoiden (SalPa) toiminta käynnistyi vuonna 1956, kun kaupungissa syntyi ajatus palloiluun erikoistuvasta seurasta. Alkuun ajatuksena oli, että Viesti ja Vilpas olisivat lyöneet voimansa yhteen, mutta lopulta Vilpas jatkoi toimintaansa normaalisti ja SalPa aloitti jalkapalloilun Viestin luovuttamalla paikalla maakuntasarjassa. Viestiltä uusi seura sai myös ensimmäiset pelivarusteensa[ii].

Kolmisen vuotta sitten 60-vuotisjuhliaan viettänyt SalPa on tänä päivänä Vilppaan ja Viestin tavoin monilajiseura. Seuran lajikirjo koostuu nykyisin jalkapallosta, koripallosta, salibandystä, taitoluistelusta ja jääkiekosta.

 

 

Kaikkia SalPan, Viestin, Vilppaan ja myös monien muiden liikuntaseurojen lajeja voidaan harrastaa Urheilupuistossa, sillä noin 100 hehtaarin suuruiseen liikuntakeskukseen kuuluu Salohallin, Urheilutalon sekä Keskusurheilukentän lisäksi mm. uimahalli, kaksi jäähallia, neljä nurmipintaista jalkapallokenttää ja yksi lämmitettävä tekonurmikenttä, tennishalli sekä ulkotennis- ja koripallokentät, ratsastuskeskus, keilahalli, squash-halli, 18-reikäinen golfkeskus, 9-väyläinen frisbeegolfrata, skeittiparkki, ulkoilukuntoilulaitteet ja Perhepuiston leikkipaikka. Urheilupuistosta on lisäksi suora yhteys Salon kaupungin Salo-Lehmijärvi -retkeilyreitille sekä kahdelle eripituiselle (6 km ja 2 km) merkatulle kuntoilulenkille.

Tasavallan presidentin ohella myös Suomen Palloliitto ja Euroopan jalkapalloliitto arvostavat Salon Urheilupuiston peli- ja liikuntatapahtumaolosuhteita. U19 -poikien EM-karsinnat alkavat Suomen lohkon osalta keskiviikkona 25.9.19 klo 16.30 Salon Keskusurheilukentällä. Lohkon avausottelussa Suomi kohtaa Tshekin joukkueen[iii].

[i] http://www.salonviesti.fi/100vjuhlat/default.aspx

[ii] http://www.salpajalkapallo.fi/edustus/seura.asp

[iii] https://www.palloliitto.fi/videot/live/live-u17-poikien-em-karsintaturnaus

Jalkapallo on urheilulajien kuningas myös Turun seudulla – Impivaaran halli ei vastaa tämän päivän tarpeita  

Turku on palaamassa Veikkausliigassa derbyaikaan ja seudun junnuseurat ovat pääkaupunkiseudun kovimpia haastajia ammatti- ja maajoukkuepelaajien kasvattamisessa, mutta varsinkin sydäntalven epävakaissa sääoloissa turkulainen jalkapalloilu kärsii kunnallisen täysimittaisen jalkapallohallin puutteesta.

 

Jalkapallo on rekisteröityjen harrastajien perusteella Suomen ylivoimaisesti suosituin lasten ja nuorten harrastusmuoto. Maan suurimpaan lajiliittoon, Suomen Palloliittoon kuuluvissa lähes 1 000 jäsenseurassa on yli 140 000 rekisteröityä pelaajaa. Kaikkiaan jalkapallon kanssa on viikottain tekemisissä noin 500 000 suomalaista[i].

Verrattuna muiden lajien harrastajamääriin, jalkapallo on myös Suomessa kiistaton kuningaslaji. Likesin ja Kihun lisenssiselvityksen mukaan toiseksi suurin laji, jääkiekko yltää noin 76 000[ii] lisenssipelaajaan, mutta kolmatta sijaa pitävä salibandy uhkaa jo jääkiekon kakkossijaa. Kun salibandyn rekisteröityjen pelaajien määrä oli vuonna 2016 runsaat 57 000 pelaajaa, oli vastaava tunnusluku tänä vuonna jo yli 65 000.[iii].  Likes-Kihu-selvityksen mukaan ratsastus oli yksilölajien ykkönen (50 000), mutta tässä on käytännössä kyse Ratsastajainliiton jäsenistä, joten luku ei ole vertailukelpoinen. Yleisurheilun lisenssimäärä tutkimuksessa oli 33 000.

