TuPailta marxilaisten kanssa

Monty Pythonin urheilumiehet kokosivat 1970-luvun alussa Münchenin Grünwalder stadionilla pelattuun kansainväliseen jalkapallo-otteluun harvinaisen All-Star -kokoonpanon. Vierailijoiden, Kreikkaa edustavan joukkueen avainpelaajia olivat Aristoteles, Epikuros, Platon sekä joukkueen kapteeni Sokrates. Isäntäjoukkue Saksan riveissä esiintyivät keisari Beckenbauerin ohella mm. Georg Hegel, Immanuel Kant, Friedrich Nietzsche, Arthur Schopenhauer sekä Karl Marx.

 

Syksyllä 1989 marxilainen sosialismi, kommunismi kuitenkin kohtasi voittajansa, kun suuren ja mahtavan Neuvostoliiton saksalaisen satelliittivaltio DDR:n kansalaiset nousivat kapinaan ja murtamaan 60-luvun alusta saksalaisia jakanutta Berliinin muuria.

 

Muutamaa kuukautta aiemmin kommunismin isän mukaan nimetyn kaupungin jalkapalloylpeys FC Karl-Marx Stadt valmistautui alkavaan UEFA Cup -kauteen kohtaamalla suomalaisia harjoitusvastustajia Turussa ja Tampereella.  Taitoluisteluikoni Katarina Wittin sekä olympiamitaleja rohmunneiden uimarien ja yleisurheilijoiden valtiollisesta monilajiseurasta 1960-luvun puolivälissä irrotettu FC Karl-Marx Stadt voitti välittömästi Itä-Saksan ylimmän sarjatason mestaruuden.  Kesällä 89 alla oli Oberligan kolmostila Dresdenin ja Berliinin Dynamon jälkeen sekä paikka UEFA Cupiin.

 

IMG_6951 (2)

Turun Sanomat 23.7.89 

 

Turun Sanomien arvion mukaan DDR:n huiput eivät yltäneet parhaimpaansa Turun Palloa vastaan Kupittaalla, mutta Suomen harjoitusleirinsä jatkopeleissä itäsaksalaiset kaatoivat sekä Valkeakosken (2-4) että Tampereen Ilveksen (1-2) joukkueet.  Ja jos huomioidaan FC Karl-Marx Stadtin menestys kaudella 1989-90 Saksojen uudelleenyhdentymismyllerrysten keskellä, voitaneen Suomen harjoitusleiriä pitää onnistuneena valmistautumisena.

 

Historian viimeistä edellisellä Itä-Saksan Oberliga-kaudella 1989-90 FC Karl-Marx Stadt sijoittui toiseksi samoilla pisteillä kuin mestari Dynamo Dresden, jonka riveissä pelasivat mm. vuoden 1996 FIFA:n Kultaisen Pallon voittaja Mathias Sammer sekä kolminkertainen Bundesliigan maalikuningas Ulf Kirsten. Ja UEFA Cupissa itäsaksalaisten matkan katkaisi neljännesvälierissä turnauksen lopullinen voittaja Torinon Juventus, jonka 3-1 voitossa maalintekijänä mm. seuraavan kesän maailmanmestaruuskisojen maalikuningas Salvatore Schillaci.

 

Mannschaftsfoto FC Chemnitz

Chemnitzer FC joukkuekuva, 1990

 

Kauden 1990-1991 kuluessa Saksan yhdistyi ja myös jalkapallokentillä itä- ja länsisaksalaisia erottavia rajoja poistettiin. Vaikka Franz Beckenbauerin kokoama joukkue kesän 1990 MM-kisoihin koostui yksinomaan länsisaksalaisista pelaajista, yhdistyneen Saksan maailmanmestaruus tuki kansakunnan yhtenäisyyskehitystä. Seura- ja sarjatasolla DDR:n Oberliga lakkautettiin ja Itä-Saksan oman sarjan viimeisen kauden kaksi parasta joukkuetta, Hansa Rostock ja Dynamo Dresden saivat paikan Bundesliigassa. Viidenneksi sijoittunut FC Karl Marx-Stadt oli vaihtanut nimensä Chemnitzer FC:ksi ja sai paikan toiseksi ylimmällä sarjatasolla, 2. Bundesliigassa.

 

Sosialistisesta järjestelmästä kapitalistiseen siirtyneet itäsaksalaisseurat kohtasivat samankaltaisia ongelmia kuin DDR-oloista markkinatalouteen totuttelevat itäsaksalaiset yritykset, ja Ossi-nimityksen saaneet entisen Itä-Saksan kansalaiset. Viimeinen Oberliga-mestari Hansa Rostock putosi välittömästi Bundesliigasta ja huolimatta noin vuosikymmenen jaksosta ylimmällä sarjatasolla, Rostock putosi toistaiseksi viimeisen kerran Bundesliigasta vuonna 2008 ja on pelannut viime vuodet kolmannella sarjatasolla.  Dynamo Dresdenin, Oberliga-ajan menestyksekkäimmän seuran sopeutuminen Bundesliigaan ei poikennut olennaisesti Itämeren hansakaupungin jalkapalloylpeyden kohtalosta. Tähtipelaajat Sammer ja Kirsten siirtyivät länteen (Stuttgart ja Leverkusen) ja Dresden putosi vuosituhannen vaihteessa jopa neljännelle sarjatasolle.

 

Vaikka Red Bull -rahalla viime vuodet jopa Bayern Müncheniä ajoittain haastanut Leipzig ja ylimmän tason ensikertalainen FC Union Berlin tarjoavat Bundesliigalle tervetullutta ulottuvuutta itään, on entisen DDR:n seuroilla ollut uudelleenyhdentymisestä lähtien ylivoimaisia vaikeuksia kilpailla lännen suurseuroja vastaan. Kun huomioidaan jalkapallon merkitys maassa sekä Saksan maailmanpoliittisesti ja kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen asema, voidaan saksalaisen jalkapallon yhdentymistä tarkastella myös urheilua laajempana yhteiskunnallisena prosessina. Ja usein tuo yhdentyminen nähdään epäonnistuneena[i].

 

Aivan viime vuosina, varsinkin syksystä 2015 lähtien Eurooppaa piinanneen pakolais- ja muuttoaallon seurauksena, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ovat peilautuneet yhä voimakkaammin myös jalkapallon ympärillä. Korkea työttömyys, heikot tulevaisuudennäkymät ja suuri maahanmuuttajien virta ovat Saksassa erityisten entisen DDR:n alueiden ongelma, joka yhä useammin ilmenee ääri-ideologisena ja vihamielisenä käytöksenä jalkapallo-otteluissa.  Nykyisin neljännellä sarjatasolla pelaavan Chemnitzer FC:n kotiottelussa maaliskuussa ilmaistu joukkokunnianosoitus tunnetulle jalkapallohuligaanille ja äärioikeistoaktivistille herätti laajaa julkista keskustelua sekä huolta natsimenneisyytensä kanssa tuskailevassa Saksassa[ii].

 

Katoavaista on kunnia kotimaankin kentillä

Turun Pallon joukkue I divisioona kaudella 1989 ja sarjan vastustajat

 

Jos on kylmän sodan ja YYA-ajan Eurooppa sekä saksalainen jalkapallo muuttunut marxilaisista ajoista, ei suomalainenkaan jalkapallo ole säästynyt muutoksilta. Historiallisena kesänä 1989 Suomen I divisioonassa pelanneista joukkueista perinteikäs Kokkolan Pallo-Veikot nousi viime syksynä ensimmäistä kertaa lähes kolmeenkymmeneen vuoteen ylimmälle sarjatasolle. Edellinen visiitti ajoittui juuri kauden 1989 divarisarjan voittoon. Sarjassa toiseksi tullut Kumu tunnetaan ehkä parhaiten Sami Hyypiän nuoruusvuosien seurana ja Harri Kampmanin valmennusjakson nopeasta, mutta lyhyeksi jääneestä noususta Kakkosesta liigatasolle. Jo vuonna 1992 seura ajautui konkurssiin. Sittemmin Kumua on herätelty Kuusankoskella henkiin vaatimattomalla menestyksellä.

 

Sarjassa viidenneksi sijoittunut ja I divisioonan vuonna 1991 voittanut MYPA menestyi erinomaisesti 1990-luvun alkuvuosista 2000-luvun puoliväliin, yltäen jopa Veikkausliigan mestariksi vuonna 2005. Alkuvuosien nousuun liittyivät lähialueen Kumusta tutut valmentaja Kampman, Sami Hyypiä ja myös Jari Litmanen. Paperiteollisuuden tuella avainhenkilöitä houkutellut Myllykosken ylpeys ajautui talousvaikeuksiin, kun paperitehdas lakkautettiin vuoden 2011 lopussa. Voimakkaasti tappiollisten kausien jälkeen seuralta evättiin liigalisenssi alkuvuodesta 2015 ja tällä hetkellä Veikkausliigan maratontaulukon kakkonen kamppailee Ykkösen hännillä sarjapaikastaan.

 

Kuusankosken ja Myllykosken välissä neljänneksi sijoittunut PPT kuuluu sekin yhdistettyyn tuhkimotarina- ja talousvaikeuskategoriaan. Porilaisten nousu henkilöityy 1980-luvun alussa valmentajaksi palkattuun Pertti Lundelliin, jonka johdolla Porissa pelattiin pitkästä aikaa ylimmällä tasolla vuonna 1984. Muutaman menestykseltään vaihtelevan vuoden jälkeen Porin Pallo-Toverien nimi vaihdettiin loppuvuodesta 1991 kaupungin kulttuuriylpeydeltä lainattuun FC Jazziin ja alkoi Porifutiksen suuri menestysjakso. Erinomaisten brasilialaisten pelaajahankintojen johdolla Jazz ylsi kahteen mestaruuteen (1993, 1996) sekä hyvään menestykseen eurokentillä. Kuitenkin 2000-luvun puolella myös Porissa menestys alkoi vaihtua talousvaikeuksiin. Tänä päivänä FC Jazz pelaa kolmatta perättäistä kautta Kakkosessa ja päällimmäisenä tavoitteena lienee Porin ykkösseuran aseman valtaaminen Ykköseen täksi kaudelta nousseelta MuSalta.

