Herättääkö kaupungistuminen päättäjät kuulemaan kaupunkilaisia?

Kaupungistuminen kiihtyy maailmanlaajuisesti mutta myös Suomessa. Kun vuonna 1950 maailmassa oli vain kaksi megaluokan, yli 10 miljoonan asukkaan suurkaupunkia – New York ja Tokio – löytyy megacityjä tänään yli kolmekymmentä. Kaupungistuminen on nopeampaa kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Vuoteen 2030 mennessä arviolta 60 prosenttia ihmisistä elää kaupungeissa.

Suomessa kaupungistumisen mittakaava on tietysti toisenlainen, mutta myös täällä väestön keskittyminen on kiihtynyt.  Sotien jälkeisen ajan ”koko maan asuttuna pitämisen” -mantra onkin viime vuosina saanut voimistuvaa kritiikkiä erityisesti johtavien kaupunkipoliitikkojen piirissä. Niin päättäjien kuin kansalaisten keskuudessa mielipiteitä voimakkaasti jakava soteuudistus on lisännyt valtiojohdon arvostelua. Erityisesti Ruuhka-Suomen kasvukeskuksissa maakuntahallintotason rakentaminen osana sote-uudistusta koetaan nurinkurisena ja jopa taantumuksellisena reformina.

Varsinkin keväällä Helsingin pormestarina aloittanut Jan Vapaavuori on äänekkäästi arvostellut uudistusta ja kutsunut myös koolle yli 50 000 asukkaan kaupunkien ”G7-henkisen” C21-kokouksen. Kuntavaalien ääniharava syyttää hallitusta siitä, ettei se ole suostunut ymmärtämään kasvavien kaupunkien merkitystä maakuntien moottoreina. Jo kesällä maan kuuden suurimman kaupungin ryhmä julkisti kannanoton, jossa kritisoitiin suunniteltua toimivallan siirtoa maakunnille ja kuntien veropohjan voimakasta kaventamista.

Ylen Ykkösaamussa (28.10.) pääkaupungin pormestari ilmaisi myös huolen päätöksenteon viemisestä yhä kauemmaksi asukkaista. Esimerkiksi ihmisten sosiaalipalvelujen vieminen ylemmälle tasolle on vastoin eurooppalaista läheisyysperiaatetta. Vapaavuori onkin erityisen huolissaan kaupungistumiseen liittyvistä yhteiskunnallisista lieveilmiöistä kuten syrjäytyminen ja segregaatio. Maan ainoassa metropolissa ollaan jo vuosikymmenien ajan järjestetty eri alueilla ns. pormestarin asukasiltoja ja kaupungin asukkaat sekä paikallisjärjestöt ovat myös aktiivisesti osallistuneet Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmisteluun.

Vaikka pääkaupunkiseutu on kiistatta maan vetovoimaisin kasvukeskus, on myös Turun seutu etenkin meriteollisuuden ja muun elinkeinoelämän menestyksen myötä kohonnut suoranaiseen nousukiitoon. Kun Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen esitteli lokakuussa alueen suhdannenäkymiä, hän kertoi, ettei kerrostaloja ole koskaan rakennettu niin paljon kuin nyt. Kun lisäksi maakunnan asuinrakentaminen keskittyy poikkeuksellisen voimakkaasti Turun kaupunkiin, on selvää, että Aurajoen rannoilla eletään merkittävää nousukautta.

Samalla kun rakennusnosturit uudistavat turkulaista kaupunkirakennetta Kupittaan kampusalueesta kaupunginosien täydennysrakentamiseen, elää myös turkulainen päätöksenteko uutta aikaa. Vaikka Turkua vuosikymmeniä hallinnut sinipuna-akseli miehittää edelleen monia vallan avainpaikkoja, nosti Vihreiden keväinen vaalimenestys puolueen valtuuston johtoon (Elina Rantanen) ja vaa’ankieleksi lokakuun kaupunginjohtajavaalissa. Ja kun kokoomuksen Minna Arve valittiin Vihreiden äänillä todennäköisesti Turun viimeiseksi kaupunginjohtajaksi ensimmäisenä naisena, on konservatiiviseksi parjatun vanhan pääkaupungin kaksi avaintehtävää ensi kertaa nuorten naisten käsissä.