Muista joukkue- ja palloilulajeista koripallo on Susijengin, Lauri Markkasen ja menestyksekkäiden kotikisojen imussa nostanut lisenssipelaajamääränsä 20 000 tuntumaan[iv].  Laajasti ympäri maailmaa levittäytyneessä lentopallossa kansallinen liikuntatutkimus on arvioinut Suomen harrastajamäärän jopa 118 000 tasolle, mutta lentopalloliiton rekisteröityjen pelaajien lukumäärä – 11 400 – jää selkeästi koripallon vastaavasta luvusta.[v]  Maailman kolmanneksi suurimman sisäpallopelin, käsipallon, harrastajamäärät jäävät selvästi jälkeen Pohjolan naapurien luvuista. Suomen Käsipalloliiton mukaan maassa on vajaa 4000 lisenssipelaajaa.[vi]. Suomen Pesäpalloliiton toimintakertomuksen mukaan kansallispelillä on vuosittain runsaat 15 000 rekisteröityä pelaajaa.[vii]

Jos Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueista koostuvan Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin harrastustoiminnan laajuutta verrataan muiden johtavien lajien valtakunnallisiin lisenssipelaajamääriin, havaitaan että alueen rekisteröityjen jalkapalloilijoiden määrä ylittää niin käsipallon, lentopallon, pesäpallon kuin koripallon koko maata koskevat harrastajaluvut. Länsi-Suomen piirissä jalkapalloa harrastaa ympärivuotisesti yli 20 000 pelaajaa 109 jäsenseurassa.

Kun harrastajamäärien suhteen nousukautta elävä koripallo- ja salibandyväki pääsevät vuodenvaihteen jälkeen upouuteen ja kauan kaivattuun Kupittaan palloiluhalliin, joutuu kahden Veikkausliigaseuran sekä lähes viidentuhannen juniorin turkulainen futisyhteisö pyörittämään talvikauden toimintaansa erinomaisesti 70-luvulta asti palvelleessa, mutta alamittaisessa Impivaaran jalkapallohallissa sekä Kupittaan karuissa ulko-olosuhteissa. Toki käytettävissä on erinomainen yksityisrahoitteinen Javenture Areena ja TPS:n hallinnoima pieni Poropuiston kuplahalli, mutta näiden säännöllinen käyttö nostaa merkittävästi jo entuudestaan mm. seuroissa yleistyneiden ammattivalmentajien sekä turnausmatkojen myötä kohonneita harrastusmaksuja.

 

Kupittaan kauan kaivattu palloiluhalli otetaan käyttöön tammikuussa 2018. TPS hallinnoi Lausteella sijaitsevaa Poropuiston kuplahallia.

 

Suomalainen jääkiekko on kasvattanut varsinkin viime vuosina suuren joukon kansainvälisesti menestyneitä nuoria pelaajia, mutta jääkiekko on kuitenkin harrastuksena kallis sekä mittavia olosuhdepanostuksia edellyttävä laji. Suomen Jääkiekkoliitto ja lajin muut edunvalvojat ovat kuitenkin tehneet erinomaista työtä luodessaan maahan kattavan jäähalliverkoston. Suomessa on itse asiassa enemmän jäähalleja (IIHF:n mukaan 263) kuin viime keväänä MM-kisoissa pelanneessa Sloveniassa rekisteröityjä miespelaajia (141).[viii]

Toistuviin kansakuntaa yhdistäviin mainetekoihin yltäneet Leijonat, Naisleijonat ja Pikkuleijonat sekä NHL:ssä kunniakkaasti myös Suomea edustavat ammattilaiskiekkoilijat ovat tärkeä osa tämän päivän suomalaista urheilumenestystä, mutta jalkapalloon verrattuna jääkiekko kuten taitoluistelu tarjoavat jalkapalloa huomattavasti heikommat mahdollisuudet vähävaraisten lasten sekä maahanmuuttajataustaisten nuorten liikuttamiseen.

Kun jääkiekkoliiton Länsirannikon alueella on kokonaista 40 jäähallia (tai jäähallirataa), ja Turussakin seitsemän, on jalkapallohallien peitto suurin piirtein yhdenmukaisessa Palloliiton Länsi-Suomen piirissä huomattavasti suppeampi. Impivaaran äskettäin uusittu tekonurmi palvelee vuosittain jopa 78 500 palloilijaa, mutta pahasti alimittainen (45m x 90m) kenttä ei mahdollista virallisten 11v11 ottelujen pelaamista ja hallia käyttävät jalkapalloilijoiden lisäksi myös mm. amerikkalaisen jalkapallon, lacrossen ja pesäpallon pelaajat. TPS:n hallinnoiman, niin ikään vajaamittaisen Poropuiston kuplahallin ja yksityisomisteisen Javenture Areenan ohella Turun seudun junioriseurat käyttävät talvisin lähinnä nuoremmille junioreille soveltuvia Maskun Taponkedon hallia (kentän koko 35m x 70m) tai vieläkin pienempää (25m x 30m) Macron Arena -treenihallia.

