Turku 2029 Kulttuurilupauksena Fuuga – mutta ulottuvatko kulttuurihyvinvointi-investoinnit kuningas jalkapalloon ja muuhun liikuntakulttuuriin?

Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Eurooppalaisena kulttuurikaupunkina profiloituva maan vanhin kaupunki panostaa kulttuuri-investointeihin. Taiteen talo, Musiikkitalo sekä Historian ja tulevaisuuden museo ovat kaupungin Kulttuurilupauksen ja kulttuurin kärkihankkeen kovaa investointiydintä. Samaan aikaan kuitenkin Turun keskeiset liikuntakeskukset ovat elinkaarensa päässä. “Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Unohtamatta huolestuttavaa väestön ikääntymistä, liikkumattomuutta ja kasvavia kotouttamisen haasteita.    

Turku kasvaa vauhdilla ja kaupunkia kehitetään kunnianhimoisesti. On kuitenkin syytä huomioida, että “Turun väestönkasvu syntyy täysin muualta muuttavista ja maahanmuutosta, sillä kaupungin luonnollinen väestönkasvu on negatiivista. Vuonna 2022 Turun väkiluku kasvoi 2763 hengellä, josta 43 prosenttia tuli kotimaasta ja 57 prosenttia ulkomailta. Määrällisesti eniten muuttajia Turkuun muualta Suomesta tuli Salosta, Raumalta, Uudestakaupungista, Oulusta ja Porista.”1.        

“Korkeampaa ja matalampaa” kulttuuria ei tietenkään tule asettaa vastakkain, mutta Turussa tarvitaan avointa keskustelua siitä, kuinka Turussa tulevaisuudessa tuotetaan kaupunkilaisille mahdollisimman monipuolista kulttuurihyvinvointia sekä samalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä.”

Samaan aikaan siis Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.  

”Turun väestö ikääntyy vauhdilla, maailmalla on monenlaista myllerrystä, sotepalveluiden siirtymisen seuraukset hyvinvointialueelle ovat yhä hämärän peitossa ja julkista taloutta leikataan. Näin epävakaissa oloissa on elintärkeää, että Turussa keskustellaan perusteellisesti siitä, mihin kaupunki lähitulevaisuudessa investoi ja kuinka kaupunkilaisten hyvinvointia voidaan edistää mahdollisimman tasapuolisesti ja yhteiskunnalliset uhkakuvat huomioiden.” 

Turku investoi taiteeseen, kulttuuriin ja kiskoihin, mutta ulkoistaa urheilun ja liikuntapaikat? 

Kulttuuri on monimerkityksellinen, jopa kiistanalainen käsite. Kun puhutaan kulttuurista osana kaupunkikehittämistä ja kuntataloutta, lienee perusteltua käyttää sanan määrittelyssä opetushallinnon käyttämää laajaa kuvausta. 

“Kulttuurin käsitettä käytetään yhtäältä laajassa merkityksessä tarkoittamassa kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen. Tällainen laaja kulttuurin käsite sisältää kaikenlaiset tiedot, taidot ja tavat sekä arvot ja normit, joiden varaan ihmisyhteisöt ovat rakentuneet. Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”2

”Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.”

“Kulttuurilupaus: Taiteen ja kulttuurin aika! on ohjaava näkymä kulttuurin kehittämiseen Turussa. Se sisältää tavoitteen kaupungista, jossa tilat ja rakenteet mahdollistavat taiteen ja kulttuurin monipuolisen, rajoista vapaan tarjonnan sekä kaupunkilaisten laajat osallistumismahdollisuudet.”3

Turun kaupungin keväällä 2022 antama kulttuurilupaus on ehdottoman tervetullut panostus edistämään turkulaisten viihtyvyyttä ja osallisuutta sekä kaupungin yleistä vetovoimaisuutta, mutta etenkin koska kaupungin keskeiset liikuntakeskukset Impivaaran jalkapallo- ja jäähalleista Kupittaan urheiluhalliin ovat elinkaarensa lopussa, olisi välttämätöntä että Turun kulttuurilupaus kattaisi myös liikuntakulttuurin sekä kymmenille urheiluseuroille ja kymmenille tuhansille turkulaisille korvaamattomien liikuntapaikkojen ajanmukaistamisen.   

