Suomalainen futisväki turhautunutta – löytyykö seuroista ja Palloliitosta uudistuskykyä?

Hans Backen värikäs,  voitoton taival Huuhkajien johdossa päättyi joulukuun toisella viikolla. A-maajoukkueen ohella muutoksia toivotaan myös monessa juniorifutiskeskuksessa. Huolimatta SJK:n ja IFK Maarianhaminan viime vuosien pääsarjamenestyksestä, pääkaupunkiseutu on jo pitempään ollut suomalaisen jalkapalloilun moottori ja HJK kansainväliseen menestykseen tähtäävän seuratoiminnan lippulaiva. Pääkaupunkiseudun johtava asema junioritoiminnassa näkyy mm. pelaajapassimäärissä, maajoukkuepelaajavalinnoissa sekä alueen johtavien seurojen – Helsingin Jalkapalloklubin, Käpylän Pallon ja FC Hongan – menestyksessä Etelä-Länsiliigassa sekä SM-turnauksissa ja -sarjoissa.

wp_20160814_08_47_26_pro

Pääkaupunkiseutu hallitsee harrastajamäärissä ja kansallisessa kilpailussa

Kun vuoden 2014 lopussa Suomessa oli 12 seuraa, joiden lisenssipelaajien määrä ylitti tuhannen pelaajan määrän, löytyy pääkaupunkiseudulta syksyllä 2016 yhteensä 15 jalkapalloseuraa, joilla yli tuhat rekisteröityä pelaajaa. Kansallista kärkeä miehittävät tuttuun tapaan suurseurat Tampereen Ilves ja HJK, molemmat yli 3000 lisenssipelaajalla, mutta näiden takana monet Uudenmaan ja Helsingin piirin seurat ovat parissa vuodessa lisänneet harrastajamääriään usealla sadalla. Varsinkin FC Hongan (1931 pelipassia syyskuussa 2016), Espoon Palloseuran (1930) ja Vantaan Jalkapalloseuran (1927) harrastajamäärien kasvu on ollut hurjaa, mutta myös monet pääkaupunkiseudun ”kaupunginosaseurat” ovat kohonneet kansallisten suurten seurojen joukkoon.

Etelä-Helsingin alueella operoivalla PPJ:llä oli marraskuussa 1287 lisenssipelaajaa ja seuran kilpajoukkueet osallistuvat säännöllisesti lähialueen kansainvälisiin turnauksiin. Koillis-Helsingin omaksi jalkapalloseuraksi profiloitunut Malmin Palloseura kuuluu myös selkeästi +1000-seurojen joukkoon.  Itä-Helsingissä, erityisesti Mellunkylän alueella toimivan FC Kontun pelaajamäärä marraskuussa oli 1156 ja tänä vuonna 70-vuotisjuhlaa viettävän Puotinkylän Valtin ylpeydenaiheita ovat mm. Puotilan oma tekonurmi sekä seuran seitsemän päätoimista työntekijää.

Vantaan Jalkapalloseura (VJS) on lasten ja nuorten jalkapalloiluun keskittyvä seura, jonka lähes 2000 pelaajaa kattava toiminta sijoittuu pääosin Länsi- ja Keski-Vantaalle. VJS:n edustusjoukkueet ovat usean vuoden ajan osallistuneet nappulaikäisten kilparyhmien miniliiga-sarjaan. Pääkaupunkiseudun suuriin alueellisiin junioriseuroihin kuuluvat myös Itä-Vantaan Tikkurilassa ja Hakunilan alueella toimiva Tikkurilan Palloseura (TiPS) sekä Tikkurilan pohjoispuolella Koivukylän suuralueella jalkapalloilutoimintaa harjoittava Koivukylän Palloseura (KoiPS).

