Ihmiskunnan liikkumattomuus kasvava ongelma – koulut, urheiluseurat ja muu kolmas sektori avainasemassa

Ihmiskunta ikääntyy ja elämäntavat sekä arkikäyttäytyminen muuttuvat. Luonnollinen liikkuminen vähenee, kun teknologia ottaa isompaa roolia. Uudessa yhä urbaanimmassa ajassa ei enää hiihdetä kouluun, mutta lisääntynyt liikkumisen lajikirjo, monikäyttöiset lähiliikuntapaikat sekä koulun ja kolmannen sektorin yhteistyö tarjoavat koululiikunnasta traumatisoituneillekin mahdollisuuden löytää liikkumisen ilo ja urheilun yhteisöllisyys.

 

Ihmiskunnan hyvinvointi on suhteellinen käsite ja maantieteelliset sekä väestöryhmien väliset vaihtelut ovat merkittäviä. Kun globaalilla tasolla EU-kansalaiset elävät keskimäärin 2,5 vuotta pitempään kuin amerikkalaiset ja 4,6 vuotta kauemmin kuin kiinalaiset, jakaantuu myös Eurooppa voimakkaasti elinajanodotteen osalta. Kun madridilaisten odotetaan elävän keskimäärin 85-vuotiaiksi, jää vastaava ennuste Bulgarian Severozapaden alueella 73-vuoteen[i].

 

Myös Suomessa erot ovat merkittäviä. Aluetutkija Timo Aron mukaan erot elinajanodotteessa ovat suurimmat länsi-itä-akselilla. Vuosien 2013-15 tilastoissa vastasyntyneiden tyttöjen elinajanodote oli korkein Pohjanmaalla, ja poikien Ahvenanmaalla. Alhaisimmat lukemat löytyivät Pohjois-Karjalasta (tytöt) ja Etelä-Savosta (pojat)[ii]. Ero naisten ja miesten välillä on yhä huomattava, vaikka sukupuolten välinen ero oli vuonna 2016 kaventunut 5,7 vuoteen. Suurimmillaan ero oli 1970-luvun loppupuolella, jolloin se oli yhdeksän vuotta[iii].

 

Maailmanlaajuisten ja maakunnallisten elinajanodote-erojen lisäksi kahdeksaa miljardia lähestyvää maapallon väestöä rasittaa lisääntynyt liikkumattomuus ja siihen liittyvät terveysriskit. Maailman terveysjärjestön (WHO) tuoreen tutkimuksen mukaan yli neljännes maailman aikuisväestä liikkuu liian vähän. Fyysisen harjoituksen puute nostaa 1,4 miljardin ihmisen riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, aikuisiän diabetekseen ja erilaisiin syöpiin[iv]. WHO:n tutkimuksen mukaan liikunnan määrä ei ole kasvanut 2000-luvulla ja vuonna 2016 kolmasosa maailman naisista ja neljännes miehistä liikkui alle WHO-suositusten, joiden mukaan viikossa tulisi harrastaa vähintään 2,5 tuntia kevyttä tai 75 minuuttia raskasta liikuntaa.

 

Saman, The Lancet Global Health -tiedejulkaisussa[v] 4.9.18 julkaistun tutkimuksen mukaan liian vähäinen fyysinen rasitus on jopa yli kaksi kertaa yleisempää vauraissa maissa kuin kehittyvissä talouksissa. Tutkijat selittävät tuloksia mm. istumisen yleistymisellä sekä töissä että vapaa-ajalla. Toisin kuin muut maailmanlaajuiset terveysriskit liian vähäinen liikkuminen ei ole globaalitasolla tarkasteltuna laskussa.

 

Myös Suomessa väestön liikkumattomuuden yleistyminen nähdään huolestuttavana yhteiskunnallisena kehityksenä. Huhtikuussa julkaistun UKK-instituutin raportin mukaan suomalaisten vähäinen fyysinen aktiivisuus, liikkumattomuus, aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain jopa 3,2-7,5 miljardin euron edestä lisäkustannuksia[vi].  Laskelmissa on huomioitu mm. tuloverojen menetys, maksetut työttömyysturvaetuudet sekä terveyden- ja sosiaalihuollon ja sosiaalihuollon ja syrjäytymisen kustannukset.