Vielä vuonna 2016 laaditussa Turun liikuntapaikkasuunnitelmassa liikuntapaikkauudistuksen rungoksi linjataan Kupittaan, Urheilupuiston ja Impivaaran muodostama liikuntakeskusten kärkikolmio: 

”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Panostaminen tarkoittaa käytännössä 1) suorituspaikkojen hyvää ylläpitoa, 2) peruskorjaamista sekä myös 3) muunneltavuuden ja kokonaan uuden kehittämistä niin infran kuin sisällöllisten toimintojenkin kannalta.”4  

Kuitenkin viime vuosina uudet, liikuntapalveluiden ulkoistamisen tuulet ovat hämmentäneet turkulaista liikuntaväkeä. Kun TS:n Turun historian suurimmaksi ja tärkeimmäksi arvioima urheilupäätös jäi koronakriisin, soteuudistuksen ja pormestarivaalien varjoon, panostus liikuntakeskusten kärkikolmioon on kabineteissa hioitunut monimutkaiseen ja vaikutuksiltaan vaikeasti arvioitavaan yhdistelmään harrastekorttia ja yksityisvetoisesta Artukaisten liikuntakeskusvisioita. 

”Turun kaupungissa on 3 monipuolista ja isoa liikuntakeskusta: Kupittaa, Urheilupuisto ja Impivaara. Näihin kolmeen liikuntakeskukseen on panostettu suunnitelmallisesti jo kymmeniä vuosia, ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.”

Etenkin poliittinen linjaus korvata alimittainen ja elinkaarensa lopussa oleva Impivaaran kunnallinen jalkapallohalli Artukaisten yksityiselle hankkeella on herättänyt suurta huolta jalkapallo- ja muunkin liikuntaväen piirissä. Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät. Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen. 

”Usein unohtuu, että Impivaaran kohta 45-vuotiaassa hallissa ovat harjoitelleet futarien ohella vuosikymmeniä mm. pesäpallon, lacrossen, jenkkifutiksen, rugbyn ja jääkiekon harrastajat sekä eri ikä- ja väestöryhmiä edustavat harrasteryhmät.”

“Kaikkein suurimman jalkapalloseuran eli Turun Nappulaliigan puheenjohtaja Mikko Högerman pelkää, että laajalla iltapäivätoiminnalla ryyditetty liikuntapaikkakeskittymä kasaisi junioriurheilun vallan lähinnä TPS:n käsiin[xii]. FC Interin juniorijaoston toiminnanjohtaja Pasi Hyvätin mukaan yksi kunnallinen halli pitää olla pohjana, että perustoiminnot saadaan pyöritettyä. Hän ei usko, että yksityinen jalkapallohalli voi mitenkään korvata julkista niin, että harrastamisen hinta pysyisi ennallaan. ”On selvää, että harrastaminen kallistuu ja maksajana ovat vanhemmat”, Hyvätti tiivistää.”5

”Puutteellisten talviharjoitteluolosuhteiden seurauksena perinteisesti matalan kynnyksen harrastuksena tunnetun lajin harrastuskustannukset ovat jo nyt karanneet käsistä erilaisten olosuhde- sekä muiden lisämaksujen myötä ja uhka turkulaislasten suosikkilajin elitistymisestä sekä lajiharrastuksen eriarvoistumisesta on todellinen.” 

Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja 

Tänä talvena Turkufutiksen olosuhdevaje lienee pahempi kuin koskaan. Harrastajamäärät ovat kohonneet koronakriisivuosista, mutta alueen kaksi yksityistä kuplahallia – Lähi-Tapiola areenat Impivaarassa ja Raisiossa – ovat repeytymien takia poissa käytöstä ja viime vuosina joka talvena romahtanut Poropuiston niin ikään yksityinen halli on kokonaan poissa pelistä. 