Vaikka Vantaan tapaan laajalle levittäytyneen Espoon kaupunkirakenne poikkeaa merkittävästi maamme muista suurista kaupungeista, löytyy myös Tapiolan vainioilta yli tuhannen lisenssipelaajan kaupunginosaseuroja. Leppävaaran Pallo (LePa) on Suur-Leppävaaran alueen oma jalkapalloseura, jolla on yli tuhat eri ikäluokkiin kuuluvaa aktiivista harrastajaa. Turunväylän, Kehä III:n ja Vihdintien välisellä alueella toimii vuonna 1989 Karakallion Pallon ja Jupperin Urheilijat 58:n juniorityötä jatkamaan perustettu seura FC Kasiysi. LePa, FC Kasiysi ja alueelliset espoolaisseurat Kauklähden Pyrintö ja Pohjois-Espoon Ponsi löytyvät myös kilpajalkapalloseura FC Espoon taustalta. Kasvattajaseurojen kilpatoimintayhteistyön kautta nuorille pelaajille pyritään tarjoamaan kehittymistä tukeva pelaajapolku turvallisessa, mutta tavoitteellisessa ympäristössä.

Pääkaupunkiseudun juniorijoukkueiden sekä yksittäisten pelaajien muuta Suomea parempi menestys näkyy mm. Etelä-Länsi-liiga (ELL) – ja SM -sarjojen/turnausten tuloksissa sekä juniorimaajoukkuevalinnoissa. D-, C- ja B-juniorien ELL-sarjoissa ja SM-turnauksissa, Honka (kolme mestaruutta, 1 kakkostila, 1 kolmostila), KäPa (kolme mestaruutta) ja HJK (yksi mestaruus, kolme kakkostilaa, 1 kolmostila) ovat pelimenestyksellä mitattuna selkeästi muita seuroja edellä. Huomionarvoista on perinteisesti juniorisarjoissa hyvin menestyneiden turkulaisseurojen suhteellisen heikko panos kilpasarjoissa. TPS ja FC Inter saavuttivat kauden 2016 ainoan palkintosijansa A20 SM-ikäluokassa – sarjassa, jonka tasoa laski mm. Hongan, HJK:n ja KäPa:n joukkueiden poissaolo.

Pääkaupunkiseudun vahva panos heijastui myös päättyneen kauden maajoukkuepelaajavalintoihin. U17 (2000 -syntyneet pojat) ja U16 (2001 -syntyneet pojat) -ikäluokissa maajoukkueessa esiintyneessä pelaajistossa Uudenmaan ja Helsingin piirin pelaajien osuus oli 60-64 prosenttia. Muista piireistä mukana oli lähinnä yksittäisiä pelaajia. Varsin samanlainen kehityssuunta oli havaittavissa myös 2002-syntyneiden Tähtitarhatapahtumassa. Marraskuussa Eerikkilän ikäluokan maajoukkuetoiminnan avaustapahtumassa pääkaupunkiseudun seurojen pelaajien osuus oli yli 41 prosenttia kun turkulaisista seuroista mukaan oli kutsuttu vain neljä pelaajaa (5 %). Sekä Tampereen (11 pelaajaa) että Pohjois-Suomen (9 pelaajaa) piirien edustus oli niin ikään merkittävästi Turun piiriä menestyksekkäämpi.

Länsi-Suomessa piirit yhdistyvät ja seurojen voimasuhteet vaihtelevat

Vuonna 1924 perustettu Suomen Palloliiton Turun piiri ja 1934 perustettu Satakunnan piiri puretaan 31.12.2016 ja kaikki toiminta, varat ja omaisuus luovutetaan Raumalla toukokuussa perustetulle SPL:n Länsi-Suomen piirille. Tammikuussa 2017 toimintansa aloittavassa uudessa piirissä on yli 110 jäsenseuraa ja näissä yli 20 000 rekisteröityä pelaajaa. Länsi-Suomen piirin jalkapalloperinteet ovat rikkaat ennen kaikkea turkulais- ja porilaisseurojen menneen menestyksen sekä lukuisten maajoukkuepelaajien kautta, mutta päättynyt vuosi oli ankea niin satakuntalaiselle kuin varsinaissuomalaiselle jalkapalloilulle. FC Inter säilyi niukin naukin Veikkausliigassa, estäen samalla karsinnassa Tepsin nousun pääsarjaan. FC Jazz putosi Ykkösestä Kakkoseen, mutta MuSan nousu Ykköseen karahti karsintaan. Turun seudulla ”kaikkien aikojen Kolmosen” vei ulkomaan vahvistuksiin turvannut Peimari United ennen nimekkäämpiä alueen kasvattajaseuroja.