 

Vuoden 1989 divarissa pelasi myös kaksi perinteikästä kuopiolaisseuraa, Koparit ja Elo. Sarjan kolmoseksi uusintaottelun kautta jäänyt Koparit oli vahva nuorisotoimija jo 1930-luvulla, kun järjesti kaupunginosasarjoja alkuperäisen seuranimen KPT nimissä. Seuran edustusjoukkue oli kansallisella huipulla 70- ja 80-lukujen vaihteessa, mutta vuonna 1987 putoaminen ylimmältä sarjatasolta ajoi myös kuopiolaiset talouskierteeseen. Paikalliskilpailija Elon menestysvuodet olivat kauempana, mutta vielä vuonna 1984 karsi noususta pääsarjaan.  Vuonna 1992 toteutettu Koparien ja Elon fuusio oli kahden vaikeuksissa olevan seuran yhdistyminen, joka ei johtanut mainittavaan menestykseen edustus- eikä junioririntamalla. Viime vuosina Kuopion Elo on pelannut 4. ja 5. divisioonassa sekä käynnistänyt uudelleen junioritoimintaa.

 

Samalla kun kaksi historiallista kuopiolaisseuraa ovat menettäneet asemiaan perinteikkäällä jalkapalloalueella, Iisalmen kuopiolaisia matalamman profiilin Pallokerho-37 on tahkonnut tasaisemmin 2. ja 3. divisioonan väliä. Pohjois-Savon jalkapallon kannalta merkittävä päätös tehtiin 2010, kun SPL:n nykyisen puheenjohtajan Ari Lahden omistama KuPS ja PK-37 solmivat yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa lupaavien iisalmelaispelaajien liikkumisen suurempiin ympyröihin ja jonka kautta KuPS on vakiinnuttanut asemansa seudullisena jalkapalloveturina.

 

80-luvun päättyessä I divisioonassa pelasi myös kaksi PK-seudun seuraa. Monilajiseurana Kontulan Urheilijat -nimisenä vuonna 1967 perustettu FC Kontu profiloitui 1980-luvulla jalkapalloseurana, kun myöhemmin A-maajoukkueen päävalmentajaksi kohonnut ja HJK:n sekä Kuusysin mestaruuksiin luotsannut Antti Muurinen nosti itähelsinkiläisseuran lähes ylimmälle sarjatasolle. Miesten edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä Kolmosessa, mutta mm. vuoden 2017 Grassroots -seurana palkittu FC Kontu tunnetaan ennen kaikkea laadukasta kasvatustyötä tekevänä itäisen Helsingin junioriseurana.

 

Vuosina 1988-90 ja 1992 pääkaupunkiseutua I divisioonassa edustanut Vantaan Pallo tunnetaan ehkä parhaiten HJK:ssa komean uran luoneista pelaajistaan. Muun muassa Juha Dahlundin, Reima Kokon, Mika Lehkosuon, Aki Riihilahden ja Erkka V. Lehtolan kaliiberin jalkapallo-osaamisen olisi olettanut tarjoavan vantaalaisseuralle edellytykset kunniakkaampaan päätökseen kuin konkurssi kesken vuoden 1994 kautta Kakkosessa.

 

Sarjassa pelasi Myllykosken ja Kuusankosken ohella myös kolmas pienen paperitehdaskaupungin joukkue, Valkeakosken Koskenpojat. Menestyksekkään Hakan varjossa vuosikymmeniä toiminut VaKP on itse asiassa vanhempi seura kuin Tehtaan kentän Haka ja juhlii elokuussa 90-vuotistaivaltaan Apianniemellä. Seuran edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä nelosdivarissa.

 

Vuoden 1989 ykkösdivarin turkulaisseurojen nykystatus kuuluu valitettavan yleiseen talousvaikeuksien kautta toimintansa alas ajaneiden sarjaan. Vuosikymmenien varrella monista lajeista tutun TuTon suurimmat joukkuelajisatsaukset mennevät Mestiksessä pelaavalle jääkiekkojoukkueelle, eikä jalkapallotoimintaa ole seurassa harjoitettu vuosiin vakavasti. Paradoksaalisesti vuonna 1990 perustettu tämän hetken Turkufutiksen lippulaiva FC Inter nousi ylimmille sarjatasoille nimenomaan TuTon divaripelaajien ja valmentajien voimin.

 

WP_20180215_15_55_14_Pro (4)

 

Turun Palloseuran sisarseurana tunnettu Turun Pallo perustettiin vuonna 1951 nimenomaan jalkapalloseuraksi. Etupäässä 2. ja 3. divisioonassa pelanneen TuPa:n riveissä on esiintynyt vuosien varrella värikkäitä palloilupersoonallisuuksia Juhani ”Tami” Tammisesta ja Timo Nummelinista Vesa-Matti Loiriin ja Sedu Koskiseen. Valitettavasti tässäkin tapauksessa seuratoiminta päätyi talousvaikeuksiin ja Turun Pallon luopui Vantaan Pallon tavoin Kakkosen sarjapaikasta vuonna 1994.

 

Pikainen ja pintapuolinen katsaus kolmenkymmen vuoden taakse suomalaiseen ja (itä-)saksalaiseen pääsarjajalkapalloon ei tietenkään anna oikeutta suuriin yleistyksiin, mutta Chemnitzer FC:n ja Turun Pallon sekä monien aikalaisseurojen syöksy sarjatasoja alaspäin ja jopa toiminnan lopettamiseen kertoo silti seuratoiminnan haavoittuvaisuudesta ja jalkapallokulttuurin lyhytkestoisuudesta.

 

Mutta samojen seurojen historiaan liittyy myös hämmästyttäviä kasvu- ja suoranaisia tuhkimotarinoita. Jotta urheilun usein kovin lyhyet menestysjaksot ja kiinnostavat henkilötarinat nivoutuisivat seura- ja lajikulttuuria tartuttavaksi liimaksi, tulisi jalkapalloseurojen panostaa myös  peli- ja muun seuratoiminnan dokumentoimiseen sekä kannattajien ja juniorien parempaan huomioimiseen seuraperinteiden jatkajina.

 

 

[i] https://thesefootballtimes.co/2018/03/30/the-east-german-curse-how-footballing-reunification-failed/

[ii] https://www.dw.com/en/why-was-a-neo-nazi-hooligan-mourned-at-a-football-game-in-germany/a-47856332

Mainokset

Puutori on kirja- ja kulttuuritori

Kulttuuri on kiistanalainen käsite. Kirjat ja kirjallisuus ovat kuitenkin jo Agricolan ABC-ajoista alkaen kuuluneet lukemista arvostavien suomalaisten keskuudessa kulttuurimuotojen ytimeen.

Ja jos on lukenut hieman Suomen historiaa sivuavaa kirjallisuutta, saattaa tietää, että maamme vanhimman kaupungin nimi Turku tullee muinaisvenäjän sanasta turgu. Samainen sana lienee siirtynyt novgorodilaisten kauppiaiden matkassa myös Skandinaviaan, missä sen yksi perillinen on ruotsin toria tarkoittava sana torg, josta juontuu suomen sana tori.

Keväällä 2019 edesmennyt Niko Selinheimo elävöitti lähes kahden vuosikymmenen ajan Puutoria Booktori -tapahtumallaan. Isänsä, entinen teatterijohtaja Kari Selinheimo oli ratkaisevasti vaikuttamassa Booktorin syntyyn perustamalla torin laitaan Omituisten Opusten Kauppansa. 

 

Niko Selinheimo ja isänsä Kari eivät ole paljasjalkaisia turkulaisia, ainakaan aika kapea-alaisen heidekeniläisen määritelmän mukaan. Mutta kulttuuri, kirjat ja tori ovat olleet kiinteä osa Selinheimojen elämän tarinaa. Turkulaisen kirjatorin, Booktorin isän Nikon maallinen taival päättyi keväällä pitkään jatkuneeseen sairauteen, mutta Selinheimojen sytyttämä kirjojen, kulttuurin ja torin yhteiselämä toteutui jälleen kerran Turun palon alkulähteillä, Puutorilla. Heinäkuun toisena viikonloppuna järjestetty Booktori -tapahtuma oli 19. kerta kun kirjallisuuden ystävät kokoontuivat vanhalla markkinapaikalle ostamaan ja myymään kirjoja sekä keskustelemaan kirjallisuudesta mm. Markku Heikkilän, Reijo Mäen ja Max Mannerin johdolla.

Puutorin Vessan perustaja ja turkulainen kulttuurin moniottelija Markku Heikkilä on Seliheimojen ohella ollut Booktorin jatkuvuuden takuumies ja Puutorin puolestapuhuja. Vares -kirjoillaan mainetta niittänyt Reijo Mäki on ollut Booktorilla yhtä tuttu vieras kuin Jussi Vares Uudessa Apteekissa. Dekkarikirjailija Max Manner vieraili Markku Heikkilän haastateltavana Booktorilla 13.7.19. 

 

Torit ovat turkulaisille tärkeitä, mutta viime aikoina kaikki keskeiset historialliset kaupunkilaisten kauppa- ja kohtaamispaikat Kauppatorista Puutoriin ja Vanhaan Suurtoriin ovat eläneet alemmuuden, tai ainakin epätietoisuuden tilassa.

Kokosimme muutama vuosi sitten silloista Puutorin puolesta -yhdistystä vetäneen Nikon kanssa Puutorin vessaan (toimi tällöin nimellä WaterLoo) useita eri toimijoita Aninkaisten alueelta ja pohdimme useammassakin palaverissa keinoja edistää Puutorin elinvoimaisuutta.