Eli seurat ovat kaupungin toivomusten mukaan panostaneet yksityisiin ylipainehalleihin, mutta käytännön tasolla lopputuloksena on ollut harrastuskustannusten voimakas kasvu ja tästä huolimatta harrastusvuorojen laajamittainen peruuntuminen.  

Ei siis ihme, että laji-ihmisten keskuudessa jo vuosia jatkunut turhautuminen leviää laajemmin etenkin lapsiperheissä ja vihdoin myös Turun päätöksentekokoneistossa. Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”. Arkadianmäelle siirtynyt entinen ammattilaispelaaja korostaa, että kysymys on yksinkertaisesti arvovalinnoista – siitä mitä koetaan tärkeäksi ja mikä ei. Valtuutettu päättää kirjoituksensa ajatusleikkiin, kysyen, kuka jalkapallohallin rakentamista vastustaisi, jos kaupunki nyt päättäisi tuoda päätöksentekoon uuden julkisesti rakennetun jalkapallohallin? Eivät seurat, eivät päättäjät, eivät koulut, eivätkä päiväkodit tai muutkaan sen käyttäjät, vastaa sama valtuutettu. 

Turussa harvinainen, futistaustainen valtuutettu ja kansanedustaja Timo Furuholm muistuttaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan6 perustellusti “jalkapallon kyvystä globaalina urheilulajina purkaa segregaatiota, liikuttaa massoja ja tarjota nuorille mielekästä tekemistä”

Koska Turun liikuntapaikkauudistus on merkitykseltään massiivinen niin kaupungin vetovoimaisuudelle kuin turkulaisten fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille, tämäkin teksti päättyy ajatusleikkiin, jonka tavoitteena ei tietenkään ole luoda vastakkainasettelua eri kulttuuri- tai harrastusmuotojen välillä. Sen sijaan se toivottavasti muistuttaa matalan kynnyksen liikuntakulttuurin ja liiikuntapaikkojen yhteiskunnallisesta arvosta ja yhteisöllisyyttä edistävästä voimasta.  

Turun tuoreet tilastot kaupungin liikuntapaikkojen ja -palvelujen kävijämääristä kiistatta tukevat julkisten liikuntapaikkojen merkitystä turkulaisten liikunnan tukijalkana8. Vuonna 2023 Turun kaupungin liikuntapaikkojen kävijämäärät nousivat 1 536 409 käyntiin, mikä tarkoittaa 18 prosentin kasvua edellisestä vuodesta. 

Impivaaran liikuntakeskuksen vetovoima on kiistaton. Impivaaran uimahallissa ja sen kuntosaleissa tilastoitiin 565 575 asiakaskäyntiä (2022: 480 913). Impivaaran jäähallin kahdessa kaukalossa luisteltiin 108 695 kertaa (2022: 97 286) ja  Impivaaran jalkapallohallin kävijämäärä palautui koronarajoitusten raettua alimittaisen areenan maksimikapasiteettiin eli noin 80 000 kävijään. Vuoden 2023 tarkka luku on 79 565 (2022: 40 998), mikä tarjoaa mielenkiintoisen vertailun toiseen elinkaarensa lopussa olevaan kulttuurilaitokseen. Musiikkitalo Fuugan tulevaisuudessa korvaamassa Aninkaisten Konserttitalossa vieraili TFO:n tilastojen mukaan lähes 71 200 kävijää9

”Impivaara on turkulaisen liikuntakulttuurin ihmemaa, mutta vaatii kaupungin olosuhdeinvestointeja” 

Ajatusleikki: Musiikkitalo Fuuga & Impivaaran Hradecky Areena isännöivät Turku 800 tapahtumia vuonna 2029 

Ajankohtaisena ajatusleikkinä tämä liikuntakulttuurin lobbaus päättyykin tuoreeseen Turun kaupungin tiedotteeseen Musiikkitalo Fuugan peruskiven muuraustilaisuudesta. Tavoitteeltaan ajatuksia herättävässä, hitusen provosoivassa tiedotteen uudessa tulkinnassa sanat Musiikkitalo Fuuga ja kulttuuri ovat korvattu sanoilla Impivaaran jalkapallohalli ja liikuntakulttuuri.  