Naisjohtajuuden ohella turkulaisen päätöksenteon uudistusten tuulista viestivät puheet pormestarijärjestelmään siirtymisestä sekä Vihreiden ja Li Anderssonin johtaman Vasemmistoliiton nousu haastamaan Kok-SDP-akselia. Kun vielä uusi kaupunginjohtaja heti vaalien jälkeisessä haastattelussa kertoi jalkautuvansa ensi töikseen kaupunginosiin ja asukkaiden pariin, ovat odotukset asukasosallisuudesta, avoimuudesta ja uudesta päätöksentekokulttuurista turkulaisten keskuudessa korkealla. Toivottavasti Arven kalkkiviivoille haastaneen Jarkko Virtasen (sd) esiin nostamat huolenaiheet – nuorten syrjäytyminen ja kaupunginosien eriarvoistuminen – saavat ansaitsemansa huomion uuden johtajan työlistalla.

 

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa aliona 27.11.17 
Mainokset

Turun Vanhakaupunki ja Akatemiatalo

”Vuosisatojen aikana Turun kaupunki oli rakentunut vailla suunnitelmaa tuomiokirkon ympärille, siihen kohtaan, jossa Satakunnasta, Hämeestä ja Uudeltamaalta tulevat kulkuväylät kohtasivat Aurajoen. Asutuksen painopiste, kaupungin ”suuri puoli”, sijaitsi joen itäisellä puolella. Siellä sijaitsi kaupungin neljästä korttelista, neljänneksestä, kolme. Tuomiokirkon ympärillä sijaitsi Kirkkokortteli, joka rajoittui lännessä Aurajokeen, idässä Hämeen härkätien jatkeena olevaan Hämeenkatuun ja etelässä Suurtoriin sekä Uudenmaan maantien jatkeena olevaan Karjakatuun. Hämeenkadun toisella puolella sijaitsi Mätäjärven kortteli, Karjakadun eteläpuolella taas luostarikortteli. Kaupungin yhtenäinen asuma-alue ulottui Aurajoen itäpuolella tuomiokirkon liepeiltä suunnilleen nykyiselle Auransillalle saakka.”[i]

 

181120101914

 

Vaikka valtiohallinto siirtyi autonomian aikana asteittain uuteen itäiseen pääkaupunkiin, suomalaisen opetuksen ja kansansivistyksen, kirkollisen elämän ja oikeuslaitoksen sekä kansallisen kulttuurin ja suomalaisuuden juuret ovat vahvasti ankkuroituna Aurajoen rantaan.

 

Vuonna 1815 valmistunut Akatemiatalo on yksi Turun Vanhankaupungin kiehtovimmista arvorakennuksista, jonka historia kytkeytyy mitä mielenkiintoisimmalla tavalla suomalaisuuden syntyyn ja kehitykseen. Kaksisataa vuotta sitten käyttöön vihitty uusklassistista arkkitehtuuria edustava rakennus oli aikanaan Ruotsin valtakunnan suurin siviilirakennuskohde. Carl Christoffer Gjörwellin suunnittelema Akatemiatalo suunniteltiin nimensä mukaisesti edistykselliseksi akateemiseksi keskukseksi jo vuonna 1640 perustettua Turun Akatemiaa varten.