Mukana oli innostunutta ja idearikasta paikallistoimijaa mm. Ammatti-instituutista (Anne Aksentjev ja Terhi Hotakka),  Kansallis/Maakunta-arkistosta (Veli-Matti Pussinen), Konserttitalosta (Pekka Haapanen ja Heidi Pulkkinen), Puutori Bluesista (Pekka Johansson),  Turkuseurasta (Tapio Jokinen ja Jorma Keva) ja WaterLoosta (Tim Glogan ja Elina Hu Lina).  ”Käymäläkeskustelujen” pohjalta Puutorin ja Aninkaisten alueen arvonnousua sekä yhteistyötä työstettiin muun muassa oman kaupunginosaviikon, julkisten Puutorin kehittämiskeskustelujen sekä Aninkaisten koulutalon ja Konserttitalon sekä Maakunta-arkiston avoimien ovien -tilaisuuksien muodossa.

Keväällä 2016 kaupunginosapäivää vietettiin Maakunta-arkiston avoimien ovien muodossa. Arkistokierrosten välissä keskusteltiin alueen kehittämisnäkymistä kaupunkikehitysjohtaja Timo Hintsasen esityksen pohjalta. Heinäkuussa Puutori Blues Aninkaisten kaupunginosaviikon ydinohjelmaa. Parkin kentällä maan menestyksekkäin Lacrosseseura Turku Titans esitteli toimintaansa. Syksyllä, Turun palon päivän aattona Göteborgin kaupungin lahjoituksena valmistunut Konserttitalo ja ammatti-instituutin Aninkaisten koulutalo esittäytyivät avoimien ovien sekä värikästä aluehistoriaansa luotaavan keskustelutilaisuuden muodossa. Keskustelemassa mm. 1827 -historiallisen romaanin kirjoittanut dramaturgi-kirjailija Mike Pohjola

 

Sittemmin on ollut hiljaisempaa. On kuitenkin rohkaisevaa, että Booktorin ja Puutori Bluesin pitkän linjan toimijat lähtivät tänäkin kesänä jatkamaan Selinheimojen käynnistämää kaupunkikulttuurityötä.

 

Nykypäivänä täydennysrakentaminen, muuttoliikkeet ja muut suuret yhteiskunnalliset muutokset muokkaavat voimakkaasti kaupunkikuvaa kasvavissa kaupungeissa. Turussakin asumista tiivistetään ydinkeskustassa ja myös Puutorin ympäristö sekä laajempi Aninkaisten alue ovat merkittävien kaupunkikehityshankkeiden kohteena. Kunnianhimoinen elämys- ja viihdekeskus, linja-auto- ja rautatieasemat yhdistävä matkakeskus, TFO:n käytössä liian pieneksi jääneen Konserttisalin korvaamaan kaavailtu musiikkitalo ja Parkin kentän tunteita herättävä täydennysrakennushanke vaikuttavat kaikki merkittävästi Aninkaisten alueen asumisen arkeen sekä asukkaiden, yrittäjien ja muiden toimijoiden tulevaisuuden elinolosuhteisiin.

Ratapihan elämyskeskus, Logomon silta, matkakeskushanke ja  Parkin kentän täydennysrakentaminen liittävät vielä 40-luvulla Pohjolan takamaaksi kutsutut alueet osaksi ruutukaava-aluetta. Kaavaillut muutokset muokkaavat dramaattisesti myös Aninkaisten ympäristöä, joten esimerkiksi Parkin kentän täydennysrakentamishanke on herättänyt kaupunkilaisissa voimakasta vastustusta mm. nettiadressin muodossa. 

 

Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla sekä monissa muissa kasvavissa kulttuurikaupungeissa kaupunkien isät ja äidit ovat jo pitempään ymmärtäneet asukkaiden, yritysten sekä muiden paikallistoimijoiden panoksen ja asiantuntemuksen yhä vaativammaksi muuttuvassa kaupunkikehitystyössä[i].

Leikkimielistä jalkapalloturnausta Kööpenhaminan Raatihuoneentorilla, mailapelejä Helsingin Narinkatorilla sekä rusettiluistelua Rautatientorilla. 

 

Puutori ympäristöineen huokuu historiaa ja alueella toimii maakunnan johtavia yrityksiä sekä kulttuuri-, liikunta- ja koulutusalan toimijoita, jotka yhdessä asukkaiden ja paikallisjärjestöjen kanssa jakavat kiinnostuksen Aninkaisten alueen elinvoimaisuuteen, viihtyvyyteen ja vetovoimaisuuteen. Booktori ja musiikkitapahtumat ovat erinomainen pohja Puutorin elävöittämiselle, mutta ehkä torialueen käyttöä voitaisiin laajentaa ja ympäristöä ehostaa mahdollistamaan mm. liikuntatapahtumien, lapsiperheiden ohjelman tai muiden tähän asti kokeilematta jääneiden kaupunkikulttuurihäppeninkien tapahtumapaikkana?

Aninkaisten viikko-mölkkyä 13.7.16 (2)

Maailmalla ja muualla Suomessa viime vuosina voimakkaasti kasvanut kaupunkien vuorovaikutus asukkaiden ja järjestöjen kanssa sekä aktiviinen osallisuustoiminta eivät valitettavasti ole vielä saanut merkittävää jalansijaa Aurajoen rannoilla[ii]. Voisiko monenlaisten aktiivisten paikallistoimijoiden Puutori ympäristöineen olla turkulaisen osallistuvan budjetoinnin ja vuorovaikutteisen kaupunkisuunnittelun ensi askel?

Paunon Aninkaiskierros-Pauno & yks Puutorivisio-lähikuva 13.7.16

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2019/01/07/suomalaiskaupungit-budjetoivat-rahaa-asukasosallisuuteen-heraako-turku/

[ii] https://suburbanturku.wordpress.com/2019/05/17/kaupunkikehittaminen-jakaa-mielipiteita-turussa-ja-maailmalla/

 

 

Kaupunkikehittäminen jakaa mielipiteitä Turussa ja maailmalla



Kaupungit muuttuvat kaupungistumisen kautta nopeammin kuin ehkä koskaan. Myös eurooppalaisen kaupungistumisen jälkijunassa kulkevat suomalaiset kaupungit. Maan vanhimmassa kaupungissa osa väestöstä vastustaa muutosta, toiset haluavat nopeuttaa muutosta. Päätöksenteko edellyttää aina kompromisseja, mutta Turussa ainakin konservatiiviset ja edistysmielisemmät voimat ovat olleet jo pitkään törmäyskurssilla, kun kaupunkia kehitetään.

Kehitys ja edistys ovat kiistanalaisia käsitteitä, kuten Harvard-professori Steven Pinker tuoreessa kirjassaan Enlightenment Now (2018) toteaa. Maapallon johtavien ajattelijoiden joukkoon useasti nostettu kanadalainen psykologi ja kognitiotieteilijä korostaa hieman turkulaisen avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan tavoin tieteen merkitystä ja ihmiskunnan myönteistä kehitystä, joka jää valitettavan usein sotien, väkivallan ja vääryyden hallitseman uutisvirran varjoon. Uutiset julkaistaan siitä mitä tapahtuu, ei asioista, jotka eivät tapahdu, Pinker kirjoittaa. Turkulaisessa kaupunkikehittämisessä tämä tarkoittaa, että toriparkki, funikulaari, Logomon silta ja raitiotie hallitsevat uutisointia ja somekeskustelua, ja aikataulussa etenevät hankkeet kuten Aunelan monitoimitalo tai Ylioppilaskylän uudet asuinkorttelit jäävät huomattavasti vähemmälle julkiselle huomiolle.

Itämeren alueen järjestöjen verkosto kokoontuu joka kevät kansainväliseen foorumiin eri isäntäkaupungin järjestämänä. Tänä keväänä foorumi järjestettiin Riiassa Latviassa ja kaupunkikehittäminen sekä ennen kaikkea asukasosallisuus hallitsivat keskustelua. Turun tapaan monessa Itämeren kaupungissa kansalaisyhteiskunnan ja paikallisjärjestöjen edustajat kokevat turhautuneisuutta kaupungistumisen ja täydennysrakentamisen uhkien alla sekä suppeiden vaikuttamismahdollisuuksiensa rajoittamina. Isäntäkaupunki Riian haasteista kertoi vuodesta 2012 kaupunginosien allianssia johtanut Alija Turlaja.  Turussa kulttuuripääkaupunkivuodesta lähtien toiminutta Kaupunginosaviikot -verkostoa muistuttava Riian allianssi on törmännyt toiminnassaan hyvin samankaltaisiin haasteisiin kuin paikallistoimijat Turussa. Osallisuutta ja kansalaisvaikuttamista tuodaan toki esiin juhlapuheissa ja kaupunkistrategioissa, mutta järjestöjen ja asukkaiden asiantuntemusta ja näkemyksiä harvemmin hyödynnetään kaupunkikehittämisessä.

Riian NGO foorumissa kuultiin kuitenkin myös rohkaisevia esimerkkejä kansalaisvaikuttamisesta ja kaupunkilaisten aktiivisesta osallisuudesta kaupunkikehitystyössä. Aktiivisesta, ja solidaarisuusliikkeen kautta jopa vallankumouksellisesta kansalaisyhteiskuntahistoriasta tunnettu Gdansk esitteli omaa avoimen yhteiskunnan ja asukasosallisuuden malliaan, joka on myös johtanut konkreettisiin tuloksiin. Gdansk on jo vuodesta 2013 aktivoinut kaupunkilaisia osallistuvalla budjetoinnilla sekä avannut päätöksentekoa ja havainnollistanut talouslukujen vaikutuksia Open data -ohjelman avulla. Kaupunkilaisille kerrotaan käytännön esimerkkien tavoin, kuinka suuri vaikutus suunnitellulla liikenne- tai rakennushankkeella on yksittäisen asukkaan panokseen kaupungin kulurakenteessa. Turun ystävyyskaupunki Gdansk käyttää myös aktiivisesti asukaspaneeleja kansalaismielipiteen ja kaupunkisuunnittelun tukena.

