Yhä ammattimaisemmaksi muuttuvan suomalaisen junioriurheilun kahdet kasvot

Suomalainen yhteiskunta elää voimakasta murrosta. Murros ei rajoitu vain työelämään tai työttömien aktivoimiseen vaan myös kansalaisyhteiskuntaan ja talkoolaisperinteistä ponnistavaan lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

 

Varsinkin suurien urheilulajien parissa junioritoiminta on viime vuosina ammattimaistunut, hyvässä ja pahassa. Myönteistä kehitystä on havaittavissa mm. olosuhteiden kehityksessä, median kiinnostuksen kasvussa sekä yksittäisten nuorisourheilijoiden voimakkaassa sitoutumisessa huippu-urheilijan elämään.

 

Olosuhderintamalla uusia urheiluhalleja kohoaa, urheiluopistojen toimintaresurssit sekä käyttöasteet kasvavat ja koulujen kanssa viritetään aamu- ja iltapäiväharjoittelun yhteistyötä.

 

Vaikka suomalainen huippu-urheilumenestys on ainakin olympiamitalitaulukoissa hiipunut Nurmen tai jopa Nykäsen ajoista, ei median – perinteisen tai sosiaalisen – kiinnostus urheilusankareita tai kilpaurheilun raadollisuutta heijastavia antisankareita kohtaan näytä laantuvan.

 

Suurten televisiolajien uudenlaiset, itseluottamusta uhkuvat suomalaiset junioritähdet kuten Patrik Laine ja Lauri Markkanen saavat lehtien palstoilla ja teksti-tv:n otsikoissa jopa enemmän huomiota kuin edustamansa ammattilaisjoukkueet. Huomio on ansaittua, mutta myös häviävää. Kahden vuoden takaisen pikkuleijonahuuman ehkäpä suosituin kasvo, lajin leikkimielisyyttä pelitavassaan poikkeuksellisen näkyvästi ilmentävä Jesse Puljujärvi ei ole parivuotisella Pohjois-Amerikan urallaan vielä yltänyt samanlaiseen lentoon mitä nuorten MM-kaukalossa. Toisaalta samojen kisojen pikkuleijonakapteenina Pu-La- Aho-ketjun varjoon jäänyt Mikko Rantanen on kaikessa hiljaisuudessa kohonnut tämän talven suomalaisten NHL-pelaajien pistepörssiykköseksi.

 

Naisten ja tyttöjen urheilurintamalla menestyminen ei ole juuri helpompaa. Naisurheilumme kestotähdet Kaisa Mäkäräinen, Krista Pärmäkoski ja Enni Rukakärvi lähtevät Korean olympiakisoihin kovin kotimaan odotuksin, mutta laajasti harrastetun tyttöjen talvilajin, taitoluistelun, kansainvälinen kärki on karannut suomalaisilta sitten Kiira Korven ja Laura Lepistön aktiiviaikojen.

 

Vaikka suomalainen urheilu onkin löytänyt uusia tähtiä hieman yllättävienkin lajien kentiltä, ei yhä ammattimaisemmaksi muuttunut junioriurheilumme ole uudistunut vailla kasvukipuja. Ja monen mielestä, urheiluelämä ei ole uudistunut lainkaan. Ammattimaistumisen kiistatta suurin varjopuoli on urheiluharrastamisen kallistuminen. Kun ammattivalmentajat ovat saapuneet seuroihin korvaamaan talkoohenkiset isävalmentajat ja monien joukkueiden sekä seurojen kausiohjelmaan tulleet ulkomaan leirit ja turnaukset, on yhä useammasta urheilulajista tullut eliitin harrastusta.

 

Urheilun viihteellistyminen sekä huippu-urheilijoiden pilviin kohonneet palkkiot ja medianäkyvyys vahvistavat urheilumaailman vääristymää myös junioritasolla. Jotta voidaan edes haaveilla ammattilaisurasta jalkapallossa tai jääkiekossa, on urheiluun panostettava yhä varhaisemmassa iässä ja koko perheen voimalla.

 

Terveimmillään ”koko perheen junioriharrastus” lisää kaikkien perheenjäsenten liikunnallisuutta ja yhdessäoloa, mutta liian usein alakouluikäisen kilpaurheilu karkaa ilottomaan ylisuorittamiseen ja jopa harrastamiseen isän tai äidin unelmien ehdoilla.

 

Lasten merkittävästi vähentynyt liikunta on huolestuttava yhteiskunnallinen ongelma. Viime vuonna tehty THL:n kouluterveyskysely osoittaa, että nuoret liikkuvat vähän ja lihovat. ”Liikuntaa omatoimisesti lähes päivittäin harrastavien määrä on vähentynyt etenkin 8. ja 9. luokkalaisten sekä ammattikoululaisten keskuudessa, hieman myös lukiolaisten joukossa. Yläkoululaisista ja lukiolaisista 60 prosenttia harrastaa liikuntaa harvemmin kuin päivittäin. Ammattikoululaisista 38,9 prosenttia kertoo harrastavansa liikuntaa korkeintaan tunnin viikossa. Ylipainoisten määrä on kasvanut niin 8. ja 9. luokkalaisten, lukiolaisten kuin ammattikoululaistenkin keskuudessa.”[i]. Kun THL:n kouluterveyskysely tehtiin viimeksi kaksi vuotta sitten, 8. ja 9. luokkalaisista 15,7 prosenttia oli ylipainoisia, nyt luku on 18,9 prosenttia.

 

Kyselyn yhteydessä haastateltu THL:n johtava asiantuntija Timo Ståhl korosti kännyköiden ja muiden älylaitteiden passivoivaa vaikutusta suhteessa vähentyneeseen liikkumiseen.  Hänen mukaansa myös liikunnan parissa kilpaillaan ihmisten ajasta, eli suunnataanko se sosiaaliseen mediaan ja peleihin vai perinteisempään liikkumiseen ja pihapeleihin.

 

Näissä merkittävästi muuttuneissa olosuhteissa urheiluseurat ovat paljon vartijoina. Jos liikuntaharrastamisen esteenä ovat älylaitteet, alati kohoavat harrastuskustannukset tai liikunnan iloa rajoittava ylikorostunut tavoitteellisuus, ei uhan alla ole vain suomalainen olympiamenestys vaan yhteiskunnallisen hyvinvoinnin perusta, kansanterveys.

 

 

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 16.2.18[ii]

 

 

 

[i] https://yle.fi/uutiset/3-10015247

[ii] http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3842786/Lukijalta+Yha+ammattimaisemmaksi+muuttuvan++junioriurheilun+kahdet+kasvot

Mainokset