Kirjoituksessa nähdään suuri arvo Turun kaupungin kulttuurilupaukselle, mutta rinnastus pyrkii herättämään kulttuurikeskustelun kattamaan myös liikuntakulttuurin sekä turkulaisten liikkumiselle ja hyvinvoinnille välttämättömät liikuntapaikkainvestoinnit. Lukuisia lajeja ja laajoja käyttäjäryhmiä palveleva jalkapallohalli edistää pitkälti samoja tavoitteita kuin hieman mahtipontisempi musiikkitalo.      

Turun kaupunki markkinoi itseään ja haluaa profiloitua eurooppalaisena kulttuurikaupunkina. Hyvä niin, Suomen vanhimmalla kaupungilla ja suomalaisen kulttuurin kehdolla on pitkät juuret Itämeren alueen keskuksena ja porttina manner-Eurooppaan.

Klassisen musiikin tai tulevan musiikkitalon naapurien edustamien teatteri- ja kuvataiteiden sekä muun ”korkeakulttuurin” ohella elävistä eurooppalaisista kulttuurikaupungeista löytyy myös muunlaista kaupunkikulttuuria. Yhtä keskeistä eurooppalaista urbaania kulttuurimuotoa kutsutaan urheilussa kuningaslajiksi. Miljoonat eurooppalaiset, ja tuhannet suomalaiset, puhumattakaan muiden mantereiden jalkapallofaneista, seuraavat vuoden ympäri Euroopan ammattilaisliigoja, Mestareiden liigaa sekä Euroopan jalkapalloliiton muita omia kilpailuja.   

Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.  

”Samoin kuin Turun taitavat filharmonikot tarvitsevat taiteensa tuottamiseen ajanmukaiset harjoitteluolosuhteet, myös Bundesliigan mestaruudesta pelaavan Lukas Hradeckyn ja muiden Turusta Huuhkajapaitaan ponnistaneiden jalkapallolähettiläiden paikalliset palloiluperilliset ansaitsevat areenan, jossa harjoitella, kehittää taitojaan sekä luoda koko elämän kantavia sosiaalisia suhteita. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, järkevästi yhdessä eri käyttäjätahojen kanssa suunniteltuna, Uusi Impivaaran jalkapallohalli täydentää loistavasti Impivaaran uimahallin, liikuntakeskuksen kuntoratojen ja muiden liikuntapalvelujen tuottajien ympärivuotista matalankynnyksen liikuntatarjontaa.”  

Impivaaran Hradecky Areenan (Uuden Musiikkitalo Fuugan) peruskivi muurattiin Turussa10 

Turun uuden jalkapallohalli Hradecky Areenan (musiikkitalo Fuugan) peruskivi muurattiin tiistaina 16. tammikuuta. Turku on tehnyt ja tekee lähivuosien aikana mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja. Jalkapallohalli (Musiikkitalo) on niistä tähän asti merkittävin. Talo valmistuu vuonna 2026.

Turun pormestari Minna Arve korostaa, että Turun liikuntakulttuuri-investoinnit ovat kansallisestikin poikkeuksellisen merkittäviä. Ne vahvistavat Turun elinvoimaisuutta ja ovat myös panostuksia turkulaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

– Kaupunkina olemme tehneet ja tulemme lähivuosien aikana tekemään mittavia strategisia liikuntakulttuuri-investointeja, joista yksi keskeisimmistä on tämä upea Impivaaran jalkapallohalli (musiikkitalo Fuuga). Me investoimme mittavasti liikuntakulttuuriin, koska me uskomme sen potentiaaliin luoda laajempaa toimeliaisuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia turkulaisille ja Turkuun. Kyse on lopulta siitä, että liikuntakulttuuri ei ole vain hyvien aikojen luksusta, vaan se on hyvien aikojen luoja. Siksi Turku panostaa liikuntakulttuuriin nyt ja tulevaisuudessa, painottaa pormestari Arve.

