Maahanmuuton ongelmiin pitää paneutua kaupungeissa ja kaupunginosissa, ei somessa

On varmasti myönteistä, että me perinteisesti harvasanaiset ja auktoriteettiuskoiset suomalaiset osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuomme ilmi tyytymättömyytemme valitsemiemme edustajien tekemiin päätöksiin.

Vaihtoehdoton kritiikki ja vastapuolen mustamaalaus ei kuitenkaan edistä kenenkään etua. Monikulttuurisuuden kiihkeimpien vastustajien, mutta myös kannattajien tulisi pystyä pohtimaan vallitsevia ongelmia myös vastapuolen näkökulmasta.

Vaikka maahanmuutto kytkeytyykin kiinteästi globalisaatioon sekä EU:n vapaaseen liikkumiseen, tulisi kansaa jakavaa monikulttuurisuusproblematiikkaa tarkastella ennen kaikkea paikallistasolla. Ja täälläkin todellisten faktojen, ei epämääräisten urbaanilegendojen pohjalta.

Tässä muutamia turkulaisfaktoja. Kaupungin maahanmuuttajataustaisen (tilastoissa muun kieliset) väestön osuus kohosi vuonna 2011 ensimmäistä kertaa kahdeksaan prosenttiin eli lähelle vuoden 1870 lukemia (8,2%). Tätä varsin maltillista kehitystä huomattavasti suurempi muutos on ollut ruotsinkielisen väestön osuuden supistuminen 43,3 %:sta (1870) nykyiseen reiluun viiteen prosenttiin.

Se, että maahanmuuttajataustaisten osuus turkulaisista on yhä niukasti alle 10 prosenttia, ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Turun kaupunkikuva ja väestörakenne elävät merkittävää murrosta ja jopa eriytymistä. Itäisessä Turussa, Halisissa, Lausteella ja Varissuolla maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on jo ylittänyt 30 prosentin rajan. Samanaikaisesti Länsi-Turun lähiöissä Hepokullassa ja Suikkilassa muun kielisen väestön osuus on yhä alhaisella kolmen prosentin tasolla. Kaupunginosien väestörakenteen eroja kasvattaa myös (kanta)väestön ikääntyminen. Esimerkiksi Hepokullan vajaasta 2000 asukkaasta jopa yli 41 prosenttia on yli 65-vuotiaita.

Kun yhtälöön vielä lisätään maaseutua tyhjentävä kaupungistuminen[i] ja väestön pakkautuminen suuriin kasvukeskuksiin, pitäisi olla selvää, että yhä kaupunkimaisemmiksi paisuvien kaupunginosien kehitykseen sekä asukkaiden ja paikallistahojen osallisuuteen tulisi panostaa juuri nyt. Varsinkin kun valtiovarainministeriö tiedustelee paraikaa kuntien mielipiteitä suoralla kansanvaalilla valittavasta kaupunginosavaltuustosta tai aluelautakunnasta (pääkirjoitus, TS 25.8.15).

Turussa kaupunkilaisia on kannustettu osallistumaan ja vaikuttamaan kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 käynnistettyjen Kaupunginosaviikkojen kautta. Pansio-Pernossa vietetään kaupunginosaviikkoa 31.8. -6.9. ja torstaina 3.9. järjestettävässä avoimessa keskustelutilaisuudessa kaikilla halukkailla on mahdollisuus tentata turkulaisia päättäjiä ja tarjota omia rakentavia ratkaisuja maahaanmuuttoon ja muihin yhteiskunnallisiin ongelmakysymyksiin.

[i] Suomen maaseudulta lähdössä jopa satojatuhansia ihmisiä – ”taantuma on työntänyt väkeä kaupunkeihin”, HS 30.8.15)

Mainokset

Paikallisuus on pop, lähiruoka on rock

Lähikoulu, lähiliikunta, lähi(ö)poliisi, lähiruoka, lähidemokratia…

Globaalitalous ja sen moninaiset vaikutukset ovat arkipäivää myös Suomessa. Osa niistä on myönteisiä, jotkut kiistatta kielteisiä. Itse olen sitä mieltä, että asioista keskustelemalla, välillä väittelemällä, meille yhteisiä asioita voi edistää ja ongelmia vähentää.