Lajiperinteisiin ja hyviin toimintaresursseihin perustuvat menestysodotukset ja seurojen väliset jännitteet ovat arkipäivää sekä Satakunnassa että Turun seudulla. Porilaisen jalkapalloilun moniottelija Tomi Leivo-Jokimäki on pitkin vuotta kirjoittanut kotikaupunkinsa futistilasta sekä FC Jazzin ja MuSan mielenkiintoisesta kilpailutilanteesta.  ”Musan Salaman pelaajamäärä on tällä hetkellä 650 pelaajaa ja FC Jazzin 401 pelaajaa. Luvut ovat per 12.7.2016. FC Jazz organisaatiolla on seitsemän (7) päätoimista työntekijää. Junioripuolella kuusi (6), joista toimistolla työskentelee kaksi (2). Edustusjoukkueessa on myyntipäällikkö päävalmentajan siirryttyä Turkuun. FC Jazzin satsaus junioripuoleen lienee suhteutettuna pelaajamäärään Suomen suurin. Lisäksi seura resurssoi Kakkosessa pelaavaan reservijoukkue PPT:hen.  Kakkosessa pelaavalla MuSalla on yhteensä kaksi päätoimista, toinen toimistolla ja toinen ”kentällä”.” http://leivo-jokimaki.blogspot.fi/2016_07_01_archive.html.  Leivo-Jokimäki muistuttaa ruohonjuuritason seurojen tärkeimmästä tehtävästä eli harrastajien houkuttelemisesta ja saada lapset rakastumaan lajiin.  Kuvailemassaan ”Porilaisessa jalkapalloparatiisissa” useita seuroja hyödynnettäisiin siten, että pelejä saadaan lähellä kotia ja valmentajat tervehtisivät iloisesti ja vaihtaisivat kuulumisia pelaajien kehityksestä ja hyvistä kokemuksista. Pelaajat liikkuisivat vaivattomasti seuroista toiseen pelaajan edun ollessa etusijalla. Tarvittaessa perustettaisiin yhteisjoukkueita (YJ-joukkue), joiden tarkoitus on pienentää drop out-kehitystä ja mahdollistaa täysipainoiseen kilpailutoimintaan osallistumisen. http://leivo-jokimaki.blogspot.fi/2016/11/fc-pori-paradise.html

Vastaperustettu Länsi-Suomen piiri ei ole satakuntalaisten ja turkulaisten ainoa yhdistävä tekijä Lounais-Suomen futiskartalla. Viime vuosien valmentajavaihto on vienyt kaksi Turun Nappulaliigan entistä valmennuspäällikköä Poriin ja Turussa sekä FC Inter että TPS ovat äskettäin vahvistaneet juniorivalmennustaan FC Jazzin edustusta vetäneillä valmentajilla. Kun lisäksi nappulaikäiset Satakunnan ja Turun seudun juniorit ovat jo vuosia pelanneet säännöllisesti Länsirannikon Miniliigaa ja jokakesäinen Pori Cup vetää varsinaissuomalaisia joukkueita, on tiiviimmälle Länsi-Suomen junnufutisyhteistyölle olemassa erinomaiset käytännön edellytykset.