Fuugan muuraustilaisuudessa jalkapallohallin (musiikkitalon) peruskirjan luki Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja Petra Peltonen. Perustuksiin talletettiin teräslieriössä muun muassa peruskiven muurauspäivän sanomalehtiä, Suomessa käytössä olevat eurokolikot sekä Turun filharmonisen orkesterin kevään 2024 kausiesite ja orkesterin uusin cd-levy.

LiikuntaKulttuuriin sijoittaminen kannattaa

Turku haluaa varmistaa paikkansa kilpailukykyisenä matkailukohteena kotimaan matkailussa ja edistää nousuaan varteenotettavaksi kansainväliseksi matkailukohteeksi. Uudet liikuntakeskukset (kulttuurilaitokset), kuten Hradecky Areena (musiikkitalo Fuuga), tukevat jo olemassa olevaa luovan talouden yritystoimintaa sekä mahdollistavat myös kokonaan uuden toiminnan.

– Turussa on ymmärretty liikuntakulttuurin voima. Monipuolisesti liikuntatapahtumille (kulttuuritapahtumille) tilat tarjoava Hradecky Areena (Fuuga) on erinomainen esimerkki investoinnista, joka kasvattaa alueellista elinvoimaa. Ennen kaikkea uuden jalkapallohallin (musiikkitalon) rakentaminen viestii siitä, että uskomme edelleen liikunnan (taiteen) voimaan tuoda ihmisiä yhteen ja luoda toivoa, sanoo peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala…

  1. https://www.ts.fi/uutiset/6173074 ↩︎
  2. https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/mita-kulttuurilla-tarkoitetaan ↩︎
  3. https://www.turku.fi/uutinen/2022-04-28_turku-antoi-kulttuurilupauksen-nyt-taiteen-ja-kulttuurin-aika ↩︎
  4. https://www.turku.fi/liikuntapaikkasuunnitelma-2029-valmistunut ↩︎
  5. https://suburbanturku.wordpress.com/2022/04/04/karkihankkeiden-kabinettimonopolipeli-kaynnissa-korvaako-yksityinen-artukainen-impivaaran-kunnalliset-liikuntapaikat/ ↩︎
  6.  https://www.ts.fi/lukijoilta/6220738 Uusi jalkapallohalli on Turussa välttämättömyys, 25.1.24 ↩︎
  7.  https://www.ts.fi/lukijoilta/6220738 Uusi jalkapallohalli on Turussa välttämättömyys, 25.1.24 ↩︎
  8. https://www.turku.fi/uutinen/2024-01-18_turun-kaupungin-liikuntapaikkojen-ja-palveluiden-kavijamaarat-jatkoivat-reipasta ↩︎
  9. https://tfo.fi/fi/uutiset/2024-01-11_tfon-vuosi-2023-oli-menestyksekas-ja-taynna-tapahtumia ↩︎
  10. https://www.musiikkitalofuuga.fi/uutinen/2024-01-16_uuden-musiikkitalo-fuugan-peruskivi-muurattiin-turussa ↩︎

Kolmen professorin kaupunkisuunnittelukritiikki

Kaupunkisuunnittelu ja kaupungit laajemminkin elävät suurta murrosta. Maalta- ja maastamuutto imevät väestöä etenkin suuriin kaupunkikeskuksiin ja viimeksi sote-alueet ovat vieneen suuren osan kaupunkien primääritehtävistä.

Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Aalto-yliopiston kaupunkikehityksen ja -mallintamisen professori Anssi Joutsiniemi vierailivat 3.5. Turun yliopistolla esittelemässä tutkimustuloksiaan tuoreesta tutkimuksestaan kaupunkikehityksen ja asuntorakentamisen tämän päivän tilasta. Länsi-Turun asukasyhdistyksen, Pro Pitkämäki-Kähäri ry:n ja alueen omakotiyhdistysten järjestämässä seminaarissa kolmas professori, turkulaistaustainen Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolainen avasi rakentamisen historian värikkäitä vaiheita erityisesti Turussa.