 

Valtioneuvoston tilaaman raportin toimittaneiden Tommi Vasankarin ja Päivi Kolun mukaan vaikuttavia ja kustannusvaikuttavia toimenpiteitä tulisi suunnata merkittävästi nykyistä enemmän liikkumattomuuden yhteiskunnallisten kustannusten aiheuttamiin riskiryhmiin, kuten elintapasairauksia omaaviin tai suuren riskin henkilöihin, syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, kaiken ikäisiin huonon fyysisen kunnon omaaviin henkilöihin ja heikentyneen toimintakyvyn omaaviin ikääntyneisiin.

 

Urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho arvioi liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset merkittäviksi ja toivoi lisätietoja siitä, mihin on kannattavinta suunnata rajallisia resursseja. Ministeri mainitsi esimerkkinä kansainvälisen tutkimuksen, joka on osoittanut, että lasten ja nuorten ikäluokassa kouluun kohdistuvilla toimenpiteillä on hyvä kustannusvaikuttavuus[vii].

 

Samaisen urheiluministerin mielestä Suomesta tulisi kunnianhimoisesti tehdä e-urheilun mahtimaa ja Terho siteerasi kesäkuussa järjestämässään pyöreän pöydän keskustelussa tutkimusta, jonka mukaan e-urheilu on 18–29-vuotiaiden keskuudessa toiseksi suosituin laji jääkiekon jälkeen[viii]. ”Sampo Terhon mukaan sekä e-urheilu että peliskene on vakiinnuttanut paikkansa niin nuorten kuin muidenkin ajankäytössä.  – Ympäri maailmaa elektronista urheilua hyödynnetään osana koulutusta, liiketoimintana, opintolinjana ja vapaa-ajanviettomahdollisuutena. Meillä Suomessakin on tähän herätty ja kehitystä pitää vahvistaa.”.

 

Kuten mm. Rovion ja Supercellin kansainvälinen menestys osoittaa, Suomesta löytyy peliteollisuuden edelläkävijöitä ja merkittävää osaamista, jolla myös huomattavaa liiketaloudellista merkitystä. Mutta kun syyskuun alussa julkaistu UUK-instituutin liikuntaraportti[ix] paljastaa, että juuri e-urheilua aktiivisimmin harrastava nuorten miesten ikäryhmä edustaa myös heikoimmin kestävyysliikuntasuosituksiin yltävää väestön osaa, on ehkä aiheellista pohtia, tulisiko vähän liikkuville ja myös lisääntyvästä syrjäytymisestä kärsiville nuorille tarjota muitakin virikkeitä kuin virtuaalipelejä?

 

 

Miksi osa nuorista liikkuu liian vähän? Mikä tappaa liikkumisen ilon?

 

Alkuvuodesta julkaistiin uusi suomalainen pitkittäistutkimus, jossa seurattiin yli 2000 lapsen ja nuoren liikunta-aktiivisuutta 10 vuoden ajan. Tutkimukseen osallistuneista vajaa neljännes edusti vähän liikkuvia. Kun näiltä vähän liikkuvilta kysyttiin, mitkä tekijät tai tahot ovat vähentäneet mielenkiintoa liikuntaa kohtaan, kolme yleisintä vastausta olivat koulu, liikunnanopettaja ja urheiluseurat[x]. ”Vaikka suomalaisten koulujen opetussuunnitelmassa ei korosteta kilpailuhenkisyyttä, se tuntuu silti olevan usein läsnä liikuntatunneilla. Vähän liikkuvista pojista huomattava osa oli sitä mieltä, että liikuntatunneilla kilpaillaan liikaa ja syrjitään huonompia.”.

 

”Maailma muuttuu ja elämme suurta murrosta” lienee kulunut ajan kuvaus, mutta myös kiistaton totuus, joka tulisi tunnistaa ja tunnustaa joka paikkaan tunkevan teknologian, lisääntyneen liikkumattomuuden, liikalihavuuden sekä syrjäytymisen aikana.

 

Liikkumisen lisääminen, kuten painonpudotus, on tunnetusti helpommin sanottu kuin tehty. Liikuntapaikat ovat kehittyneet, uusia harrastusmuotoja syntyy jatkuvasti ja nuorisoa kannustetaan mm. Mihi[xi]– tai liikkuva koulun kaltaisilla projekteilla, mutta silti kovin monen liikuntaharrastus päättyy lyhyeen tai ei tunnu hauskalta tai edes mielekkäältä.