Kun FC Jazz ja MuSa kilpailevat Kokemäen joen seudun futisherruudesta sekä edustus- että junnusarjoissa, on keskinäinen kilpailu Auran rannoilla vähintään yhtä raastavaa. TPS:n viime vuosien talousvaikeudet ja edustusjoukkueen pelaaminen Ykkösessä ovat ymmärrettävästi tarjonneet kaupungin ainoalle veikkausliigaseuralle mahdollisuuden nostaa profiiliaan. Kaupungissa, jota moni kutsuu mustavalkoiseksi, menneiden vuosien paikallisderbyt sekä syksyllä Veritas Stadionin ja Paavo Nurmen Stadionin täyttäneet liigakarsintaottelut muistuttavat kuitenkin voimasuhteiden tasapainon ja turkulaisuuden merkityksestä. Pitkälti omilla junioreillaan veikkausliigakarsinnassa kamppaillut TPS keräsi paikalliskilpailijan kotistadionilla vähintään yhtä suuren turkulaisyleisön kannatuksen kuin ulkomaan vahvistuksilla sarjapaikkansa turvannut FC Inter.

inter-ja-obi-ja-katsomo-juhlii-derby-2-0-29-10-16-3

Juniorijalkapalloilussa tarvitaan sekä paikallista kilpailua että yhteistyötä

Jos Interin ja TPS:n edustusjoukkueiden kamppailu kaupungin herruudesta on lajin suosion sekä suomalaisen jalkapallokulttuurin kehityksen kannalta ehdottoman myönteistä, on paikallisseurojen kiristynyt kilpailu juniori-ikäluokissa huomattavasti monimutkaisempi kysymys. Turussa juniorifutiksen voimasuhteet muuttuivat olennaisesti Sami Hyypiä Akatemian toiminnan käynnistämisen alkuaikoina. Turun Palloseurassa koettiin tällöin välttämättömänä laajentaa toimintaa D-junioreita nuorempiin ikäluokkiin. Tätä ennen huokeaa lähiliikuntaa ja Kaupparien kautta toteutettua kilpatoimintaa vuosikymmeniä harjoittanut Turun Nappulaliiga oli ollut käytännössä kaikkien maajoukkuetasolle yltäneiden turkulaispelaajien ensimmäinen jalkapalloseura. Nykymaajoukkueen pelaajista mm. Lukas Hradecky ja Joni Kauko ovat TuNL Runosmäen ja Jere Uronen Lausteen kaupunginosajoukkueen kasvatteja.

Viime vuosien aikana useat muut turkulaiset jalkapalloseurat ovat seuranneet Tepsin esimerkkiä ja laajentaneet toimintaansa nappulaikäluokkiin. Muutoksella on ollut sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Myönteistä on varmastikin seuravalikoiman laajentuminen. Nappulaliigan aluejoukkuetoiminnan taso on ollut vuosikymmenien ajan varsin kirjava ja tiettyihin kaupunginosiin panostavat paikallisseurat kuten läntisen Turun TuWe ja TuKV sekä LTU ja TPK idässä tarjoavat tänään Nappulaliigalle tervetullutta kilpailua ja harrastajille vaihtoehtoja.

wp_20161105_14_59_01_pro-2

Kiristyneen kilpailun kielteisiä vaikutuksia ovat ainakin jännitteiden lisääntyminen seurojen välillä sekä merkittävästi yleistynyt hyvin nuorten lasten siirtyminen seurasta toiseen. Tänä syksynä Turun seudun junnufutiksen seuramagneettina on ollut FC Inter. Päätoimisiin valmentajiin panostaneen vakavaraisen veikkausliigaseuran suuri suosio on ymmärrettävää, mutta pelaajien voimakas keskittyminen yhteen seuraan D-junioreissa ja nuoremmissa ikäluokissa ei edistä alueellista kilpailua ja asettaa merkittäviä toiminnallisia sekä hallinnollisia lisäpaineita Interin junioritoiminnan kokemattomalle seurajohdolle. Kilpailutilanteen käytännön vaikutukset näkyvät ehkä konkreettisimmin valmistautumisessa kevään kilpailutoimintaan. Kun päättyneellä kaudella 04- ja 05-ikäluokissa menestyksekkäästi pelanneella Turun Palloseuralla on vaikeuksia koota joukkueita ELL- ja Alueliiga-sarjoihin, FC Interillä on tällä hetkellä kyseisissä ikäluokissa yhteensä jopa 150 pelaajaa. Koska Turun seudulla on kaudella 2017 D13-ikäluokan ELL-sarjassa peräti kolme seurapaikkaa (FC Inter, TPS ja TuNL), olisi varmastikin koko ikäluokan yhteisen edun mukaista saada kevääksi koottua kolme kilpailukykyistä ELL-joukkuetta, jotka voisivat pelata säännöllisesti tasaisia paikallisia harjoitusotteluita? Hieman samaan tyyliin kuten HJK, Honka, KäPa ja muut kilpatoimintaan panostavat seurat toimivat pääkaupunkiseudulla.