Olen myös vakaasti sitä mieltä, että yhteisistä asioista pitää keskustella nimenomaan siellä, missä ongelmat ilmenevät ja asukkaat elävät. Siis kaupungeissa ja kaupunginosissa. Vuonna 2050 kolme neljästä maapallon asukkaista elää kaupungeissa. Suomi ei kaupungistumiselta säästy, vaikka elämme tätäkin eurooppalaista kehitystä jälkijunassa. Väestö muuttaa maaseuduilta kasvukeskuksiin, kaupunginosat tiivistyvät täydennysrakentamisella ja Turku-Tampere-Helsinki kolmioon suunnitellaan kahden miljoonan asukkaan urbaania metropolia.

Globalisaatioon kiinteästi liittyvä kaupungistuminen ei varmasti kaikkia miellytä, mutta sen vaikutuksiin on silti viisasta varautua ja perehtyä. Turku on aikojensa alusta lähtien ollut suomalaisten ikkuna Eurooppaan ja ulkomaailmaan. Turulla on tänä päivänäkin mahdollisuus osoittaa olevansa uuden demokratian eturintamassa, kuten professori Hannu Katajamäki turkulaisia Turun kaupungin osallisuuden ja vaikuttamisen toimintamallin ohjausryhmän raportissa haastaa (12.12.2012).

Turku on myös tuhansien tapahtumien ja aktiivisten kaupunginosatoimijoiden kaupunki. Kulttuuripääkaupunkivuodesta lähtien kaupunginosa- ja kulttuuriyhdistykset, urheiluseurat ja monet muut paikallistahot ovat järjestäneet eri puolilla Turkua asukkaiden omia kaupunginosaviikkoja.

Globaalitalouden vaikutuksia on varmasti vaikea paeta, mutta niihin voi vastata panostamalla paikallisuuteen ja osallistumalla kotiympäristön kehittämiseen. Lähi-Turun maksuttomia houkutuksia on tänään sunnuntaina 16.8. tarjolla moneen lähtöön.  Triathlonistit kamppailevat Auran aalloilla ja rannassa, lapsiperheet viettävät Nia-Piknikkiä Kupittaanpuistossa, kirppiskansa tekee löytöjä Portsan pihamarkkinoilla ja lähiruoan ystävät viettävät ravintolapäivää kiertelemällä kaupunginosien popup-puutarhakeittiöissä.

Vapaa-ajanvietto paikallisilla pallokentillä tai pihatapahtumissa ei ole hullumpaa kun sen oikein oivaltaa.

Monen kulttuurin maailmassa ei ole yhtä totuutta

Olin pari viikkoa sitten Porissa juniorien futisturnauksessa kun oululainen kansanedustaja julkaisi erikoisen kirjoituksen sosiaalisessa mediassa. Se kirjoitus muutti kansakunnan kurssia enemmän kuin yleisesti arveltiinkaan.

Edustaja Immosen apokalyptisiä teesejä monikulttuurisuuden painajaismaisuudesta tai ainakin uhasta länsimaiselle elämäntavalle on analysoitu niin median, tutkijoiden, poliitikkojen kuin kansanmiesten kesken, joten se polemiikki ei yhtä lisähuutajaa kaipaa.

Mutta yhteiskuntamme kasautuvien ongelmien ja yleisen pahanolon indikaattorina Immosen öinen purkaus ansaitsee syvällisempää, maltillisempaa ja rakentavampaa kansalaiskeskustelua, mitä viimeisen kahden viikon ajan on käyty. Kuten jo itse sanan pitäisi kertoa, monikulttuurisuus on aivan liian moniulotteinen termi, jotta sen vaikutukset voitaisiin jakaa absoluuttisesti myönteisiin tai kielteisiin. Koska kysymys on niin monitulkintainen, kansalaisten suhtautumista monikulttuurisuuteen ei pitäisi kytkeä puoluepoliittiseen valtataisteluun saati ideologiseen leimaamiseen.