WP_20171110_14_40_58_Pro

Arkkitehti ja professori Carl Christoffer Gjörwell (oik.) syntyi 1766 Tukholmassa. Hän toimi Tukholman kaupunginarkkitehtina ja oli ruotsalaisen 1800-luvun klassismin merkittävimpiä kehittäjiä ja edustajia. Gjörwell opiskeli Kuninkaallisen Taideakatemian arkkitehtuurikoulussa. Gjörwell on suunnitellut Akatemiatalon lisäksi mm. Tukholman varuskuntasairaalan ja hän on piirtänyt myös lukuisia yksityispalatseja ja kartanoita. Esimerkiksi Joensuun kartanon päärakennus Halikossa on Gjörwellin ja Charles Bassin yhteistä käsialaa.  Charles Bassi (vas.) syntyi 1772 Italiassa. Hän saapui Ruotsiin 1780 äitinsä ja sisarensa kanssa. Bassi aloitti arkkitehtiopintonsa 1784 Tukholman Kuninkaallisessa Taideakatemiassa ja opiskeli myös hetken aikaa Roomassa. Turkuun Bassi saapui 1802 valvomaan uuden Akatemiatalon rakennustöitä. Bassi nimitettiin johtajaksi valtakunnalliseen intendentinkonttoriin, joka toimi aluksi Turussa, mutta siirrettiin myöhemmin Helsinkiin. Bassin tuotanto edusti ruotsalaista uusklassismia ja yhdessä A.W. Arppen kanssa hän suunnitteli monia kirkkoja. Bassi oli Akatemiatalon suunnitelleen Carl C. Gjörwellin ystävä.

 

Kohtalo ja eurooppalainen valtapolitiikka kuitenkin muokkasivat suunnitelmat uusiksi, kun Suomi vuonna 1809 liitettiin osaksi Venäjää ja vasta perustetun suuriruhtinaskunnan pääkaupunki siirrettiin vuonna 1812 Helsinkiin. Kun vielä vuoden 1827 tuhoisa suurpalo koetteli Turkua,  siirrettiin myös yliopisto Helsinkiin ja rakennus muutettiin palvelemaan valtion virastoja. Akatemiatalon pitkäaikaisempia käyttäjiä ovat olleet Turun tuomiokapituli ja Turun hovioikeus, joka yhä tänä päivänä toimii peruskorjatuissa tiloissa.

Turun hovioikeuden virastomestari esittelee sinettipainotekniikkaa. Hovioikeudenpresidentti ja neuvokset kokoontuvat plenumsalissa, jonka seinältä löytyvät hovioikeudenpresidenttien muotokuvat, joiden virkakausi ei ole ulottunut itsenäisyydenaikaan. Tuomarivalan salissa ovat vannoneet tasavallan presidenteistä Urho Kekkonen ja Sauli Niinistö. Akatemiatalon juhlasalia on kuvailtu Suomen kauneimmaksi. Salissa on kuusiosainen reliefisarja Valistuksen ja tieteen saapuminen Suomeen (1814-16), joka on kuvanveistäjä Erik Cainbergin (1771-1816) toteuttama. 

 

 

Jos Akatemiatalon alkuperäinen käyttötarkoitus oli edistää kuningatar Kristiinan ja kenraalikuvernööri Pietari Brahen perustaman Kuninkaallisen Turun Akatemian sivistystyötä ja tieteellistä arvoa, on rakennusta nykyisin hallinnoivalla Turun hovioikeudella jopa Akatemiaa pidempi historia.

 

1600-luvun alussa oikeudenkäyttö oli vielä heikosti järjestettyä. Alimman asteen tuomiovalta oli maaseudulla käräjälaitoksen ja kaupungeissa raatien päätäntävallassa. Vaikka Ruotsin kuningaskuntaa suurvaltakaudella hallinnut kuningas Kustaa II Aadolf tunnetaan ennen kaikkea sotatantereilla menestyneenä sankarikuninkaana, vaikutti ”Pohjolan Leijona” hallintokaudellaan merkittävästi Suomen valtiolliseen, ja nimenomaan oikeusvaltiolliseen kehitykseen.

181120101905

Kustaa II Aadolfin näköispatsas paljastettiin 1992 kuninkaan perustaman Turun hovioikeuden edustalla. Patsas on ainoa Ruotsin kuninkaalle Suomessa pystytetty.