Suomifutiksen nykytila on eräänlainen paradoksi. Harrastajamäärät kasvavat hurjaa vauhtia ja lajin parissa toimii valtava joukko innostuneita ja aktiivisia vapaaehtoisia. Mutta suomalaiselta jalkapalloilulta puuttuu oma tunnistettava identiteetti ja seuroilta sekä Palloliitolta selkeä toimintasuunnitelma. Yleinen yhteistyökyvyn puute ei auta asiaa. Ehkä taustalla on yksilö- ja kestävyysurheilun poikkeuksellisen voimakas asema suomalaisen urheilun takavuosien menestyksessä? Toisaalta suomalainen jääkiekko voi tänään paremmin kuin koskaan ja suomalaisissa jääkiekkojoukkueissa nimenomaan yksilöiden yhteispeliin perustuva viisikkopeli ja valmennustiimien tiivis yhteistyö ovat olleet menestyksen kulmakiviä. Ja lajin suosiolle elintärkeänä bonuksena suomalainen jääkiekko on viime vuosina kyennyt tuottamaan persoonallisia maailmanluokan tähtipelaajia kuten Patrik Laine, Sebastian Aho tai Jesse Puljujärvi. Jos jalkapalloilun parissa kyetään vastaavaan lajikohtaiseen ryhtiliikkeeseen ja seuratason suunnitelmallisuuteen, on suurella suomalaisella futisyhteisöllä täysin realistiset edellytykset nostaa maamme jalkapalloilua tasoa, kuten koripallo- ja lentopalloväki ovat viime vuosina jo tehneet. Tai sitten voidaan taas kerran todeta, että jalkapalloilu on maailman kilpailluin laji, eikä täältä Pohjolan perukoilta voi nousta kuningaslajin huipulle. Ellei ole Litmanen, Zlatan tai islantilainen.

Mainokset

Nuorison pahoinvointiin on korkea aika herätä

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut 7.12.16 23-vuotiaan miehen epäiltynä kolmesta murhasta Imatran ydinkeskustassa. Miehellä on aiempi tuomio muun muassa tapon yrityksestä. Poliisin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että kolmoissurman taustalla ovat olleet syrjäytyminen ja mielenterveydelliset syyt. Sisäministeri Paula Risikon mukaan ongelma on hyvin tiedossa, mutta sen ratkaiseminen on vaikeaa. Ministeri muisteli aikaansa peruspalveluministerinä, jolloin tapahtuivat Jokelan ja Kauhajoen kouluampumistapaukset. – Molemmissa kouluampumisissa tapahtui niin, että kun tilanne oli päällä, kaikki kuitenkin tiesivät tekijän. Jossain se tieto pahasta olosta velloo. Siitä pitäisi vain riittävän ajoissa saada tietää.  http://yle.fi/uutiset/3-9336359

 