 

Nuorisotutkimusseuran suuri liikuntatutkimus paljasti myös, ettei liikuntaa varjostava vakavamielisyys – tiukkapipoinen kilpailu tai yltiöpäinen omien fyysisten rajojen etsiminen – ole vain liikuntaa vierastavien rasite. Osa liian vähän liikkuvista on entisiä junioriurheilijoita, joilla on pääsääntöisesti myönteisiä koululiikuntakokemuksia, mutta jotka ovat lopettaneet harrastuksensa, kun harjoittelu on muuttunut liian vakavaksi ja kilpailu liian kovaksi.

 

Vaikka urheilu ammattimaistumisen ja viihteellistymisen seurauksena tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden tähtitieteellisiin tuloihin, olisi tärkeää, että osaisimme varsinkin lasten ja nuorten liikunnassa paremmin ymmärtää tavoitteellisen kilpaurheilun ja yhteisöllisen harrasteliikunnan eron. Molemmat ovat tärkeitä ja tukevat toistensa merkitystä ja arvostusta, mutta edellyttävät harjoittajiltaan erilaista asennoitumista ja sisäistä paloa. Jos kavereiden kanssa höntsäilyä kaipaavalle murrosikäiselle asetetaan tavoitteita, jotka tämä kokee epärealistisiksi ja ahdistaviksi, ollaan nopeasti lähellä drop outia. Samankaltainen turhautuminen voi tapahtua myös kilpaurheilussa. Jos lajissaan lahjakas ja kovaan harjoitteluun sitoutunut nuori urheilija saa ohjaajakseen osaamattoman tai intohimottoman valmentajan, on lopputulos yhtä huono.

 

Lasten ja nuorten liikunta ei ole raketti- tai edes insinööritiedettä vaan sosiaalista toimintaa ihmisten kanssa, jossa luottamus, avoimuus ja oikeudenmukaisuus ovat avainasemassa. Ja harrastamisen kustannusten kohotessa ja ammattimaisuuden yleistyessä toiminnasta vastaavien tulee myös kyetä seuraamaan aikaa ja yhteiskunnan kehitystä. Lapsia ja nuoria sekä vanhempaakin väkeä liikunnan pariin kannustavat huippu-urheilun esikuvat ja nousevat nuoret tähdet ovat tärkeitä, mutta vieläkin tärkeämpää on rakentaa koulun, urheiluseurojen ja muun kolmannen sektorin yhteistyön kautta liikunnallinen arki, jossa liikkumisen ilo ja hyvän olon tunne on keskiössä.

 

Maakunnista ja maailmalta löytyy lukemattomia esimerkkejä, joissa lasten ja nuorten liikkumista on onnistuneesti edistetty uudenlaisen yhteistyön avulla. Espoon Niittykummun koulussa Liikkuva koulu -toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan tiimissä, jossa ovat edustettuna kaikki luokka-asteet[xii]. Liikuntatiimi kuulee päätöksissään muita oppilaita ja arvioi jatkuvasti omaa toimintaansa. Kun oppilaat pääsevät itse vaikuttamaan koulun ja kerhojen liikuntatoimintaan, on huomattavasti todennäköisempää, että liikuntavaihtoehdot ovat monipuolisempia ja harrastajien toiveita paremmin puhuttelevia. Samaan tapaan tämän päivän nuoret kilpaurheilijat kykenevät omatoimiseen ajatteluun ja heidän mielipiteitään tulisi hyödyntää enemmän valmennuksen suunnittelussa ja harjoitusten toteutuksessa.

IMG_20180907_094900 (3)

Turussa kouluilla on vuosikymmenien perinteet koulujen välisistä eri urheilulajien kilpatapahtumista. Yleisurheilukilpailut järjestetään Paavo Nurmen Stadionilla ja jalkapalloa pelataan joka syksy Kupittaanpuiston kentillä. Maahanmuuttajataustaisen väestön – varsinkin naisten – kotouttamisvaikeudet ovat merkittävä yhteiskunnallinen haaste. Maahanmuuttajataustaiset tytöt ovat viime vuosina ilahduttavan laajalti ottaneet jalkapallon lajikseen. Voisivatko koulut, urheiluseurat ja muut kolmannen sektorin toimijat yhteistyössä kehittää erilaisia toimintamalleja, joissa sekä kantasuomalaiset että uussuomalaiset liikkuvat enemmän ja samalla kitkevät sosiaalista syrjäytymistä yhteisöllisen harrastustoiminnan avulla?
*Artikkelikuvassa Vasaramäen jalkapalloluokat maajoukkuepelaajineen kohtaavat Suomen kansaivälisimmässä kaupunginosassa toimivan Norssin edustusjoukkkueen koulujen välisessä jalkapallossa. Vasaramäen jalkapalloluokkalaiset veivät voiton, mutta pihapelitaidoistaan tunnetut vakkelaiset osoittivat, että jalkapalloa osataan pelata myös jalkapalloseurojen ulkopuolella. 
 