 

Kun Ruotsin suurvalta-ajan kiistatta maineikkain hallitsija syntyi Tukholmassa vuonna 1594, kuningaskunta oli vielä köyhä ja luisumassa kohti sisällissotaa. Herttua-aikanaan (1556-1563) renessanssihovia Turun linnassa pitänyt kuningas Juhana III oli kuollut vuonna 1592 ja valtakunta oli jakautunut Juhanan ja kuningatar Katariina Jagellonican pojan Sigismundin sekä tämän sedän Kaarle-herttuan väliseen valtataisteluun. Uskonpuhdistusta kannattaneen Kaarlen ja katolisen Sigismundin joukkojen välinen sisällisota levisi myös Suomeen ja Nuijasotaa käytiin Juhanan sekä Sigismundin Suomeen nimittämän käskynhaltijan Klaus Flemingin ja Jaakko Ilkan johtamien Pohjanmaan talonpoikien väillä. Kaarle lopulta kukisti Sigismundin ja vuonna 1607 herttua kruunattiin nimellä Kaarle IX. Kuninkaana Kaarle ei ollut yhtä menestyksekäs kuin vallankaappaajana. Psyykkisesti epävakaiksi arvioitujen veljiensä Juhanan ja tätä kuninkaana edeltäneen Eerik XIV:n tavoin myös Kustaan Vaasan kolmas perillinen hallitsi pelolla. Turun Vanhalla Suurtorilla 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu neljäntoista Sigismundin kannattajan (mukaan lukien Klaus Flemingin kaksi poikaa) mestaus sekä seuraavan vuoden kevään Linköpingin verilöyly olivat merkkejä aikakauden vallankäytöstä.

 

Koska kuningasisän terveys alkoi horjua pian kruunajaisten jälkeen, johti nuori Kustaa Aadolf puhetta jo vuoden 1609 valtiopäivillä. Kun sairas kuningas kuoli 30. lokakuuta 1611, allekirjoitti Kustaa II Aadolf marraskuussa Nyköpingin valtiopäivillä toisen nousevan valtiomiehen Axel Oxenstiernan muotoileman hallitsijanvakuutuksen. Vallanvaihto merkitsi uuden aikakauden alkua. ”Axel Oxenstiernasta tuli Kustaa Aadolfin ajan tärkein vaikuttaja, suurvallan rakentaja, joka kuuluu Euroopan historian suurien valtionerojen joukkoon. Vuonna 1611 nämä kaksi, teini-ikäinen kuningas ja alle 30-vuotias kansleri, ryhtyivät kokoamaan sisällissodan repimää valtakuntaa ja taistelemaan ylivoimaisilta vaikuttavia vihollisia vastaan.”[ii]

IMG_0585

Vuonna 1614 perustettu Svean hovioikeus toimii nykyisin Wrangelin palatsissa Tukholman Riddarholmenissa. 

 

Kustaa ymmärsi, että maahan oli tuotava laki ja oikeus. Kansa, joka voisi luottaa lakiin ja kuninkaan suojeluun, olisi uskollinen ja rauhallinen kansa[iii]. Vastatakseen järjestäytyneen valtion vaatimuksiin nuori kuningas oli jo perustanut Tukholmaan kuninkaallisen Svean hovioikeuden vuonna 1614. Oikeusvaltioajattelu ulottui myös Suomenlahden itärannalle. Vuonna 1623 kuningas perusti Turun hovioikeuden ja uuden oikeusasteen ensimmäinen istunto pidettiin 31. lokakuuta Turun linnassa, missä hovioikeus toimi vuoteen 1630 saakka. Hovioikeuden perustamisen syyksi on esitetty, että Suomessa asuvien oli pitkän matkan takia kallista ja vaivalloista hoitaa asiansa Svean hovioikeudessa. Suomi tarvitsi oman hovioikeuden myös siksi, että valtakunnan itäisessä osassa ei välitetty Svean hovioikeuden tuomioista[iv].

 

Ruotsin suurvalta-ajan toinen suuri suomalainen sivistyksellinen virstanpylväs koitti vuonna 1640, kun Lützenin taistelussa vuonna 1632 menehtyneen kuninkaan tytär kuningatar Kristiina perusti kenraalikuvernööri Brahen valmistelujen jälkeen Kuninkaallisen Turun Akatemian. Ruotsin kuningaskunnan järjestyksessään kolmas yliopisto jatkoi jo 1200-luvulla Turussa opetustyötä harjoittaneen Turun katedraalikoulun ja Turun kymnaasin sivistystyön perinteitä.