Kaupungit, mutta myös väestökadosta kärsivät maaseutupaikkakunnat elävät suurta yhteiskunnallista murrosta, jossa vetovoimaiset sekä asukkaidensa viihtyvyyteen panostavat paikkakunnat menestyvät ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutumaan kykenemättömät kaupungit taantuvat. Harvardin professori käyttää kirjassaan käsitettä ”progressophobia”, jota voi tulkita tapana vastustaa väistämätöntä muutosta, mutta myös korostetun negatiivisena suhtautumisena tulevaisuuteen.  Uskossaan ihmiskunnan hyvyyteen, Pinker siteeraa myös Abraham Lincolnin sanoja ”The better angels of our nature” ja ehkä globaalissa, yhä monimutkaisemmassa ja monitasoisessa maailmassa, päättäjien ja kansalaisten tulisi antaa luonteensa parempien enkelien ottaa suuremman roolin kaupunkien ja kaupunginosien kehittämistyössä.

Turussa eri paikallistoimijat järjestävät toukokuun puolestavälistä alkaen jälleen Kaupunginosaviikkoja eri puolilla kaupunkia ja pyrkivät näin lisäämään asuinalueensa viihtyvyyttä ja edistämään elinympäristönsä kestävää kehitystä.

 

* Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa alio-artikkelina 17.5.19. https://www.ts.fi/mielipiteet/aliot/4578755/Puheenvuoro+Kaupunkikehittaminen+jakaa+mielipiteita+Turussa+ja+maailmalla . Artikkelikuvassa Länsi-Turun Ympäriajoon 16.5. osallistuneita kaupunkilaisia tarkastelemassa paljon julkisuutta saaneen Logomon sillan etenemistä Turun ratapiha-alueella. Ympäriajo on osa keväisin järjestettävää Länsi-Turun Viikkoa, jolloin läntisen Turun paikallistoimijat pyrkivät lisäämään vuropuhelua asuinalueensa kestävästä kehittämisestä ja asukasosallisuudesta.

 

 

Artikkelikuvassa

”Meidän peli”

 

Pallopelejä harrastaa tsiljoona ihmistä. Ja toinen mokoma seuraa ja haluaisi itsekin harrastaa. Pääsääntöisesti jaloilla pelattavaa, mutta myös pään ja sydämen herkkää käyttöä edellyttävää peliä kutsutaan kuningaslajiksi. Myös Suomessa, vaikka Kanadan jälkeen ehkä jäälajeista innostunein kiekkokansa olemmekin.

Viime syksynä iltapäivälehdissä ja televisiostudiossa käytiin kiivasta keskustelua futisjunnujen valinnoista treeniryhmiin ja ennen kaikkea valmennuksen ja seurajohdon tavoista viestiä valinnoista pettyneille nuorille ja näiden vanhemmille[i]. Jakolinjana tuntui olevan valmentajan työrauhaa korostava ”vanhan liiton” futisväki ja avoimempaa keskustelukulttuuria vaativien vanhempien leiri.

Juniorijalkapalloilun suunnasta ja synneistä väitellään varsin samankaltaisilla jakolinjoilla myös sosiaalisessa mediassa. Vaikka vaikutusvaltaisimmat valmentajat, valmennuspäälliköt ja seurajohtajat pääsääntöisesti puuttuvat Facebookin Suomalaisen junnufutis -ryhmän keskusteluista, käydään yli kuudentuhannen junnufutisystävän foorumilla säännöllisesti kiihkeää vääntöä nuorten pelaajiemme puutteista ja varsinkin valmennuksen vaihtelevista linjoista.

Viime viikolla suomalaisessa junnufutisryhmässä käytiin keskustelua niin sanotun ”persepalloilun” vaaroista ja sopivuudesta osana junnufutiksen arkea. Ja muutamaa päivää myöhemmin samalla foorumilla heitettiin ilmaan ehdotus kypärän käyttöönotosta juniorijalkapallossa.  Suhtaudun itse samanhenkisiin kannanottoihin mielestäni ymmärryksellä ja uteliaisuudella, mutta pelkään, että vanhempien keskuudesta esitetyt ”turvallisuushakuiset ja keskinäistä kilpailua suitsevat uudistukset” koetaan konservatiivisessa jalkapallomaailmassa monesti liian jyrkkinä ja saattavat johtaa kaikille haitalliseen valmennus-vanhemmat -vastakkainasetteluun.

Vaikka itse uskon valmentajana vahvasti yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen sekä seurojen tiiviiseen yhteistyöhön, arvostan myös perinteisempään valmennusfilosofiaan liittyviä arvoja, joissa vanhemmat antavat joukkueelle työrauhan ja jossa valmennus sekä pelaajat muodostavat pitkäjänteisen arkityön ytimen, jota ei ehkä tarvitse arvostella tuomitsevasti tai hehkuttaa ylikorostetusti sosiaalisessa mediassa.

Päättyneen viikon lopulla Ylen keskusteluohjelmassa haastateltiin äskettäin MM-finaalissa tuskaisen, ja monen mielestä epäoikeudenmukaisen tappion kärsineen jääkiekkomaajoukkueen kapteenia Jenni Hiirikoskea. Hämäläisen hillitysti esiintyvä Hiirikoski kertoi suorasanaisesti kisatuntemuksistaan ja pelaajahistoriastaan, mutta valotti myös kilpaurheilun perinteellisempiä lainalaisuuksia sekä juniorimaailman motivaation lähteitä. ”Raha ei ole itselle ole ollut se motivaation lähde vaan ennemmin se, minkälaisessa ympäristössä pääsee itseään toteuttamaan ja tekemään.”[ii].

Vaikka haastattelun otsikko – Hankalia akkoja vai äijäurheilun rohkeita haastajia? – on kovin provosoiva, huokuu maajoukkuekapteenin puheista vahva keskinäinen kunnioitus sekä Lempäälän lapsuusvuosien poikapelikavereita että rakennusmaalarin työelämästä tuttuja raksaäijiä kohtaan.

Keskinäistä kunnioitusta ja jaettua vastuuta korostettiin joukkueen keskuudessa jo ennen Naisleijonien kotikisamenestystä. Päävalmentaja Pasi Mustonen ja kapteeni Jenni Hiirikoski kertoivat kotikisojen alla viime talven olympiakisoissa ensi kertaa käyttöön otetusta maajoukkueen toimintatavasta, jossa pelaajista koottu kymmenen hengen johtoryhmä keskustelee valmennuksen kanssa ja käy läpi myös käytännön asioita. ”Yleensä niihin asioihin ihmiset sitoutuu, jotka on yhdessä päätetty”, johtoryhmän yksi jäsenistä tiivistää. [iii]

Pitkään Ruotsissa asunut valmentaja Mustonen ennustaa suomalaisen naispalloilun suurta läpimurtoa ”kansanjoukkueiden” kautta. Urheilun tasa-arvokehitys liittyy tietysti läheisesti naisten ja tyttöjen asemaan urheilukentillä, mutta jos Suomessa haaveillaan Pohjolan suurseuroihin liittyvästä laajapohjaisesta, sukupolvia toisiinsa kytkevästä palloilu- ja seurakulttuurista, pitää meidän saada myös juniorit viihtymään paremmin ja pitempään lajin parissa.

Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraili 6.5.19 rap-artisti Pastori Pike. Kongolaisjuuret omaava räppäri kasvoi Helsingin Mellunmäessä ja ajautui yläkouluiässä rikosten teille. Tänä päivänä Pike kiertää kouluissa puhumassa koulukiusaamista vastaan ja valmentaa futisjunioreita. Gnistanissa koutsaavalle räppäävälle isälle futis opettaa paljon: ”Se antaa luottamusta nuoria kohtaan ja auttaa ymmärtämään nuoria ja auttaa kannustamaan, viemään ylöspäin. Se on ollut sikasiistiä valmentamisessa.”[iv].

Ja kun kysyttiin tulevan äitienpäivän suunnitelmista, Pastori Pike vastaa – me lähdetään futiskentälle, koko perhe, se on meidän juttu.

 

[i] https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/junnun-pettymykset-futisisa-mikki-kauste-1007605

[ii] https://areena.yle.fi/1-4589822 Hankalia akkoja vai äijäurheilun rohkeita haastajia?, 4.5.19

[iii] https://areena.yle.fi/1-50064983 Urheiluhullut, 25.3.19

[iv] https://areena.yle.fi/1-50145910 Pastori Pike vastaa vihaan ja rasismiin rakkaudella, 6.5.19

Oodi lähiluonnolle ja kansalaisten kohtaamispaikoille

Uutisissa kerrotaan, että eduskuntavaaliehdokkaita uhkaillaan ja ahdistellaan. Eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja muistuttaa, että suomalaista yhtenäisyyttä on aiemminkin uhannut kansan kahtiajako, joka itsenäisyyden alkuaikoina yltyi aseelliseen yhteenottoon, jonka nimikkeestä kiistellään vielä sata vuotta sotimisen jälkeen. Riippuen puhujan suomalaisuuden sävyistä, vuoden 1918 välirikkoa kutsutaan kansalaissodaksi, vapaussodaksi, sisällissodaksi tai peräti punakapinaksi ja luokkasodaksi.

 

Kansan kahtiajakautuminen ei kuitenkaan ole yksin kotimainen kysymys.  Trumpin tviitit avautuvat vain osalle amerikkalaisista, brexit on saanut britit pyörälle päästään, keltaliivit kuumentavat tunteita Pariisissa ja tv-koomikko pitää piikkipaikkaa Putinin puristuksessa presidentinvaaleja käyvässä Ukrainassa. Ja Lähi-idän vuosisatoja jatkunut vihanpito on tietysti oma tuskallinen tarinansa, vaikka vaikutukset heijastuvatkin maahanmuuton ja pakolaisvirtojen mukana yhä yllättävämmissä maailmankolkissa.

 

Mielipide-erot ja erilaisten ismien alleviivaaminen eivät tunne valtio-, sukupuoli tai edes ikärajoja. Naisten ja tyttöjen eriarvoinen asema, mutta myös ikäihmisten yksinäisyys sekä syrjäytyneiden miesten elämän näköalattomuus ovat yhä universaalimpia yhteiskunnallisia ongelmia, jotka eivät ratkea erilaista näkemystä edustavia ihmisiä demonisoimisella.