Mari Vaattovaara lähti esityksessään suomalaisesta lähiörakentamisesta sekä hyvinvointivaltion visiosta ja eetoksesta parantaa suomalaisten asumisen tasoa ja tuodaan ihmisille jotain sellaista, mitä he eivät osanneet edes haaveilla.

60-70-luvulla rakennetuissa lähiöissä asukkaiden ikärakenne oli täysin toisenlainen kuin nyt monella asuinalueella. Neljäsosa asukkaista oli alle kymmenenvuotiaita. Vanhemmat olivat alle nelikymppisiä ja eläkeläisiä oli neljä prosenttia.

Entäs tänä päivänä, mikä on meidän visio?, Vaattovaara kysyy.

Uudenlaiselle visiolle on todellakin tarvetta, kun huomioidaan että esimerkiksi Turun perinteisissä Hepokullan tai Härkämäen lähiöissä väestörakenne on täysin toisenlainen kuin asuinalueiden alkuaikoina.

Yhä suurempi osa suomalaisista lähiöasukkaista asuu yksin. Kun lähiön asukasmäärä on pudonnut, monet alueen lähipalvelut ovat siirtyneet toisaalle. Ja samaan aikaan esikaupunkien yhteiskunnallista yhtälöä värittää vahvistunut ja elinkeinopoliittisesti välttämätön maahanmuutto.

”Kassinkantama, kauppamatka ja siinä tapahtuva sosiaalisuuden areena on katoamassa. Sitten on eläkeläisiä ja maahanmuuttajia. Ja kaikesta tästä pitäisi rakentaa visio, mihin kaupunkikehitys on menossa.”

Mari Vaattovaara arvostelee voimakkaasti vallitsevaa kaupunkien rakentamispolitiikkaa ja kysyy miksei kaupunkisuunnittelu pyri vastaamaan asukkaiden asumistoiveisiin?

Tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisnuorista asuisi kymmenen vuoden päästä mieluiten omakoti- tai rivitalossa, mutta etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana kerrostalorakentaminen on kasvanut radikaalisti.

Ja samalla asuntojen koko on jatkuvasti kutistunut. Vaattovaara ryhmineen tutki Suomessa vastikään rakennettuja kerrostalokohteita ja noin 4000 asunnon otoksessaan jopa 40% edusti alle 37 m²:n pienasuntoja.

”Uusien pienasuntojen tuotanto Suomessa on ennennäkemätöntä ja kestämättömän suurta. On pitkällä tähtäimellä kestämätöntä, jos nämä havainnot edustavat laajempaa (tulevaa) Suomen asuntokantaa.”

Kaupunkimaantieteilijä kummastelee myös rakentamisen yksipuolisuutta. Lähiörakentamista seurannut tiivis ja matala on unohtunut. Tehokkuuden ja tiiviyden lisäksi tulisi panostaa sosiaalisesti moninaiseen rakentamiseen. Tarvetta olisi myös kohtuuhintaiselle pientalorakentamiselle sekä kaupunkien asettamille korkeammille asuntotuotannon laatuvaatimuksille.

Julkista keskustelua vaivaa yleispätevä bullshitting

Aalto-yliopiston arkkitehtitaustainen professori Joutsiniemi jatkoi siitä, mihin Vaattovaara lopetti.

Joutsiniemi kirjoitti jo joulukuussa 2022 kaupunkisuunnittelun tilasta voimakkaan kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen arkkitehtien oman ammattillisen yhteisön foorumilla, SAFA:n sivuilla .

”Julkista keskustelua vaivaa bullshitting, paskapuhe, joka on niin yleispätevää, ettei siitä ikinä joudu tilille.”

Lähtökohdaksi kritiikilleen Joutsiniemi otti vuosikymmenen takaisen Helsingin Sanomien artikkelin, jossa toimittaja Katja Martelius hyökytti myös professorin omaa ammattikuntaa: – ”julkisesti kriittinen arkkitehti on yhtä harvinainen kuin saimaannorppa.” .