 

Juhlavuottaan viettävä Turun Akatemiatalo ei lopulta päätynyt siihen käyttöön, mihin se vuoden 1802 peruskiven muurauksen yhteydessä suunniteltiin. Turun Akatemia siirrettiin Turun palon jälkeen Helsinkiin Keisarillisena Aleksanterin yliopistona. Itsenäisyyden juhlavuotena peruskorjauksesta käyttöön palaava Akatemiatalo kuitenkin jatkaa Turun hovioikeuden ja Turun Akatemian lähes 400-vuotiaita oikeus- ja sivistysvaltion perinteitä.

 

Näin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden aikana voi ehkä myös kysyä, onko Turku sittenkään ”vain” suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin alkulähde vai paremminkin pohjoismaisen oikeus- ja hyvinvointivaltion kohta 800-vuotias hautomo ja merkittävä eurooppalainen kulttuurikaupunki?

WP_20171110_14_46_33_Pro

 

[i] Tauno Perälä, Turun kaupunki 1600-luvulla, 2011, https://thy.fi/wp-content/uploads/2011/09/THArk18s85-155.pdf

[ii] Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632, 2014, s.44

[iii] Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632, 2014, s.103

[iv] https://oikeus.fi/hovioikeudet/turunhovioikeus/fi/index/hovioikeudenhistoriaa.html

 

Akatemiatalo 200 -näyttely on avoinna 5.11.2017–7.1.2018. Näyttely on auki arkisin to-pe klo 12–17 sekä la-su klo 12–16. Näyttely on suljettu 11.–15.12., 23.–24.12. ja 31.12.2017.Lisätietoja osoitteessa akatemiatalo200.com.

Svenska dagen & Åbo staden

Suomessa vietetään 6. marraskuuta ruotsalaisuuden päivää. Juhlapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1908, mutta Ruotsalaisuuden päivän – Svenska dagenin – juuret ulottuvat vielä pidemmälle, suomalaisuuden erikoiseen kehitykseen ruotsalaisuuden ja venäläisyyden pohjoisessa puristuksessa. Turun romantiikka -liikkeen johtohahmoihin kuuluneen Adolf Ivar Arwidssonin lausumaksi uskottu kuuluisa lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” kuvaa hyvin kansakuntamme haasteita autonomian aikana fennomanian ja svekomanian ristiaallokossa.

 

Suomen Turussa, kansallisen kulttuurin kehdossa, jako kansallisromanttisen suomalaisuusaatteen ja ruotsinkielistä identiteettiä korostavan svekomanian välillä lienee ollut erityisen hämmentävä, sillä olihan kaupungilla Ruotsiin vuosisatojen siteet ja kauppayhteydet sekä Turun Akatemian ja hovioikeuden kaltaiset instituutiot kuninkaallisilta suurvalta-ajoilta. Varsinais-Suomi oli Ruotsiksi kehittyvän kuningaskunnan ”Itämaan” sillanpääasema ja hallinnollinen koelaboratorio, josta vuosisatojen kuluessa sai alkunsa Suomi ja suomalaisuus.

 

Suomalaisuuden varhaiset merkkihenkilöt kytkeytyvät lähes poikkeuksetta sekä Turkuun että Ruotsiin, mutta usein myös Keski-Eurooppaan, josta jo varhain haettiin oppia ja vaikutteita. Suomalaisten kansallisen heräämisen esiasteen, fennofilian varhaiset edustajat, Daniel Juslenius ja Henrik Gabriel Porthan sekä 1800-luvun johtavat fennomaanit Elias Lönnrot, Johan Ludvig Runeberg ja Johan Vilhelm Snellman opiskelivat ja vaikuttivat näkyvästi kuningatar Kristiinan ja kenraalikuvernööri Pietari Brahen vuonna 1640 perustamassa Kuninkaallisessa Turun Akatemiassa.