 

Huomattavasti useammin ongelmat ratkeavat tai ainakin helpottavat, kun ne tunnustetaan ja kohdataan avoimesti. Suurin piirtein näin sanoi presidentti Paasikivi, joka varmasti joutui tunnustamaan yhden, jos toisen ongelman sodanjälkeisen Suomen johtajana.

WP_20170915_17_24_40_Pro

 

Kävin eilen, maaliskuun viimeisenä päivänä pääkaupungissa katsomassa juniorijalkapalloa. Ennen ottelun alkua kävelin Keskuspuistossa, missä kaupunkilaiset nauttivat lähiluonnosta ja latasivat akkuja alkavaan arkiviikkoon. Sunnuntaisauvakävelijöiden ja perhepyöräilijöiden virta ulottui Ruskeasuon ratsutiloilta Urheilukadun pallokentille ja Töölönlahden kulttuurimaisemaan.

 

 

Arkkitehti Bertel Jung oli saanut idean suurpuistosta viime vuosisadan alkuvuosien Berliinin matkoillaan ja Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi myöhemmin myös Turun kaupunkikehitykseen merkittävästi vaikuttaneen arkkitehdin suunnitteleman vuonna 1914.

 

Etelässä keskeltä kaupunkia Töölönlahdelta alkava tuhannen hehtaarin laajuinen Keskuspuisto ulottuu Haltilalaan ja Vantaanjoelle, Helsingin pohjoisrajalle. Puiston pohjoisosassa sijaitsee neljä luonnonsuojelualuetta: Pitkäkosken rinnelehto, Haltialan aarnialue, Niskalan puulajipuisto ja Ruutinkosken rantalehto. Uuden luonnonsuojelualueen, Vantaanjoen törmän, suojelu on vireillä.

 

 

Eduskuntatalon edessä, Kansalaistorilla, helsinkiläisiä palvelee uusi keskustakirjasto Oodi. Muodoltaan siltamainen ja julkisivultaan puinen rakennus avattiin joulukuussa ja miljoonan kävijän raja rikkoutui 26.3.19[i]. Kävijöitä kirjaston ensimmäisen kvartaalin aikana on ollut päivittäin keskimäärin noin 9000 ihmistä.

 

 

Suuren suosion saavuttanut keskustakirjasto edustaa uuden ajan julkista, helposti saavutettavaa tilaa, jonne on helppo tulla ja jossa eri-ikäiset kaupunkilaiset voivat opiskella, työskennellä tai oleskella yhdessä.  Kaikille avoin, ei-kaupallinen kaupunkitila on suunniteltu helsinkiläisiä kuunnellen. Kirjaston toteutuksessa on testattu ns. osallistavaa budjetointia, jossa kaupunkilaiset päättivät pilottikokeilujen käyttökohteista ja jossa asukkailta on kerätty ideoita kirjaston jatkosuunnittelutyötä varten[ii].

 

 

Suomessa ja muualla maailmassa järjestetään kevään edetessä tärkeitä vaaleja, joissa valitaan päättäjiä ratkomaan yhä suurempia yhteiskunnalliseen kehitykseen sekä myös ympäristön ja koko planeetan kantokykyyn liittyviä ongelmia.  Jotta voisimme löytää vaikeisiin kysymyksiin viisaita vastauksia, pitää tulevien päätöksentekijöiden kyetä rakentavaan yhteistyöhön sekä kuuntelemaan niin kansalaisia kuin eriävää mielipidettä edustavaa kanssapäättäjää. Omasta poterosta tai samanmielisten somekuplasta huuteleminen ei edusta vastuullista vaikuttamista, saati edistä yhteistä etua.

 

 

Kun kaupungistuminen sekä maalta- ja maahanmuutto ajavat myös Suomessa ihmisiä asumaan yhä tiiviimmin yhdessä, tarvitaan kaupungeissa ja kaupunginosissa Oodin kaltaisia kansalaisten kohtaamispaikkoja sekä Bertel Jungin henkisiä keskuspuistoja ja lähiluontoa. Yhteiset julkiset tilat lisäävät kansalaisten viihtyvyyttä Ja yhteiskunnallista osallisuutta, mutta tarjoavat myös päättäjille korvaamattoman kanavan vuoropuheluun, jonka avulla voidaan yhteistyössä ratkoa ongelmia ja kehittää yhteistä elinympäristöä.

 

IMG_2665 (2)

[i] https://www.oodihelsinki.fi/oodin-miljoonan-kavijan-raja-menee-rikki-tanaan/

[ii] https://www.oodihelsinki.fi/mika-oodi/kayttajat-mukana-suunnittelussa/

 

Lähiluonto, liikenne ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka Länsi-Turun talviparlamentin kärkiteemoja

Länsi-Turun suuralue sekä siellä kaupunkilaisten etuja ja yleistä hyvinvointia ajava Länsi-Turun asukasyhdistys ry ovat turkulaisen kaupunkikehityksen heijastuma. Vuonna 2009 perustettu asukasyhdistys pyrkii edistämään nopeasti kasvavan ja täydennysrakentamisen tiivistämän kaupunkiseudun asukkaiden viihtyvyyttä ja palvelutarjontaa – samalla kuitenkin lähiluontoa kunnioittaen. Maaliskuun ensimmäisenä lauantaina Länsi1:ssä ensi kertaa järjestetyn talviparlamentin tavoitteena oli ylläpitää keskustelua Länsikeskuksen ja alueen asukkaiden palvelujen kehittämistarpeista sekä tukea ennen kaikkea jokakeväisen kaupunginosaparlamentin kautta kanavoitua vuoropuhelua kaupungin päättäjien kanssa.

 

Maarian torpparien takamaasta hipsterien elämysalueeksi?

Vaikka Suomi kulkee kaupunkirakenteen tiivistymisessä eurooppalaisen kehityksen jälkijunassa, koki pääkaupunkiasemansa menettänyt Turku kaupungistumisen teollisia aaltoja jo 1870-luvulla, kun autonomian ajan elinkeinovapaus- ja muuttovapauslait sekä myös vuonna 1876 tapahtunut liitos maan rautatieverkkoon kannustivat väestöä muuttamaan maaseudulta kaupunkeihin. Teollistuvan maan vanhimmat kaupungit olivat porvarien ja käsityöläisten asuttamia, joten maaseutujen tilattomalla väellä ei ollut varaa eikä mahdollisuuksia muuttaa asemakaava-alueen sisälle[i].

Ratkaisuksi kehittyi eräänlainen torpparijärjestelmä kaupunkia ympäröivien maatilojen alueilla. Senaatissa hyväksyttiin vuonna 1898 asetus niin sanotuista taajaväkisistä yhdyskunnista, joille valtiovalta määräsi tiettyjä velvoitteita, mutta myönsi myös rajoitettua itsehallinto-oikeutta. Turussa tätä varhaista ”esikaupunkien itsehallintomallia” edustivat kaupungin länsi- ja pohjoispuolella Maarian kuntaan kuuluva Raunistula sekä Aurajoen itäpuolella silloisen Kaarinan Nummenmäki ja Vähä-Heikkilä.

Muun muassa poliisi-, rakennus-, palo- ja terveydenhoitojärjestyksiä organisoimaan asetetut taajaväkisten yhdyskuntien järjestelmä oli eräänlainen aikakautensa sote-uudistus, joka sekään ei kuitenkaan yltänyt pysyväksi hallintoratkaisuksi. Vuonna 1913 Maarian esikaupunkikomitea anoi kunnalta yhdyskunnalle oikeutta päättää omassa keskuudessaan asioistaan, mutta yhdyskunnan toiminta jäi käytännössä kovin passiiviseksi. Se kokoontui tiettävästi vain kahdesti, ja sen aikaansaannoksista on jäänyt ainoaksi jalkakäytävän rakentaminen Aninkaisten tullista rautatien ylikäytävälle[ii].

Köydenpunojankatu Pohjolassa vuonna 1955 ja 2019. Kaksikerroksiset 132 asuntoa käsittäneet rakennukset valmistuivat syksyllä 1921 ja ovat Turun kaupungin ensimmäiset vuokra-asuntotalot. (Kuvat: Turun kaupungin historia 1918-1970 ja tp)

 

Kun senaatin asetuksen mahdollistama lähidemokratiamalli ei saanut tuulta purjeisiin ja esikaupunkeja hallinnoivien ympäryskuntien taloudelliset toimintaedellytykset heikkenivät, nousivat alueliitokset esikaupunkiongelmien ratkaisuvaihtoehdoksi. Helsingissä Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelman valmisteluun osallistunut Bertel Jung saapui Turkuun vuonna 1919 ja ajoi 20-luvun alkupuolella asemakaava-arkkitehtina kunnianhimoisia kasvuvisioita, joiden toteutumiseen hän piti esikaupunkialueiden liittämistä välttämättömänä. Alueliitoksista ensimmäisenä toteutettiin Pansion alueen siirtäminen Raision kunnasta vuonna 1931 ja Maariaa heikommassa taloustilanteessa olevasta Kaarinasta liitettiin vuoden 1939 alusta Turkuun mm. Haritun, Ilpoisten, Koivulan, Kuralan, Nummen, Peltolan Uittamon, Vähä-Heikkilän ja Lausteen kyliin kuuluneita alueita.