Samana päivänä, 7.12.16, syyttäjä on nostanut syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä Suomen Vastarintaliikkeen 26-vuotiasta jäsentä vastaan Helsingin Asema-aukion tapahtumista. Oikeuskäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 21. päivä joulukuuta. http://yle.fi/uutiset/3-9338534. Käräjä- ja hovioikeuksista tilattujen selvitysten mukaan epäilty on tuomittu aiemmin ainakin seitsemästä pahoinpitelystä. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/naista-asema-aukion-pahoinpitelysta-epailty-on-aiemmin-tuomittu/738708/
Itsenäisyyspäivänä julkaistiin suomalaisille viime vuosina suurta ylpeydenaihetta antaneet Pisa-tutkimuksen tulokset. Tälläkin kertaa tyttöjen menestys oli hyvä, mutta poikien selkeästi aiempaa heikompi. Harvardin yliopiston professori Pasi Sahlbergin mukaan huolestuttavaa on poikien osaamisen tason nopea hiipuminen kaikilla osa-alueilla. Hän uskoo, että nuorten – erityisesti murrosikäisten poikien – hyvin nopeasti lisääntynyt ruutuaika selittää ison osan tästä tason laskusta. – Jos nuori käyttää 6–10 tuntia päivässä erilaisten digitaalisten laitteiden parissa, on tuo aika pois opiskeluun suoraan tai epäsuorasti liittyvistä aktiviteeteista, kuten lukeminen tai keskusteleminen toisten kanssa. http://yle.fi/uutiset/3-9338253

 

Samaan Pisa-uutiseen haastateltu kirkkonummelainen matematiikanopettaja Maarit Rossi muistuttaa poikien kaipaavan aktiviteetteja. Rossin mukaan tämän päivän lapsille ei riitä, että koulussa tehdään mekaanisesti jotain ja opettaja kertoo totuuden, jota sitten toistetaan. – Tytöt jaksavat istua poikia paremmin, ja pojat kaipaavat teknisiä töitä ja liikuntaa. Koulun pitää tarjota nykyistä enemmän virikkeitä. Enemmän keskusteluja ja toimintaa, pelkkä rivissä istuminen ja vihkojen täyttäminen ei riitä, kokenut opettaja sanoo. Tyttöjen menestystä selittää Maarit Rossin mukaan myös se, että he vielä luottavat auktoriteetteihin. Mitä tapahtuu, kun tämä muuttuu, hän kysyy.

 

Vaikka suomalainen koulujärjestelmä nauttii yhä arvostusta myös maamme rajojen ulkopuolella, on jo pitkään ollut tiedossa, ettei oppilaiden viihtyvyys kouluissamme ole Pisa-tulosten tasolla. Vuoden 2012 WHO-koululaistutkimuksen 40 maan vertailussa Suomi jäi heikoimpaan kolmannekseen, kun oppilailta kysyttiin, pitävätkö he koulusta. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa koulusta pidettiin selvästi enemmän kuin meillä. http://tesso.fi/artikkeli/voiko-koulussa-viihty  . Samansuuntaista sanomaa suomalaisoppilaiden kouluviihtyvyydestä viesti myös kevään 2015 opetus- ja kulttuuriministeriön Tulevaisuuden peruskoulu -julkaisu. Esimerkiksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8. ja 9. luokan tytöistä 65 prosenttia ja pojista alle 60 prosenttia pitää koulunkäynnistä. Saman ikäluokan tytöistä 35 prosenttia ja pojista yli 40 prosenttia ei kyselyn mukaan pidä koulunkäynnistä. http://yle.fi/uutiset/3-8005993 .