 

Ja tänä päivänäkin kävely Vanhassa Turussa ja Aurajoen rannoilla tarjoaa kiehtovan aikamatkan suomalaisuuden kehitykseen. Arvorakennuksia on kadonnut, mutta menneen maailman tunnelma ja tarinat ovat tallella.  Turun piispa, uskonpuhdistaja sekä suomenkielisen kirjallisuuden isä Mikael Agricola on seissyt vuodesta 1952 lähtien yli 700-vuotiaan kansallispyhäkön seinustalla Oskari Jauhiaisen ikuistaman patsaan muodossa. ”Suomen historian isä” H.G. Porthan hallitsee Vanhaa Suurtoria Carl Eneas Sjöstrandin vuonna 1864 valmistuneessa maan vanhimmassa henkilömonumentissa.

SONY DSC

”Suomen historian isä” Henrik Gabriel Porthan 

 

 

Tuomiokirkon ja Vanhan Suurtorin välissä, nykyisessä Brahenpuistossa todistettiin keväällä 1888 suurta mediaspektaakkelia kun Walter Runebergin suunnittelema kenraalikuvernööri Pietari Brahen patsas paljastettiin yli 10 000 kaupunkilaisen läsnä ollessa. Myönteistä kehitystä kuvaavan ”kreivin aikaan” -käsitteen innoittaja seisoo ruotsinkielisen Åbo Akademin yliopiston päärakennuksen edustalla katsoen kohti tuomiokirkkoa.

181120101914

Kenraalikuvernööri Pietari Brahe ja Åbo Akademin päärakennus

 

Viisi vuotta sitten, tois pual jokke, uuden pääkirjaston kohdalla, paljastettiin venäläisen kuvanveistäjä Andrei Kovalchukin kiistelty työ Tapaaminen Turussa 1812.  Pronssiveistoksessa Venäjän tsaari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johan neuvottelevat Euroopan laajuisista valtapoliittisista kysymyksistä Turussa vuonna 1812. Tapaaminen oli merkittävä paitsi kansainvälisesti, myös Suomen ja Turun historiassa, sillä Pohjoismaita koskevien alueellisten ratkaisujen myötä Ruotsi luopui lopullisesti kaikista tavoitteistaan Suomen suhteen.

WP_20170818_12_31_28_Pro

 

Kun Aurajoen rannasta noustaan kohti Yliopistonmäkeä, tavataan vuonna 1920 perustetun Turun yliopiston päärakennuksen kohdalla jälleen historiallisia merkkihenkilöitä. Suomen Kulttuurirahaston lahjoittama ja Harry Kivijärven suunnittelema mustagraniittinen muistomerkki kuvaa kolmea Turun Akatemiassa vuonna 1822 opintonsa aloittanutta suurmiestäKansalliseepos Kalevalan koonnut Elias Lönnrot, mm. Vänrikki Stoolin Tarinat kirjoittanut kansallisrunoilija J.L. Runeberg sekä kansallisfilosofi ja valtiomies J.V. Snellman ovat ”kolme vekkulia”, joiden asemaa ja panosta suomalaisuuden kansallisen heräämisen historiassa voidaan pitää keskeisenä.

WP_20171010_16_17_51_Pro

 

 

 

Fennomaanisten merkkimiesten vaikutus kytkeytyy myös itsenäisyyden juhlavuoteen. Lähes päivälleen sata vuotta sitten, 4. marraskuuta 1917 perustettiin Turun Suomalainen Yliopistoseura, joka yli 22 000 suomalaisen lahjoituksen turvin sai aikaan suomenkielisen Turun Yliopiston perustamisen Kalevalanpäivänä vuonna 1920.

 181120101902

Suomalaista, ruotsalaista, venäläistä ja eurooppalaista historiaa huokuva Turku juhlii kansallisen itsenäisyyden juhlavuoden ohella myös reformaation maailmanlaajuista merkkivuotta sekä Akatemiatalon 200-vuotista historiaa. Noin vuonna 1510 Pernajassa syntynyt Mikael Agricola saapui vuonna 1528 Turkuun opiskelemaan ja jatkoi täältä Saksan Wittenbergiin. Valmistuttuaan maisteriksi Agricola palasi Turkuun ja toimi yli kymmenen vuotta Suomen vanhimman oppilaitoksen, Turun katedraalikoulun rehtorina. Turun piispaksi Agricola nimitettiin kuningas Kustaa Vaasan toimesta vuonna 1554. Vain kolme vuotta myöhemmin piispa menehtyi tsaari Iivana Julman hoviin Moskovaan suuntautuneella rauhanvaltuuskunnan matkalla.

