Viime keväänä Varsinais-Suomen Koskella todistettiin harvinaista luontoilmiötä. Etelä- ja Keski-Euroopassa sekä Afrikassa viihtyvä, hyvän onnen tuojana yleisesti pidetty kattohaikara päätyi ensimmäistä kertaa pesimään Suomeen. Kesällä syntyi kolme poikasta, joista kaksi kuitenkin menehtyi. Ja se jäljelle jäänyt uusi tulokas, Kontiksi ristitty, suunnisti syksyllä isiensä maille etelään, todennäköisesti aina Afrikkaan saakka.
Haikarat eivät kuitenkaan olleet ainoat etelän matkaajat, jotka päätyivät kesän kuluessa Pohjolan lintukotoon. Vuosikymmeniä jatkuneet Lähi-Idän konfliktit olivat muuttaneet muotoaan vuosikymmen alun arabikevään myötä ja sotaa sekä sekasortoa pakenevien pakolaisten virta kohti Eurooppaa kiihtyi syksyn lähestyessä. Kun Kosken maalaismaisemassa pesivä kattohaikara nähtiin laajalti eksoottisena, mutta tervetulleena maahanmuuttajana, niin suhtautuminen Välimeren takaa saapuviin turvapaikanhakijoihin jakaantui hyvin nopeasti häkeltyneiden suomalaisten keskuudessa.
Kansalaisten häkeltyminen on täysin ymmärrettävää. Vaikka idän ja lännen välillä koko olemassaolonsa ajan tasapainotellut Suomen kansa liittyikin kaksi vuosikymmentä sitten lännen leiriin, suhtautuu iso osa kaupungistumisen jälkijunassa muuttuvan Suomen väestöstä Euroopan integraatioon, globalisaatioon ja vapaaseen liikkumiseen vähintään varauksellisesti. Ja koska väestönosien varauksellisuus, jopa muukalaisvihamielisyys on kiistatta synnyttänyt jännitteitä ja kielteistä kansainvälistä julkisuutta, on tärkeää miettiä syitä tähän ilmapiiriin muutokseen ja kansalaismielipiteen jakaantumiseen.
Kun näitä syitä pohdimme, törmäämme nopeasti tuttuun virstanpylvääseen, Euroopan yhdentymiseen ja globalisaatioon. Parin vuosikymmenen Nokia-huuma loi Pohjolan Japanin ylle ITC-kuplan, jonka katveessa paperi- ja metsä- sekä muu perinteinen valmistava teollisuus pikkuhiljaa menettivät markkinaosuuksiaan ja lopulta myös kotimaan työpaikkojaan. Tehdaspaikkakuntien kurjistuminen sekä maatalouselinkeinojen kasvava näköalattomuus ovat kiihdyttäneet suomalaista kaupungistumista sekä väestön pakkautumista etelän kasvukeskuksiin.
Suomen myöhäiseen kaupungistumiseen liittyy sekä ongelmia että mahdollisuuksia. Orastavat ongelmat ovat ainakin hallinnollisia ja sosiaalisia. Väestön pakkautuminen suuriin kaupunkeihin synnyttää yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja muita sosiaalisia epäkohtia. Yhdistettynä kiihtyvään maahanmuuttoon, uhkana on myös kaupunginosien eriarvoistuminen, väestöllinen eriytyminen ja paikoittain jopa slummiutuminen. Näitä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan uhkatekijöitä ruokkii ennen kaikkea kansalaisten keskuudessa yleistyvä köyhyys.
Turun yliopiston köyhyystutkijan professori Veli-Matti Ritakallion tuoreen tutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalainen on köyhä ja väestön keskuudessa lisääntyvä köyhyys ahdistaa erityisesti nuoria [i]. Turun yliopistossa on selvitetty suomalaisten köyhyyttä vuodesta 1995 alkaen viiden vuoden välein. Parinkymmenen vuoden positiivisen kehityksen jälkeen köyhyys on kasvussa.
Professori Ritakallio nostaa esiin erityisesti nuorten aikuisten sekä lapsiperheiden köyhyyden: ”Aiemmin nuori aikuisuus koettiin mahdollisuutena saada töitä, hankkia perhe ja asunto. Tulevaisuus tuntui houkuttelevalta.”. Ja köyhille lapsiperheille jo käynti kaupassa on ahdistava kokemus, koska tarjontaa on kauppakeskuksissa lähes rajattomasti, mutta juuri mihinkään ei ole varaa.
Suomen uutistarjontaa loppukesästä lähtien hallinnut monikulttuurisuuskädenvääntö ja turvapaikanhakijatulva ovat vieneet huomion suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista ja laajamittaisesta väestön pahoinvoinnista. Vaikka rasistisienkin ylilyöntien värittämät mielipideilmaukset tuntuvat vastenmielisiltä, pitäisi myös kaupunginosien kantaväestön turhautuneisuudelle ja ahdistukselle löytää purkautumis- ja vaikuttamiskanava.
Rajat kiinni -mielenosoituksen lauantaina 17.10. järjestänyt Jani Ketola kritisoi sitä, ettei pernolaisilta kysytty mielipidettä hätämajoitustilan perustamisesta Pernon kouluun [ii]. Sama sanoma löytyi myös pari viikkoa aiemmin Runosmäen keskustelutilaisuudessa ilmaistujen vihamielisten mielipiteiden taustalta [iii].
Jottei jo huolestuttavalle tasolle edennyt suomalaisten yhteiskunnallinen kahtiajako syvenisi väkivaltaisuuksien asteelle, olisi todella tärkeää että kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia parannetaan olennaisesti. Kun maahanmuuttajien ja maaltamuuttajien muuttovirrat myllertävät suomalaistakin kaupunkirakennetta, on päivänselvää ettei pienten kaupunkien kokoisiksi paisuvia kaupunginosia voida tulevaisuudessa hallinoida ja kehittää keskushallinnosta käsin.
Kansanedustaja Li Andersson onkin oikeassa muistuttaessaan, ettei Turussa ole tällä hetkellä käynnissä mitään lähidemokratiahankkeita, joiden tavoitteena olisi asukkaiden todellisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen [iv]. Esitys aluelautakuntien käyttöönottamisesta on siis välttämätön askel mikäli Turun kaupunki haluaa lunastaa strategiansa keskiöön nostetun toimintalupauksen asukaslähtöisyydestä.
[i] http://yle.fi/uutiset/suomalainen_koyhyys_syvenee__aikuisuus_on_nuorelle_taloudellinen_riski/8339078
[ii] http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/822506/Pernossa+kaksi+mielenosoitusta++mellakkapoliisi+eristi+vakijoukot+toisistaan
[iii] http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/818488/Keskustelu+turvapaikanhakijoista+sai+Runosmaen+raivon+valtaan
[iv] http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/politiikka/vasemmistoliitto-aluelautakunnat-kayttoon-turussa-lahidemokratian
SuburbanTurku 