 

Joku varmasti ajattelee, että ilon ja hyvän olon korostaminen on unelmahöttöä, mutta laaja harrastajapohja ja haastejoukkueet, joihin oikeasti panostetaan, tukevat myös kilparyhmien ”talenttien” kehitystä. Liian usein suomalaisen palloilun lapsitähdet osoittautuvat B-A-ikäluokissa loppuun palaneiksi tai nappula-aikaista hehkutusta himmeämmäksi kyvyksi ja herkkyyskausien viettäminen elitistisessä kuplassa, ilman takaa tulevia haastajia, saattaa olla merkittäväkin tekijä motivaation hiipumiseen ja liekin lopulliseen sammumiseen?

 

Liikkumisen iloon tähtäävä sosiaalinen harrasteliikunta ja tavoitteellinen kilpaurheilu eivät ole toistensa vastakohtia tai toistensa kilpailijoita, mutta niiden tavoitteet ja toimintavaatimukset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Jotta suomalainen kilpaurheilu kykenee tuottamaan Lukas Hradeckyn tai Patrik Laineen kaltaisia maailmanluokan huippuja, pitää perhe-, koulu- ja seurataustojen olla kunnossa. Slovakialaiset sukujuuret omaavat Hradeckyn veljekset ovat nousseet maajoukkue tasolle Runosmäen Nappulaliigajoukkueen, TPK:n ja TPS:n kautta, ja Bayer Leverkuseniin täksi kaudeksi siirtynyt maajoukkueen ykkösvahti tunnetaan suomalaiseksi poikkeuksellisen sosiaalisena ja sanavalmiina urheilijana.

 

Hradeckyn veljekset osallistuvat säännöllisesti niin Nappulaliigan[xiii] kuin Tepsin junioritapahtumiin ja Leverkusenin ”Luke” on toistuvasti jakanut julkisesti kiitosta perheelleen ja myös Runosmäen kaupunginosan pihapeleille ja pelikavereilleen[xiv], joista poikkeuksellisen moni on yltänyt ammattilaisuralle.

 

Kaikki kuningaslajin intohimoiset nuoret harrastajat eivät tietenkään voi yltää Bundesliigan tai edes Veikkausliigan ammattilaisiksi, mutta jalkapallon tai muiden liikuntalajien säännöllinen harrastaminen tarjoaa erinomaiset edellytykset liikunnalliseen elämäntapaan sekä mahdollisuuden arkielämässäkin arvokkaiden sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja ystäväpiirin rakentamiseen. Lasten ja nuorten sekä koko väestön kannustaminen liikunnalliseen elämään on myös polarisoituneessa nykypäivässä asia, joka yhdistää koko väestöä ja vaalii samalla suomalaisten kunniakkaita liikunta- ja urheiluperinteitä.

 

[i] https://www.economist.com/graphic-detail/2018/09/24/in-europe-life-expectancy-is-lower-in-the-east

[ii] https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708082200311745_u0.shtml

[iii] https://www.tilastokeskus.fi/til/kuol/2016/01/kuol_2016_01_2017-10-27_tie_001_fi.html

[iv] https://yle.fi/uutiset/3-10387037

[v] https://www.thelancet.com/journals/langlo/article/PIIS2214-109X%2818%2930357-7/fulltext

[vi] http://www.ukkinstituutti.fi/tutkimus/liikuntatutkimus_suomessa/liikkumattomuuden-kustannukset

[vii] https://www.ksml.fi/kotimaa/Suomalaisten-liikkumattomuus-maksaa-yhteiskunnalle-jopa-75-miljardia-vuodessa/1178017

[viii] https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/terho-suomella-mahdollisuuksia-kehittya-e-urheilun-suurvallaksi

[ix] https://yle.fi/uutiset/3-10388694

[x] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/20/tutkimus-liika-kilpailu-koululiikunnassa-ja-urheiluseuroissa-saa-nuoret

[xi] https://mihi.fi/#mikaonmihi

[xii] https://liikkuvakoulu.fi/ideat/niittykummun-tiimimalli

[xiii] https://www.turunnappulaliiga.fi/?x254091=1121326

[xiv] https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/201809092201189163_jp.shtml

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s