Turun laajentuminen karttojen muodossa. Vasemmalla ylhäällä ote Maanmittausylihallituksen yleiskartasta vuodelta 1906. Kartasta näkyy, kuinka nykyisen Länsi-Turun suuralueen kaupunginosien ja muiden tänä päivänä käytössä olevien paikannimien juuret kytkeytyvät Maarian ja Raision kylähistoriaan. Myös Satakunnantien hallitseva asema alueella on selvästi havaittavissa. Oikealla Turun 30- ja 40-lukujen alueliitokset. Vasemmalla alhaalla kaupunginosajakoa 1960-luvulta, kun entiset esikaupunkialueet olivat laajentaneet merkittävästi Turun pinta-alaa. (Kartat Kotiseutuopas Vanha ja Uusi Turku -kirjasta vuodelta 1961) 

 

Nykyisen Länsi-Turun suuralueen asuinalueita koskevista alueliitoksista Maarian eteläosat liitettiin Turkuun vuonna 1944 ja mm. Metsäkylän, Mälikkälän, Pahaniemen, Suikkilan ja Teräsrautelan alueet siirtyivät Raisiosta vuoden 1949 alusta. Eli tämän päivän Länsi-Turku muodostuu maarialaisista ja raisiolaisista kylistä, jotka ovat sulautuneet taajaväkisen yhdyskuntakehityksen ja esikaupunkiliitosten kautta osaksi laajenevaa Turkua.

 

 

Tuoko täydennysrakentaminen länteen palveluja vai viekö lisääntyvä liikenne viheralueet?

Länsi-Turun asukasyhdistys ry perustettiin vuosikymmen sitten edistämään alueellista vetovoimaa, yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta sekä myötävaikuttamaan paikallispalvelujen kehittämistä. Yhteistyön tarpeen nostatti pinnalle Hepokullan puiston eli Kalmasvuoren luontoalueen rakentamissuunnitelma. Asiasta nousi laaja kansalaisliike myös nettiadressin muodossa[iii], jossa muistutettiin puiston merkityksestä lähialueiden asukkaille sekä lähistön kouluille ja päiväkodeille turvallisena virkistys-, opetus- ja leikkialueena.

Rakennusyhtiön suunnitelma kariutui vastustukseen ja Hepokullan puisto pysyi kaupunkilaisten virkistyskäytössä, mutta varsinkin vuonna 2012 valmistuneen kuntien maankäyttöä ohjaavan Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035:n[iv] myötä täydennysrakentaminen on kiihtynyt Länsi-Turun alueella.

Vaikka ”Luonto, Liikunta, Länsikeskus” -sloganilla Länsi-Turun viihtyvyyttä ja kehitystä vuosikymmenen ajanut asukasyhdistys on korostanut työssään alueensa poikkeuksellista lähiluontoa ja viherverkostoa, on jokakeväisessä kaupunginosaparlamentissa systemaattisesti lobattu myös Länsikeskuksen kauppakeskuksen kehittämisen puolesta. Asukasyhdistys on jopa liputtanut alueella korkean rakentamisen puolesta, mitä myös Turun kaupungin korkean rakentamisen selvitys puoltaa Länsikeskuksen läheisyydessä[v].

Jo keväällä 2012 paikallisparlamentissa heräteltiin henkiin Arkkitehtitoimisto Siggen, Hesburgerin toimeksiannosta piirtämiä Länsikeskuksen kehittämis- ja kattamisvisioita[vi]. Samassa tilaisuudessa vieraili myös ympäristöministeri Ville Niinistö esittelemässä silloista Paras-hankkeen nimellä valmisteltua kuntauudistusta. Ministeri tunnusti paikallistason vaikutuskanavien puuttumisen suomalaisen lähidemokratian valuvikana ja nosti yhdeksi ratkaisuvaihtoehdoksi Ruotsissa käyttöön otetut kaupunginosalautakunnat.  Valitettavasti paikallistason asukasosallisuuteen ja vaikuttamiseen ei kuitenkaan olla Turun kaupungin päättäjissä suhtauduttu yhtä myönteisesti kuin muissa suomalaisissa kaupungeissa[vii].

Seudullisessa rakennemalli 2035:n loppuraportissa esitellään useita vaihtoehtoisia aluekehitys- ja maankäyttömalleja, mutta niistä jokaisessa Satakunnantie edustaa merkittävää liikenne- ja kasvukäytävää[viii]. Ja tämä linja näkyy myös Turun viime vuosien kaupunkikehityksessä ja kiihtyneessä täydennysrakentamisessa. Asuinrakentaminen käy kuumana Satakunnantien molemmin puolin ja kaupunkirakenteeltaan tiivistyvän suuralueen asukkaat kokevat ymmärrettävästi uhkaa viihtyvyytensä, viheralueidensa ja pientalomiljöönsä puolesta[ix].

 

Länsi-Turun ensimmäinen talviparlamentti kutsuttiin koolle tiivistämään turkulaisten ja päättäjien vuoropuhelua sekä alueellista yhteistyötä

Jokakeväinen paikallisparlamentti on tarjonnut länsiturkulaisille tervetulleen foorumin kohdata päättäjiä, mutta yhdeksän vuoden kokemus vuoropuhelusta on osoittanut, etteivät asukkaiden ja paikallistoimijoiden aloitteet etene riittävän tehokkaasti kerran vuodessa järjestettävän kuulemistilaisuuden pohjalta. Niinpä Länsi-Turun asukasyhdistys ry sekä alueen eri toimijat paikallisista päättäjistä yrittäjien edustajiin päättivät yhteistyössä kutsua koolle ensimmäisen Länsi-Turun talviparlamentin.

Talviparlamentti järjestettiin kauppakeskus Länsi1:ssä lauantaina 2.3.19 ja elävää, mutta silti asiapitoista ja moniulotteista keskustelua veti vahvalla ammattitaidolla kaupunkilehti Aamusetin päätoimittaja Lasse Virtanen. Tilaisuudessa käsitellyt teemat olivat suoraa jatkoa viime kevään Rieskalähteen koulun keskusteluista, mikä yhdessä päättäjien aikaisemman paikallisparlamenttikokemuksen myötä mahdollisti ajoittain varsin syvällisen keskustelun Länsi-Turun ja Länsikeskuksen kehittämisestä.

IMG_0911 (2)

Kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoi Mikaelinseurakunnan keinoista kohdata kaupunkilaisia ja liputti lämpimästi länsiturkulaisten oman kohtaamispaikan puolesta

 

Varsinaista keskustelua edelsi kaksi asiantuntija-alustusta. Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoi oman seurakuntansa aktiivisesta roolista etenkin Pansio-Pernon alueella, mutta myös yhteistyöstään Portsan paikallistoimijoiden kanssa. Kaupungistumiseen ja asuinalueiden eriarvoistumiseen läheisesti liittyvän syrjäytymisen uhan torjuminen on luonnollisesti kirkon keskeisiä tehtäviä ja nuoruusvuosina Nättinummessa asunut kirkkoherra korostikin ihmisten erilaisten kohtaamispaikkojen – ”alueellisten olohuoneiden” – merkitystä.  ”On paljon yksinäisyyttä, sen takia on tärkeää järjestää mahdollisuus ulos neljän seinän sisästä, vaikka lukemaan lehteä”,

 

Ympäristö- ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessalo kertoi Turun kasvavan vuosittain noin 2000 ihmisellä ja uskoi kaupungistumisen jatkuvan, koska halu asua kaupungeissa ja työpaikat houkuttelevat ihmisiä. Eduskuntavaaleissakin mukana oleva Vihreiden ehdokas muistutti myös Turun kunnianhimoisesta ilmastosuunnitelmasta ja tavoitteesta saavuttaa hiilineutraalin kaupunkialueen asema vuoteen 2029 mennessä. Turun itäpuolella asuva valtuutettu kertoi Länsi-Turussa rakennettavan paljon asuinrakentamista, ja tiedosti täydennysrakentamisen haasteellisuuden. ”Superlautakunnan” puheenjohtaja korosti kuitenkin rakennusten väliin jäävien alueiden merkitystä sekä kehui läntisen Turun paikallisjärjestöjen aktiivisuutta Turussa hyvän vastaanoton saaneen Mälikkälä-Kuninkojan luonnonsuojelualuehankkeen moottorina. Saara Ilvessalo kannustikin asukkaita aktiivisuuteen ja muistutti Jouni Lehikoisen tavoin kokoontumispaikkojen, puistojen ja viheralueiden merkitystä kaupunkilaisten viihtyvyyden edistäjinä.

 

Alustuksia seuranneessa parlamenttikeskustelussa Suikkilassa kasvanut ja yhä asuva Turun Kokoomuksen puheenjohtaja Sini Ruohonen peräänkuulutti Länsikeskukseen samanlaista yhteispalvelupistettä kuin kauppakeskus Skanssissa itäturkulaisia palveleva Monitori.  Demareita tilaisuudessa edustanut Turun SDP:n varapuheenjohtaja Nina Kallio oli samaa mieltä yhteispalvelupisteen tarpeesta, mutta muistutti myös Länsi-Turun suuralueen maantieteellisestä laajuudesta ja erilaisesta infrasta. TYKS:ssä teho-osastolla sairaanhoitajana toimiva kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston jäsen kysyi myös edustaako perinteinen nuokkari nykypäivää, ja toivoi että nuoria kuultaisiin, kun nuorisopalveluja kehitetään.

 

Vihreitä parlamentissa edustanut Mari Kousa-Kuusisto tuki niin ikään ajatusta yhteispalvelupisteestä ja piti Kodin1:n lähtöä seuranneen hiljaiselon jälkeen täydellisesti uudistettua kauppakeskus Länsi1:stä upeana tilana, jota pitäisi hyödyntää. Samoin tulisi hyödyntää jo olemassa olevia palveluja. Alueella asuva Turun Vihreiden puheenjohtaja kertoi kokemuksistaan Turun ystävyyskaupunki Aarhusista, jossa julkisia tiloja käytetään laajemmin muun muassa paikallisjärjestön toimesta esimerkiksi kädentaitotyöpajatoimintaan.