 

Vahva hallitsija Kustaa Vaasa oli pitkän valtakautensa viime vuosina jakanut Vaasa-suvun valtakuntaa jälkeläistensä hallinnoimiin alueisiin. Nykypäivän Varsinais-Suomi eli 1550-luvulla Juhana-herttuan loiston aikaa ja myöhemmin kuningas Juhana III:ksi kohonnut hallitsija sai arkkitehti Benito Casagranden toimesta vuonna 2009 muistomerkin Casagranden talon sisäpihalle Vähätorin läheisyyteen. Velipuolensa kanssa kruunusta kamppaillut Eerik XIV hallitsi kuninkaana ennen Juhanaa, mutta Turun linnaan vankeuteen päätynyt Eerik ei ole saanut Turussa muistomerkkiä. Kolmas Kustaa Vaasan kuninkaaksi yltäneistä pojista, Kaarle IX ei ole Suomessa kohonnut veljiensä nauttiman kiinnostuksen tasolle, vaikka olikin Kaarle-herttuana Suomen talonpoikaiskapinassa Nuijasodassa keskeisessä roolissa. Turun linnassa esillä oleva Albert Edelfeldtin öljymaalaus (Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista, 1878) kuuluu kuitenkin suomalaisen realistisen historiamaalauksen merkkiteosten joukkoon ja maalausta vuonna 2008 kohdannut vandalismi saattoi myös lisätä työn ja historiallisen aikakauden tunnettavuutta.

Hertig_Karl_skymfande_Klaus_Flemings_lik,_målning_av_Albert_Edelfelt_från_1878 Hertig Karl skymfande Klaus Flemings lik, målning av Albert Edelfelt från 1878, Wikimedia Commons

 

Ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden yhtenä turkulaisena huipentumana, vastikään peruskorjattu Akatemiatalo avattiin yleisölle 5.11. ja Akatemiatalo 200 – Kuningatar Kristiinan kunniaksi -näyttely on avoinna 7.1.18 saakka. Vuonna 1815 valmistunut arvorakennus oli Ruotsin valtakunnan suurin siviilirakennuskohde 1800-luvun alussa ja Suomen historian merkittävään taitekohtaan sijoittuva käyttöönotto heijastaa myös Ruotsinvallan päättymistä ja autonomian alkua. Juhlavuoden näyttelyyn liittyy myös lisää Suomi-Ruotsi-suhteiden symboliikkaa. Turun Akatemian perustaneen kuningatar Kristiinan kunniaksi koottu näyttely avattiin isänsä, kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivän aattona.

181120101905

 

”Pohjolan Leijonaksi” nimetty sankarikuningas on sekä Ruotsissa että Suomessa myyttinen hallitsija. ”Ehkä eniten suomalaisten kuvaan on vaikuttanut Zacharias Topelius, joka tunsi 1600-luvun alun historian hyvin. Välskärin kertomuksissa Kustaa II Aadolf on oikeamielinen luterilaisuuden ja vapauden puolesta taistelija.”[i]. Suomessa kuninkaan legenda on yhdistynyt myös romantisoituun myyttiin hakkapeliitoista. Vaikka Mirkka Lappalainen ja muut 30-vuotista sotaa tutkineet historioitsijat suhtautuvatkin myyttiin varauksellisesti, on Kustaa II Aadolf kiistatta poikkeuksellinen hahmo Ruotsin ja myös Suomen historiassa.  Topeliuksen ja aikalaistensa sankarimyytti elää yhä eikä liene sattumaa, että Kustaa II Aadolf on ainoa Ruotsin kuningas, jolla on patsas Suomessa – Turun Akatemiatalon edustalla – ja jonka kuolinpäivänä maassamme vietetään ruotsalaisuuden päivää.

 

 

[i] Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632, 2014, s.25