Artikkelissaan Joutsiniemi viittaa myös laajemminkin yhteiskunnan tilaa rasittavaan populismiin, tahallisen väärän tiedon esittämiseen ja käsitteellisen epäselvyyden hyödyntämiseen omien intressien ajamisen osana.

”Kaavoituksessa saamme nauttia siitä kestävyyspuheen, tiivistämispuheen, kumppanuuspuheen ja vastuullisuuspuheen muodossa.”.

Arkkitehtiprofessori kuvaili itseään neljännen sukupolven lähiöasukkaana ja korosti esikaupunkivyöhykkeen merkitystä suomalaisten asumisalueena. Kritiikkiä saivat puistoihin liittyvät kaavoituskäytännöt, joiden seurauksena kaupunkeihin syntyy lähinnä liikenneväylien puristuksiin jääviä viherkaistaleita, joille ei mm. melun takia voi sijoittaa oleskeluun tarkoitettuja alueita.

Arkkitehtuurin historian professori näkee merkkejä menneen ajan esivallan sanelupolitiikasta

Toinen arkkitehti Panu Savolainen ei hänkään alustanut ”norppamaisella” linjalla. Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori aloitti 1300-luvun kaupunkibyrokratialla, kun Maunu Eerikinpojan kaupunkilailla säädettiin mm. katujen minimileveydestä. 1500- ja 1600-luvuilla tehtiin myös hallinnonuudistuksia ja 1650-luvulla käytiin suurta kaavakiistaa, kun kaupungin porvaristo vastusti kiivaasti Pietari Brahen johtaman esivallan puuttumista asemakaavoitukseen.


Vaikka termi Turun tauti näki päivänvalon vasta 1980-luvun alun lehdistölanseerauksen ja Hannu T. Klamin vuonna 1982 julkaiseman samannimisen pamfletin myötä, jo 1750-luvulla vanhassa pääkaupungissa esitettiin Turun linnan purkamissuunnitelmia. Klamin mukaan Turun tauti merkitsi harvainvaltaa ja demokratiavajetta.

Tänä päivänä Turku ei Savolaisen mukaan elä tyhjiössä. Turun kaupunkisuunnittelussa törmätään samanlaisiin piirteisiin kuin Helsingissä ja muualla maailmassa. Hän kantaa Vaattovaaran tapaan huolta kerrostuneisuuden puutteesta uudisrakentamisessa ja kysyy jääkö Itäharjun teollisesta historiasta mitään maamerkkejä, kun massiivinen täydennysrakentaminen Itä-Turussa yltyy.
Linnanfältissä äskettäin palaneen historiallisen puutalon kohtaloksi käynyttä puutalojen tyhjillään seisottamista restauroinnin asiantuntija kuvaili vanhaksi ja tyypilliseksi, myös kansainväliseksi ilmiöksi.


Kolmen professorin kantaaottavat esitykset herättivät yleisössä aktiivisen keskustelun ja turkulaiset asukasaktiivit saivat tutkijakolmikolta voimakasta tukea asuinalueidensa edunvalvontatyössä. Panu Savolainen päätti esityksensä kuvaan Turun yliopiston 34 vuoden iässä purkuun päätyneestä mikrobiologian laitoksesta ja kysymykseen, onko meillä varaa tähän?
Länsiturkulaiset nostivat esiin Pukkilan alueen vanhan massalaitoksen, joka uhkaa suojelupäätöksestä huolimatta päätyä myös purettavaksi. Kyse on viime kädessä kulttuuriperimän kunnioittamisesta, viihtyvyydestä ja demokraattisen yhteiskuntamallin ylläpitämisestä.


Etenkin Suomen Turussa, 800-vuotisjuhliin valmistautuvassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa eräs Mari Vaattovaaran monista kysymyksistä on alati ajankohtainen:


”Miksi emme pidä kiinni ihanteista, aseta tavoitteita, vaali identiteettiä?”