 

Perussuomalaisten valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mikael Miikkola oli kirkkoherra Lehikoisen linjalla muistuttaen tarpeesta saada ihmiset ulos. Tähän tarvitaan monitori. Nuorten tarpeisiin vastaamisen lisäksi veteraanipoliitikko näki tärkeänä huomioida väestön ikääntyminen. Myös Miikkola näki hyödyntämättömiä mahdollisuuksia koulujen ja muiden julkisten tilojen yhteiskäytössä ja sotilasurallaan laivaston komentajakapteenina palvellut poliitikko komensi samalla kaupungin virkamiehet jalkautumaan alueille sekä kannustamaan ja motivoimaan ihmisiä. Tähän Sini Ruohonen lisäsi, että myös poliitikotkin voisivat jalkautua kansan pariin useammin.

Vasemmistoliittoa Länsi-Turun kaupunginosaparlamenteissa useita kertoja aiemminkin edustanut Elina Sandelin korosti erityisesti lähiluonnon ja lähipalvelujen merkitystä. Kun Kallio ja Ruohonen kehuivat alueella käytössä olevaa kirjastobussipalvelua, muistutti Itä-Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja kirjaston olevan muutakin kuin kirjojen lainaamista: ”Se on myös julkinen tila, jossa voi tehdä läksyjä ja viettää aikaa käyttämättä rahaa.”.

 

Luonto, liikunta ja Länsikeskuksen kohtaamispaikka vahvasti Länsi-Turun tulevaisuuden visioissa

Parlamenttikeskustelujen lomassa yleisöä viihdytti Turun Nuoren Teatterin näyttelijäryhmä ja taukoliikuntaa tarjosi kuntokeskus Movet. Ensimmäistä kertaa Länsikeskuksessa järjestetty Länsi-Turun talviparlamentti päättyi päättäjien hissipuheisiin, joissa päätoimittaja Virtanen haastoi osallistujat visiomaan Länsi-Turun tulevaisuuden tilaa.

Turkulaispoliitikot näkivät alueen kehityksen poikkeuksetta valoisana. Sini Ruohonen nosti luonnon ja liikunnan vahvuuksiksi, joiden kautta asukkaiden hyvinvointi paranee. Täydennysrakentamisen hän ennusti jatkuvan, mutta pientaloalueiden pysyvän entisellään. Nina Kallio näki Länsikeskuksessa toimivan digitaalisen palvelukeskuksen ja paikalla toimivan aktiivisesti yhteisöllisiä ryhmiä myös kolmannesta sektorista. Mari Kousa-Kuusisto uskoi myös yhteisötiloihin, joissa monet paikallistahot toimivat yhdessä. Tunnettu urheilumies Mikael Miikkola kehui Länsi-Turun liikenneyhteyksiä ja loistavia harrastusmahdollisuuksia, jotka houkuttelevat tulevaisuudessa alueelle myös hotellipalveluja. Elina Sandelinin visioissa Länsi-Turun pienemmätkin viheralueet on säästetty kaupunkilaisten keitaiksi ja kirjastopalveluissa yhdistyksillä on omat yhteiset tilat ja asukkaille on tarjolla jopa pienimuotoista terveyspalvelua.

Voimakkaasti väkimäärältään kasvavan ja täydennysrakentamisen myötä yhä lähemmäs ydinkeskustaa sulautuvan Länsi-Turun palveluvajeet tuskin korjautuvat yhden talviparlamentin avulla, mutta toivottavasti päättäjien ja länsiturkulaisten välillä tiivistyvä suunnitelmallinen vuoropuhelu helpottaa alueen erityispiirteet huomioivien kehittämispäätösten tekoa.

 

Viime perjantaina 15.3.19 tuhannet suomalaiset koululaiset – mukana myös länsiturkulaisia lapsia – osoittivat mieltään ympäri maata vaatien päättäjiltä ilmastotekoja[x]. Viime kesänä Suomen Turku julkisti kunnianhimoisen tavoitteensa, jonka mukaan maan ensimmäinen pääkaupunki tähtää hiilineutraaliksi alueeksi vuoteen 2029 mennessä. Tämä edellyttää laajoja uudistuksia erityisesti energia- ja liikkumisjärjestelmissä sekä kaupungin, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan toiminnassa. ”Liikkumisen päästöt pyritään puolittamaan nykyisestä vuoteen 2029 mennessä. Tähän pääsemiseksi kehitetään vahvasti pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita sekä kestävää liikkumiskulttuuria. Joukkoliikenteestä tehdään kokonaan hiilineutraali palvelu.”[xi].

IMG_1527

15.3.19 kolmisensataa turkulaista koululaista osallistui Vähätorilla Greta Thunbergin innoittamaan mielenilmaisuun kestävien ilmastopäätösten puolesta

 

Länsi-Turun asukasyhdistys ry käynnisti viime syksynä yhteistyössä useiden muiden järjestöjen kanssa kuntalaisaloitteen Mälikkälä-Kuninkojan ikimetsän kohottamisesta luonnonsuojelualueeksi[xii]. Suosittua virkistys- ja ulkoilualuetta uhkaa kaavailtu uusi ajotie Myllyn kauppakeskukseen. Länsi-Turussa on myös useita muita turkulaisille tärkeitä viher- ja ulkoilualueita, joiden nykytilaa, jopa olemassaoloa uhkaa täydennysrakentaminen ja liikennesuunnittelu.

IMG_20181104_134957

Marraskuussa noin 130 luonnon ystävää tutustui Turun yliopiston eläinmuseon luontoasiantuntija Ari Karhilahden opastuksella Mälikkälä-Kuninkojan aarniometsään, jonne läntisen Turun asukas- ja paikallisjärjestöt esittävät uutta luonnosuojelualuetta. Aarniometsän ja suositun luonto- ja virkistysalueen tulevaisuutta varjostavat suunnitelmat rakentaa uusi tieyhteys Satakunnantieltä Myllyn ostoskeskukseen.

 

Esimerkiksi Vakka-Suomentieltä lähes Maarian historiallisen kirkon ympäristöön ulottuva yhtenäinen viherkäytävä on ollut vuosikymmenet ensin ns. ”Turpiina-tien”[xiii] ja nyt viimeksi Pukkilan alueelle rakentuvan uuden asuinalueen tielinjauksen uhkaamana. Asukasmääriltään jopa Kakolan alueen suuruusluokkaiseksi arvioitu Pukkilan asuma-alue tarvitsee luonnollisesti toimivan liikenneratkaisunsa, mutta myös sellaisen, joka kunnioittaa monimuotoista lähiluontoa, kulttuurihistoriallisesti arvokasta kaupunkimiljöötä ja alueen asukasviihtyvyyttä.

Länsi-Turun ja Raision välissä Mälikkälä-Impivaaran kaupunkipuisto tarjoaa todella monipuoliset liikunta- ja virkistysmahdollisuudet, mutta myös lähempänä ydinkeskustaa löytyy upeita ympärivuotiseen ulkoiluun sopivia viher- ja pienvesistökäytäviä. Pitkään ns. Turpiinatien ja viimeksi Kähärin puistotien nimissä kaavaillun autotien sijasta ilmastoystävällisempi ja myös innovatiivisempi ajatus voisi olla Pukkilan uudelta asuinalueelta ”Vanhan Maarian puistotietä” pitkin Koroisiin ja Maarian kirkolle ja Aurajoen toiselle puolelle Ylioppilaskylään kiertävä kevyen liikenteen kehätie?

 

Turun ilmastosuunnitelman tavoin kunnianhimoisia tavoitteita sisältävän seudullisen rakennemalli 2035:n loppuraportti korostaa sekin kestävää kehitystä:

”Turun kaupunkiseudusta rakennetaan jalankulku- ja joukkoliikennekaupunkia. Tilavat ja turvalliset pyöräparkit sekä sujuvat pikaraitiotie-, bussi- ja paikallisjunalinjat kytkeytyvät yhteen koko Turun seudun kattavan verkon muodostamisessa. Kun henkilöautoilta jää kaista- ja pysäköintitilaa, jalan ja pyörällä liikkujille jää reilusti tilaa omille kaistoilleen sekä penkeille, pyöräkatoksille ja vaikkapa katukahviloille. Toimiva liikenneverkko mahdollistaa myös autottoman elämän ja säästää aikaa joka arkipäivä.”[xiv]    

 

Jos ja kun eurooppalainen kulttuurikaupunki Turku pyrkii kasvamaan kestävästi, on tärkeää, että kaupungin asukkaat ja eri paikallistoimijat saadaan mukaan kaupunkikehitystyöhön. Turun kaupunki onkin toteuttanut useita alueellisia hankkeita ns. pilottiperiaatteella, jolloin tukitoimia on keskitetty tietyille suuralueille. Varissuon kehittämiseen panostettu merkittävästi mm. Itä-Turun EU-hankkeen kautta[xv] ja tällä vuosikymmenellä erityisesti Runosmäen, Nummi-Halisen sekä Pansio-Pernon suuralueet ovat olleet mittavien aluekehityspanostusten kohteena monivuotisen EVIVA -toimintaohjelman kautta:

”Toiminta keskittyi keväällä Runosmäen pilottialueelle, jossa aluetiimin toiminta sekä kaupungin toimijoiden verkoston kokoontumiset olivat alkaneet jo vuonna 2012. Kevään ajan alueella toimi vielä lisäresurssina alueellinen vapaa-aikaohjaaja. Nummi-Halisten alueella jatkettiin Kuralan Kylämäen palveluiden kehittämistä. Alueelle alettiin myös suunnitella koko suuraluetta koskevaa yhteistyötä. Toiminta käynnistyi myös Pansio-Perno alueella, jonne koottiin aluetiimi. Alueella aloitti myös maaliskuussa alueellinen vapaa-aikaohjaaja.”[xvi]

 

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.1.19 mittavan toimenpideohjelman syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen ehkäisemiseksi.  Ohjelman toimenpiteet ovat osin jo käynnistyneet ja alueiden eriarvoisuutta torjutaan esimerkiksi lähiöiden täydennysrakentamisella, Varissuon ja Pansion uudistuksilla ja perustamalla asukkaiden kohtaamispaikat kaikille suuralueille[xvii].