Sen sijaan, että kaivaudumme eräänlaisessa 1918-hengessä omiin ideologisiin poteroihimme, toivoisin että yrittäisimme ymmärtää mitä ”vastapuolella” yritetään viestiä. Vaikka pidän itseäni monikulttuurisuuden puolestapuhujana, ymmärrän hyvin minkälaista tuskaa ja näköalattomuutta globaalitalouden ja vapaan liikkuvuuden maailmanjärjestys aiheuttaa monille suomalaisille.

Minusta olemme hieman samankaltaisten haasteiden edessä kuin sotavuosien jälkeen. Uudenlaista ajattelua ja työtä tarvitaan. Työttömät, maahanmuuttajat, syrjäytyneet ja vähävaraiset tarvitsevat samankaltaista koko kansan tukea, jota annettiin kotinsa sodassa menettäneille karjalaisille ja inkeriläisille.

Itsenäisen Suomen lähestyessä 100-vuotisjuhlaansa, suomalaisten tulisi pohtia kotimaataan historian valossa, mutta myös laajemmassa maantieteellisessä perspektiivissä. Kiistattomista ongelmista huolimatta Suomi on edelleen hyvä paikka elää. Olemme kuitenkin yhä tiiviimmin kytköksissä ”ulkomaailmaan” eikä nykypäivän suomalaisuus voi nojata yksinomaan Jukolan Jussiin, Paavo Nurmeen, paperiteollisuusteen, Nokiaan tai edes sen imussa kohonneeseen peliteollisuuteen.

Oltiin monikulttuurisuudesta mitä mieltä tahansa, suomalaisen yhteiskunnan on kyettävä avautumaan, uusiutumaan ja reagoimaan arkipäivän kasvaviin haasteisiin. Monet näistä haasteista, kuten syrjäytyminen ja yksinäisyys, työttömyys, väestön ikääntyminen sekä köyhyys ovat enenevästi kaupunkien ja jopa yksittäisten kaupunginosien kasvavia ongelmia.

Totta kai maaseutu-Suomessa löytyy ongelmia, mutta kansainvälisesti verrattain myöhään kaupungistuneessa Suomessa on erityisen tärkeää reagoida kaupunginosien kehitykseen ja yhteiskunnalliseen murrokseen. Monien kaupunginosien väestörakenne on muuttunut dramaattisesti viimeisten parin vuosikymmenen aikana ja tämä kehitys löytyy varmasti ”immoslaisten” uhkakuvien taustalta.

Turussa suuret lähiöt kuten Lauste, Pansio, Runosmäki ja Varissuo elävät joka päivä tätä murrosta. Alkuperäisväestö ikääntyy, maahanmuuttajataustaisten asukkaisen osuus lisääntyy ja sosiaalinen eriytyminen uhkaa yhteisöllisyyttä ja jopa väestön turvallisuuden tunnetta. Median ajoittain sensaationhakuiset kaupunginosakuvaukset eivät tilannetta paranna.

Olen tänään lauantaina, tasan kaksi viikkoa Immosen kirjoituksen jälkeen, jälleen junioriturnauksessa. Tällä kertaa Tukholmassa. Euroopan suurimman juniorijalkapallojoukkueen IF Brommapojkarnan kutsuturnauksessa monikulttuurisuus on itsestäänselvyys.

Jalkapallo, muut joukkuepelit ja harrastustoiminta yleensä, tarjoaa luonnollisen ja sosiaalisen väylän yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Urheiluseurat ja muut paikallistoimijat ovat erityisen tärkeitä maahanmuuttajaväestölle sekä yksinäisyydestä kärsiville. Toivottavasti paikallisjärjestöjen jokapäiväinen tärkeä työ ei unohdu tänään Turussa, kun monikulttuurisuudesta väitellään toreilla ja Logomon saleissa.

Turun Nappulaliigan 04 edustusjoukkue Bromman kutsuturnauksessa 8.8. Samassa kilpasarjassa mukana mm. monikulttuurinen Malmö FF.
Turun Nappulaliigan 04 edustusjoukkue Bromman kutsuturnauksessa 8.8.15. Samassa kilpasarjassa mukana mm. monikulttuurinen Malmö FF.