 

Tutkimustuloksia arvioinut Opetushallituksen opetusneuvos Anneli Rautiainen myönsi nykykoulun olevan erilaisten jännitteiden tyyssijan, jossa toiset oppilaat pärjäävät hyvin ja toiset huonosti. Keskeiseksi viihtyvyyteen vaikuttavaksi tekijäksi opetusneuvos nosti koulujen toimintakulttuurin sekä koulupäivän joustamattomuuden. – Koulupäivän rakennetta pitäisi lähteä tarkastelemaan niin, että sitä voidaan muuttaa enemmän tämän päivän lasten tarpeisiin sopivaksi. Koulupäivässä pitäisi olla aikaa ystäville, ettei aina olisi kiire oppisisältöjen kanssa. Hän nostaa kerhotoiminnan laajentamisen kouluviihtyvyyden tärkeäksi kehittämiskeinoksi. – Mahdollisesti voisi tuoda monipuolisemmin kerhotoimintaa aamun sekä iltaan. Jossain kokeillaan jopa keskelle päivää. Kokeiltaisiin rytmittää koulupäivää vähän eri lailla, että se auttaisi jaksamisessa, Rautiainen pohtii. Kerhotoiminnan kehittäminen ja laajentaminen onkin varmasti oikeansuuntainen askel edistämään oppilaiden kouluviihtyvyyttä, sosiaalista kanssakäymistä sekä myös liikunta-, kulttuuri- tai muiden yhteisöllisten harrastusten löytämistä.

 

Ongelmat koulussa liittyvät olennaisesti nuorten syrjäytymiseen, jonka sisäministeri Risikko nosti 7.12. Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa yhdeksi Suomen sisäisen turvallisuuden suurimmista ongelmista. Nuorten kohdalla syrjäytymisellä usein tarkoitetaan sitä, että nuori jää peruskoulun jälkeen koulutuksen ja työn ulkopuolelle. Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio kertoi torstaina 8.12. Ylen aamu-tv:ssä, että tavallisesti jokaisen ikäluokan kohdalla noin 10 000 nuorta ei pääse peruskoulun jälkeen elämässä eteenpäin. – Yleisimpiä syrjäytymiseen johtavia syitä ovat koulukiusaaminen, pitkittynyt työttömyys ja mielenterveys- sekä päihdeongelmat, joista mielenterveysongelmat ovat Laition mukaan kohonneet nuorten keskuudessa kansantaudiksi. THL:n laajassa yhden ikäluokan seurantatutkimuksessa havaittiin, että vuonna -87 -syntyneistä joka kolmas on joko saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykelääkkeitä, Laitio kertoo.

 

Samassa aamu-tv:n lähetyksessä vieraillut etsivää nuorisotyötä tekevä valmentaja Piia Aho Vamos Espoosta kertoi, että syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä parantamalla nuorille tarjottavia palveluja sekä luomalla nuoriin enemmän suoria kontakteja. – On hirveän perinteistä, että työntekijät istuvat työhuoneissaan ja odottavat, että nuoret itse pyytävät apua, kun tarvitsevat. Työtapaa voisi muuttaa niin, että lähdetään enemmän paikkoihin, missä nuoret ovat, Aho sanoo.

 

Yhä suurempien haasteiden ja suoranaisten ongelmien kanssa painivan nuorisomme tulevaisuuden näkymiä ei varmistakaan voida kirkastaa hokkuspokkus-tempuilla, mutta on välttämätöntä, että päättäjämme ottavat yhä selkeämmin näkyvän nuorisopahoinvoinnin eri oireet vakavasti ja hakevat rohkeasti ongelmiin ratkaisuja. Kevään kuntavaalit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet uudistusten esittämiseen.

 

Koulujen viihtyvyyden lisääminen yhteistyössä kotien ja kerhotoimintaa tarjoavan kolmannen sektorin kanssa on hyvä ensiaskel. Syrjäytymistä ehkäisevä ja lasten sekä nuorten liikkumista edistävä harrastustoiminnan tukeminen on toinen konkreettinen työkalu. Kolmas kokonaisuuteen istuva ja myös aikuisten hyvinvointia tukeva toimenpide on panostus lähiliikuntapaikkoihin. Koulujen ja kotien läheisyydessä sijaitsevat lähiliikuntapaikat tarjoavat nuorille, heidän perheille ja jopa ikäihmisille mahdollisuuden edulliseen yhdessäoloon perinteisen kyläkoulun hengessä.