 

Kuten Länsi1:n talviparlamentissa suorastaan yksimielisesti todettiin, myös voimakkaasti kasvavan Länsi-Turun alueen asukkaat tarvitsevat oman kohtaamispaikkansa. Laajemminkin läntistä Turkua päivittäisasioinnissa palveleva Länsikeskus olisi varmasti luonteva sijaintipaikka tällaiselle kohtaamispaikalle. Länsiturkulaiset arvostavat myös lähiluontoaan. Ehkäpä seitsemän koulun sekä lukuisten luontoalueiden ja pienvesistöjen suuralue sopisi Turun ilmasto-ohjelman paikalliseksi pilottialueeksi?

Länsiturkulaiset jatkavat aluekehitystyötään tuttuun tapaan toukokuussa Länsi-Turun Viikon ja kaupunginosaparlamentin muodossa. Kaupunginosaviikko järjestetään 13.-19. toukokuuta.

[i] http://www.siirtolaisuusinstituutti.fi/files/pdf/webreport/webreport_027.pdf

[ii] Veikko Laakso, Turun kaupungin historia 1918-1970. s. 14, 1980

[iii] https://www.adressit.com/pro-hepokullan-puisto

[iv] https://www.turku.fi/rakennemalli2035

[v] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/turun_korkean_rakentamisen_selvitys_id_74071.pdf

[vi] https://www.turkulainen.fi/kumppanit/lansi-turun-asukasyhdistys/110998-kestava-kaupunkirakenne-ja-paikallisdemokratia-puhuttiva

[vii] https://suburbanturku.wordpress.com/2019/01/07/suomalaiskaupungit-budjetoivat-rahaa-asukasosallisuuteen-heraako-turku/

[viii] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//rm35_loppuraportti_02042012_final.pdf

[ix] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/05/17/lansi-turkua-kaavoitetaan-ja-tiivistetaan-huomioimatta-lansikeskuksen-kehittamista-ja-paikallistoimijoiden-osallisuutta/

[x] https://yle.fi/uutiset/3-10689655

[xi] https://www.turku.fi/uutinen/2018-06-07_turulle-maailman-karkeen-lukeutuva-ilmastosuunnitelma

[xii] http://www.lansi-turku.net/kuntalalaisaloite-malikkala-kuninkojan-ikimetsa-turun-ja-raision-luonnonsuojelualueeksi-0

[xiii] https://www.ts.fi/lukemisto/1074005311/Aimo+Massisen+kyselypalsta+Aimo+Annos+Tuliko+Turpiina+Turkuun

[xiv] https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files//rm35_loppuraportti_02042012_final.pdf

[xv] https://www.ts.fi/aihe/1074028738/23+Varissuo+Varissuo+pyristeli+irti+slummin+maineesta

[xvi] http://ah.turku.fi/kh/2014/0526012x/Images/1316527.pdf

[xvii] https://www.turku.fi/uutinen/2019-01-25_turku-toimii-kunnianhimoisesti-syrjaytymisen-ehkaisemiseksi

Kakolan funikulaari – turkulaisen joukkoliikenne- ja kaupunkikehittämisen ilmapuntari?

Joukkoliikennekysymykset ja infrainvestoinnit puhuttavat vanhassa pääkaupungissa. Kaupunkikehittämiseen liittyvän kuohunnan myönteisenä moottorina on toiminut positiivisen rakennemuutoksen ruokkima rakentamisbuumi, jonka myötä Turussa on rakennettu viime vuosina kerrostaloja ennätystahtiin[i].

 

Kakola, Linnanfältti, Kupittaa, Itäharju, Pukkila, Ratapihan elämyskeskus…Täydennysrakentaminen näkyy ympäri kaupunkia nostokurkien, mutta myös puutteellisen projektihallinnan ja voimistuneen kansalaiskritiikin muodossa. Enemmistö turkulaisista todennäköisesti suhtautuu myönteisesti kaupungin kasvuun, mutta rakennus- ja infrastruktuurihankkeiden toistuvat erheet ja roimat budjettiylitykset sekä asukasviihtyvyyttä yhä useammassa kaupunginosassa uhkaava täydennysrakentaminen herättävät epäilyksiä jatkuvan kasvun autuudesta.

 

Luvattua huomattavasti kalliimmaksi käyneet taidemuseon ja kaupunginteatterin peruskorjaukset ovat aiheuttamastaan voimakkaasta kritiikistä huolimatta parantaneet kaupungin kulttuuritarjontaa, mutta varsinkin ikuisuusprojekti toriparkki ja jo ennen ratapihan kunnianhimoisen elämyskeskuksen suunnittelukilpailua käynnistetty Logomon siltaprojekti tuntuvat monen turkulaisen mielestä vaikeasti perusteltavilta hankkeilta.

 

Verrattuna käyttötarkoitukseltaan varsin mystiseen sekä huolestuttavasti kohonneilla kustannuksilla ja viiveellä valmistuvaan Logomon siltaan[ii], Kakolan rinnehissin rakentaminen on kuitenkin perusteltua. Kun kaupungin poliittinen johto on päättänyt muuttaa vanhan vankilamiljöön asuinalueeksi, tarvitsevat Kakolanmäen asukkaat kulkuvälineen, jonka avulla kukkulalle kulkevat. Turkulaisen ylpeyden Förin luonnollisena jatkeena, funikulaari tullee myös saavuttamaan suosiota kaupunkilaisten, vierailevien ulkopaikkakuntalaisten sekä Kakolaan valmistuvan kylpylän asiakkaiden keskuudessa.

 

Ja vaikkei funikulaari ole varsinainen joukkoliikenneratkaisu, tarjoaa rinnehissi pilkallisista kabiinikirjoitteluista huolimatta mahdollisuuden harjoitella rakentavaa keskustelua Turun kaupunkikehityksestä. Turun kaupunginhallituksen kokousagendalla on 11.2.19 suuri turkulainen joukkoliikenneratkaisu. Kuten likimain legendaarisen toriparkin tapauksessa, turkulainen mielipide raitiotien palauttamisesta on voimakkaasti jakaantunut.

 

Olen itse seitsemän vuotta sitten Turkulaisen kumppanikirjoituksessa[iii] kysynyt, josko pikaraitiotie olisi johdonmukainen askel kehittämään tiivistyvää kaupunkiseutua ja tuomaan palvelut lähemmäs kaupunkilaisia. Noin seitsemän kuluneen lihavan vuoden aikana täydennysrakentaminen on jo voimakkaasti muuttanut turkulaista kaupunkikuvaa, mutta ainakin joukkoliikenneratkaisun ydinalueella Länsi-Turussa, tiivistyvän asuinalueen asukkaat yhä odottavat lähipalvelujaan.

 

Aina silloin tällöin auringonlaskun alaksi luokitellun laivanrakennusteollisuuden vetovoimalla kasvanut Turku on varsinaisen Suomen teollinen, kulttuurillinen, koulutuksellinen ja sosiaalinen sydän. Kotikaupungistaan ja kulttuurihistoriastaan ylpeät turkulaiset eivät ole tunnettuja päätöksenteko- tai yhteistyökyvystään, mutta ovat kohta kahdeksan vuosisadan ajan osanneet kehittää kaupunkiaan suomalaisten sillanpääasemana Pohjolaan ja keskiseen Eurooppaan.

 

Raitiotien kohtalonkysymyksenä näkevät korostavat ratikkalinjan kaupunkikehityksellistä merkitystä ja välttämättömyyttä eurooppalaisen kulttuurikaupungin perustana. Olen itse asunut ja siinä ohessa ajanut ratikalla Baijerissa, Pohjois-Saksassa, Baltiassa ja Britanniassa, mutten koskaan kuullut Augsburgissa, Lyypekissä, Riiassa tai Manchesterissä kenenkään korostavan raitiotien kaikkivoipaisuutta samalla tavalla kuin ratikkafanit täällä Turussa, tai ainakin somessa.

 

Panostaminen joukko- ja myös raideliikenteeseen on Turussa kuten kaikissa kasvavissa kaupungeissa tärkeä asia, mutta mielestäni sen tulisi tapahtua nykyistä suunnitelmallisemmin seutuyhteistyön kautta sekä kaupunginosien ja alueiden alati muuttuvat kehitysnäkymät huomioiden. Yhteiskuntakehityksen pehmeämmän sektorin asiantuntija lääkintöneuvos Heikki Pälve ilmaisi tuoreessa mielipidekirjoituksessaan[iv] epäilyksensä Turun kaupungin kyvyistä hallita infrainvestointihankkeitaan.

 

Kun huomioidaan, että Turku ja ympäryskunnat ovat viime vuosina tiivistäneet varsin onnistuneesti Föli-yhteistyötään ja myös valtakunnallinen Tunnin juna-raideliikennehanke vaatii varsinaissuomalaisten vaikuttamista, pitäisin viisaana, että Turun kaupunki etenisi joukkoliikenneuudistuksessa maltillisesti, mutta aiempaa suunnitelmallisemmin sekä seudullista lähijunaliikennettä kehittäen. Ja edustaako suomalaisen sisämaan kaupungin raitiotieratkaisun kopioiminen sittenkään eurooppalaisen kulttuurikaupungin edistyksellistä ja innovatiivista kaupunkisuunnittelua?

 

Artikkelikuva: Liettulaiseen funikulaarikulttuuriin voi tutustua Kaunasissa, jonne Wizz Air tarjoaa Turusta suoran lentoyhteyden.

[i] https://suburbanturku.wordpress.com/2017/11/28/herattaako-kaupungistuminen-paattajat-kuulemaan-kaupunkilaisia/

[ii] https://yle.fi/uutiset/3-10442858 Turun Logomon sillan kustannusarvio nousi jo yli 13 miljoonan.

[iii] https://www.turkulainen.fi/kumppanit/lansi-turun-asukasyhdistys/94696-investoinnit-edellyttavat-panostusta-liikenneyhteyksiin

[iv] https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4474957/Lukijalta+Funikulaari+sanoo+ratikalle+ei?fbclid=IwAR0-x_mmYxUGZC5GUQfAR_dlYScM9F-Wk6xOydf4T5dX2YMH_ujuhvqcV80