 

Myös kovalla kuormituksella oleva Turun seudun ainoa täysimittainen jalkapallohalli Javenture Areena on kokenut kovia. Seija-myrsky romahdutti hallin joulukuussa 2013. Maskun Taponkedon hallissa pelataan juniorien talvisarjaa. Orikedon vanha maalitehdas on myös hallipulassa valjastettu juniorien treenikäyttöön ja toimii yhä Macron Arenan nimellä.

 

Turun seudun jalkapalloseuroille lähimmät kunnalliset tai julkiset täysimittaiset jalkapallohallit löytyvät joko pääkaupunkiseudulta, Satakunnasta (Porin Karhuhalli, Rauman Äijänsuon talviharjoitteluhalli), Ahvenanmaalta (Eckeröhallen) tai Eerikkilän urheiluopistolta Forssasta.

Ulkoisesti varsin samankaltaiset ja samaan aikaan 90-luvun alussa valmistuneet Porin kaupungin omistama Karhuhalli tai Vantaan kaupungin Myyrmäki-halli edustavat vain yhtä liikuntapaikkasuunnittelun linjaa. Viime vuosina alueellisesti merkittävät urheiluseurat ovat ottaneet aktiivista otetta kenttä- ja halliomistuksen tai -hallinnoinnin suuntaan. Tänä vuonna hyvää juniorityötä Hämeessä tekevä Hämeenlinnan Jalkapalloseura (HJS) hankki omistukseensa niin ikään 90-luvulla valmistuneen, mutta sisäilmaongelmista kärsineen Säästöpankki Areenan. Omistusoikeuden muutoksella haetaan kustannustehokkuutta hallin ylläpitämiseen sekä mahdollistetaan hallin kehittäminen jalkapallon tarpeet paremmin huomioiden.[ix].  Samansuuntaiseen ratkaisuun päädyttiin myös Vantaalla toisen edistyksellisen kasvattajaseuran toimesta. Vantaan Jalkapalloseuran (VJS) omistaman Aktia-areenan avajaisia vietettiin marraskuussa 2016. Sama seura omistaa ja ylläpitää myös Myyrmäessä sijaitsevaa Hissikeskuskenttää. Ja Helsingissä maan suurin ja menestyksekkäin jalkapalloseura HJK operoi omistamansa Helsinki Stadion Management Oy:n kautta ja kehittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Töölön pallokenttien käyttöä. Vuoden 2015 helmikuussa yhteistyön tuloksena Bollikselle kohosi biokaasulla lämmitettävä juniorijalkapallohalli. Pallokenttä 7:n paikalle noussut halli on sittemmin nimetty HS-areenaksi, yhteistyökumppani Helsingin Sanomien mukaan.[x].

 

VJS:n Aktia-areena avattiin marraskuussa 2016. HJK:n HS-areena helmikuussa 2015.

 

Kun FC Inter ja TPS pelasivat viime vuosikymmenellä usean peräkkäisen kauden samanaikaisesti Veikkausliigan mestaruudesta ja mitaleista, puhuttiin Turusta jopa kehäkolmosen sisällä jalkapallopääkaupunkina. Nyt kun tulevalla kaudella Kupittaalla pelattavat Turun derbyt korvaavat Töölön HJK-HIFK-paikalliskamppailut, on otollinen ajankohta lähteä viemään eteenpäin turkulaisen jalkapallohallin – kunnallisen tai julkis-yksityis-kumppanuuden – suunnittelua ja toteutusta.

[i] https://www.palloliitto.fi/jalkapalloperhe/palloliitto

[ii] http://www.yleisurheilu.fi/uutinen/likesin-ja-kihun-selvitys-yleisurheilu-menestyy-lisenssitaistossa 4.12.2017

[iii] http://salibandy.fi/salibandy-info/lajiesittely/tunnusluvut/

[iv] https://yle.fi/uutiset/3-9812612 Susijengi ulvoo – korislisenssien määrä kasvaa, kun nuoret seuraavat isoja esikuvia, 2.9.2017

[v] http://www.lentopalloliitto.fi/media/faktapankin-alasivut/perustietoa-lentopallosta-ja-beach-volleysta.pdf

[vi] http://finnhandball.net/images/KSIPALLO.pdf

[vii] https://www.pesis.fi/@Bin/28965136/Toimintakertomus+2016.pdf

[viii] https://yle.fi/urheilu/3-9605816 Suomessa enemmän jäähalleja kuin Sloveniassa pelaajia, 10.5.2017

[ix] http://hjs.fi/saastopankki-areena-hjsn-omistukseen-142017/

[x] https://www.hjk.fi/uutiset/Miehet-2456